Operaatio Zero - Lopulta koronavariantit tappavat koko ihmiskunnan

Ihmisen elimistö ei kestä pitkässä juoksussa lukuisia uusia koronatartuntoja ja koronarokotteita joidenkin kuukausien välein vuosia tai vuosikymmeniä. Veritulpat, neurologiset- ja elinvauriot sekä kaikki mahdolliset pitkän covidin ja rokotteiden oireet ovat ihmiskunnan tuho.
2462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Höpöjä, ei lajit kuole tuolla tavalla.
Sukupuuton syyt ovat olleet aina jotain muuta.

Äänestä
  • Suomen sairaalaluvut ovat nyt pystysuorassa kasvussa. Koronakuolemista ei kannata enää puhua, koska kaikki merkitään tällä hetkellä muiden syiden alle. Kokonaiskuolleisuus eli ylikuolleisuus silti todistaa epidemian olevan nyt hyvin paha. Taidetaan olla jo suunnilleen samoissa kuin alkukevään huipuissa, jolloin kuoli 20-50 henkeä päivässä.

    Eli syksyn aalto on alkanut meillä jo nyt. Lampaille lisäpiikit ei nyt taida riittää. Ja vaikka kallut ulisevat miten taas heidän vapauksiaan rajoitetaan, niin niitä tullaan rajoittamaan. Olihan se meidän Convoy aika säälittävä. Joten ei kallujen uhoamisesta mitään uhkaa ole. Vaan talouden kannalta uusiin sulkutiloihin siirtyminen voisi olla paha juttu, ja siksi sitä halutaan välttää.

    Hallitus ei siis ole tehnyt aallon estämiseksi yhtään mitään. Epidemia on tällä hetkellä 100-10000 kertaa kovempi kuin kahtena ensimmäisenä koronakesänä. Selvää on että syksy on jo nyt pilattu. Etätöitä ja koulusulkuja ei enää voida estää. Hyvä jos sairaanhoidon kapasiteetti kestää kesän läpi. Hyvin jännä syksy tulossa muidenkin isojen ongelmien iskiessä päälle samaan aikaan.

    Marin, Kurvinen, Lintilä estävät kaikki koronatoimet, joita vastustavat ja joita vastaan lobbaavat myös Kokoomus, Liike-nyt, elinkeinoelämä, MaRa, EK ja tapahtuma-ala, eli alat joissa nämä koronatartunnat kiihleimmin leviävät. HUS Asko Järvisen mukaan koronatartuntojen "sylttytehtaat". Mutta koska kaikki pyörii nykyään rahan ja mammonan palvonnan epäjumalan ehdoilla, talouden uhrien uhrisavut nousevat korkealle ja sankkana epäjumalan nautittaviksi. EK:n twiittaaja aloitti jo koronapassipakosta kirjoittelun ja muu elinkeinoelämä sekä porvaripuolueet liittyvät kuoroon myöhemmin. He haluavat vain keinoja, joilla ei ole mitään vaikutusta covid tartuntoihin, sairastumisiin, sairaalalahoidon lisääntymiseen ja kuolemiin. Päin vastoin rokotteet ja koronapasseilla juokseminen kunnon kuluttajina vain lisää koronaroihua kuin polttoaineena. Mutta hei, eihän tässä pelastetakaan covidilta ihmisiä vaan bisneksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen sairaalaluvut ovat nyt pystysuorassa kasvussa. Koronakuolemista ei kannata enää puhua, koska kaikki merkitään tällä hetkellä muiden syiden alle. Kokonaiskuolleisuus eli ylikuolleisuus silti todistaa epidemian olevan nyt hyvin paha. Taidetaan olla jo suunnilleen samoissa kuin alkukevään huipuissa, jolloin kuoli 20-50 henkeä päivässä.

    Sähkökatkot ja lämpimän veden puute covidinfektion kanssa ensi talvikautena. Ei kuulosta hyvältä.

    Hyvä kannanotto. Itse huomasin myös jo hyvissä ajoin että on aivan sama mitä hallitus sanoo ja kehottaa, jokaisen kannattaa itse parhaansa tehdä kunnossa pysyäkseen.
    Pakkopiikkiuhkailu jätti ikuisen epäluulon ja luottamuksen menetin viranomaisiin.
    Painostuksen pahentuessa ja vastauksien ollessa huteria "rokotteeseen" liittyen en voinut edes harkita sellaisen aineen ottamista. Olisi iso rasite todistaa että jokin haitta mahdollisesti johtuu piikistä koska sellaista ei voida myöntää kenenkään toimesta ettei vastuuseen joudu kyseenalaisista, järjestelmällisistä piikkitoimista. Siihen liittyi myös vahva henkinen väkivalta toisin ajattelevia vastaan huolimatta siitä että muilla keinoilla olisi tunnollisesti tautia torjunut. Kaikki jotka väheksyvät haittoja ja yhä kehtaavat ylistää aineen erinomaisuutta hyötyvät siitä itse taloudellisesti. Raha motivoi.

    Äänestä

  • >Evoluutiossa vain vahvimmat jäävät eloon. Moderni yhteiskunta on suojannut liikaa sen heikoimpia osia, jonka johdosta yhteiskunnat ovat degeneroituneet. COVID on täällä korjaamassa sadon. Siltä ei voi mennä pakoon, siltä ei voi piiloutua - on vain ajankysymys, kun tuomiopäivä on koittava!

    Kylmässä pohjolassa luonnevikaiset narsistit ovat ensimmäinen karsiutuja, kun hyvinvointi poistetaan. Vain hyvinvointiyhteiskunta pitää tämän sitä vastaan kapinoivan luonnevikaisen aineksen hengissä. Kuten keisaripingviinien kohdalla, solidaarisuus lämmittää kun hyvinvointi riisutaan, siksi suomalaiset ovat luonnostaan olleet solidaarisia ja rakentaneet hyvinvointiyhteiskunnan, joka nyt antaa narsistisen aineksen lisääntyä ja rikastua vallan ja päätöksenteon huipulle, joka itsekeskeisillä päätöksillään rapauttaa ja hajottaa tätä yhteiskuntaa. Mutta hei, eihän psykopaatti ajattele tulevaisuutta vaan pikavoittoja. Kylmässä ei itsekeskeisenä yksin pärjätä, vaikka jossain palmupuun alla tämä onnistuisikin banaaneja varastamalla.

    Äänestä

  • Ihmisapina- lajien sukupuutosta jo kokonaan kuolemisesta on hyvin vähän tietoa..,luultavaa on jotta se tapahtunut useinkin ja syynä virukset sekaantumienen ja "globalisaatio" joka on ollut aina uhka ja tuhovoimainen, aikanaan kaupungit ympäröitiiin muureilla jottei tautiset pääse levittämään tautejaan ja tietty vihollisen takia. Inkojen korkeakultuuri oli huikea ja vaikeiden matkojen päässä, silti tautiset hyökkääjät pääsi tuhomaan korkeakultuurin, niin monet muutkin tiedetään jotta afrikan liepeillä on ollut kehittynyttä elämää aikoinaan ja nuo on saattaaneet pärjätä joitain aikoja, nyt tiedetään ettei ihminen polveudu afrikkalaisesta apinasta , vaan olemme oma lajimme. Nyt liikkuvat virukset osa afrikasta tappavia Hiv ,,ebola apinarokko jne, oli jo selviöt 30 luvun tutkimuksista jotta laji ei ole tuolta, pisinmällä kädellisien tutkimuksissa oli Britit, Saksa ja ruotsalaiset 2 w pilasi tutkimuksen ja kehityksen ajan, nykyisin on paikoin jopa rasismia epäillä afrikkalaisten lajin olevan eriapinasta, eurooppalaisen kanssa . Pitäisin varmana jotta yhdityessään nämä afrikan kädellisten virukset voi kehittyä ja jakautua koronan kanssa tappavaksi viruksexi ,tuota puoltaa sekin jotta pallon väestöä on liikaa kolme neljännestä ja tämä tullee tuhoutumaan ennenpitkää tauteihin koronaa ei ymmärretty ,joku ministeri sulki uudenmaan rajan hätäpäissään vaikka tauti tuli pidäkeettä lentoteitse, joku sanoo ilkikuriin tämä todistaa jotta olemme afrikan apinoista, mutta ei tyhmyys on kaikkien kädellisten ominaisuus.

    Äänestä

Taudin leviäminen loppuu viimeistään kun matkustelu loppuu.

Äänestä
  • Turistit pitäisi tappaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turistit pitäisi tappaa.

    Asylum.

    Äänestä

Näyttää kuin tulipalon sammuttamiselta missä leimahtaa jossain nurkassa aina uusi palo. Pitäisikö olla palo-osastointia.

Äänestä

Kyllä se näkyy jo maissa, joissa on huonosti hoidettu koronaepidemia. Korona aiheuttaa kognitiivisisa ja neurologisia ongelmia, eli päät menee sekaisin, ja jos monta kertaa sairastaa alkaa sydänongelmat tai joku muu paikka reistata, minne virusta on jäänyt.
Kun katsoo vaikka rikosstilastoja, niin Britanniassa on hirveästi murhia, jopa lapset tappavat lapsia. Samaten venäjällä ollaan niin sekaisin, että lähdetään soitellen sotaan.

Äänestä
  • Olet uppoutunu liikaa salkkariteorioihin. Valot päälle jo.

    Äänestä

  • Mistähän oikein höpäjät, ei ollut ihan järjellistä tekstiä, tuntuu kuin olisit ottanut piikkejä ja buustereita maskien kanssa urakalla.
    Katopa noi "rokottamattomat" maat ja tule sitten kertomaan mitä huomasit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet uppoutunu liikaa salkkariteorioihin. Valot päälle jo.

    Ihan totta, uppoutunut syvälle suohon omine harhoineen.
    Tämä on hyvin yksikertaista matematiikkaa ja piikeillä tulee kuolema ja vammat vastaan.
    Ei kaikille heti, mutta useimmilla tutuilla piikin ottaneilla näin juuri on.
    Meillä piikittömillä päivä paistaa kun muistamme olla juuri piikitetyistä vaan erossa.

    Äänestä

Ihmisiä+kuolee+koronaan+ja+koronan+kanssa+muista+syistä,+sekä+mrna-piikin+haittavaikutusten+vuoksi.+Miten+määrittelet+todellisen+"koronakuolleisuuden"?+Pcr-testi+lukee+muita+virusten+kappaleita+ja+koronan,+josta+on+jo+parantunut.+Miten+määrittelet+todellisen+tämänhetkisen+tartuntamäärän,+taudin+levinneisyyden+ja+kuinka+nopeasti+virus+leviää?Kukaan+meistä+ei+tiedä+mihin+ihmiset+lopulta+kuolee,+eikä+sitä,+kuinka+paljon+on+tartuntoja.+Voidaan+vain+esittää+arvioita,+jossa+on+kuitenkin+suuri+haarukka.+Kaksi+asiaa+on+kuitenkin+selvää+kauraa:+1.+meillä+Suomessa+lähes+kaikki+sairastavat+taudin+lievänä+ja+vain+pienelle+osalle+tulee+oheisoireita,+kuten+uupumusta,+muistihäiriöitä+yms.+Vain+hyvin+pieni+osuus+on+kuollut,+tämän+hetkisen+vahvistettujen+tartuntojen+mukaan+0,4%+ja+THL:n+realistisempien+arvioiden+mukaan+vain+marginaalinen+0,09%.+Ns.+koronakuolleista+on+kuitenkin+THL:n+mukaan+20%+kuollut+muista+syistä.+Eli+kuolleisuus+on+siis+joka+tapauksessa+matalaa+=+tauti+ei+ole+merkittävä+uhka+=+koronan+vakavuutta+on+liioiteltu+härskisti+=+palvelee+bisnestä+ja+valtapolitiikkaa+(mm.+EU:n+"elvytyspaketit",+eli+tautia+hyväksikäyttäen+ajettu+jäsenmaita+"ainutkertaiseen+&+tarkkarajaiseen"+yhteisvastuuvelkajärjestelmään.)2.+rokote+aiheuttaa+imuunikatoa,+hermostovaurioita,+verisuonivaurioita,+veritulppia,+sydämen+toimintahäiriöitä,+aineenvaihduntahäiriötä,+lihas-+ja+tukikudosten+vaurioita,+näköongelmia,+sikiökuolemia,+sikiön+kehitysvaurioita,+leukemiaa+ja+muita+syöpiä,+anafylaksiaa,+hengitysvaikeuksia,+keuhkopöhöä,+nivelreumaa,+psykologisia+ongelmia,+uupumusta,+heikkoutta,+munuais-+ja+virtsatieongelmia,+nykyisten+sairauksien+pahenemista+jne+jne+jne.+Näistäkin+rokotehaitoista+löytyy+oireet+"pitkään+koronaan",+eli+"pitkä+korona"+voikin+olla+rokotehaitta,+eikä+jälkitauti.Mutta+aina+voi+repiä+pelihousunsa+ja+kiistää+kaiken.+Harmi+sinänsä,+että+nämäkin+tiedot+tarjoaa+CDC,+WHO+yms.

Äänestä
  • KORONA ON YLEISNIMITYS KAIKILLE VAMMOILLE JA SAIRAUKSILLE PIIKEISTÄ - EIKÄ UNOHDETA SUOMENKAAN KYMMENIÄ TUHANSIA PIIKKIKUOLLEITA NYT.
    MEDIA ON VAITI JA SYYTÄÄ KIIHKOLLA VENÄLÄISVIHAA JOTTA JUTUN JUURI UNOHTUISI...ja taas uusi kusetus menossa niinpä niin.

    Äänestä

  • Ei niistä pcr testeistä löytynyt koronaa vaan a ja b flunssaa

    Äänestä

tarkoitit kai rokotetun ihmiskunnan?

Äänestä
  • Ihmiskunta olisi elossa satavarmasti ilman piikkejä ja satavarmasti tervenpää väestöä.
    paljon on turhaa työtä kuten tuo piikkiteollisuus ja sodat niihin tehtävät aseet - ihmisille tuskaa ja kirousta.
    Onneksi Jumala näki hyväksi pudottaa tuon ukrainalaisten 11 tonnin aselastin.
    Nyt vaan kreikkalaiset vaatimaan korvauksia ja puhdistamaan tuo myrkkypulveri mitä lie.
    Näin ne israelilaisetkin jäivät kiinni myrkyistään Amsterdamissa pudonneen koneen paljastaessa hyvin paljon - mutta mitä media kertoi - vaikeni siinäkin.
    USA ja Israel johtavat mediaa ja monia ihmisiä jotka kuuntelevat tuota roskaa Suomessakin nyt.

    Äänestä

VariAntit ei tapa mutta piikeistä tulleet myrkyt ja elävä sisältö kyllä tappaa ottajansa ennemmin tai myöhemmin ja saattaa levitä pitkässä lähikontaktissa muihin.

Äänestä

Korona ei tapa vaan rokotteesta tulevat vaivat tappavat. Tämä on vaan se totuus ….

Äänestä
  • Milloin tuo tapahtuu? Epidemian alussa joka kolmas sairaalaan joutunut kuoli ja nyt vähemmän kuin influenssaan ja koko ajan tilanne menee parempaan suuntaan.

    Äänestä

Tauti+on+ja+leviää+yhä,+taudin+huomaa+hyvin+helposti+käydessä+kaupoilla+ihmiset+räkii+ja+köhii+aivan+erilaiseen+tapaan+kuin+ennen,+kuivaa+yskää+räkäistä+yskää+keskellä+kesää,+maskeista+luopuminen+oli+typerää,+rokotuksia+saaneet+esm+diapeetikkoja+useita+tuttuja+on+sairastunut+moneen+kertaan+koronaoireisiin+jotka+saattaa+kestää+vain+päivän+mutta+tämä+toistuu+toistuu+ja+lopulta+voi+tulla+tappava+kieros+taudista+ja+tuleekin.+Ikävää+jotta+panikin+välttämiseksi+totuutta+ei+voida+kertoa+seon+ollut+luottavista+rivienvälistä+jo+Kiinan+tapahtuminen+alun+myötä+miksi+jopa+talot+ja+kadut+desifioitiin+tautiset+eristettiin+totalisesti+,miksi+apinatauti+tuli+heti+kun+koronarajoituksia+höllättiin+korona+ei+tehnut+oikein+afrikassa+mutta+apinatauti+heräsi....Kiinalaiset+ei+ole+tyhmiä+vaan+tehokkaita+he+tiesivät+viruksen+voivan+tappaa+vaikka+koko+kansan,+jos+sitä+ei+pysäytettä+ja+rajoja+suljeta.+Saattaa+olla+jotta+esm+meillä+kuolee+vielä+90+%+yli+70+vuotiaista+ennen+2028+ja+tuota+nuorempinen+kuoleisuus+lisääntyy+myös+vuosikymmenen+loppuun,+merkillepantavaa+on+myös+jotta+etenkin+köyhiä+kuoleen+nyt+hoidon+puutteeseen+jo+pelkiin+hammastauteihin+,hammapoistot+lisää+riskejä+huomattavasti+mm+sydän+ja+verisuonitaut.+Terveydenhoidon+alasajo+tappaa+nopeasti+myös+vähävaraisia+ja+tuossa+on+koronan+osuus+mahdoton+laskea.+Minusta+tietoa+ja+eristämisen+ohjeistusta+tulee+lisätä+syksyllä+matkustelujan+ja+festarien+jälkeen+on+viiketemiehen+vuoro,+olkaa+armollisia+ja+välttäkää+edes+vanhusten+tapaamisia+muutama+kuukausikin+elämää+on+arvokasta.

Äänestä

Jos noin on niin mitäpä tuosta, mitään sille ei kuitenkaan olisi tehtävissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisen elimistö ei kestä pitkässä juoksussa lukuisia uusia koronatartuntoja ja koronarokotteita joidenkin kuukausien välein vuosia tai vuosikymmeniä. Veritulpat, neurologiset- ja elinvauriot sekä kaikki mahdolliset pitkän covidin ja rokotteiden oireet ovat ihmiskunnan tuho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu