Potut pottuina???

Mieheni sai tarpeekseen vanhemmistani ja ovat olleet nyt 1½ vuotta tapaamatta toisiansa. Aluksi olin tosi vihainen, sitten surullinen, yritin puhua järkeä, nykyään en tee mitään asian suhteen.
Paitsi... Taidanpa tehdä saman hänen vanhemmilleen... Olen jo aloitellut projektia; en enää lähettele heille lasten kuvia tai piirustuksia, en puhu/kysele heistä mitään, en käy siellä enää... Lapsellista vai mitä?
Mutta tällaista se nyt on meillä. Minä en keksinyt enää muutakaan keinoa saada miestäni järkiinsä... Välirikko äitiini ja isääni on aivan typerä; että pitää miehen olla herkkähipiäinen, ettei kestä vaihdevuotista anoppiaan tai hiukan höpsöä appeaan. Siis niin typerää ja lapsellista kiukuttelua jos mikä. Mutta katsotaan nyt miten pitkälle kantaa tämä minun kostoni... Ehkä mies sitten alkaa tajuamaan, miten tärkeää se olisi lasten kannalta, että myös minun vanhempani saisivat käydä meillä eikä pelkästään hänen vanhempansa.
101997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miten niin vanhempasi eivät SAA käydä teillä? Voihan miehesi vaikka poistua asunnosta siksi aikaa kun vanhempasi ovat kyläilyllä. Mutta mitäpä väliä sillä sinulle on jos miehesi ei käy heidän luonaan? Sehän on miehesi ja vanhempiesi välinen juttu, etkä sinä liity siihen mitenkään. Uskoisin, että miehellesi on ihan yksi lysti tapaatko sinä hänen vanhempiaan. Hän varmasti hyväksyy sen sinulta jos hän itsekään ei tapaa sinun vanhempiasi.
Onko kosto sinun mielestäsi rakentava ja rakastava ele miehellesi? Eikö se ole pikemminkin suhdetta hajottava toimenpide? Mitä HYVÄÄ tai parisuhdetta parantavaa voimaa näet kostossa? Haluatko tuhota liittosi vai pitää sitä yllä?
Sinun kostosi kantaa juuri siihen asti, kun avioero on hoidettu.

Äänestä

Viestisi perusteella sanoisin, että sinä olet aika iso syyllinen siihen, ettei miehesi siedä vanhempiasi. Olisi ollut sinun asiasi pistää vanhempasi kuriin. Sinulla on nyt uusi perhe. Sinä et elä enää vanhempiesi kanssa. Sen vuoksi nykyisen perheesi pitäisi mennä vanhempiesi edelle tämmöisissä asioissa. Jos vanhemmat nälvivät miestäsi, on sinun tehtäväsi hiljentää vanhemmat. On liikaa vaadittu, että miehesi pitäisi samaan aikaan sotia sekä sinua että miestäsi kohtaan. Sinä et hoitanut tehtäviäsi, joten miehesi ei voinut enää sietää vanhempiasi.

Kostosuunnitelmasi kertoo sinun luonteestasi aika paljon. Ei kukaan järkevä ihminen lähde tuossa tilanteessa kostamaan. Järkevä yrittäisi ymmärtää puolisoaan ja mahdollisesti jopa saada tulehtuneet välit kuntoon. Käytökselläsi osoitat, että miehesi on sinulle aika vähämerkityksellinen.

Äänestä
  • valitetaan, että mies ei "laita vanhempiaan kuriin" (minä itse olen yksi valittajista) niin kyllä homman kuuluu pelata myös toisin päin: jos mun vanhemmat puhuis ja käyttäytyis mun miestä kohtaan kuten hänen vanhempansa mua kohtaan (ilkeilyä, arvostelemista, kieltäydytään tekemästä lapsen kanssa kuten minä toivon...), olisin aikoja sitten laittanut hommalle stopin. Se on mun valitsema mies, ja sitä kohtaan käyttäydytään asiallisesti!

    Tietenkin kyse on myös siitä, millaisesta käyttäytymisestä riita on syntynyt. Eli jos on herne mennyt nenään jostain ihan älyttömän pienestä, niin siinä tapauksessa pyrkisin vaan oikaisemaan väärinkäsityksen ja pyytäisin kaikkia mun ja lapsen vuoksi tulemaan toimeen toistensa kanssa.

    Ja sitten vielä: ei sun mies voi kieltää sun vanhempia tulemasta teille kylään, eikös se ole myös sun koti! Mäkään en kiellä appivanhempia tulemasta meille, en vaan ole itse yleensä paikalla kun he tulevat. Ja mies käy 95% lapsen kanssa kahden appivanhemmilla kylässä, minä kestän ne vittuilut just ja just äitien- ja isänpäivänä sekä jouluna...

    Äänestä

  • Täällä kun usein kirjoitti:

    valitetaan, että mies ei "laita vanhempiaan kuriin" (minä itse olen yksi valittajista) niin kyllä homman kuuluu pelata myös toisin päin: jos mun vanhemmat puhuis ja käyttäytyis mun miestä kohtaan kuten hänen vanhempansa mua kohtaan (ilkeilyä, arvostelemista, kieltäydytään tekemästä lapsen kanssa kuten minä toivon...), olisin aikoja sitten laittanut hommalle stopin. Se on mun valitsema mies, ja sitä kohtaan käyttäydytään asiallisesti!

    Tietenkin kyse on myös siitä, millaisesta käyttäytymisestä riita on syntynyt. Eli jos on herne mennyt nenään jostain ihan älyttömän pienestä, niin siinä tapauksessa pyrkisin vaan oikaisemaan väärinkäsityksen ja pyytäisin kaikkia mun ja lapsen vuoksi tulemaan toimeen toistensa kanssa.

    Ja sitten vielä: ei sun mies voi kieltää sun vanhempia tulemasta teille kylään, eikös se ole myös sun koti! Mäkään en kiellä appivanhempia tulemasta meille, en vaan ole itse yleensä paikalla kun he tulevat. Ja mies käy 95% lapsen kanssa kahden appivanhemmilla kylässä, minä kestän ne vittuilut just ja just äitien- ja isänpäivänä sekä jouluna...

    puolison on poistuttava, kun toisen vanhemmat tulee käymään... Onpas siinä sitten sumplimista puolin jos toisin, huh huh. Sehän on sen puolison koti, kai se nyt saa olla kotonaan silloin kun haluaa. "Hei äijä, sun on nyt lähdettävä kun mun äiti tulee käymään!" tai "et sä nyt voi tulla isä, kun ukko on kotona"...
    ei kai.

    Äänestä

  • niinkuin en olisi yrittänyt... huh huh. monia keskusteluja aiheesta käytiin tuloksetta. Mies on niin itsepäinen, ettei anna piiruakaan periksi. Ja koska tällaiset keskustelut päättyivät poikkeuksetta siihen että hän sulkeutui johonkin perähuoneeseen pariksi päiväksi mököttämään, niin katsoin parhaaksi antaa ajan kulua. mutta kun ei sekään ole tehnyt mitään muutosta asiaan.
    Ehkä ymmärtäisin, jos minun vanhemmat olisivat idiootteja, mutta kun ne ovat tosi mukavia, anteliaita, huumorintajuisia ihmisiä. Ikinä en ole kuullut heidän suustaan mitään negatiivista miestäni kohtaan! Päin vastoin. Ennen välirikkoa äitini jopa korjasi mieheni rikkoutuneita vaatteita, kutsui syömään usein jne ja isäni puuhaili kaikenlaisia miesten juttuja mieheni kanssa.
    Ja mieheni vanhemmat taas ovat rasittavia! Mutta olen ollut kohtelias heitä kohtaan aina; luulin, että se kuuluu asiaan mutta näin ei sitten näemmä olekaan...

    Äänestä

  • Käytännön asioiden hoitaminen on tosi vaikeaa, jos mies ja omat vanhemmat eivät ole tekemisissä keskenään. esim.
    -Lankapuhelin ei voi olla päällä, ettei vain käy niin, että mies vastaa ja jompi kumpi vanhemmistani soittaa.
    - Mies ei voi kyyditä meitä mummilaan tai pois vaan kyyti pitää itse keksiä tai odotella milloin saa auton käyttöön.
    - Monta asiaa jää kertomatta, kun en voi kertoa vanhempieni asioita miehelle tai päinvastoin. Joskus avaan suuni, kun muistan hauskan sattumuksen tai muun, mutta sitten äkkiä suljen suun samantien.
    - Ja pahin: äiti ja isä saattoivat poiketa meillä silloin sun tällöin rupattelemassa ja kahvittelemassa, mutta nyt ne kivat hetket ovat pois. Ja kun mulla ei täällä korpikuusikossa käy juurikaan muita vieraita, niin jumankekka kuinka on yksinäinen olo.

    Äänestä

  • jotsku kirjoitti:

    puolison on poistuttava, kun toisen vanhemmat tulee käymään... Onpas siinä sitten sumplimista puolin jos toisin, huh huh. Sehän on sen puolison koti, kai se nyt saa olla kotonaan silloin kun haluaa. "Hei äijä, sun on nyt lähdettävä kun mun äiti tulee käymään!" tai "et sä nyt voi tulla isä, kun ukko on kotona"...
    ei kai.

    No eihän se niin mene, että vaimo AJAA miehen ulos kun vanhemmat tulevat käymään. Vaimo ILMOITTAA vanhempiensa tulevan ja mies sitten ITSE valitsee jääkö vai lähteekö. Silloin vastuu siirtyy sille jolle se kuuluukin eikä vaimo, asian ulkopuolisena osana, ole määrännyt mitään.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Käytännön asioiden hoitaminen on tosi vaikeaa, jos mies ja omat vanhemmat eivät ole tekemisissä keskenään. esim.
    -Lankapuhelin ei voi olla päällä, ettei vain käy niin, että mies vastaa ja jompi kumpi vanhemmistani soittaa.
    - Mies ei voi kyyditä meitä mummilaan tai pois vaan kyyti pitää itse keksiä tai odotella milloin saa auton käyttöön.
    - Monta asiaa jää kertomatta, kun en voi kertoa vanhempieni asioita miehelle tai päinvastoin. Joskus avaan suuni, kun muistan hauskan sattumuksen tai muun, mutta sitten äkkiä suljen suun samantien.
    - Ja pahin: äiti ja isä saattoivat poiketa meillä silloin sun tällöin rupattelemassa ja kahvittelemassa, mutta nyt ne kivat hetket ovat pois. Ja kun mulla ei täällä korpikuusikossa käy juurikaan muita vieraita, niin jumankekka kuinka on yksinäinen olo.

    En ymmärrä, miksi olet mennyt moiseen mukaan.

    Oma appeni ei aikoinaan hyväksynyt minua isäni vuoksi ja osoitti sen minulle selvästi. Päätin, että se on hänen asiansa ja suhtauduin itse mahdollisimman normaalisti. Meillä oli piankin oikein hyvät välit, kun en lähtenyt nokitteluun mukaan.

    Teksteistä minulle ei selvinnyt, miksi kostat miehesi vanhemmille sen, miten miehesi kohtelee omia vanhempiasi?

    Miksi sinun täytyy matkia miehesi typerää käytöstä, jota et isekään hyväksy?

    Kotisi on sinun yhtä paljon kuin miehesi, auton pitäisi olla myös sinun käytössäsi. Miksi sinun vieraitasi (esim. vanhempiasi) ei saisi käydä kotonasi? Miksi et itse saisi käydä katsomassa vanhempiasi, kun haluat? Puhelinjuttu on ihan naurettava. Samoin se, ettet muka voi kertoa vanhemmillesi asioita, joihin liittyy miehesi.

    Ajattelehan asia ihan uudestaan.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Käytännön asioiden hoitaminen on tosi vaikeaa, jos mies ja omat vanhemmat eivät ole tekemisissä keskenään. esim.
    -Lankapuhelin ei voi olla päällä, ettei vain käy niin, että mies vastaa ja jompi kumpi vanhemmistani soittaa.
    - Mies ei voi kyyditä meitä mummilaan tai pois vaan kyyti pitää itse keksiä tai odotella milloin saa auton käyttöön.
    - Monta asiaa jää kertomatta, kun en voi kertoa vanhempieni asioita miehelle tai päinvastoin. Joskus avaan suuni, kun muistan hauskan sattumuksen tai muun, mutta sitten äkkiä suljen suun samantien.
    - Ja pahin: äiti ja isä saattoivat poiketa meillä silloin sun tällöin rupattelemassa ja kahvittelemassa, mutta nyt ne kivat hetket ovat pois. Ja kun mulla ei täällä korpikuusikossa käy juurikaan muita vieraita, niin jumankekka kuinka on yksinäinen olo.

    Tuo lankapuhelinjuttu on ihan naurettava. Jos miehesi tuossa määrin pelkää puhelinta niin jättäköön vastaamatta. Kyllä teitä siitä langasta taitaa joku muukin tavoitella kun vanhempasi.

    Äänestä

Olen kahden ison tytön äiti, entinen anoppi makaa haudassa, exän isä viipottaa menevänä miehenä, vaikka periaatteessa rakastaa lapsenlapsiaan. Omat vanhempani ovat elossa ja nykyiseni äiti on todella iäkäs ja sairas. Nämä taustoistani.

Tällä järjellä ja kokemuksella sanoisin että ikinä ei kannata tehdä itsestään pienempää ja tyhmempää kuin luonnostaan on. Jos nyt lastesi isän ja omien vanhempiesi välit ovat huonot niin ikävä juttu, heidän kannaltaan ja myös sinun ja lastenne. Mutta ota nyt järki käteen ja sydän toiseen ja katsele kummallakin: kannattaako sekoittaa soppaa vielä lisää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hanneloora kirjoitti:

Mieheni sai tarpeekseen vanhemmistani ja ovat olleet nyt 1½ vuotta tapaamatta toisiansa. Aluksi olin tosi vihainen, sitten surullinen, yritin puhua järkeä, nykyään en tee mitään asian suhteen.
Paitsi... Taidanpa tehdä saman hänen vanhemmilleen... Olen jo aloitellut projektia; en enää lähettele heille lasten kuvia tai piirustuksia, en puhu/kysele heistä mitään, en käy siellä enää... Lapsellista vai mitä?
Mutta tällaista se nyt on meillä. Minä en keksinyt enää muutakaan keinoa saada miestäni järkiinsä... Välirikko äitiini ja isääni on aivan typerä; että pitää miehen olla herkkähipiäinen, ettei kestä vaihdevuotista anoppiaan tai hiukan höpsöä appeaan. Siis niin typerää ja lapsellista kiukuttelua jos mikä. Mutta katsotaan nyt miten pitkälle kantaa tämä minun kostoni... Ehkä mies sitten alkaa tajuamaan, miten tärkeää se olisi lasten kannalta, että myös minun vanhempani saisivat käydä meillä eikä pelkästään hänen vanhempansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu