Koronapassi on kuin painostamalla raiskaamista

IS: Presidentti Niinistö: ”Rokottamattomat ovat tehneet itse itsestään pantti­vankeja”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008348503.html
"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo Ilta-Sanomille saaneensa koronavirukseen liittyen jonkin verran vastakkaista palautetta kansalta."

Mitä rokotetut tekivät itsestään: Typeryksiä.

Ovat huomanneet ettei työikäiselle väestölle piikeistä ole mitään hyötyä, haittaa sen sijaan paljonkin. Vanhemmilla ihmisilläkään piikki ei anna laskennallista hyötyä, koska sen teho tulee vasta viikkojen jälkeen ja kestää kuukauden-pari tämän jälkeen, tosin THL Sampo tilastojen mukaan olemattomana tämänkin ajan.

Ovela "hybridmuunnos" kiertää rokotteen antamaa suojaa tartunnalta. Eli täähän kertoo sitä, että rokottetujen suuri osuus sairaalassa ja ruumishuoneilla johtuu tästä, eikä missään tapauksessa siitä, ettei rokote antaisi suojaa vakavaa tautimuotoa vastaan.

Kokoomuksen ja elinkeinoelämän ajama koronapassi tai rokotepassi on kuin uhkaamalla tehty raiskaus.

Jos esim. taksikuski sanoo asiakkaana olevalle naiselle että (nainen) ei pääse poistumaan taksista jos ei ota suihin, niin nainen tekee itse itsestään panttivangin, mikäli kieltäytyy. Ja jos nainen päättää ottaa suihin niin kyseessä ei ole pakottaminen seksuaaliseen tekoon tai raiskaus, sillä nainen otti suihin vapaasta tahdostaan. Tällä logiikalla Niinistö ja muut kelmikerhon jäsenet rikkovat lakia ja syyllistävät uhria.

Minut on asetettu terveydentilani perusteella eriarvoiseen asemaan ilman kunnollisia perusteluita. Ota rokote jonka mahdollisista haitoista ottaja kantaa täyden vastuun, tai ole milloin kenenkin hampaissa pyöriteltävänä ja menetä oikeutesi käyttää palveluita.

Sairas tilanne ollut ja on yhä, ja tulee mahdollisesti olemaan sairaampi. Toivottvasti maasta poistumistani ei tulla estämään kun muuton aika koittaa ensi vuonna.
3058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tämä ei unohdu. Ei toivottavasti myöskään 2.4.2023.

https://mobile.twitter.com/kokoomus/status/1380168947828469764

Kokoomus @kokoomus
"Kokoomus haluaa jokaiselle rokotetulle henkilölle rokotetodistuksen. Sen saaneet voisivat lähteä kotoa kirjastoon, kahvilaan, ravintolaan tai konsertteihin, eli palata pikkuhiljaa normaaliin elämään. Avataan Suomi turvallisesti – rokotetodistus tulee ottaa käyttöön. @PetteriOrpo "

Äänestä
  • Koronapassi ja rokotepassi ovat äärimmäisen haitallinen toimi, jolla hämätään kansaa pitämään bisnekset auki ja asiakkaissa, vaikka nämä toimet yksinomaan lisäävät tartuntojen määrää, eivätkä näin ollen ole edes todellista koronanhoitoa.

    Mutta on selvää ettei kokoomuksella ole tarkoituskaan suojata ihmisiä vaan liike-elämän etuja. Näin se teki myös viime hallituskaudella kepun kanssa (aloitteet: taksilaki, 15-vuotiaiden kevytautolaki, terveysjättilähtöinen yksityistämisSOTE, omistuksia piilottava hallintarekisterilaki, pelkästään työläisiltä leikkaava KiKy, aktiivimalli, massamamutus, sukupuolineutraali-HETU/liikennemerkkiuudistus jne.) sutta ja sekundaa politiikkaa kaikki.

    Kokoomus oli ajamassa viime syksynä koronapassia tai sen jatketta rokotepassia jo työpaikoille ja kauppoihinkin mm. Alkoon, ja pelkona on että eturyhmiensä etuja ajaessaan se pyrkii taas samaan, huolimatta siitä ettei k-passi ole toimiva koronatoimi ja se rikkoo pahasti perustuslakia, kansalaisten perusoikeuksia ja yhdenvertaisuutta.

    Ajatelkaa mikä on tilanne ensi vuoden 2023 syksyllä, mikäli kokoomus pääsee päähallituspuolueeksi ja kepun sekä perussuomalaisten kanssa alkaa taas ajaa passeja = liike-elämän etuja. Trudeaun Kanadan koronadystopia silloin Suomessakin.

    PS on hallituspaikasta varmasti kastroitu Orpon joo-joo-puolueeksi, kuten Soinin PS 2015, joten porvaripuolueiden johdolla liike-elämälähtöinen dystopia saavuttaa huippunsa.

    Vai kuvitteleeko joku oikeasti että koronapandemia suomessa jotenkin helpottaisi vuoden päästä, kun jo kolme kautta se on riehunut Suomessa aina vain tappavammin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronapassi ja rokotepassi ovat äärimmäisen haitallinen toimi, jolla hämätään kansaa pitämään bisnekset auki ja asiakkaissa, vaikka nämä toimet yksinomaan lisäävät tartuntojen määrää, eivätkä näin ollen ole edes todellista koronanhoitoa.

    Vihapuolue PS:llä nyt ei ole asiaa hallitukseen, kun siltä puuttuu kannatus ja kyky yhteistyöhön.

    Kokoomuksen ainut tavoite on ajaa Great resetiä, siksi natsipassit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihapuolue PS:llä nyt ei ole asiaa hallitukseen, kun siltä puuttuu kannatus ja kyky yhteistyöhön.

    Tai sitten viha on sinulla.

    Äänestä

Uskomatonta EK = Kokoomus ajaa taas koronapassia heinäkuussa 2022 !!!

Ei v i t t u elinkeinoelämä ajaa taas ainoaa negatiivista koronatoimea, jolla on pelkkä illusionistinen vaikutus tartuntojen leviämiseen tai riskiryhmien suojeluun, jotta pahimmat koronatartuntariskibisnekset saadaan pidettyä auki ja asiakkaissa tautitilanteen vakavuudesta huolimatta. Meneekö tämä oikeasti toistamiseen läpi. V i t t u pelkkää bisneslähtöistä politiikkaa.

EK:n johtaja Riikka Heikinheimo Lindenille: koronapassi ennakoivasti käyttöön
https://twitter.com/RHeikinheimo/status/1547083794984861696

"Pitäisikö varautua ennakkoon ⁦@LindenAki? Koronapassi on yksi mahdollisuus pitää yhteiskuntaa auki. Onko tekniikka ja lainsäädäntö kunnossa?"

Äänestä
  • "Varauduttaisiin" koronapasseilla jotka eivät estä tartuntoja, tartuttamista, uusintainfektioita, sairastumista, long covidia, eivätkä THL Sampo tilastojen mukaan juuri muutakaan? Passin ainoa tarkoitus on pitää bisnekset auki ja asiakkaissa. Bisnesten takia perustuslakia ja perusoikeuksia ei ole oikeus romuttaa.

    Miksi moni puolustaa oikeutta aborttiin jopa viimeiseen raskauspäivään, jossa tapetaan syntymätön lapsi, mutta päätäntäoikeus omaan kehoon poikkeusluvalla käytössä olevien rokoteannosten ruiskutuksessa pitäisi olla muilla, passien takia jota ilman et voi tehdä työtäsi (hoitajat) tai käyttää palveluja?

    My Body, My Choice sisältää arvoliberaalissa läntisessä demokratiassa kahdet standardit - Hävetkää! Raiskaatte perustuslain, perusoikeudet ja yhdenvertaisuuden! Ja pelkästään rahan takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Varauduttaisiin" koronapasseilla jotka eivät estä tartuntoja, tartuttamista, uusintainfektioita, sairastumista, long covidia, eivätkä THL Sampo tilastojen mukaan juuri muutakaan? Passin ainoa tarkoitus on pitää bisnekset auki ja asiakkaissa. Bisnesten takia perustuslakia ja perusoikeuksia ei ole oikeus romuttaa.

    Miksi moni puolustaa oikeutta aborttiin jopa viimeiseen raskauspäivään, jossa tapetaan syntymätön lapsi, mutta päätäntäoikeus omaan kehoon poikkeusluvalla käytössä olevien rokoteannosten ruiskutuksessa pitäisi olla muilla, passien takia jota ilman et voi tehdä työtäsi (hoitajat) tai käyttää palveluja?

    My Body, My Choice sisältää arvoliberaalissa läntisessä demokratiassa kahdet standardit - Hävetkää! Raiskaatte perustuslain, perusoikeudet ja yhdenvertaisuuden! Ja pelkästään rahan takia.

    'Koronapassi' on totalitarismin ja siihen nykyään kuuluvan sosiaalisen pisteytyksen työkalu. Ei sillä ole mitään tekemistä terveydenhoidon kanssa. Ihmisiä on tarkoitus myös vähentää ja tähän pakkorokotukset oiva keino.
    Kyllä ne siellä EK:ssa tietään tämän kuvion.

    Näin juuri.

    WEF:n, YK:n ja WHO:n yhteiden Agenda2030 sisältää depopulaation.

    Se tehdään myrkkypiikeillä, nälänhädällä, energiapulalla jne.

    Äänestä

"Niinistössä ei ole vähääkään presidenttiä,pelkkä räkyttävä nwo-rakki"!!!

Äänestä

Jos ruttunaama haluaa ottaa myrkkypiikkejä ja tehdä itsestään pellen paskamaskia käyttämällä, niin sen kuin vaan, mutta ei niitä muille tarvitse tuputtaa, varsinkin kun niistä ei ole muuta kuin haittaa.

Äänestä

Huomatkaa kuinka porukkaa liikkuu massoittain joka puolella normaalisti terveinä mutta silti taas yritetään LIETSOA paniikkia syksylle pandemiaa "ketun häntä kainalossa"saadakseen aikaan toistaiseksi haudattu kontrolli-PASSI "
Jotain pitäisi nyt kai tehdä,että loppuisi jo ihmisten alistaminen !
vaihderaan nyt "rosvo" porukka lopultakin rehellisesti toimiviin seuraavissa vaaleissa !!! ja tehdään STOPPI rikollisuudelle tavalllista tallaajaa kohtaan .

Äänestä

kuka vetoaa piikkiiniin se on tyhmä.
nykyisen tiedonvalossa ei yksikään kehota otapiikki.
niin moni nuoren loppu on tullut äkkiä sydänloppu.
n.2500 nuorta urheiliaa on äkkikuollut piikin jälkeen.

on kasvohalvauksia ja vakavaa haittaa ei kukaan halua niitä ottaa.

Äänestä

kyllä kansa on jo valinnut uudensuunnan ja valinnan tehneet
mutta kuka valvoo että on rehelliset vaalit.

kunnissa on vaalilautakunnat sinne pitää mennä tarkkailijat valvomaan alusta loppuun.
kukaan ei enään luota mihinkään .

Äänestä

Toisaalta+jos+korona-rokote+tappaisi+100%n+varmuudella+henkilön+niin...rokotteen+ottaja+ei+itse+tautiin+eli+koronaan+ikinä+kuolisi+Tuossa+jos+lähtökohtaisesti+pyrittäs+rokotuksilla+siihen+että+koronaan+ei+ihmiset+kuolisi+niin...mitä+tappavampi+rokote+sen+paremmin+se+estää+koronaan+kuolemisen.Nythän+oli+ilmassa+että+kuolla+saa+ja+kuolematkin+saa+lisääntyä+kunhan+kuolinsyy+ei+ole+korona.

Äänestä
  • Ei ne kuolekaan juuri koskaan mihinkään tekokoronaan vaan piikeistä tulleisiin myrkkyihin ja oman vastustuskyvyn romahtamiseen.
    Olemme nähneet aivan tarpeeksi uhrea tässä puolentoista vuoden aikana.

    Kaikki olisi pitänyt lopettaa ennen kuin alkoikaan - Ano Turtiainen varoitti piikeistä - häntä ei kuunneltu, olivat uhmamielisiä päättäjät ja kiihottajat - NYT MEILLÄ ON KANSANMURHA SITTEN TEHTY JO.
    Kuka hyötyy? Kuolleista ja vammaisista joku aina hyötyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ne kuolekaan juuri koskaan mihinkään tekokoronaan vaan piikeistä tulleisiin myrkkyihin ja oman vastustuskyvyn romahtamiseen.
    Olemme nähneet aivan tarpeeksi uhrea tässä puolentoista vuoden aikana.

    Kaikki olisi pitänyt lopettaa ennen kuin alkoikaan - Ano Turtiainen varoitti piikeistä - häntä ei kuunneltu, olivat uhmamielisiä päättäjät ja kiihottajat - NYT MEILLÄ ON KANSANMURHA SITTEN TEHTY JO.
    Kuka hyötyy? Kuolleista ja vammaisista joku aina hyötyy.

    Huoltosuhde paranee, eniten kuolee vanhuksia ja riskiryhmäläisiä, jotka ovat tämän kansanmurhan päätavoitteena koska ovat globalisteille "turhia syöjiä".

    Äänestä

Seuraava 'pandemia' on Marburg-virus. Siitä puhui olikohan se virusmies itte jo kuukausia sitten. Nyt se on sitten muka niinku tulossa Afrikasta, ebolankaltainen tappava tauti. Uskokaa ja vaviskaa.

Äänestä
  • Kaikki tulee piikeistä lähes tulkoon voi näin sanoa. Katsokaa piikitetyt maat ja ihailkaa piikittämättömiä terveitä maita.

    Äänestä

Ne ketkä lähti rokotepassitouhuun mukaan, saavat hävetä lopun ikäänsä.

Äänestä
  • Ei ne ymmärrä hävetä, ne kuuluu ns, vessapaperin hamstraajiib …

    Äänestä

Pöljät taas päässeet näppäimistöjen äärelle. No älkää ottako piikkejä, mutta pysykää sitten pois terveysasemilta jos korona oikein tukistaa,

Äänestä

Blaablaablaa. Ei jaksa lukea roskaa.
Injektiot ovat myrkkyä ja mitään covidia ei ole kuin ihmisten mielikuvituksessa..

Äänestä

UK:n+hallinnon+sivuilla+tilastot,+joissa+selviää+että-+95%+"koronaan"+kuolleista+on+rokotettujaVaikka+vain+55%+kansasta+on+rokotettu.+Kuolevat+piikkeihin.

Äänestä

Viimeiset variantit ovat olleet kaikki vain hyvin harvoin kovia oireita aiheuttavia. Yleensä koko pandemian ajan on ollut näin. 2020 vakavia tapauksia oli hyvin marginaalinen osuus koko maailman tartuntojen joukossa, mutta sitten alkoi lisääntymään, kun alkoi rokotukset. Rokotestaus on aina riskialtista ja kun siihen valjastetaan koko maailma, niin selvähän se on, että kuolleisuustilastotkin kasvaa rajusti.

Jos tämä uusinkin variantti ns. kiertää immuunisuojan ja rokotesuojan, mutta ei aiheuta kuin äärimmäisen harvoin kovia oireita, onko silloin enää mitään järkeä ottaa terveysriskejä sisältävää kokeellista mRNA-injektiota? Valtaenemmistölle korona ei ole merkittävä uhka, joten mRNA-injektion ottaminen on turhaa riskinottoa. Eihän tässä Covid19-massatapahtumassa ole mitään järkeä.

Äänestä

Haiti:+11+miljoonaa+asukasta,+rokotuskattavuus+1,4%,+kuolleita+vähän+yli+800.Suomi:+5,5+miljoonaa+asukasta,+rokotuskattavuus+yli+90%,+kuolleita+jo+yli+5000.Karmivaa+myrkkyä+tuo+mRNA-töhnä.

Äänestä

Tässä ote vuonna 1989 julkaistusta WEF:n kirjasta, miten he tulevat toimimaan lähitulevaisuudessa: https://t.me/c/1736462083/50
Moniko oli silloin kuullut sanan 5G? Sosiaalinen eristäminen, piikit, ruokapula yms. ovat heidän keinojaan saada ihmiset kuolemaan. Kuulostaako tutuilta tapahtumilta, joita pönkitetään rokotepasseilla? Näiden ihmisten aikeet on paljastettu ja todistettu jo monia kertoja. Silti joukko ihmisistä ei tunnu ymmärtävän, että heidät on tarkoitus tappaa näillä julkaistuilla keinoilla ja osa onkin jo tapettu. Onko heidät täydellisesti aivopesty hyväksymään kuolemansa? Vai ovatko he täysiä typeryksiä, kun eivät ymmärrä tapahtumia ympärillä, vaikka ne selostetaan heille.
Näille varmaan menisi täydestä se joukkokirje, jossa kansalaista kehotetaan tulemaan tapettavaksi ja ottamaan tarpeeksi rahaa mukaansa, jotta voivat maksaa oman tappamisensa kustannukset.
Piikeille ei tarvitse houkutella ihmisiä muoviämpärien avulla Suomessa. Joissain muissa maissa sentään tarjottiin kaikkille jotain hampurilaisen ja vapaan opiskelupaikan väliltä.

Äänestä
  • Ihmisille luvataan ja annetaan mitä tahansa kunhan ne saadaan steriileiksi.

    Lupaukset eivät ole ongelma lupausten tekijöille.

    Ei tule ihmismassoille jälkikasvua.

    Kemiallinen kastraatio, it works !

    Äänestä

Rokotetuille pitää otsaan tatuoida sana "Idiot" tai "Slave".

Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-12548500

No nytte ne on sitten keksineet tällasen apinarokon.

Tästä sitten tehtaillaan seuraava "covid" ja se kauan odotettu "next pandemia".

Sama levy vaan soimaan kun viimeksikin meni niin hyvin että noin 66 prosenttia maailman ihmisistä on kemikaaleilla piikitetty.

Jepulis jee.

Sitten vaan taas sterilisaatioruiskeita ihmismassoihin ja ihmiset laittaa taas rättejä naamalle ja pumppaa tuntematonta kemikaalia kehoonsa. Teidän täytyy uskoa mitä lehdessä sanotaan, eiks je?

Ja sitten lock-downit ja talous sukeltaa ja lisää velkaa.

Valtiot maksavat velkansa luovuttamalla valtioiden maa-alueet velanantajille. Siinä menee kansakunnilta kotimaat.

Näin se globaali huiputus-petos ja globaali genocide vaan edistyy.

Vain 20-30 vuotta maailman populaatio on pudonut muutamalla miljardilla. Jee ! Hitaasti hyvä tulee.

Good luck, idiots.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

IS: Presidentti Niinistö: ”Rokottamattomat ovat tehneet itse itsestään pantti­vankeja”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008348503.html
"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo Ilta-Sanomille saaneensa koronavirukseen liittyen jonkin verran vastakkaista palautetta kansalta."

Mitä rokotetut tekivät itsestään: Typeryksiä.

Ovat huomanneet ettei työikäiselle väestölle piikeistä ole mitään hyötyä, haittaa sen sijaan paljonkin. Vanhemmilla ihmisilläkään piikki ei anna laskennallista hyötyä, koska sen teho tulee vasta viikkojen jälkeen ja kestää kuukauden-pari tämän jälkeen, tosin THL Sampo tilastojen mukaan olemattomana tämänkin ajan.

Ovela "hybridmuunnos" kiertää rokotteen antamaa suojaa tartunnalta. Eli täähän kertoo sitä, että rokottetujen suuri osuus sairaalassa ja ruumishuoneilla johtuu tästä, eikä missään tapauksessa siitä, ettei rokote antaisi suojaa vakavaa tautimuotoa vastaan.

Kokoomuksen ja elinkeinoelämän ajama koronapassi tai rokotepassi on kuin uhkaamalla tehty raiskaus.

Jos esim. taksikuski sanoo asiakkaana olevalle naiselle että (nainen) ei pääse poistumaan taksista jos ei ota suihin, niin nainen tekee itse itsestään panttivangin, mikäli kieltäytyy. Ja jos nainen päättää ottaa suihin niin kyseessä ei ole pakottaminen seksuaaliseen tekoon tai raiskaus, sillä nainen otti suihin vapaasta tahdostaan. Tällä logiikalla Niinistö ja muut kelmikerhon jäsenet rikkovat lakia ja syyllistävät uhria.

Minut on asetettu terveydentilani perusteella eriarvoiseen asemaan ilman kunnollisia perusteluita. Ota rokote jonka mahdollisista haitoista ottaja kantaa täyden vastuun, tai ole milloin kenenkin hampaissa pyöriteltävänä ja menetä oikeutesi käyttää palveluita.

Sairas tilanne ollut ja on yhä, ja tulee mahdollisesti olemaan sairaampi. Toivottvasti maasta poistumistani ei tulla estämään kun muuton aika koittaa ensi vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu