Pakkolomalla

Nyt minut irtisanottiin. Olen ollut lomautettu jo vuoden ja nyt sitten firma maksaa mulle kahden kuukauden palkan. Hyvä niin, mutta just samaan aikaan sain haettua työpaikan ja työ kestää 6-12 kuukautta. Ja ongelmani on se, kun saan nyt kahden kuukauden ajan palkkaa kahdesta eri työpaikasta. että miten verotus. Meneekö tästä hankkimastani uudesta työpaikasta saamastani palkasta hirveesti veroa. Ei huvittas lopettaakkaan, kun nyt on työinto päällä, mutta jos verot vie tilipussin pieneksi, niin tavallaan ei kannatakkaa, Työmatkaakin kertyy 80 km päivittäin...
2212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oisko niin, että näet VAIN ongelman? Saat kuitenkin kahta palkkaa vain yhdellä työmatkalla! Kokonaisprosentti sitten veron palautuksien/mätkyjen aikaan on sama riippumatta siitä, onko palkka ansaittu päällekkäin vai peräkkäin.

Äänestä

Mut irtisanottiin lomautuksen jälkeen, kun olin työtön ja en siten saanutkaan enää liitosta mitään 2kk ja sitten oli pitkä uudelleenkäsittely. Kyllä harmitti, sillä jos olisin ollut töissä niin olis tuntunut mukavalta saada ylimääräistä. Ollaan Suomessa ja on verotus (eli äläs valita, kun on kerta paras mahdollinen tilanne sulla!)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Irtisanottu kirjoitti:

Nyt minut irtisanottiin. Olen ollut lomautettu jo vuoden ja nyt sitten firma maksaa mulle kahden kuukauden palkan. Hyvä niin, mutta just samaan aikaan sain haettua työpaikan ja työ kestää 6-12 kuukautta. Ja ongelmani on se, kun saan nyt kahden kuukauden ajan palkkaa kahdesta eri työpaikasta. että miten verotus. Meneekö tästä hankkimastani uudesta työpaikasta saamastani palkasta hirveesti veroa. Ei huvittas lopettaakkaan, kun nyt on työinto päällä, mutta jos verot vie tilipussin pieneksi, niin tavallaan ei kannatakkaa, Työmatkaakin kertyy 80 km päivittäin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu