Vihreä aate ja sen tavoitteet ovat passivoida ihmiset leikkimään älylaitteilla koteihinsa, elokuvien katselu ja sipsien mässäily. Malmin lentokentän lopettaminen oli loistava ensiaskel ajaa koko maan taso alas kuravelli-lokaan.
Mitä veneisiin tulee, seuraavan viiden vuoden sisälle poistuu noin 1500 talvisäilytyspaikkaa lisää pois. Paikalle tulee rumia kerrostaloja rannalle. (Maisemaa tiedossa kuin vanhassa Neuvostoliitossa.)
Vuoteen 2030 mennessä ollaan jo onnistuttu poistamaan 2000 venepaikkaa.
Ensi vuoteen mennessä Taivalsaaresta poistuu 150 veneiden talvisäilytyspaikkaa sinne suunnitellun hotellin tieltä. (Matuille kunnon majoitus, niinpä.)
Puistoalueeksi rakennettavasta Kaisaniemenrannasta poistuu noin sata paikkaa, ja Suvilahdesta noin 70 venepaikkaa vuonna 2024.
Verkkosaaren alustavissa suunnitelmissa 660 veneiden talvipaikasta poistuu suurin osa.
Vartiokylänlahdelta poistuvat kaikki Puotilan venekerhon paikat ja Helsingin kaupungin 650 paikkaa alueen rantarakentamisen käynnistyessä vuonna 2025-2026.
Koivusaaren noin 400 talvipaikasta poistuu noin puolet asuinrakentamisen tieltä.
Muun muassa kaikki NJK:n jäsenpaikat poistuvat.
Kommunismi ja kurjuus on tavoiteltavaa sosialismissa, ja Suomen voi sanoa muuttuneen erittäin epämiellyttäväksi ja ihmisiä passivoivaksi lois yhteiskunnaksi.
Vain vetelehtiminen ja passivoituminen on toivottavaa surkeassa Suomessa.
Jopa tervehenkinen veneiden kanssa puuhastelu ajetaan alas.
Paska maa ja paska kansa joka antaa maahan tunkeutujille kaiken huomion.
Lähde Helmikuun venemessunumero, messut joita ei ole pidetty vuosiin
Eipä venemessujakaan kannata varattomalle ja ostovoimattomalle kansalle järjestääkään.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Suomessa veneiden keski-ikä on noin 30 vuotta vanhoja. Odottanevat että romutetaan paaliin joka tapauksessa.
Vihreä aate leviää kulovalkean tavoin ja kakki kaupunki kutistuu paska kikkareeksi!🤮🤮🤮
Kannabis-vihreät harventavat nuorison rivejä.
Kannabiskokeilijoista kolmasosa jatkaa suonensisäisiin, joista osa hautaan.
Sitä ennenkin nuoria tekee itsemurhia kannabispsykoosissa.
Kannabis on porttihuume jota vihreät haluavat bilehuumeeksi ja tupakanpolttoa korvaamaan.
Vihreät ovat politiikan syöpä!
Taidan siirtyä seuraavaksi äänestämään kokoomusta. Verotus pitää kohdentaa tuottavan toiminnallisen toiminnan tuoton verotukseen, ei passiivisen tontinomistamisen verottamiseen. Kiinteistöverotus on kohtuutonta koska kiinteistöt ovat vain maapala pläntti maapalloa, eikä tuota mitään. Kaikkea maapohjaa ei voi muuttaa pelloiksi tai metsiksi, tai rakentaa asuntoja täyteen. Jos maapohja ei tuota tuloja, ei siitä pidä verottamankaan.
Kokoomus on seuraava jota äänestän.
Ovat aina paasanneet että kokoomus on ainoa joka ajaa omistamisen etuja.
Kaikki muu näyttää olevan samaa kommunismia. Niin vihervasemmisto, SDP -demarit, ja kommunistit itse. Perussuomalaiset eivät ole vakuuttava ryhmä koska ovat liian radikaaleja.
Mihin kaupunkilaiset veneitä tarvitsee? Ai niin brassailuun, aivan kuten jättimiset katumaasturit, pitäähän sitä rahvaasta erottua, ostetaan leluja joihin köyhillä ei ile varaa, Malmin lentokenttääkin tarvitsivat vain ne joilla varaa pienlentokoneeseen, pieni joukko rikkaita, valtava tyhjä alue keskellä kaupunkia. Siinä vois vaikka viljellä perunaa.
Brassailua 30 vuotta vanhoilla mätänemään päin olevilla käytetyillä romuilla?
The great reset on vihreiden tavoite.
Kyllä ja koko maan johdon. Yksityisomistuksen lakkautus taitaa kuulua agendaan myös monen muun yllätyksen ohella.
Kaikki vuokralle asumaan ja asumistuet Amerikkalaisille miljardööreille, joille lopuksi päätyy kaikki omistukset.
Suomessa tyhmästä päästä joutuu lopuksi kärsimään koko kansakunta.