Jeesuksen äiti ja adventismin henkivallat

Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä".

Adventtikirkossa ehtoolliseen ei kuulu viini vaan
- mehu (heillä ei ole viiniä)
- jalkojen pesu ilman tasa-arvoa
- uhrilahjat ennen ehtoollista
- ehtoollinen on vain muutaman kerran vuodessa
1293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Osaako pastorit muuttaa mehun viiniksi?

Äänestä
  • En ole pastori, mutta osaan muuttaa viininkin virtsaksi!

    Äänestä

Se on Jumalan tahto että Suomen Adventtikirkon johtaja on nainen mutta toteutuuko tasa-arvo?

Äänestä

Raamatussa on vain yksi tapaus, jossa nainen pesi miehen jalat ja sekin tapahtui naisen kotona, eikä se liittynyt ehtoolliseen millään tavalla. Missään kohtaa raamattua naisten ei kerrottu osallistuvan ehtoolliselle saati, että he olisivat osallistuneet jalkain pesuun.
Raamatun vääristelijät ovat jälleen olleet asialla, kun ehtoolliselle on otettu mukaan myös naiset.

Äänestä
  • Adventtikirkossa on todella outo ehtoollinen mehuineen ja jalkojenpesuineen.
    Sellaista pesuvatien puljaamista ja läträämistä sekä rahastusta.

    Äänestä

  • Adventismissa on luonteenkehitys ohjelma koko elinajan.
    Millaisia ovat sapattikoulun kasvatit 30 vuoden päästä?
    Ne ovat pyhempiä ja nuhteettomampia. Hah..haa.

    Äänestä

Jaa niinkö? Onko mielestäsi erityisen tärkeääkin tuo tuollainen?

Äänestä

Raamatussa on useita viiniä merkitseviä sanoja.
Päihdyttävät palmu ja ohraviinit Shekar hepr.
Khemer, Samanlainen yleisnimi kuin jajin ja oinos olivat myös khemer. Ne löytyvät Raamatusta 9 kertaa. Alkoholiton. Tirosh hepr, gleukos kreikk, Yksinomaan käymättömiä viinejä esiinty Raamatussa 38 kertaa. Kun Jeesus muutti veden Galilean Kaanaan häissä käytetiin sanaa gleukos kreikk, käymätön viini.

Historiaa.

Äänestä
  • Gleukos+ei+tarkoita+käymätöntä+viiniä,+vaan+se+on+makeahko+viini,+jossa+alkoholipitoisuus+on+portter+laadun+oluttamme+vastaavalla+tasolla+(4+-+9+til-%)+Raamatun+aikaan+käytettiin+myös+hapanviinejä,+joihin+oli+sekoitettuna+yrttejä+ja+katkeroita+ja+joissa+alkoholipitoisuus+oli+huomattavan+suuri.Mitään+käymättömiä+viinejä+ei+Raamatun+aikaan+Palestiinan+alueella+ollut+olemassakaan.Viinin+käyminen+alkoi+jo+viinikuurnassa,+jossa+viinirypäleiden+pinnalla+olevat+hiivat+yhdistyivät+rikkoutuneiden+rypäleiden+sokereihin.+Joka+väittää,+että+Raamatun+aikana+juotiin+käymättömiä+viinejä,+hän+valehtelee+tarkoituksellisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gleukos+ei+tarkoita+käymätöntä+viiniä,+vaan+se+on+makeahko+viini,+jossa+alkoholipitoisuus+on+portter+laadun+oluttamme+vastaavalla+tasolla+(4+-+9+til-%)+Raamatun+aikaan+käytettiin+myös+hapanviinejä,+joihin+oli+sekoitettuna+yrttejä+ja+katkeroita+ja+joissa+alkoholipitoisuus+oli+huomattavan+suuri.Mitään+käymättömiä+viinejä+ei+Raamatun+aikaan+Palestiinan+alueella+ollut+olemassakaan.Viinin+käyminen+alkoi+jo+viinikuurnassa,+jossa+viinirypäleiden+pinnalla+olevat+hiivat+yhdistyivät+rikkoutuneiden+rypäleiden+sokereihin.+Joka+väittää,+että+Raamatun+aikana+juotiin+käymättömiä+viinejä,+hän+valehtelee+tarkoituksellisesti.

    Toivon asiallista keskustelua vaikka ei samaa mieltä olisikaan.
    Raamatun kirjoittamisen aikana sanan viini merkitys oli toinen kuin nykyään. Se sisälsi kaikki viinirypäleistä tehdyt juomat rypäletuoremehusta luonnollisen käymisen kautta käyneisiin. Väkeviä viinejä ei Raamatun aikana tunnettu lainkaan.
    Nykyisen lainsäädännön mukaisia väkeviä viinejä ei Raamatun aikana tunnettu. Sen sijaan käyneen viinin suodattaminen alkoholittomaksi tunnettiin. Tislaustaitoa ei myöskään vielä silloin ollut opittu. Se opittiin vasta 9. vuosisadalla jKr.
    Yleisin viinirypäleistä puristetun juoman nimitys Raamatussa on jajin, joka esiinty Vanhassa testamentissa 140 kertaa. Sitä vastaava kreikankielinen nimitys on oinos. Se esiinty Uudessa testamentissa 32 kertaa. Sanat jajin ja oinos olivat yleisnimityksiä, joita voitin käyttää sekä rypäletuoremehusta ja alkoholipitoisesta ja alkoholitomasta viinistä. Asis, gleukos Asis johtuu sanasta asas, rikkipolkea, ja se merkitsee polkemalla irrotettua käymätöntä rypäletuoremehua. Sen tähden asis 5 kertaa ja gleukos 1 kerta merkitsevät nuorta, vielä käymätöntä makeaa viiniä asis Joel 1:5; 3:18; Aamos 9:13; Jes. 49:26; gleukos, Ap.t. 2:13

    Historiaa.

    Äänestä

Raamatun kanta viinin käytöön päihdyttävänä juomana on hyvin selvästi kielteinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä".

Adventtikirkossa ehtoolliseen ei kuulu viini vaan
- mehu (heillä ei ole viiniä)
- jalkojen pesu ilman tasa-arvoa
- uhrilahjat ennen ehtoollista
- ehtoollinen on vain muutaman kerran vuodessa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu