Mustikoita on jo metsässä kypsyneinä, jonkin verran. Poimin käsin puoli litraa, mustikkapiirakkaa

Anonyymi

Osa marjoista mustia ja samassa varvussa myös liilanpunaisia ei kypsiä marjoja.
Niitäkin muutamia joukkoon mahtui, kyllä ne pehmenee uunissa, eikä niitä ole kuin muutamia joukossa.

Tein murotaikinan ja painelin sen 28cm piirakkavuu´an pohjalle sekä reunoille. Vuoka on nyt jääkaapissa huomiseen asti, kovettukoot kylmäss rauhassa.
Huomenna sekoitan 2 purkkia vaniljarahkaa, desin sokeria ja 2 kananmunaa, kaadan mustikat piirakkapohjan päälle ja vaniljarahka kastikkeen mustikoiden päälle.
175 asteiseen uuniin, koko komeus paistumaan; alatasolle vajaaksi tunniksi.

Kesän ensimmäinen mustikkapiirakka on huomenna valmis nautittavaksi.
Koht`sillään onkin kokonaisen pellillisen teko; pullataikinaan. Heti kun marjoja ei tarvitse enää valikoiden poimia metsästä. Vähän sateita kaivataan, jotta marjat lihoisi, nyt kitukasvuisia kuivemmilla alueilla... sade tekisi todella hyvää niille.
trollikka

8

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täytyy kokeilla tuota reseptiä. Kiitos!

    • Anonyymi

      Turha sinne mustikkaan on vielä kiirehtiä, kun eivät ole vielä kypsiä, vaan sellaisia puolivalmiita mehuttomia muovimarjoja.
      Mustikassa olen yleensä elokuun loppupuolella ja syyskuussa.
      Piirakka paistuu hyvin hiiligrillissä, ei menes sähköä.

      • Anonyymi

        Syyskuussa mustikka on jo vetinen kuten juolukka. Nyt ne on kerättävä jos hyvää marjaa haluaa. Itse jo muutaman sangollisen keränny pakkaseen ja muutaman myyny ystävilleni.


    • Anonyymi

      Eikö aloittajankin olis parempi jättää mustikat väliin ja etsiä sinkkumiehen tattia eli sitä iki omaa herkkutattia

      • Anonyymi

        Kuule Välis, älä ole huolissasi mun miesasioista, tulee eteen jos tulee.
        Ja muistaakseni sinäkin pidät kaikesta kotitekoisesta niin leipomuksista kuin ruuistakin.
        Kyllä ne mustikat jotka poimin, kasvoivat kosteikkoalueella ja olivat kypsiä jotka poimin, muutamassa marjassa toinen puoli marjasta oli vielä liilanpunainen, mutt ei niitä monioita puolessa litrassa ollut.

        Paistoin piirakan nyt lounaan aikaan, jälkkäriksi. Faijalla ja Mimmillä mustikkapiirakan kanssa vanilja jätskiä pari ruokalusikallista. Mimmin mustikkapiirakan palanen oli tosi pieni, mutt niin on flikkakin. Me muut otimme kahvin ja piirakanpalasen. Loppupiirakan jemmasin jääkaappiin, nyt vaan emo yrittää vahdata ettei se häviä kokonaan Faijan suuhun.
        Niin hyvin se näytti ainakin hänelle maistuvan; ... mutt lääkärien määräyksestä: noita herkkuja hänen tulisi ottaa ja syödä rajoituksella.


    • Anonyymi

      Me poimittiin 50 litraa. Nyt kannatta poimia jo ettei kukaan muu ehdi.

      • Anonyymi

        Eihän mustikat ole edes kypsiä vielä.
        Katselin mustikan alkuja ja vasta 5mm kokisia sinisiä mollukoita, jotka eivät menneet rikki, vaikka sormissa puristeli, eivätkä meinaneet irrota varvuista.
        Jos mustikkaa kerää, niin kyllä mustikan pitää olla kypsä, mitään puoliraakoja ei pidä kerätä.
        Syyskuussa olen mustikoita keränyt, ovat silloin 1 cm kokoisia, mehukkaita ja iroavat varvuista.

        Puutarhavadelmatkaan eivät ole vielä poiminta kypsiä.
        Napaurin vanha rouva hihkuu, että keräähän puutarhavadelmia, kun ovat jo punaisia ja näyttävät kypsiltä, etteivät mene pilalle.
        Ei se väri mitään kerro, että on kypsä. Puutarhavadelma on silloin kypsä, kun se lähes itsekseen irtoaa kannastaan.
        Nyt ovat sellaisia, että vaikka onkin punainen, niiin jos marjaa yrität irroittaa, niin koko pensas heiluu ja meinaa varsi tulla mukana.
        Eivät ole edes makeita, jolleivät ole riittävän kypsiä ja miksi pommia puolikypsiä, kun puutarhacadelma kasvaa tontilla, että voi käydä keräämässä sitä mukaan kun valmistuu.

        Se on eri asia, jos autolla ajaa 50km päähän vadelmia keräämään, niin kaikki puolivalmiitkin on kerättävä, koska tulisi kalliiksi ajaa tarkastamaan milloin vadelmat on täsin kypsiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän mustikat ole edes kypsiä vielä.
        Katselin mustikan alkuja ja vasta 5mm kokisia sinisiä mollukoita, jotka eivät menneet rikki, vaikka sormissa puristeli, eivätkä meinaneet irrota varvuista.
        Jos mustikkaa kerää, niin kyllä mustikan pitää olla kypsä, mitään puoliraakoja ei pidä kerätä.
        Syyskuussa olen mustikoita keränyt, ovat silloin 1 cm kokoisia, mehukkaita ja iroavat varvuista.

        Puutarhavadelmatkaan eivät ole vielä poiminta kypsiä.
        Napaurin vanha rouva hihkuu, että keräähän puutarhavadelmia, kun ovat jo punaisia ja näyttävät kypsiltä, etteivät mene pilalle.
        Ei se väri mitään kerro, että on kypsä. Puutarhavadelma on silloin kypsä, kun se lähes itsekseen irtoaa kannastaan.
        Nyt ovat sellaisia, että vaikka onkin punainen, niiin jos marjaa yrität irroittaa, niin koko pensas heiluu ja meinaa varsi tulla mukana.
        Eivät ole edes makeita, jolleivät ole riittävän kypsiä ja miksi pommia puolikypsiä, kun puutarhacadelma kasvaa tontilla, että voi käydä keräämässä sitä mukaan kun valmistuu.

        Se on eri asia, jos autolla ajaa 50km päähän vadelmia keräämään, niin kaikki puolivalmiitkin on kerättävä, koska tulisi kalliiksi ajaa tarkastamaan milloin vadelmat on täsin kypsiä.

        "Syyskuussa olen mustikoita keränyt, ovat silloin 1 cm kokoisia, mehukkaita ja iroavat varvuista."

        Riippuu varmaan missä päin Suomea asuu. Mä asun Etelä-Suomessa aivan rannikon tuntumassa, ja aurikkoisella saarella. Meillä on ensimmäiset mustikat yleensä kypsiä jo siinä juhannuksen tienoilla... eli metsämansikkaa ja mustikoita kerätään muksuille. Sen verran yleensä ett saavat vaniljajäden kanssa muutaman maistiaisen.
        Tänä vuonna marjat olivat kovasti myöhässä, kylmähkön kevään takia.

        Syyskuussa sateiden kanssa turpoavat marjat... "vesimarjoja" ja mustaherukan kanssa keitän niistä mehua. Heinä- elokuun aikana kerään pakaste, sekä hillomarjat sekä suurimmat kanttarellisadon talteen. Elo-, syyskuussa herkkutatit ja suppilovahverot, rouskut. Lampaankääpää... heti syötäväks pihveiksi paistettuna, silli- ja viinihaperoa sieni pitsoihin tai muuten vain lisukkeesi ken sienistä tykkää.

        Kaikki ei sieniin koske, pitkäll tikullakaan. Oma on asiansa, en minäkään puolraa´asta endrecote pihvistä tykkää, joten laistan sen. Nautaa syön ainoastaan lihakeitossa, jos sitä mulle vierailulla tarjotaan. Itse teen lihakeiton kotona riistaeläimestä, vaikka joku viherpiipertäjä asiasta kovasti pahastuukin.
        Mitähän kyseinen luonnonsuojelija tykkäis tavata alle 50 vuotiaan pyörätuolipotilaan, joka on asunut varmaan 12 vuotta jo eri hoitolaitoksissa, hirvikolarin seurauksena.
        trollikka


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11031
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5269
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2483
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1731
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1594
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      956
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    Aihe