Työkaveri on jo kahdesti palkittu työstään. Minä en ole koskaan saanut mitään palkintoa työstäni. Työkaveri esitteli mitaliaan somessa. Itse jouduin joustamaan ja venymään työssä koronapandemian ollessa pahimmillaan.
Vastaukset 12
Oikeassa elämässä ja työelämässä kaikki osallistujat eivät aina saa palkintoa.
- Anonyymi
jeps. Kannattaa asennoitua omaan elämäänsä sillä filosofialla että elämä ei useinkaan ole reilua. Silloin elämä töyssyttää vähemmän. itse asiassa alkaa menestymään paremmin kun ei kuljeta turhaa painolastia omassa repussansa.
- Anonyymi
Ker r oppa milaisessa työssä olet ha vähän taustaa niin mieti t ään yhdessä ratkaisua
Työpaikka kiusttu - Anonyymi
Ala tekenåmään jäynää sille työn mestarille ja ala järkkäömaan sile lissä töitaä
Myskin firman vaujåhto voiis tulla kysymykseen- Anonyymi
Mitähän näissä sun kirjoituksissa yritetään kertoa? Ei mitään tolkkua
- Anonyymi
Aina kun jokin uusi ba i kee asia kerro että sitä hoitaa kiusaajasi
Kun on niinpötevä - Anonyymi
No nuo firmojen palkitsemisjärjestelmät on yleensä vain naurettavaa vittuilua suorittavalle portaalle. Mitaleilla ei pysty maksamaan laskuja.
- Anonyymi
Mistä töistä annetaan mitali, tosi hassua.
- Anonyymi
Nää mitalit, töistä tai sodasta saadut ovat ihan pelkästään kusetusta. Saadaan ihmiset, jopa riskeeraamaan henkensä tai painamaan töitä raivoisasti, muutaman kympin metallipalaa vastaan. Kyllä ihminen on tyhmä.
- Anonyymi
Ei missään työpaikassa mitaleja jaeta.
- Anonyymi
Älä huoli,töissä käydään vaan rahan takii.Mä olisin tosi nolona jos pomo antais mitalin hyvästä työstä musta sellasen antaminen olis kettuilua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1181498
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146764Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.121563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
- 42420