Ihanne - jaa, että mikä?

Nainen, aito - luomu, jonka sielu on rakastettava, sisäinen kauneus se ensimmäinen.
Hänen ei tarvitse pynttäytyä, kunhan on siisti ja puhdas, sellaisen naisen halullisuus olla rinnalla on arvo - jota miehenä rakastan, tai rakastin.

Hän oli rinnallani lähes viisikymmentä vuotta ja perjantaina hän meni haudanlepoon.
Rakastin häntä, meillä oli rakkausliitto. Aito - luomunainen - joka ei tarvinnut mitään ulkoista ehostusta.

Kerran hän laittoi kiharat - jolloin nuorimmainen alkoi itkeä, "äiti! Ota nuo pois päästä"! Niin, olimme tämän nuorimman kanssa, kun vaimoni kuoli sairauteen.
Suutelin hänen otsaansa, kun hän läksi, aito suomalainen nainen, sydän täynnä rakkautta.

Häntä pidin käsivarsillani loppuun asti. Kannoin vaikeitten hetkin kohdalla. Miehenä - miehen rakkaus - sen tehtävä on suojata silloinkin, kun toisen voimat on pois.
Se on ruan syöttäminen, se on sairauden saattaman rakkaan pesemeninen suihkussa, pukeminen, kaikessa huoltapitäminen. Ulkoiluttaminen, kaikki. Se on miehen tehtävä, kun tämä ihannenainen on matkalla elämänpolun vaikeimmassa hetkessä.

Mies, se pitää rakkaasta huolta - koko elämän ajan, siitä ei hellitetä, se on miehen tehtävä. Miehen syli ja kädet, ne rakkaudessa kantaa ja se kantaa sitä luomunaista, hänen elämänsä loppuun asti.

Nyt kukat kertovat rakkaudesta. Verenpisara- kukkana - kyynelistä.

Kerran tavataan.