Olen surffaillut netissä aikani ja etsinyt tietoa gooteista: löytyy keittokirjaa, vaatekauppaa jne. Mutta keitä gootit todella ovat? En tiedä asiasta juuri enempää kuin dramaattisen pukeutumisen, viehtymyksen kauhuun ja kauhutarinoihin jne.
perusasioita
missy
201765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Goottilainen tyylihän on rakennuksista(lähinnä kirkoista) tuttu asia, johon liittyy kaaret ja korostetut pystysuorat linjat, joiden tarkoitus oli kaiketi lyödä Herran pelko rahvaaseen aikoinaan.
"goottilaisuus" oli alunalkujaan, keskiajalla, tavallaan vastalause Kristinuskon sorrolle ja siitä ajateltiin automaattisesti jonkinlaisena pakana höpötyksenä. Suurin osa näistä "pakanoista" oli ja on nykyäänkin erilaisia taiteilijoita, runoilijoita, muusikkoja ja vain ihan tavallisia ihmisiä joita kiinnosti ajatella itse, ja jotka myös kyseenalaistivat kaavat joista heidän senaikainen yhteiskuntansa koostui.
Goottilainen pukeutumistapa, silmien tummentaminen ja goottilaiset symbolit edustivat itsemääräämisoikeutta ja yhtenäisyyttä muiden samanmielisten kesken. Ihmiset jotka tämän "goottilaisen liikkeen" perustivat, eivät olleet väkivaltaisia tai muuten pahoja, ainoastaan huolestuneita oikeudestaan ilmaista omia ihanteitaan ja omaa luovuuttaan taiteiden kautta, ilman pelkoa sorrosta.
Tuo nyt oli pieni historiankertaus lähinnä, mutta vastannee myös kysymykseesi. Sillä tuollaiseksi minä ainakin miellän "Gotiikan". Tavallaanhan se on onnela, saat olla ihan kuka vain, eikä kenelläkään pitäisi olla mitään valittamista siihen, miten oman maailmasi näet.
Nykyään tuntuu olevan enimmiltä osin toisin, sillä goottien ajatusmaailmaan on yhdistetty kaikenlainen ehkä sairaskin käyttäytyminen, kuten tosiaan erilaisten epäjumalien palvominen(Olkoon kyseessä nyt sitten vaikka Saatana tai Pyhä Kivi) ja itsensä vahingoittaminen.
että minusta se goottilaisuus on taidesuunta ja tyylisuunta =)
Tämä viesti on jo tuolla aiemmin vastauksena toiseen ketjuun, mutta laitan sen nyt tähän muokattuna, jos se vaikka vähän valaisisi asiaa.
Netistä kun ei todellakaan tahdo löytyä tietoa gooteista.
Gotiikka: Pimeän romantiikkaa = Pimeän & romantiikan ihannoimista (ei mitään tekemistä saatanan tai pahuuden kanssa).
Gooteille todellakin on tyypillistä viehtymys kauhuun ja kauhutarinoihin sekä dramaattinen, mustanpuhuva pukeutuminen. Lisäksi he mitä luultavimmin kuuntelevat goottimusiikkia (yllätys yllätys). Varsinaisia goottibändejä en nyt tähän uskalla listata koska kuitenkin on joku joka tulee ja kyseenalaistaa kyseisten bändien kuulumisen tähän genreen. Musiikki kuitenkin on lähinnä metallia tai rankkaa metallinsävyistä teknoa.
Gooteilla ei ole mitään yhteistä ideologiaa, ja monesti ihmiset liittävät gootit virheellisesti saatananpalvontaan. Ei ei ei... Gootteja on sanottu pimeän romantikoiksi, joten mielestäni voisi sanoa, että gootit pitävät pimeyttä ja yötä kauniina, mustaa ainoana oikeana värinä sekä melankoliaa ja romantiikkaa happena jota he hengittävät.
Gootit jäljittelevät ulkonäöllään perinteisten kauhutarinoiden vampyyreja. Mustilla vaatteilla, ylellisillä materiaaleilla ja huolitellulla ulkonäöllä pyritään antamaan hienostunut, lähes aatelinen vaikutelma kuten vampyyrikuvaan kuuluukin; kasvot kalpeiksi, hiukset, silmät, huulet ja hiukset mustiksi ja mustiin vaatteisiin häivähdys verenpunaista tai violettia. Goottinaiset ovat omasta mielestäni tyylikkyyden huippuja, kohtalokkaita romanttisen näköisiä kaunottaria. Pukeutuminen ei kuitenkaan mielestäni ole niin tärkeää, goottilaisuudesta on massan vaikutuksena tehty vain tietty pukeutumis- ja musiikinkuuntelunormien joukko ja ihmisen sisin ja luonne unohdetaan kokonaan. Gootti voi olla vaikka kulkisi arkisin töissä kirkkaanpunaisessa paidassa sekä lippahatussa ja lenkillä käytännöllisissä verkkareissa, ja muuttuisi sitten lauantai-iltana juhlimaan lähdössä goottikuningattareksi.
(Mikä varsin hupaisaa, gootit korostavat yksilöllisyyttä ja ainutlaatuisuutta, yksilön oikeutta olla mitä haluaa ja kuitenkin kaikki gootit näyttävät lähestulkoon samalta, en tiedä mitä tästä pitäisi ajatella...)
Gootiksi ei tulla vain tietyt vaatteet ostamalla ja rupeamalla kuuntelemaan musiikkia, josta ei pidä. Minun mielestäni gootiksi lähinnä synnytään. Koska taide on suuri ja olennainen osa alkuperäistä goottilaisuutta kuuluu taide (minun mielestäni) osana goottikulttuuriin. (Alkup. goottilaisuus rakennustyyli, sisustustyyli, käsikädessä kulttuurin, taiteen ja kirjalliisuuden kanssa).
Suurin osa tuntemistani gooteista onkin ns. taiteilijasieluja, jotka ovat luonteeltaan taiteellisia, luovia ja herkkiä ihmisiä. Minä en nyt todellakaan väitä että ihmisen pitäisi olla luonteeltaan taiteellisen herkkä että hän voisi olla gootti, olen vain huomannut että yleensä gootit ovat juuri tällaisia ihmisiä, he tuntevat goottikulttuurin omakseen ja kasvavat siihen. Eli he vain huomaavat olevansa gootteja, eivät "rupea" gooteiksi. Tietynlainen melankolisuus, taiteellisuus ja herkkyys luonteenpiirteinä mielestäni tarvitaan, että gotiikkaa voi ymmärtää täysin oikein. Gotiikka on elämäntyyli, jotain sisäistä joka on gootti-ihmisessä aina ollut. Sisustus tms. pinnallinen ei ole gotiikassa tärkeää, vain ihmisen sisin itsessään.
Vallalla on käsitys että gootit ovat "ikäviä ihmisiä", pessimistejä jotka eivät saa hymyillä. Gootin ei todellakaan tarvitse olla mikään synkistelijä, joka aina kulkee turpa nurinpäin eikä koskaan hymyile. Goottius on jotain muuta kuin surkeaa, jatkuvaa synkistelyä ja pessimismiä. Hyvin on eräässä keskustelussa sanottu, että gootit hyväksyvät maailman pahankin puolen.
Kukaan ei voi oikeastaan täysin määritellä, mitä on olla oikea gootti. Täydelliset vaatteet tai musiikkimaku eivät tee ihmisestä goottia. Ihminen on gootti, kun hänestä itsestään tuntuu siltä.
Minusta on juuri alkanut tuntua siltä että olen sisimmältäni gootti (kamalan kornin kuuloista mutta menkööt)
Olen aina rakastanut taidetta ja kirjallisuutta (maalaan, piirrän ja kirjoitan -PALJON). Olen pienestä asti ahminut kauhukirjallisuutta ja ollut hulluna hyviin kauhuelokuviin. Mielestäni luonto on yksi kauneimmista asioista mitä maailmassa on. Olen aina ollut, ainakin omassa koulussani, "vaihtoehtonuori" -eläintensuojelija, luonnonsuojelija, anti-rasisti... Ryhdyin juuri miettimään onko tämä "minun juttuni" ja yritin sitä tietoa netistä etsiä, niin huonoin tuloksin kuin ensimmäisessä viestissäni kerroin...
... Tässä ei nyt yhtään muistettu taaskaan goottimusiikkia. Goottilaisuus alakulttuurina ei voi elää ilman musiikkia, josta se juurtuu.
Jos pidät esim. näistä bändeistä; sisters of mercy, bauhaus, christian death, two witches etc, ja LISÄKSI tyylisi on goottimainen, voit todella puhtaalla omalla tunnolla kutsua itseäsi gootiksi.
Jos goottimusiikki ei iske, et ole gootti, vaan muuten vain ihana itsesi :)
Sen tekee ihmisen sisin, ei musiikki. Voi sitä olla gootti vaikka ei olisi hulluna whitin temptationiin, nightwishiin ja muihin.. Jos nuo nyt ovat gootti bändejä. Minä tunnen olevani gootti vaikka kuuntelenkin maija vilkkumaata ja stellaa tietenki avril lavignea. Tokihan minä evanescensen, nightwishin ja whitin temptationin levyn omistan, mutta nightwishillä ei ole muuta kuin yksi hyvä biisi, ja muutenkaan nämä eivät ole minun lemppareitani. Toisin kuin maija ...
Pukeudun mustaan, vaikkakaan en aivan niin kuin gootit. En omista korsetteja, enkä pitkiä maassa laahaavia mekkoja. Mutta rakastan pimeyttä, synkkää taidetta, synkkää romantiikkaa ja kauhua. Vamppyyri ma haluaisin olla...
Mutta koska en voi, olen vain gootti. Kauhua, romantiikkaa, vamppyyreitä ja synkkyyttä ihannoiva ihminen....
En gooteista paljon tiedä mutta siitä vähästä mitä olen lukenut olen ymmärtänyt, ettei se musiikki todellakaan ole pääasia ja että gootteja on erilaisia. (jos yhtään helpottaa, olen suuri Nightwish-fani, mutta totta puhuen ei kiinnosta onko se goottibändi vai ei -pidän itse musiikista, en siitä, mihin se luokitellaan)
Ja miten se muuttaisi minua itseäni, vaikken vielä omistaisi pitkiä hameita ja korsetteja? Sehän tekisi gooteista melkein muodin orjia. Sitä paitsi useimmat gootithan kulkevat päivisin juuri tavallisissa vaatteissaan.
Olisiko tuota mainitsemaasi goottimusiikkia mahdollista kuunnella esim. pätkinä netistä? En viitsisi ostaa täysin tuntemattomien bändien CD:itä vähillä rahoillani...
Kun se goottialakulttuuri perustuu pelkästään pukeutumiseen ja musiikkiin, eikä mihinkään muuhun.
Tuollaista väittävä ihminen kuulostaa vahvasti muotigootilta. Ei ihmisestä tulee goottia vetämällä päälle kaunista korsettia ja tyllihametta ja kuuntelemalla oikeanlaista musiikkia. Gooteilla on kokonainen ajatusmaailma: viehtymys yöhön ja pimeyteen, kauhutarinoihin, romantiikkaan. Taiteellinen ilmaisu on tärkeää. Gootit eivät ole mikään muoti-ilmiö.
toi ei todellakaan pidä paikkaansa, gootti oli suuntauksena paljon paljon ennen kuin soitettiin muuta kuin luuttua =)
Se nyt vain on niin, että moderni gootti-alakulttuuri pohjautuu musiikkiin ja ulkonäöllisiin asioihin. Musiikistahan se on lähtöisinkin, eikä mistään tietystä filosofiasta, tai goottilaisesta arkkitehtuuri- tai taidesuunnasta. Jos pitää synkemmänpuoleisesta musiikista, jossa on tiettyjä teemoja, pitää varmaankin myös samantyylisestä kirjallisuudesta, ja näitä mieltymyksiä heijastavasta vaatetuksesta, jne. Niinhän se menee.
Ja voisitteko jo lakata puhumasta metallimusiikista, Evanescencesta ja Nightwishista goottimusiikkina, kiitos. Saan päänsärkyä.
no varmasti nää pikku-perkeleet pohjautuukin musiikista, mutta se on silti lähetnyt kauan aikaa sitten ennenkuin on se tunnettu musiikkina....jos vaikka vähän tutkisit!
...vähän perustelisit? Toki on aina ollut ihmisiä, joita elämän synkempi puoli kiehtoo, mutta eipä heitä voi parhaalla tahdollakaan gooteiksi nimittää. Toki tämäkin alakulttuuri imee vaikutteita historiasta, mutta sellaisena kun se nykyään käsitetään, se syntyi 70- ja 80-lukujen vaihteessa täysin musiikin pohjalta.
millasena se sitten nykyään käsitetään? laitetaan mustaa päälle ja kuunnellaan musaa...ompa goottia *nauraa*
aluksi tutustua Gavin Baddleyn Goth Chic kirjaan mikä käsittelee goottilais estetiikkaa.
Kun saat alkukuvan voit etsiä tieto erialalajeista helpommin.
Sitä se nimenomaan on, todella kärjistettynä. En käsitä, miten voi olla noin vaikeaa ymmärtää, ettei gooteilla ole mitään yhteistä aatetta tai filosofiaa, vain samantyylinen musiikkimaku ja estetiikan taju.
Ainahan voi tehdä yleistyksiä tyyliin "suurin osa gooteista on sitä mieltä, että lepakko on hyvä lemmikkieläin ja Rubens oli aika taitava maalari", mutta siinä ei ole juurikaan järkeä, koska tällaiset asiat eivät ole edellytyksenä gootin määritelmän täyttämiselle. Jos pitää asiaankuuluvasta musiikista, ja haluaa nimittää itseään gootiksi, niin siitä vain minun puolestani. Niinkuin aiemmin totesin, jos pitää synkeämmän puoleisesta musiikista, ei varmaankaan myöskään pukeudu kirkasvärisiin trendivaatteisiin (poikkeuksiakin toki on). Gootti laittaa mustaa päälle ja kuuntelee musaa, koska pitää siitä. Siksi hän on gootti. Jos laittaa mustaa päälle, vaikka ei pidä siitä, ja kuuntelee musaa, vaikka vihaa sitä, silloin ei ole gootti, vaan melkoinen imbesilli.
tiesitkö että on myös ollut sellainen kana kuin gootit? joskus toooodella kauan aikaa sitten??
typottaa siis kansa ei kana *nauraa*
niin, mutta älyttömämpää mitä olen ikinä kuullut että gootin määritelmä on musiikki? onhan sekin tietty yksi siihen kuuluva tyylilaji. en siis minäkään todellakaan suosi "muotiteinigootteja" enkä ole sanonut edes että gooteilla on tietty ajatussuunta koska sitä ei ole. ei se ole filosofia ei uskonto ei aate jne. se on tyylisuunta (johon kuuluu kaikkea taiteen ja kulttuurin alueet) ja siihen kuuluu myös osana musiikki! mutta totta on että siihen synkistelyyn mielellään laittaa päälle mustaa ja synkkää ja monilla on ajatusmaailma muutenkin samanlainen mutta ei se tarjoita että se ajatusmaailma olisi goottia..... did you get my point =D
http://www.darklinks.com/dgothiclife.html
Tuolta löytyy linkkejä jos jonkinlaisille sivustoille, myös historia ja- ja lifestyle-sivuja... eli ihan hyödyllisiä sivustoja. Sieltä kukin voi käydä katsomassa mitä se on... ja tietenkin löytyy gootti-älykkyystestiä ja ohjeita goottiprinsessan viettelemiseen, ynnä muuta elintärkeää tietoa...