eroaikeet

Ku mä en ollukka hakemas ukkoa itelleni, va vävyä isille ja isää lapsille. Se oli mun vapaalippu ulos sen hetkisestä helvetistä jossa elin. Nois kohtaa se oli hyvä, tosin tuo jälkimmäinen haalenee noitten uhkausten myötä.

Mä näytin sille noi kirjotukset.. se suuttu ja sano ettei oo suuttunu... anna mun kaik kestää.. se juoksee karkuun minkä jaloistaan pääsee ja aina se yrittää syyttää mua..

Aina ku minuun sattuu se sanoo "niinmuttakosinä" Niinku kaik mitä se mun niskaan kaataa ois pohjimmiltaan mun syy... hän on täysin syyntakeeton ja ulkopuolinen.

Huusin satakertaa avioero... et tottuu sanaan.. se katto onko ikkunat kiinni :) et tärkeimmät ensin... ettei vaan kukaan tiä kuin hyvin meil pyhkii..

Sanoin että oon kolmevuotta tsuumannu ittiäni, et ne syyt on tiedos jotka minusta on lähtösin et nyt katottas häntä.

Mä kuulemma syytän vaan... kysyin eiks oo syytä? myöns että on.

Tottakai pitäs kattoa positiivisia asioita, eikä aina syyttää, mut jos se jatkuvasti toistaa virheitään... en mä enää jaksa olla hiljaa ja leikkiä etten huomais.. niinku se sanoo ettei tiä?!?!

Ei tiä et tekee mulle kipeetä, ja tekee sen niin kakaramaisilla tavoin, et jos mun hermot ois muutaku kuminauhaa...

Minä oon mitä useemmalta kantilta rikkonainen, mun elämä ei oo ollu ongelmatonta koskaan, ikinä en oo ittiäni kokonaan tuntenu, liekkö koskaan opinkaan. Tähän asti kaikki mun elämä laitto mun uskoon, että kaikki syyt on minus itessäni.

Sit jostain tuli sellanen unenomanen ajatus... et ku mies sanoo rakastavansa mua, rakastaako se todella mua, vai haluaako pitää mun koska se on helpointa ja mukavinta?

Rakastaako se? jos sen mielestä mun hyvä on se mikä sille on hauskinta... jopa mun terveyden hinnalla, mielenterveyden... ihan millä hinnalla hyvänsä.

ja taas se suuttu, ja leppy ja myöns virheensä ja lupaa ikionnee ja unelmaa ku en vaan sörkkis virheitä.. es kahen sekunnin ikäsiä.

Mä en vaan enä voi kattoa läpisormien mitään.

Mut näin. En mä tiä oliko se urvelo, vai teinkö mä siitä tuollasen vuosien kuluessa. Luultavasti sillä oli aika avoin pohja, johon mun kieroumat tarttu tukevasti, ja nyt se yrittää selvitä vaan hengis niinku minäki.

Tosin tän päivän saldo oli et kumpi meistä on valmiimpi eroon hän vai minä?

Sanoin vaihteeks et mentäs hakeen jo viimein apua, hän ei halua apua.. eros saa säilyttää ittekunnioituksensa.. se ei ymmärrä kuin vähä ittekunnioituksella on hintaa, ei se oo minkään arvonen.

Tähän asti oon ymmärtäny sen pelot, keskeneräsyyden, lähes kaikki, ja sen mielestä mein elämä oli hienoa, se ei nää kuin kovan hinnan minä tuosta hauskuudesta maksoin selkänahastani.

Että katkeraa... niin onki, tän se lukkee vast illalla.. ja on jäätä, leikkii ettei tunnu missään...

miksei se voi hyväksyä, että jokainen ollaan epätäydellisiä, ettei parisuhteessa oo tarkotus näytellä kovaa tai heikkoo, rohkeaa tai pelkuria, ku olla oma ittensä, ilosena ja tuskas.

Sulle ukkokulta sanon että minä oon kova vaan siks, että pelkään sun mustaa vihaa, joka sisälläs on vaikka kiellät sen, siltä minä molempia suojaan ku lepytän sua tuhannen ja yhdenyön tarinoin.

Se viha mikä sinus on mua kohtaan, jonka kiellät kerta toisensa jälkeen tekee pahaa jälkeä kun viimein liikkeelle lähtee. Mutta ennen ku se tulee ulos susta, mä en voi tulla sun lähelle heikkona.

Tää palsta on hauska, mä en koskaan saa ukkoni päähän mitään puhumalla, tän se lukkee kuin ainoana totuutena.

se et joku kommentois perään jotain, nostas minusta esiin virheitä tai tukis, antas taas lisäväriä sille itelleen tulkita tilannetta.

Jos joku näkee täs mikä on mun virhe, kertokaa. Ilman että joku sen mulle sanoo en sitä nää. Ja haluan tietää, onko vielä joku kivi kääntämättä täs suhteessa.

Minä en väitä tai sano rakastavani miestäni, siinä sulle ukkokulta.

Jos sanosin nuo sanat joita jo kauan oon vältelly, valehtelisin meille molemmille. Sinus on enää vähän sitä hyväksyntää jäljellä jolle voisin rakkauteni antaa.

Lähestulkoon lakkaamatta inhoat mua, melkein niin että yököttää, sitäki tunnetta on hyvä karata vihaan.. sitähän sanotaan et viha on lähellä rakkautta, noin se inho muuttuu hyväksytyks. Mä en vihaakkaan sua.

Mä en jaksais enää ymmärtää niinku äskön sanoin. Mutta mun inhimillisyyteni estää mua vihaamasta sua sen vuoksi että juokset karkuun.

Tän kaikki oisin voinu kirjottaa sulle kirjeenä ilman et puol suomee lukee mun tunteet sinuun... mut ku niin tykkäät salas pittää mein liiton kuprut :) ni näin mä kierrän puukkoa sun haavas. Sano vaan ettei tunnu yhtään, en minä oo uskonu sitä enää aikoihin.

Yritin sulle aikanaan kirjottamallaki kertoa tunteista, mutta aloit vihata mun kirjeitäki. Sä vihaat melkein kaikkea minusta lähtösin olevaa. Ja silti vakavalla naamalla hoet että rakastat mua. Arvaa kahesti uskonko?

s

Huonos liitos ei kannata jatkaa.. mun uusin ittesyytösvuori.. mä kehitän niitä nopeempaa ku jaksan entisiä alas lapioida.

Mä syytän ittiäni siitä, että murran ukon ittetunnon, pelkään että teen enää vaan pahaa sille ja muksut näkee musta kamalia puolia. Ihan sama kuinpäin täs pyörin kaikkiin sattuu jatkuvasti.

Miks en lakkaa pyörimästä? Siks ku heti ku mä sulen silmäni ja uskon puolikkaan sanan, se syöttää mulle kauhallisen kakkaa ja sanoo et eikö ollukki hyvää...

Kellään muulla näin ihanaa arkea?

ISÄNI JA ÄITINI ERO VEI MINULTA KAIKEN HALUN ELÄÄ,PERHANAN HULLUT VANHEMMAT

LAPSI kirjoitti:

ISÄNI JA ÄITINI ERO VEI MINULTA KAIKEN HALUN ELÄÄ,PERHANAN HULLUT VANHEMMAT

! Olen kurkkuani myöten täynnä tätä touhua.