Sopimuksen mukaan Venäjän kahden osan välistä kauppaa ei voida rajoittaa, eli Euroopan unioni ei aseta pakotteita Venäjän kaupalle Königsbergin eksklaavin kanssa.
Sopimus kattaa sekä rautatie- että maantiekuljetukset.
Sopimus kattaa sekä rautatie- että maantiekuljetukset.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niin ne Venäjä-pakotteet syksyä kohti tullessa yksi kerrallaan poistetaan, koska routa.
Ei pidä paikkaansa.
Uskomattoman surkea päätös! Venäjää lellitään kuin tarhakakaraa ja ihan vain siksi, että se kiusaa pienempiään.
Kaliningrad tulisi saartaa täydellisesti kaikilta puolilta. Venäjää tulisi uhata ydiniskulla hallintokohteita vastaan ja lännen tulisi pommittaa venäläisiä joukkoja Ukrainassa ja Venäjän tukikohtia ja siviili-infraa myös Venäjällä. Jokaiseen ohjusiskuun Ukrainaan tulisi vastata ampumalla kaksi ohjusta Venäjälle.
Minkä ihmeen takia kehitysmaan edessä ollaan polvillaan?
Heikompi polvistuu vahvemman niin käskiessä.
Eurooppalaisset ovat heikkoja pieruja.
Hieno päätös , edes hieman järkeä EU elimissä.
Stalinin aikaiset tukikohdat voi purkaa pois sieltä Stalin on jo kuollut. Se oli sen ajan sodan takia siinä mutta kuuluu Puolaan ja Saksaan.
Laihakin sopu on parempi kuin lihava riita.
Kaalisoppaa kuljettavat säiliövaunut pääsevät viimein perille.
Kaasutus putket oli sitten Stalinin. Onkohan kukaan tutkinut näitä.
Königsbergista tulee sopu sitten, kun Venäjä lähtee sieltä takaisin omaan maahansa.
Todella sen alueen voi puhdistaa aseista ja lopettaa sen tukikohdat jo. Ei ole enää Stalinia eikä hitlereitä.
MIssän ei ole lukenut ja päätetty VIELÄ asiasta. Tällä hetkellä EU maiden läpi ei saa viedä listalla kiellettynä olevien tavaroiden läpivientiä. PISTE
EU kyllä ja meediat sitten siitä jukisesti ilmoittavat
JULKISESTI
Ei ole ollutkaan mitään kiistaa Venäjän ja EU:n välillä Kaliningradin asemasta. EU:n päätös on ollut voimassa jo pitkään.
Ainoastaan Liettua on tulkinnut asiaa oman mielensä mukaan. Liettua on toiminut EU:n päätösten vastaisesti. Nyt se joutuu peruuttamaan sopimuksesta poikkeavat päätöksensä.
Pakotteet kieltää viemästä mitään sotilas juttuja venäjän armeijalle tai niiden tukikohtiin ette voi olla noin tyhmiä että toiseen maahan hyökänneelle annettaisiin lupa kuljettaa aseita muiden mailla.
Putini voitti tämän erän ja näyttää siltä että Putini myös tulee voittamaan sodan. Kehno länsi. Ei ole Natosta mitään hyötyä.