Nykyihminen ei ole kiitollinen mistään

Meillä on parempi elintaso kuin koskaan, korkeampi elinajan odote, turvallisuus ja kaikki teknologian ihmeet. Tietoa on netin kautta rajattomasti tarjolla kaikille. Yhteiskunta on reilumpi ja demokraattisempi kuin koskaan.

Silti valitamme kaikesta ja kuljemme naama happamana töihin. Jos yksi junavuoro on peruttu, suorastaan räjähdämme ja suollamme kirosanoja suustamme.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Eikö mikään riitä.

Nenäkkäät nuoret valittavat siitä, kuinka etäopiskelu on raskasta ja vaativat aikuisia korjaamaan ilmaston, kun ratkaisu on nuorten omissa käsissä.

Happamat boomerit kiroavat kun joutuvat joskus jotain tekemään ilmaston eteen. Kiroavat Suomen terveydenhuollon tilaa, mutta itse levittävät koronavirusta eivätkä ota rokotetta.

Keski-ikäiset nirppanokat kiroavat sitä kun aika ei riitä, mutta vaativat kaikki heti mulle nyt kun asioivat liikkeessä.

Kaikki syyttävät muita omista ongelmistaan, mutta kukaan ei ole valmis tekemään itse mitään. Kaikki etsivät syyllisiä, mutta kukaan ei etsi toimivaa ratkaisua ihmiskunnan ongelmiin.

Vapaa-aikansa ihmiset kuluttavat väkivaltaviihdettä katsomalla ja keskittymällä oman egonsa viilaamiseen, kun markkinamiehet siihen ovat luoneet tarpeen. Sehän ei ole tärkeää, että teet oikein, vaan se, että näytät muiden silmissä hyvältä. Ihmekö siis, ettei niitä ratkaisuja etsitä.

Jokainen sukupolvi on edellistä epäempaattisempi, aggressiivisempi ja välinpitämättömämpi toimimaan omien asioidensa edestä. Toisin sanottuna, helpommin ylhäältä ohjailtavissa. Ja ihmekös tuo, kun alistumalla ohjaukseen menestyy tässä yhteiskunnassa.

Ongelma ei ole niinkään länsimainen vaan globaali. Venäjällä ja Kiinassakin ohjaillaan. Ongelma on teknologia, joka mahdollistaa entistä suuremman ihmisjoukkojen manipuloinnin. Ainoastaan syrjäkolkat Afrikassa ovat vapaita manipulaatiosta.

Koska kukaan ei voi tehdä tälle yhtään mitään, ennustan, että ihmiskunta tuhoutuu seuraavan sadan vuoden kuluessa. Syy ei ole niinkään ratkaisujen puute, vaan haluttomuus ratkaista ongelmia muuten kuin väkivallan avulla. Se on haluttomuus keskustella ja tehdä kompromisseja sekä haluttomuus toimia. Sekä kyvyttömyys ajatella itse.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihmiset ovat kiitollisia monista asioita. Muttei se tarkoita, etteikö asioita voi parantaa, jos on epäkohtia - ja siten voidaan paremmin. Suomen sää on jo hankala, on myös matalapaineita. Ihmisillä on henkilökohtaisia tiloja ja tuntemuksia.

Äänestä

Kertokaa nyt jo, miten köyhät selviävät sähkölämmitteisessä talossa talven yli, kun pitää töissäkin käydä kymmenien kilometrien päässä autolla? Eikä saada leipää, kun kaikki Suomen vilja tulee Ukrainasta ja lihaa ei saa syödä.

Eikä globalistit anna käynnistää Olkiluoto kolmosta!

Äänestä

Mä olen kiitollinen pakollisista koronarokotteista. Pääsee pian pois kärsimästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meillä on parempi elintaso kuin koskaan, korkeampi elinajan odote, turvallisuus ja kaikki teknologian ihmeet. Tietoa on netin kautta rajattomasti tarjolla kaikille. Yhteiskunta on reilumpi ja demokraattisempi kuin koskaan.

Silti valitamme kaikesta ja kuljemme naama happamana töihin. Jos yksi junavuoro on peruttu, suorastaan räjähdämme ja suollamme kirosanoja suustamme.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Eikö mikään riitä.

Nenäkkäät nuoret valittavat siitä, kuinka etäopiskelu on raskasta ja vaativat aikuisia korjaamaan ilmaston, kun ratkaisu on nuorten omissa käsissä.

Happamat boomerit kiroavat kun joutuvat joskus jotain tekemään ilmaston eteen. Kiroavat Suomen terveydenhuollon tilaa, mutta itse levittävät koronavirusta eivätkä ota rokotetta.

Keski-ikäiset nirppanokat kiroavat sitä kun aika ei riitä, mutta vaativat kaikki heti mulle nyt kun asioivat liikkeessä.

Kaikki syyttävät muita omista ongelmistaan, mutta kukaan ei ole valmis tekemään itse mitään. Kaikki etsivät syyllisiä, mutta kukaan ei etsi toimivaa ratkaisua ihmiskunnan ongelmiin.

Vapaa-aikansa ihmiset kuluttavat väkivaltaviihdettä katsomalla ja keskittymällä oman egonsa viilaamiseen, kun markkinamiehet siihen ovat luoneet tarpeen. Sehän ei ole tärkeää, että teet oikein, vaan se, että näytät muiden silmissä hyvältä. Ihmekö siis, ettei niitä ratkaisuja etsitä.

Jokainen sukupolvi on edellistä epäempaattisempi, aggressiivisempi ja välinpitämättömämpi toimimaan omien asioidensa edestä. Toisin sanottuna, helpommin ylhäältä ohjailtavissa. Ja ihmekös tuo, kun alistumalla ohjaukseen menestyy tässä yhteiskunnassa.

Ongelma ei ole niinkään länsimainen vaan globaali. Venäjällä ja Kiinassakin ohjaillaan. Ongelma on teknologia, joka mahdollistaa entistä suuremman ihmisjoukkojen manipuloinnin. Ainoastaan syrjäkolkat Afrikassa ovat vapaita manipulaatiosta.

Koska kukaan ei voi tehdä tälle yhtään mitään, ennustan, että ihmiskunta tuhoutuu seuraavan sadan vuoden kuluessa. Syy ei ole niinkään ratkaisujen puute, vaan haluttomuus ratkaista ongelmia muuten kuin väkivallan avulla. Se on haluttomuus keskustella ja tehdä kompromisseja sekä haluttomuus toimia. Sekä kyvyttömyys ajatella itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu