Yksin avioliitossa

Terve vaan, juttus on kuten meillä, mut toistepäin, meitillä emäntä istuu koneen ääres, ei vastaa, ei muutoinkaan puhu, ei kuuntele, ei suunnitella mitään yhteistä. yksin täs nyt ollaan kumpikin, sinä naisena ja minä miehenä. olispa niin, että ne kaks mykkää ois keskenään ja me taas keskenämme, mutta eihän elämä aina mene niin kuin tahtos.

No jos mies selaa some, miksi ihmeessä menet juuri silloin puhumaan. Kummankin tulee kunnioittaa toista eli jos toinen on keskittynyt someen, hän on keskittynyt someen.

Joojoo, eihän se fiksua ole mutta kuka meistä on kenellekään sanomaan, mikä on oikein tai väärin tai mihin pitäisi satsata. Jos on parisuhteessa yhteistä aikaa tulee olla ja ainakin jonkun sortin keskustelua. Te olette olleet jo niin pitkään yhdessä että kaipa jo jotenkin tunnette toisenne ja hyväksytte toisenne vai onko niin, että vaimo tulee hyväksyä sellaisena kuin on, ja miehen tulee muuttua sellaiseksi kuin vaimo haluaa?!

Miksi alunperin menit naimisiin? Suomalaiset on kyllä niin junttia kansaa että kaikki pitää tehdä yhteiskunnan asettamien normien mukaisesti: hommataan parisuhde, otetaan lemmikki, hankkiudutaan raskaaksi kaksikymppisinä tai viimeistään kolmekymppisenä koska niin kaikki muutkin tekevät, mennään naimisiin koska niin pitää tehdä ja sitten lopuksi valitetaan että kaikki on perseestä. Jos ihmiset lopettaisivat ohjekirjan mukaan elämisen tulisi heistä paljon onnellisempia. Elämässä ei ole ohjetta miten se tulisi elää. En ymmärrä kuka tämän kaiken on keksinyt että siihen ja siihen mennessä pitää olla sitä ja tätä. Sitten syntyy näitä "vaimo/mies ei kuuntele" pariskuntia ja ollaan onnettomia. Surullista.

Ei ole normaalia. Ei se välitä sinusta. Kyllä suhteessa pitää puhua arkisia asioista ja kuulumiset pitää kysyö ja miten töissä menee ja miten muuten menee. Normaaleja asioita pitää tehdä kuten vaikka yhdessä rentoutuminen, saunominen, ruuan teko ja sellaista.

Samaistun sun tilanteeseen erittäin hyvin. Itse tunnen kotona olevani pyykkääjä, siivooja, kokki jne. Mieheni ei pysty kommunikoimaan normaaleista arjen asioista yhtään. Puhuu puhelimessa, katsoo nettiä/somea. Istuu koneella töissä. Hänestä on esimerkiksi hyvä vitsi että jättää mut istumaan festari VIPissä pöytään puoli tuttujen kanssa ja häviää itse festarihumuun todeten, että hän menee koska minä olen tylsä. Miehelläni on aina kiire työn tai kavereiden takia. Kovasti olen yrittänyt sanoa että minä rakastan häntä ja haluaisin myös aikaa häneltä. Hellyyttä ja kosketusta. Ei kuitenkaan mikään muutu. Seksiä kyllä haluaa mutta ei läheisyyttä. Itse kaipaan kumppanuutta, tasavertaista aikuisuutta. Itse koen olevani elämäni vanki. Mies on erittäin vakaa varainen ja auttaa kyllä minua kun oma tilini on tyhjä lainan lyhennyksen, lasten säästörahoituksen (hänelle pieni säästä minulle yli 10% palkasta), puhelinlaskun (omani ja toisen lapsista), lasten menojen ja ruokaostosten jne jälkeen jo ennen kuun puoltaväliä. Sen jälkeen hän pitää minua kuin pikku lasta jonka on pyydettävä ruokarahaa tarvittaessa. Mieheni tulot ovat 20 kertaiset mun tuloihini. Toinen meidän lapsista on lähtenyt isän kelkkaan ja solvaa minua. Juuri niillä haistatuksilla ja puheilla joita mieheni on käyttänyt.
Mä en haluaisi mitään erityistä tai ihmeellistä. Haluaisin olla rakastettu, tuntea itseni tärkeäksi osaksi perhettä, rakastaa ja olla merkityksellinen. Eilen jouduin toisen lapsemme kanssa riitelemään ja olin niistä solvauksista aivan rikki. Ajattelen että mun äitinä on jaksettava. Itku tuli lopulta ja yritin miehelleni kertoa silmät kyynelissä miten voimaton olen. Hän päätti todeta, että osaat sä kyllä olla niin vittumainen ja ärsyttävä. Antoi tulla miten virheellinen olen. Yritin sanoin puolustautua, mutta heti vastaus: ei olis vittu pitänyt sulle puhua. Sä et nää kuin raskas olet. Anna vittu olla.
Eli yhtään rakentavaa keskustelua ei tule. Jos minulla ei olisi nuorempaa lastamme joka selkeästi välittää ja näyttää sen, vaikka ns iso hänkin jo on, mä olisin oikeesti pakannut tavarani ja hävinnyt kokonaan. Miehelläni on kaksi prioriteettia elämässä raha ( olisi varmasti muuten minut jättänyt, mutta pelkää maksamista) ja toisena hän itse sekä hänen ystävät.

Entä jos jättäisit tuon aikuislapsen hoitamaan omat ruokansa, pyykkinsä jne.
Se kyllä oppii viimeistään siinä vaiheessa kun ei ole mitään puhdasta päällepantavaa eikä hopeatrjottimella eteen kannetuja aterioita. Aikuislapsi osaa 100% varmasti hoitaa omat asiansa, sinun ei tarvitse olla sen palvelija!

Kannattaa hommata vierasta munaa, niin olo helpottuu.

Aika istuu alas ja jutella kenties. Yksinkin pärjää lasten kanssa. Miksi olla suhteessa mikä ei anna mitään vastakaikua.