Halla-aho: Venäjän "agressioon vastattava samalla mitalla"

(hörhölle tiedoksi. Halla-ahon puheet eivät ole sen kovempia kuin esim. kokoomuslaisten).

Halla-aho twiittasi 20 Ukrainan sotaa käsittelevää englanninkielistä teesiä ja sai hillittömästi tykkäyksiä kautta sosiaalisen mediamaailman.

"– Venäjä terrorisoi Ukrainaa ohjuksilla turvalliselta etäisyydeltä valiten maaliksi kohteita, joilla ei ole sotilaallista merkitystä. Samaan aikaan emme halua antaa Ukrainalle riittävän pitkälle kantavia aseita, joilla yltäisi Venäjän maaperällä oleviin kohteisiin. Sodan laajentumisen pelossa,

"Suurin länsimaiden virhe Ukrainan sodassa on ollut se, että länsi toitottaa etukäteen sen, mitä ei aio tehdä. ”Emme lähetä hävittäjiä”. ”Emme lähetä omia joukkoja Ukrainaan”. ”Emme toimita uusimpia tankkeja”. ”Emme anna pitkän kantaman ohjuksia”.

– Näiden julistusten seurauksena Putin näkee rajat, joiden puitteissa voi toimia tarvitsematta pelätä suoraa yhteenottoa lännen kanssa. Hänelle on kerrottu tehokkaasti, että hän voi pommittaa ja tuhota Ukrainaa niin pitkään kuin huvittaa.

Stalin ei tehnyt rauhaa Suomen kanssa siksi, että neuvostojoukot kärsivät hirvittäviä tappioita. Stalin teki rauhan, koska pelkäsi Ranskan ja Britannian lähettävän joukkoja Suomeen."

Vasemmisto-poliitikoilta on turha odottaa vastaavaa kirjoittelua.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kun Venäjä ampuu ohjuksia omalta maaperältään kohti Ukrainaa, laukaisupaikat ovat Halla-ahon mukaan täysin oikeutettuja sekä laillisia kohteita, katsoi asiaa sitten moraalisesti, lainopillisesti tai miltä muulta kannalta hyvänsä.

Äänestä
  • No Halla on Halla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No Halla on Halla.

    Oikeassa on.

    Äänestä

Täyttä asiaa taas.

Äänestä

mikä otus

Äänestä
  • Sinä ja Putin.

    Äänestä

Jussi on järkimiehiä.

Äänestä

Jussin kanssa samoilla linjoilla,tolkun mies ja viisasta puhetta

Äänestä

Sivari vois käydä armeijan, olisi puheilla enemmän pohjaa.

Äänestä
  • Saattais olla. Olikohan luupiikki jalassa kuin Trumpilla.

    Äänestä

  • Entäs sinä ja Haavisto.

    Äänestä

Luikurista sivarista on kehkeytynyt verenhimoinen tappaja.

Äänestä

Ukraina vastaa jo:

"Zaporizhzhyan alue voi menettää noin 400 tuhatta tonnia viljaa Ukrainan asevoimien peltojen tuhopolton vuoksi, sanoi Zaporizhzhyan alueen alueellisen sotilas- ja siviilihallinnon pääneuvoston jäsen Vladimir Rogov."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

(hörhölle tiedoksi. Halla-ahon puheet eivät ole sen kovempia kuin esim. kokoomuslaisten).

Halla-aho twiittasi 20 Ukrainan sotaa käsittelevää englanninkielistä teesiä ja sai hillittömästi tykkäyksiä kautta sosiaalisen mediamaailman.

"– Venäjä terrorisoi Ukrainaa ohjuksilla turvalliselta etäisyydeltä valiten maaliksi kohteita, joilla ei ole sotilaallista merkitystä. Samaan aikaan emme halua antaa Ukrainalle riittävän pitkälle kantavia aseita, joilla yltäisi Venäjän maaperällä oleviin kohteisiin. Sodan laajentumisen pelossa,

"Suurin länsimaiden virhe Ukrainan sodassa on ollut se, että länsi toitottaa etukäteen sen, mitä ei aio tehdä. ”Emme lähetä hävittäjiä”. ”Emme lähetä omia joukkoja Ukrainaan”. ”Emme toimita uusimpia tankkeja”. ”Emme anna pitkän kantaman ohjuksia”.

– Näiden julistusten seurauksena Putin näkee rajat, joiden puitteissa voi toimia tarvitsematta pelätä suoraa yhteenottoa lännen kanssa. Hänelle on kerrottu tehokkaasti, että hän voi pommittaa ja tuhota Ukrainaa niin pitkään kuin huvittaa.

Stalin ei tehnyt rauhaa Suomen kanssa siksi, että neuvostojoukot kärsivät hirvittäviä tappioita. Stalin teki rauhan, koska pelkäsi Ranskan ja Britannian lähettävän joukkoja Suomeen."

Vasemmisto-poliitikoilta on turha odottaa vastaavaa kirjoittelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu