Kiva anoppi?

Millaisia lahjoja te ootte saanu anopilta?
Pitäisikö olla kiitollinen pelkästään siitä että saa lahjan ja sitten ei saa marista? Jos vaikkei haluakaan lahjaa juuri sen takia, että ne on tarkoitettu loukkauksiksi. Ei ole iso juttu, mutta viime joulun aikoihin kun hän oli meillä kylässä näytin lahjoja, joita olin ostanut miehelleni. Kehui hienoiksi. Mentiin kauppaan koko perheen kanssa anoppi. Antelias kun on (siitä ollaan kiitollisia.. Ja anoppi tietää sen..) katsoi parhaaksi ostaa miehelleni 2 sellaista tavaraa, jotka olin ostanut lahjaksi. Sitten haukkui osan lahjoista mitä olin ostanut kun näki siellä.. ÖÖ? Ihan sama, kuiskasin miehelleni, että kiusaa taas kun näytin sille ne lahjat. Häntäkin ymmärrettävästi nauratti.

Anoppi tietää että en juo maitoa ja olen allerginen, koska on näistä asioista äärettömän kiinnostunut ja tekee listoja kaikkien allergioista. Sitten laittaa ruokaa jossa on useimpia näistä sinne vaikkei oikeast ko. ruoan sekaan kuuluisikaan. Jos sanon etten voi syödä hän sanoo, että jos ei kelpaa ei tarvi syödä mitään.

Aluksi meille tuli tästä tosi paljon miehen kanssa riitoja kun en voinut anoppiin purkaa kiukkuani, vaan kiukuttelin miehelleni. Mies puolusteli äitiään ,kunnes erinäisistä tilanteista huomasi(anoppi ei huomannut miehen kuulevan) etten keksi näitä juttuja omasta päästäni.

Tottakai anopillani on paljon hyviä puolia ja olen tullut ihan viime viikkoon asti toimeen ja välillä paremminkin. Mutta nämä uusimmat mustasukkaisuus jutut oli liikaa. Siis että olisin vilautellut itseäni ja ehdoteelut jotain hänen miehelleen..

JOo
91996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mulla todettiin hiljattain keliakia ja lisäksi vähälaktoosinen ruokavalio. Anoppi myös teki tuossa ruokaa, jossa oli tavallista kermaa. Kun kysyin, onko ruoka vähälaktoosinen, hän sanoi, että siinä on kermaa, mutta syöthän sä suklaatakin. Myönnän kyllä syöväni, kun oireita ei tuu, mutta pääsipä anoppi kettuilemaan.

Äänestä
  • Aivan järkyttävä akka tuo anoppisi !
    Mikäköhän niiden päässä oikein naksahtaa kun tulee miniä heidän pojulleen.
    En edes kaikkea jaksa enää pistää iän tuoman höperyyden piikkiin, mutta samallalailla olen alkanut karttamaan omaa anoppiani.
    Ensitapaamisella yritti niin olla mielin kielin, haukkui mieheni exää, että miten se maalasi itseään ja eivät koskaan jutelleet (mieheni ja hänen ent.rouvansa). Mutta nyt ollaan niin hyvää pataa ex-miniän kanssa:ex-miniä sitä ja sanoi tätä....
    Aina sitä arvosteltavaa löytyy. Nyt vuorostaan minusta. Hänen mielestään: "ei kait se teidän hääpäivä näin aikaisin ollut"....Olisiko sekin pitänyt muuttaa mummon hattarapään mukaiseksi.

    Anopit ongelmajätelaitokselle
    toivoo uusiominiä.

    Äänestä

Viestiä lukiessani tuli mieleeni ihan omat kokemukseni oman anoppini kanssa.

Anoppini on koko ajan ostamassa kaikenlaista meille, koska tavarat sopivat HÄNEN mielestään hyvin meidän asuntoon.
Varsinkin nyt kun olemme hiljan muuttaneet anoppi kantaa meille milloin mitäkin, mikä toisaalta on ihan mukavaa, mutta...
Olisi mukava, jos hän kysyisi meiltä edes, mitä mieltä olisimme esim. parvekekalusteista, joita hän on ostamassa. Kävi meinaan niin, että hän osti sellaiset isot parvekekalusteet, jolloin parvekkeelle ei olisi mahtunut mitään muuta. Parvekekalustosta kiitin, mutta sanoin, ettei se sovi millään meille, koska parvekkeella pitää pystyä myös liikkumaan. Siitäkös nyt sota syttyi! "Ei kelpaa köyhän antimet..."

Etsin tuossa taannoin päiväpeittoa ja sen takia meillä oli käytössä vanha päiväpeitto, joka nyt ei ollut silmiä hivelevä, mutta tarkoitukseen sopiva niin kauan kuin mieleinen peitto osuisi kohdalle.
Anoppi nähtyään vanhan peiton toi seuraavalla kerralla meille tullessaan virkkaamansa päiväpeitteen, joka sopisi jälleen hienosti meidän tyyliimme hänen mielestään. Virkattu päiväpeite on toki arvokas ja arvostan sitä työtä ja vaivaa, jota anoppi on nähnyt peittoa virkatessaan, mutta ei virkattu päiväpeite sovi mielestäni nuorten kotiin, joten päiväpeite odottaa omaa ikäkauttaan kaappiin pakattuna.

Mikä jännää, että aina meille tullessaan, hän ei riisu kenkiään kuin pyynnöstä, ja takkia ja lakkia hän ei riisu edes pyynnöstä. Alkuaikoina, kun en huomannut sanoa, että kengät jätetään eteiseen, oli rakas anoppini ehtinyt talsia koko kämpän ympäriinsä kuraisilla saappaillaan juuri pestyillä lattioilla...
Pyydä nyt sitten ihmistä kahvipöytään, kun toisella on kaikki ulkovaatteet vielä päällänsä!

Kahvipöydässä vietetyt hetket ovat taas luku sinänsä. Milloin kupit ovat liian suuret, pullat ovat liian isoja syötäväksi tai jotain muuta on vikana. Äitienpäiväksi leivoin hänelle varta vasten kakun, jota hän tivasi, että mikä kauppa on pyhänä auki. Hän ei edes uskonut kakkua minun tekemäksi, vaan kysyi vielä jälkeenpäin, että koska noin iso kakku on ostettu, että voisko sitä laittaa vielä pakkaseen.

Kutsuin kerran anopin meille syömään. Tein mielestäni hyvää ruokaa, jota hän otti pienempääkin pienemmän palan, josta jätti vielä puolet lautasen reunalle. Meiltä lähtiessään tokaisi menevänsä ruuan laittoon. Noh, jäipähän minulle ja miehelleni enemmän.

Mielestäni toisen kotia on kunnioitettava, eikä toisen kotona aleta verhoihin koskemaan, kaappeja tonkimaan tms. Alkuun en hämmästykseltäni saanut sanaakaan suustani, vaan katsoin kuin unessa kun anoppi sääti keittiössä. Nykyään kyllä kerron, mitä mieltä olen hänen tempauksistaan meillä. Siitäkös on tullut sanomista, että taitaa olla se aika kuukaudesta jne. En minäkään mene hänen keittiöönsä tai kaappiinsa hänen luona käydessäni. Toki hän käyttää verukkeena, että tässä mitään vieraita olla, kun pojan luona tullaan käymään...

Yhteen aikaan tein koko ajan yötyötä, jolloin luonnollisesti päivärytmi poikkesi anopin päivärytmistä. Hänellä oli tuohon aikaan tapana (vaikka tiesi minun olleen yöllä töissä) tulla kylään aamu kymmeneltä, jolloin olin ollut hädin tuskin pari tuntia vasta nukkumassa. Siinä hän sitten voivotteli, että poika (siis mieheni) joutuu keittämään kahvit ja kattamaan vieraille pöydän, kun emäntä nukkuu vielä sängyssä. Kerran sitten hihani paloivat tyystin ja ilmoitin, että meille ei tulla kylään ennen klo 15, jos mielii saada emännän keittämää kahvia. Eipä käynyt anoppi sitten vuosiin kylässä, vaan soitti miehelleni, koska oltais menossa käymään hänen luonaan.

Taidanpa lopettaa, vaikka juttua riittäisi ja paljon. Mielestäni anopin ja miniän suhde on kaksisuuntainen tie, kumpikin tuo siihen oman panoksensa, mutta toinen ei voi koko ajan olettaa olevansa se, jolla on oikeus tehdä mitä vain.
Anoppi on mieheni äiti, mutta mieheni hoitakoon äitinsä, sillä olen saanut kuulla aivan tarpeeksi.

Hyvää jatkoa kaikille!

Äänestä
  • noi sun juttus... Sua ei varmaan naurata yhtään, eikä niissä oikeasti ole mitään nauramistakaan. Voiko oikeasti olla vielä tollasia ihmisiä? No varmaan voi.. Mä voisin ajatella että mun anoppi tekis samalla lailla jos olisin siihen antanut mahdollisuuden. Muutaman kerran on astianpesukoneen täyttänyt ja tyhjentänyt. Sitten on saanut etsiä niitä asioita ja pestä uudestaan.

    Olen tosta omastakin joskus vähän valittanut, mut näitä tälläsiä juttuja lukee niin ajattelee että ei se anoppi oikeesti niin paha olekaan.

    Luulen että sillä kans sormet syhyy siivota tätä taloa, järjestellä tauluja ja astioita ym. Meillä on nimittäin niin erilainen maku. Täytyy myöntää että monta kertaa olen minäkin mielipiteeni sanonut hänen verhojen väristä tai taulujen järjestyksestä kun hän on pyytänyt. Se ei ole koskaan kelvannut ja mietin aina että miksi. Nyt olen jo ppinut pitämään suuni kiinni kun olen todennut ettei mun ehtdotus kelpaa. No miksi pitäisi? Hänellä on erilainen maku ja nyt ollaan molemmat hiljaa toisen valinnoista.

    Äänestä

  • Miniä kirjoitti:

    noi sun juttus... Sua ei varmaan naurata yhtään, eikä niissä oikeasti ole mitään nauramistakaan. Voiko oikeasti olla vielä tollasia ihmisiä? No varmaan voi.. Mä voisin ajatella että mun anoppi tekis samalla lailla jos olisin siihen antanut mahdollisuuden. Muutaman kerran on astianpesukoneen täyttänyt ja tyhjentänyt. Sitten on saanut etsiä niitä asioita ja pestä uudestaan.

    Olen tosta omastakin joskus vähän valittanut, mut näitä tälläsiä juttuja lukee niin ajattelee että ei se anoppi oikeesti niin paha olekaan.

    Luulen että sillä kans sormet syhyy siivota tätä taloa, järjestellä tauluja ja astioita ym. Meillä on nimittäin niin erilainen maku. Täytyy myöntää että monta kertaa olen minäkin mielipiteeni sanonut hänen verhojen väristä tai taulujen järjestyksestä kun hän on pyytänyt. Se ei ole koskaan kelvannut ja mietin aina että miksi. Nyt olen jo ppinut pitämään suuni kiinni kun olen todennut ettei mun ehtdotus kelpaa. No miksi pitäisi? Hänellä on erilainen maku ja nyt ollaan molemmat hiljaa toisen valinnoista.

    Kyllä yleensä anoppi kysyy millainen halutaan. Ja on siis oikeasti äärettömän antelias. Osti esim. lasten vaunut uudet, astianpesukoneen ym. Ei se mua tietenkään haittaa. Aina kun kieltäydyn tai mieheni kieltäytyy tekemästä jotakin ihan tyhmää, kuten viemään lempipaitansa UFF:iin, alkaa vittuilemaan kuin joku psykopaatti, että minä oon teille kaiken antanu ja voi voi voi... Mieheni sanoi että mitäs oot. Että kyllä hän voi viedä omat vaatteensa sinne jos köyhien auttaminen noin tosissaan kiinnostaa.

    Mä annan sen ihan rauhassa siivota meillä ja katon naureskellen kun se päivittelee "likaisia" lattioita jne. Tulee tosi siistiä, eikä tarvi ite tehdä mitään. Saa leikkiä rauhassa lasten kanssa.
    Ja lahjoja kehun tyyliin, oi että kun on ihana, mihinkäs olet ajatellut tämän laittaa? Ja kun hän on lähtenyt, laitan kaappiin. Eli oikeasti teen kaikkeni sovun säilyttämiseksi. Ollaan kyllä vihjailtu, että kaikella rajansa, mutta ei se taida auttaa..

    Äänestä

  • valittaa ettei oo rahaa ostaa uusia sukkahousuja köyhällä.. Ei varmaan, mutta kummasti löytyy rahaa vaikka meille itselleen muihin asioihin (tupakka, kalja, hajuvedet ym..) Oma asiansahan tietty on mihin rahansa pistää, mutta kun sanoo sen vaan sen takia, että mä itse käytän tosi paljon suhteessa rahaa vaatteisiin. Siis koko perheen. Mielummin jätän kaljat juomatta varsinkin ravintolassa.

    Meillekin olisi ostanut parvekekalusteet, mutta me ei haluttu kun sellanen yks tietty. Ois pitäny taas tajuta antaa miehen sanoa se, tai lasten niin oltais sellanen saatukin. Mutta en itse voi sanoa sille mitään.

    Mä teen kanssa ihan samalla tavalla sen tavaroiden kanssa. Mun mielestä kun Cellbes (tää 90-luvun kammotus postimyyntityyli) ei ole hieno. Mummilla, eli anopilla on kaikki taas sieltä. Meillä on taas ehkä hieman modernimpi, tai ainakin hienompi koti.

    Minäkään en osaa laittaa ruokaa. Mun ja miehen kihlajaisissa 3v. sitten koristelin itse kakun. Anoppi sano että onpas taitava tyttö ja sitten otti kermat pois ja laittoi itse uudet tilalle!

    Näitä riittäisi.

    Äänestä

  • kuulostaa nimittäin aivan anopiltani muutama vuosi sitten! Yrittäkää jaksaa, kyllä se joskus helpottaa!

    Äänestä

  • *MariSari* kirjoitti:

    kuulostaa nimittäin aivan anopiltani muutama vuosi sitten! Yrittäkää jaksaa, kyllä se joskus helpottaa!

    Koskahan helpottais, ku ollaan oltu kohta 15 vuotta yhdessä ja anoppi se vaan jaksaa..?

    ;)

    Äänestä

  • tuli mieleen kotiolot ;) kirjoitti:

    Koskahan helpottais, ku ollaan oltu kohta 15 vuotta yhdessä ja anoppi se vaan jaksaa..?

    ;)

    ollaan oltu naimisissa kohta 14 vuotta ja helpottaa kun en mene anopille. Toisaalta minulla on myös kuulo tullut valikoivaksi, en kuule kaikkia v..lua.
    Muu perhe käy anopilla ja minulla on useimmiten juuri silloin tärkeää siivoamista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiina_m kirjoitti:

Millaisia lahjoja te ootte saanu anopilta?
Pitäisikö olla kiitollinen pelkästään siitä että saa lahjan ja sitten ei saa marista? Jos vaikkei haluakaan lahjaa juuri sen takia, että ne on tarkoitettu loukkauksiksi. Ei ole iso juttu, mutta viime joulun aikoihin kun hän oli meillä kylässä näytin lahjoja, joita olin ostanut miehelleni. Kehui hienoiksi. Mentiin kauppaan koko perheen kanssa anoppi. Antelias kun on (siitä ollaan kiitollisia.. Ja anoppi tietää sen..) katsoi parhaaksi ostaa miehelleni 2 sellaista tavaraa, jotka olin ostanut lahjaksi. Sitten haukkui osan lahjoista mitä olin ostanut kun näki siellä.. ÖÖ? Ihan sama, kuiskasin miehelleni, että kiusaa taas kun näytin sille ne lahjat. Häntäkin ymmärrettävästi nauratti.

Anoppi tietää että en juo maitoa ja olen allerginen, koska on näistä asioista äärettömän kiinnostunut ja tekee listoja kaikkien allergioista. Sitten laittaa ruokaa jossa on useimpia näistä sinne vaikkei oikeast ko. ruoan sekaan kuuluisikaan. Jos sanon etten voi syödä hän sanoo, että jos ei kelpaa ei tarvi syödä mitään.

Aluksi meille tuli tästä tosi paljon miehen kanssa riitoja kun en voinut anoppiin purkaa kiukkuani, vaan kiukuttelin miehelleni. Mies puolusteli äitiään ,kunnes erinäisistä tilanteista huomasi(anoppi ei huomannut miehen kuulevan) etten keksi näitä juttuja omasta päästäni.

Tottakai anopillani on paljon hyviä puolia ja olen tullut ihan viime viikkoon asti toimeen ja välillä paremminkin. Mutta nämä uusimmat mustasukkaisuus jutut oli liikaa. Siis että olisin vilautellut itseäni ja ehdoteelut jotain hänen miehelleen..

JOo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu