Adventismi saa aikaan muutakin kuin loisivia ja ulkokultaisia pastoreita.
Helvetti pääsi valloilleen adventistisessa kultissa Daavidin Oksassa jossa johtajalla ja kaikilla jäsenillä oli vahva adventistitausta.
Siinä on väkevä todistus mitä adventismista sikiää.
Myös Vartiotorniseurassa on adventismitausta unohtamatta Seventh Gay Adventistikirkkoa.
Helvetti pääsi valloilleen adventistisessa kultissa Daavidin Oksassa jossa johtajalla ja kaikilla jäsenillä oli vahva adventistitausta.
Siinä on väkevä todistus mitä adventismista sikiää.
Myös Vartiotorniseurassa on adventismitausta unohtamatta Seventh Gay Adventistikirkkoa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jokainen tietää, että aloittaja valehtelee puolitotuuksillaan.
Adventistien sapattisääntöjä ei löydy Raamatusta. Kristityille ei ole annettu käskyä tai esimerkkiä pyhittää ja viettää jotain päivää pyhäpäivänä. Opit ja väitteet päivän pyhittämistä ovat tyhjän jauhamista.
Apostolien teoissa mainitaan mm. muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, niin hän meni pois heidän luotaan ja erotti opetuslapset heistä ja piti joka päivä keskusteluja Tyrannuksen koulussa. Ja sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan. 'JOKA PÄIVÄ' Paavali toteutti Heran käskyä saarnata evankeliumia kaikille kansoille: Herra meitä käskenyt: 'Minä olen pannut sinut pakanain valkeudeksi, että sinä olisit pelastukseksi maan ääriin asti'."
Paavali todisti myös: Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.
Paavali ei erotellut päiviä pyhiin ja arkipäiviin tai viikonpäivään joka kadottaa, vaan opetti lakkaamatta yötä päivää. "en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa". Uuden testamentin kirjeistä löytyy koko Jumalan tahto.
Varoituksen sana: "teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,vetääkseen opetuslapset mukaansa.
Adventistit puhuvat väärää puhetta, he ovat julmia susia, susia lammasten turkissa.
Adventtitotuus perustuu puolitotuuksiin vahvaan ismimäiseen uskoon.
Miksi sitten liityit adventisteihin pystynet kertomaan?
Eikö 10 käskyä enää ole voimassa ? ja eikös sielä yhden käskyn kohdalla sanota, "Muista"
kysynpävaan.
Muista, että olit orjana Egyptin maassa. Muistelepa Egyptin orjuutta, adventisti!
Eikö kaikki täällä olekkaan adventisteja ? etkö sinä ole ?
Miten nuo 10 käskyä meni ?
Mitä Saarnaaja Billy Graham aikoinaan opetti 10 käskystä ?
Minkä käskyn edessä on "muista"
Ei enää tarvitse, koska Jeesus vapautti synnin Egyptistä. Kiitos vain.
Ad vent. Tuuleen saakka?
Monissa kirkoissa on niin, että osa lähtee, ja uusia tulee tilalle, ei sen kummempaa.
Ole huoleti! Ei sun tartte.
Et pääse noin vaan adventistiksi. Seutrakunnan yhtemäisyyden vuoksi ei ketä tahansa oteta kasteelle. Vaaditaan persoonallista uskoa ja jonkin verran
.... opinkohtia pitää myös hyväksyä.
Kasteella ei kysytä opinkohtia, ei ainuttakaan.
Eikö 10 käskyä adv.kirkon 28 opinkohtaa ole voimassa sapattilahkolaisten jäsenille?
Harva yhtyy adventismin henkeen ja adventtitotuuteen.
Harvassa olivat ne jotka menivät arkkiin Nooan aikana.
Moni ei alussa uskonut mitä Jeesus sanoi vaeltaessaan täällä.
Kun Jeesus saapuu enemistö ihmisistä ei ole Jeesuksen omia.
Listaa voi jatkaa Herra armahda meitä syntisiä ja anna anteeksi !
Niin. Harva pelastuu.
Melkoinen rinnastus verrata adventisteja maapallon ainoisiin tulvassa pelastuneisiin ja harvoihin todellisiin Jeesuksen seuraajiin....
Jehovan todistajilla ja seitsemännen päivän adventisteilla on lopunajan jäännösseurakunta oppinsa.
Harhaista uususkonnollista porukkaa.
Arkkiin menivät ne, jotka viikon eli seitsemän päivää lastasivat eläimiä. Yhtään adventistia ei mennyt arkkiin.
Helvetin ylpeä ulkokultainen pastori.
https://farm4.static.flickr.com/3171/2788778466_46a5bcc005.jpg
Tuo tatuointi herättä suurta myötähäpeää. Oma vakaumus on muutenkin aika heikkoa jos sitä pitää noin näytellä mutta siis onhan tuo tatuointi aivan älyttömän ruma ja nolo.
HävettÄÄ seitsemännen päivän pastoreiden puolesta.
Seitsemännen päivän hullutus saa tekemään aivan älyttömiä tekoja uskossa pastoreilta.He ovat antaneett sielunsa adventtitottudelle ja Ellen Whitelle.