38:sta tanssista D 145 osassa 17:sta ländlerissä jokainen tanssi säilyttää tunnistetavan melodisen eli temaattisen perushahmonsa ja karakterinsa kehittymällä orgaanisesti edellisestä sointupohjan pysyessä muuttumattomana muunnelmamuotoa muistuttavassa tanssisarjassa ilman, että ne olisivat kokonaisuudesta irrallisia omaleimaisia ja itsenäisiä karakterikappaleita ilman aiheet yhteensitovaa sisäistä logiikkaa, vaikeasti tunnistettavine temaattisine sukulaisuussuhteineen, kuten Diabellimuunnelmissa ja Goldbergmuunnelmissa on näppylät.
Vaan jokainen tanssi kasvattaa ja kehittää samana pysyvää temaattista perusideaa usein maagisin sävellajivaihdoksin duurin ja mollin välillä häilyvässä tonaliteetissaan yhä suurempaan intensiteettiin katkeamattomana melodisen ekstaattisen hehkun hurmioituneena virtana tai koristeltuna melodiaa yksinkertaisin , mutta kullekin tanssille luonteenomaisin musikillisin keinoin saaden ilmeitystä hilpeistä trioleista, tarkkaan harkituista temponvaihdoksista ja korukuvioita, valottaen aina jonkin uuden aspektin ikään kuin sisältäkäsin.
Tästä huolimatta ne eivät sopeudu varsinaisten kuviomuunnelmien ahtaisiin ja kapeisiin rajoihin, vaan itsessään yksinkertaisen lumoava koruton melodia kokee näin koko joukon huomaamattomasti tunnelmasta toiseen liukuvia kaleidoskooppimaisia metamorfooseja kykien ne yhdeksi suureksi lähes sinfonisiin mittoihin kasvavaksi pitkälinjaiseksi ja laajakaariseksi laulavaksi melodiseksi kudokseksi; valtateemaksi, ennakoiden mahlermaisen laveaa valssisävelmää, jonka tummat taitteet mollikäänteissän sulautuvat yhtäjaksoiseksi harmonisesti yhdestä spontaanista ideasta koostuvaksi valojen ja varjojen vuorottelun sävyttämään tanssiketjun valepukuun naamioituun päättymättömän liedin sanattomaan lauluun ja päättymättömään suljettuja musiikillisia muotorajoja halveksivaan wagneriaaniseen valssiketjuun.
Leonhardt ei kuitenkaan levyllään soita niitä kaikkia alkuperäisssä järjestyksessään, vaan on täydentänyt valssipotpurrinsa ländlereistä D 970 ja D 366. Puuttuvat renkaat ovat löydettävissä mm. Aderin ja Kitchinin ensitutustumielta ehkä pettävänkin kevytilmeisiä tulkintoja sisällään pitäviltä levyiltä, saaden toisaalta ihmettelemään Schubertin meloodisen ja harmonisen mielikuvituksen joustavuutta ja mukautumiskykyä erilaisiin tunnelmiin, kansanomaisesta välitömyydestä traagisuteen. jotkin ländleeistä muistuttavat lyhyttä fugatoa, kontrapunktista figurointia D 366.
Jörg Ewald Dählkerin soittamissa 20 valssissa D 146 on vasaraflyygelissä koskettimien päälle asennettava rätisevä ja ritisevä pergamenttirulla, turkkilainen fagotti, imitoiden turkkilaisen orkesterin sointiefektejä bassorekisterin tömistessä bassorummun lailla kuten nykyajan pop-musiikissa ainakin lyömäsoittimien rytmitausta. Ehkäpä Schubet halusi näin ronskiksi heittäytymällä tömisyttää lattialankkuja ja rikkoa myös galanttia sulavuutta ja sulokkuutta ja totuttaa pois biedermaier-aikakauden musiikillisista makutottumuksista.
mutta ystävät eivät vai tanssineet noissa schubertiadeissa; he myös kokoontuivat yhteen nauttiakseen pöydän antimista, syödäkseen, juodakseen ja esittääkseen musiikkia. Baritoni Johann Michael Vogl, joka teki paljon työtä tehdäkseen Schubertin liedejä tunnetuksi, esitti lauluja, jotka Schubet oli säveltänyt päivän aikana!. He lausuivat runoja, lukivat draamoja Aeschyloksesta Kleistiin. Eläviä kuvia ja taikatemppuja esitettiin. He luonnehtivat ystäviään musiikillisilla pilakuvilla ja jopa harrastivat voimistelua.
Vaan jokainen tanssi kasvattaa ja kehittää samana pysyvää temaattista perusideaa usein maagisin sävellajivaihdoksin duurin ja mollin välillä häilyvässä tonaliteetissaan yhä suurempaan intensiteettiin katkeamattomana melodisen ekstaattisen hehkun hurmioituneena virtana tai koristeltuna melodiaa yksinkertaisin , mutta kullekin tanssille luonteenomaisin musikillisin keinoin saaden ilmeitystä hilpeistä trioleista, tarkkaan harkituista temponvaihdoksista ja korukuvioita, valottaen aina jonkin uuden aspektin ikään kuin sisältäkäsin.
Tästä huolimatta ne eivät sopeudu varsinaisten kuviomuunnelmien ahtaisiin ja kapeisiin rajoihin, vaan itsessään yksinkertaisen lumoava koruton melodia kokee näin koko joukon huomaamattomasti tunnelmasta toiseen liukuvia kaleidoskooppimaisia metamorfooseja kykien ne yhdeksi suureksi lähes sinfonisiin mittoihin kasvavaksi pitkälinjaiseksi ja laajakaariseksi laulavaksi melodiseksi kudokseksi; valtateemaksi, ennakoiden mahlermaisen laveaa valssisävelmää, jonka tummat taitteet mollikäänteissän sulautuvat yhtäjaksoiseksi harmonisesti yhdestä spontaanista ideasta koostuvaksi valojen ja varjojen vuorottelun sävyttämään tanssiketjun valepukuun naamioituun päättymättömän liedin sanattomaan lauluun ja päättymättömään suljettuja musiikillisia muotorajoja halveksivaan wagneriaaniseen valssiketjuun.
Leonhardt ei kuitenkaan levyllään soita niitä kaikkia alkuperäisssä järjestyksessään, vaan on täydentänyt valssipotpurrinsa ländlereistä D 970 ja D 366. Puuttuvat renkaat ovat löydettävissä mm. Aderin ja Kitchinin ensitutustumielta ehkä pettävänkin kevytilmeisiä tulkintoja sisällään pitäviltä levyiltä, saaden toisaalta ihmettelemään Schubertin meloodisen ja harmonisen mielikuvituksen joustavuutta ja mukautumiskykyä erilaisiin tunnelmiin, kansanomaisesta välitömyydestä traagisuteen. jotkin ländleeistä muistuttavat lyhyttä fugatoa, kontrapunktista figurointia D 366.
Jörg Ewald Dählkerin soittamissa 20 valssissa D 146 on vasaraflyygelissä koskettimien päälle asennettava rätisevä ja ritisevä pergamenttirulla, turkkilainen fagotti, imitoiden turkkilaisen orkesterin sointiefektejä bassorekisterin tömistessä bassorummun lailla kuten nykyajan pop-musiikissa ainakin lyömäsoittimien rytmitausta. Ehkäpä Schubet halusi näin ronskiksi heittäytymällä tömisyttää lattialankkuja ja rikkoa myös galanttia sulavuutta ja sulokkuutta ja totuttaa pois biedermaier-aikakauden musiikillisista makutottumuksista.
mutta ystävät eivät vai tanssineet noissa schubertiadeissa; he myös kokoontuivat yhteen nauttiakseen pöydän antimista, syödäkseen, juodakseen ja esittääkseen musiikkia. Baritoni Johann Michael Vogl, joka teki paljon työtä tehdäkseen Schubertin liedejä tunnetuksi, esitti lauluja, jotka Schubet oli säveltänyt päivän aikana!. He lausuivat runoja, lukivat draamoja Aeschyloksesta Kleistiin. Eläviä kuvia ja taikatemppuja esitettiin. He luonnehtivat ystäviään musiikillisilla pilakuvilla ja jopa harrastivat voimistelua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sä se aina jaksat hämmästyttää noilla analyyseillasi... :)
Kyllä vaamn, en ole moneen päivään kuunnellut muuta kuin Schubertin tansseja satamäärin, ja olin pakahtua Aderin ja lumouduin Leonhardtin ihaniin levytykseen sekalaisista miniatyyreisatä, jotka heijastelevat mikrakosmoksen tavoin hänen taidettaan ja hän olisi ollut pelkästään niillä kaikkien aikojen suurin ja monipuolisin melodikko, mutta näytti kyntensä myös harmonisessa kekseliäisyydessään. Pehmeäsointiset ja lyyrisemmät Wiener Damen-ländlerit eivät ehkä toimi Aderin otteessa yhtä hyvin kuin Leonhardtilla Gloge-merkillä, jolla myös valssit D 145 ovat hyvin kuosissaan, vaikka dynaamiset kontrastit eivät yhtä huyvin pääse oikeuksiinsa kuin modernilla konserttiflygelillä. Radiota en ole kuunnellut kuuna kumnminkaan. Kitchin soittaa vilkkaita ja oikukkaita ecossaiseja verrattoman värikkäällä pianistisella otteellaan.