Katolinen kirkko on siis maailman suurin kultti?

Katoin tuossa yhtä dokumentääriohjelmaa uskonnollisista kulteista ja huomasin yhtäläisyyksiä jopa Katolisen kirkon kanssa. Esimerkiksi

1. Kulteilla on usein yksi vahva johtaja jota enemmän tai vähemmän palvotaan "Jumalan edustajana". Just niinkuin katolilaisilla on Paavi jota he kutsuvat "Pyhäksi Isäksi" tai mikä lie Pontifex Maximus. Pussavat sen äijän sormustakin niinkun on välillä uutisissa nähty.

2. Kulteilla on puolihulluja/epäloogisia uskomuksia joihin jäsenet fanaattisesti uskoo vaikka eivät pysty niitä loogisesti kellekkään selittelemään. Mutta uskovat niiden olevan totta "koska heidän pyhä kirkkonsa on niin sanonut". Yksi esimerkki tästä on Katolisen kirkon kolminaisuusoppi.

3. Kulteilla on "me vastaan muut" ajattelutapa. Tälläinenkin on Katolisessa kirkossa koska kirkon oppien mukaan jos et hyväksy heidän versiotaan "totuudesta" etkä kadu sitä, joudut kidutetuksi helvetissä ei vaan 10 vuotta tai 100 vuotta tai edes miljoona vuotta vaan ikuisesti. Heidän mielestään tälläinen on oikeudenmukaista "rakkaudellisen" Jumalan käytöstä.
13372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Katolisen kirkon oppien mukaan masturbointikin on paha synti. Katumattomat runkkarit joutuu helvetintuleen

Äänestä

Kun syötät ihmisille paskaa tarpeeksi monta sataa vuotta, se alkaa heidän mielestään lopulta maistua normaalilta ruoalta

Äänestä

Pointtiin 2 voisit lisätä sen "sinä et vain voi tätä ymmärtää väittämän" tyyliin Keisarin Uudet Vaatteet. Tulee ilmi tapauksissa jos haluaa ymmärtää kuinka jokin paradoxi sitten muka piti paikkansa.

Kuitenkin fanaattinen sellaisen väittämisen faktaksi mitä ei voi itsellekkään selittää ymmärrettävästi TAIKKA SITTEN todistaa todeksi on kultin suurin tunnusmerkki

Äänestä

Unohdit:
4. Kirkon säilyminen tärkeämpää kuin miten hyväksikäytetyt lapset voivat. Syy siihen miksi kirkko suojelee pedofiilipappeja ja piispoja ja sen sellaisia. Sehän on pedofiiliseksikultti.

Äänestä

Jos se on maailman suurin kultti, niin sillä on harhautettu todella isoa joukkoa ihmisiä:
https://t.me/c/1556139672/30
Jonathon Pryce on näytellyt paavia siitä asti, kun oikea paavi vangittiin.
Bidenia näyttelee 3 eri ihmistä ja kaikilla pidätetyillä poliittisilla johtajilla on tarvittaessa omat sijaisnäyttelijänsä. Nukkuvat lampaat eivät vain voi käsittää tätä suurta näytelmää, joka on ollut menossa jo vuosia.
Onneksi kohta selviää kaikille, missä oikeasti olemme olleet nämä vuodet.

Äänestä
  • Suurin osa kirkon jäsenmäärästä on kastettu siihen vauvana ja sitten kasvatettu perheen ja kulttuurin kautta kulttiin. Ei ollut välttämättä niiden oma valinta.

    Äänestä

Vuosituhannen suurin huijaus on se jossa huijataan rahaa ja valtaa sellaisella mitä ei voi nähdä, selittää, taikka aina edes todistaa

Äänestä

Kristillinen alkukirkkohan on hajonnut tuhansiin eri kultteihin, hajoamisen itse asiassa alettua jo ennen kuin kristinuskoa varsinaisesti oli "keksitty" ja eri kulttien jäsenet alkaneet kutsua itseään ja toisia saman kultin jäseniä kristityiksi. Vähän nihkeää on ollut toisen kultin jänenten kutsuminen myös kristityiksi, etenkin jos ko. kultti on ollut kovin pieni ja merkityksetön.

Aivan sama, onko kultti suuri, kuten roomalais-katolisuus tahi pieni, mutta vanhempi, kuten gnostilaisuus.

Äänestä

Tutki nyt muslimien kultit myös.Niilä toisilla on fyrkka..Muttei vöitä omistaan.Niillä on RAHAN kultti..

Äänestä

Vatikaani on myös poliittinen valta jolla on seuraajia eri valtioissa ympäri maailman.

Äänestä

Eiköhan ne kaikki ole enemmän ja vähemmän kultteja. Ne kaikki yrittävät hallita omaa sanomaansa ja järjestöään. Pakostakin.

Äänestä

> Katolinen kirkko on siis maailman suurin kultti?

Pidän Covid ja ilmastonmuutoskulttia suurempana.

Äänestä

Kuunnelkaa, mitä mieltä Paavi on taivaasta ja vähän muustakin: https://t.me/c/1569021446/488
Käännös englanniksi: POPE IS TRULY AN EVIL SATANIC LEADER.
HE IS SAYING HEAVEN DOESNT EXIST, ITS INSIDE YOU.
MAKING THE MASSES BELIEVE THAT YOU DONT NEED GOD TO FIND HEAVEN.
ENGLISH TRANSLATION....
BERGOGLIO IN A INTERVIEW (ITALIAN)
“HEAVEN IS NOT A PHYSICAL PLACE, HEAVEN IS HERE, IS A LIFE STYLE THAT MAKE ME CONTEMPLATE OUR LADY, GOD AND THE BELIEVERS”
THEN IN THE LAST SECOND HE SAYS ” BECAUSE GOD IS SICK.”

WOW. WHAT A TRUE DEMON HE IS.

Oliko TV-sarja Piru Paavina, vai mikä sen nimi nyt olikaan, sittenkin heidän julistuksensa päin kansalaisten kasvoja ja täyttä totta. Näinhän näiden mustasilmien on pakko tehdä, jotta voivat toimia täällä maapallolla.
https://t.me/c/1569021446/484

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Katoin tuossa yhtä dokumentääriohjelmaa uskonnollisista kulteista ja huomasin yhtäläisyyksiä jopa Katolisen kirkon kanssa. Esimerkiksi

1. Kulteilla on usein yksi vahva johtaja jota enemmän tai vähemmän palvotaan "Jumalan edustajana". Just niinkuin katolilaisilla on Paavi jota he kutsuvat "Pyhäksi Isäksi" tai mikä lie Pontifex Maximus. Pussavat sen äijän sormustakin niinkun on välillä uutisissa nähty.

2. Kulteilla on puolihulluja/epäloogisia uskomuksia joihin jäsenet fanaattisesti uskoo vaikka eivät pysty niitä loogisesti kellekkään selittelemään. Mutta uskovat niiden olevan totta "koska heidän pyhä kirkkonsa on niin sanonut". Yksi esimerkki tästä on Katolisen kirkon kolminaisuusoppi.

3. Kulteilla on "me vastaan muut" ajattelutapa. Tälläinenkin on Katolisessa kirkossa koska kirkon oppien mukaan jos et hyväksy heidän versiotaan "totuudesta" etkä kadu sitä, joudut kidutetuksi helvetissä ei vaan 10 vuotta tai 100 vuotta tai edes miljoona vuotta vaan ikuisesti. Heidän mielestään tälläinen on oikeudenmukaista "rakkaudellisen" Jumalan käytöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu