Kylläisyys.10.000 kaloria terveellisestä ruuasta ?

Anonyymi

Jaksoin nyt syödä vain 2772 kaloria päivässä ja ennen meni kevyesti se 5000 kaloria ja helposti olisi olisi voinut syödä jopa 7000 kaloriakin.
Olo oli illalla niin ähky ja täysi että mahaan ei olisi yksinkertaisesti mahtunut enään mitään.Sama ähky olo oli vielä aamullakin.
Söin klo 15.00 ensin terveellisen ruuan ja illalla vähän roskaruokaa karkkia 170 grammaa ja 120 grammaa kermajäätelöä.

Vaikka olin syönyt jo kahden viikon ajan vain noin 1900 kaloria en jaksanut syödä yhtään tuon enempää.
Salaisuus on siinä että olen syönyt jo kuukauden juures ja kasvisvoittoisesti Klo 15.00 aterialla 800 grammaa juureksia jossa osa myös kasviksia.
Ennen kun söin erillaista ruokaa mikä oli myös terveellistä jaksoin helposti syödä sen 5000 kaloria esim kaurapuuroa ja leipää.

Silloin kun söin vain roskaruokaa oli aina nälkä

Tässä mies syön omasta mielestään puhtaista lähteistä 10 000 kaloria päivässä mikä EI OLE mitenkään mahdollista jos syöty ruoka olisi juuresta.
Itse pystyisin syömään niitä KORKEINTAAN 1600 kaloria yhden päivän aikana JOS söisin pääruualla lähes pelkästään juureksia.
Päivällä 800 kaloria ja illalla 800 kaloria.(100 grammaa juuresta sisältää 37 kaloria.
1600 grammaa juuresta x 34 kaloria =544 kaloria
Loput 1100 kaloria rasvata sokerista yms

https://www.youtube.com/watch?v=USXZf8BHI24

Tästä voi päätellä sen että väärää ruokaa syömällä lihomista ei voi mitenkään estää jos on koko ajan pohjaton nälkä ja lihominen ON täysin mahdotonta jos syö PALJON juureksia.

Roskaruokaa syömällä pystyy syömään helposti
lyhyessä ajassa 10 000 kaloria.

26

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko varma, että se on juuri 2772kcal?
      Ettei vaan olisi 2773 tai -1?
      Kaikkein kamalaa olisi 10:n heitto suuntaan tai toiseen! Johan siinä menisi mielenrauha ja yöunet!

      • Anonyymi

        Minä lasken nykyään kaiken kalorilasimella.Minulla on valmiiksi suunnitellut ateriat jotka siirrän vai muutamalla klikkauksella päivään.Yleensä niitä joutuu vähän muokkaamaan jos jotai on syönyt enemmän tai vähemmän.Tulos on erittäin tarkka koska kaikki mitä syön punnitsen tarkalladigitaalisell vaalla
        Jos syön vaikka ylimääräisesti siivun juustoa lisään sen laskuriin.

        Syömäni ruoka ON herkullista vaikka se on vain pääaasiassa juuresta.Kaurapuurosta,riisistä,leivästä pastasta olen luopunut jo aikoja sitten NÄIN laihdutuaikana KOSKA ne eivät ole laihduttajan ruokaa.Kasvisten osuus on vain 200 grammaa mikä on ollut nyt kaalia. Lihaa noin 100 gramma.

        Juureksia ovat esim peruna,lanttu,porkkana ,sipuli yms
        https://kasvikset.fi/kasvitieto/juurekset/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites toi spaketti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites toi spaketti?

        En syö mitään viljaperäistä.Spagetti toimii hyvin urheilussa,mutta se ei ole laihduttajan ruokaa.Syön siis vain juureksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mites toi spaketti?

        Pastassa on aika vähän energiaa joten käy hyvin laihduttajalle. Urheilijalle ikävä ominaisuus että se sulaa hyvin hitaasti joten parempi varata se hiilihydraattitankkaukseen. Ilman rasvaista kastiketta tietysti.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Pasta onkin varmasti herkullista kuivana. 😀

    • Anonyymi

      Tämä perustuu siihen että on nopeasti palavaa ruokaa joka menee nopasti suolen läpi ja kohta syönnin jälkeen on uudestaan nälkä.

      Hitaasti palava palaa hitaasti kytemällä tuntikausia.

      • Anonyymi

        "Hitaasti palava palaa hitaasti kytemällä tuntikausia."

        Ruoka (energia) "palaa" lihaksissa sitä mukaa kuin niitä käytetään riippumatta siitä, miten nopeasti se imeytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hitaasti palava palaa hitaasti kytemällä tuntikausia."

        Ruoka (energia) "palaa" lihaksissa sitä mukaa kuin niitä käytetään riippumatta siitä, miten nopeasti se imeytyy.

        Siinä on kyse juuri ravinnon imeytymisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on kyse juuri ravinnon imeytymisestä.

        Toisin sanoen on hitaasti sulaavaa JA nopeasti sulavaa ruokaa.

    • Anonyymi

      Taas kerran pilailijan tekemä avaus.

    • Anonyymi

      Sydämesi kaipaa rakkautta ja ihosi pojan kosketusta. Pilailu ei kerro hyvästä mielestä, vaan ahdistuksesta ja yksinäisyydestä.

      • Anonyymi

        Jostain hyvin suuresta kaupungista saattaisi löytyä samankokoinen poika, joka olisi sinusta fyysisesti kiinnostunut ja pystyisi tarjoilemaan hellyyttä ja ihokosketusta. Voisitte köllötellä vierekkäin vuoteella ja tuijotella toisianne silmiin. Poika silittelisi sinua, ja sinäkin voisit kutitella poikaa.

    • Anonyymi

      Kaurapuuro ja riisi on siis näitten bodareitten PALJON käyttämää ruokaa.Ne syö riisitkin siksi puhdistettuna koska ne eivät muuten pystyisi syömään joka päivä 5000 kaloria.
      Lihakset kasvaa vain syömällä paljon ja JOS syöt täysjyvää EI pysty syömään paljon koska siinä ON kuitua.Silloin käy niin että mahaan ei yksinkertaisesti mahdu paljon ruokaa.

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä sä taas selität?!

      • Anonyymi

        Yhdellä aterialla syön yhteensä 1,2 kiloa ja siitä kalorit vain 870 ja loput 1200 sitten illalla ja yöllä.Ei varmasti ole enään nälkä kun tuon aterian syön siihen kestäisi syödä vaikka 2 pientä karkkiakin halutessaan eikä sekään nostaisi kaloreita kuin 50 kaloria.

        Kaurapuuro ja riisi on terveellinen herkkuruoka niitä en siis syö laihdutuksen aikana ollenkaan Syön niitä sitten laihtumisen jälkeen ja kaikkea muutakin lihottavaa ruokaa sen verran että kalorini pysyy alle 3300 silloin kun pyöräilen.
        JOS en pyöräile ne pitää olla noin 2100 MUUTEN lihon

        1800 kalorilla saa syödä erittäin paljon kun ruoka ON vähäkalkorista.Tämä 1,2 kiloa ON siis kiinteää ruokaa eikä vettä.

      • Bodarien energiankulutus ei ole juurikaan suurempaa kuin tavallisen tallaajan. Sen sijaan Kilpapyöräilijät ym. tarvitsevat paljon energiaa ja hiilihydraattia joten suosivat juurikin riisiä mutta eivät kaurapuuroa koska siitä saa liian vähän energiaa. Kaurapuuroa pitää vetää jotain 8 kg että saa 5000 kcal.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdellä aterialla syön yhteensä 1,2 kiloa ja siitä kalorit vain 870 ja loput 1200 sitten illalla ja yöllä.Ei varmasti ole enään nälkä kun tuon aterian syön siihen kestäisi syödä vaikka 2 pientä karkkiakin halutessaan eikä sekään nostaisi kaloreita kuin 50 kaloria.

        Kaurapuuro ja riisi on terveellinen herkkuruoka niitä en siis syö laihdutuksen aikana ollenkaan Syön niitä sitten laihtumisen jälkeen ja kaikkea muutakin lihottavaa ruokaa sen verran että kalorini pysyy alle 3300 silloin kun pyöräilen.
        JOS en pyöräile ne pitää olla noin 2100 MUUTEN lihon

        Vähäkalorinen syöminen toimii parhaiten laihdutuksessa silloin SAA syödä suuria annoksia.

        TOINEN TAPA on syödä pieniä annoskokoja isokalorista ruokaa.Silläkin laihtuu,mutta vähäkalorisella ruualla laihdutus toimii huomattavasti paremmin kun pidentää samalla syöntivälejä.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Bodarien energiankulutus ei ole juurikaan suurempaa kuin tavallisen tallaajan. Sen sijaan Kilpapyöräilijät ym. tarvitsevat paljon energiaa ja hiilihydraattia joten suosivat juurikin riisiä mutta eivät kaurapuuroa koska siitä saa liian vähän energiaa. Kaurapuuroa pitää vetää jotain 8 kg että saa 5000 kcal.

        Näin se onkin että tavalliset kovat laihat urheilijat syö paljon enemmän kuin bodarit,mutta bodareissakin on eroja.Isokokoiset bodarit syö ainakin massakaudella sen 5000 kaloria päivässä ja dietillä 2000 aivan niinkuin kaikki muutkin.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Bodarien energiankulutus ei ole juurikaan suurempaa kuin tavallisen tallaajan. Sen sijaan Kilpapyöräilijät ym. tarvitsevat paljon energiaa ja hiilihydraattia joten suosivat juurikin riisiä mutta eivät kaurapuuroa koska siitä saa liian vähän energiaa. Kaurapuuroa pitää vetää jotain 8 kg että saa 5000 kcal.

        Bodarit ovat bulk-kaudella roimilla kaloreilla lihasmassan hankkimisen vuoksi. Ilman energiaa ei lihasta rakennu. Safkan laatu, koostumus ja ateriavälit ovat tärkeitä. 2:n tunnin välein.
        Ennen kisoja alkaa dieettaus jolloin rakennetaan vähärasvainen, lihakset erottuva kroppa.

        Ei nyt roimilla. Iso mies tietysti kuluttaakin paljon ja salilla menee jonkin verran energiaa mutta 5000 kcal päivässä olisi plussaa yli 1000 kcal päivässä ja sillä lihoo kilon viikossa. Lihastohtorilla on asiasta ihan hyvää juttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bodarit ovat bulk-kaudella roimilla kaloreilla lihasmassan hankkimisen vuoksi. Ilman energiaa ei lihasta rakennu. Safkan laatu, koostumus ja ateriavälit ovat tärkeitä. 2:n tunnin välein.
        Ennen kisoja alkaa dieettaus jolloin rakennetaan vähärasvainen, lihakset erottuva kroppa.

        Totta, massa on kaikki kaikessa. Hiilihydraatti, proteiini ja rasva käyvät kaikki. Bulk ja cut ovat kuin yö ja päivä, mutta massakaudella pitää syödä 500 - 1000 kaloria yli todellisen kulutuksen. Aika moni bodari kuitenkin kiinnittää huomiota sekä kuituun että hiilihydraatin, rasvan ja proteiinin laatuun. Valkoinen moska ja olut kelpaa enää vain harvoille, vaikka 70-luvulla olut oli parhaita massantuottajia.

        Kaksi kuukautta ennen kisoja ei kelpaa enää kuin proteiini (cut-kausi), jotta lihakset erottuu ja massan määrä laskee kun läski palaa.

    • Anonyymi

      Ja sen pituinen se

      • Anonyymi

        Menepäs nipistelemään poikia sinne kioskille.

      • Anonyymi

        Jahah, veijo tuli kioskilta... Mitähän kaikkea sieltä Iistä löytyy?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe