Partiokin maallistuu: suurleiri 2022

Partiossa on uskonnon merkitys vähentynyt, ja parin vuoden takainen käännekohta oli Jumala-sanan (isolla alkukirjaimella) poistuminen partiolupauksesta. Tänään loppui kuuden vuoden välein pidettävä partion suurleiri, ja sen www-sivu kertoo

"Kajolla [leirin nimi] jokaisella on mahdollisuus iloita omasta katsomuksestaan, saada rakennusaineita oman maailmankatsomuksen muodostamiseen ja vaihtaa ajatuksia eri tavalla ajattelevan ihmisen kanssa. - - Leirillä järjestetään päivittäin erilaisia hiljentymishetkiä sekä johonkin tunnustukseen sidottuja että tunnustuksettomia pysähtymisen hetkiä."

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä tilanne kymmenen vuoden kuluttua. Silloinkin varmasti jotain uskonnollista on, mutta veikkaan sen roolin olevan pientä.

https://leirilippukuntaopas.kajo2022.fi/tiedot/katsomuskasvatus
1350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Maallistuminen etenee pienin askelin.

Äänestä
  • Mutta suomalaiselle partiomiikkeelle iso asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta suomalaiselle partiomiikkeelle iso asia.

    Kyllä, iso laadullisesti iso askel partioliikkeelle.

    Äänestä

  • Käys katsomassa ympärileikattuja bordelleissa kun puhut täällä maallistumisesta. Hyi helvetti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Mutta suomalaiselle partiomiikkeelle iso asia.

    Tavallaan... Toisaalta, lienee uskonnon rooli muutenkin vähentynyt. Valtakunnallisilla suurleireillä todellisuudessa jatkuva kehitys näkyy hyppäyksinä ihan jo siksi, että niitä on vain joka kuudes vuosi.

    Äänestä

Kuinkahan paljon tuollakin on hyväksikäyttäjiä ja huumemyyntiä kun ikäerot on valtavia eikä taustoista ole mitään tietoa.

Äänestä
  • Ympärileikattu loistaa pornovideoilla.Googlaa.

    Äänestä

Saattaa olla että uskonnollinen tarjonta laajenee vaikka Jumala-sana jätetään pois.

"Haluamme taata jokaiselle mahdollisuuden myös oman uskonnon harjoittamiseen. Eri kristillisten kirkkokuntien hartauselämä ja tunnustukseton hiljentymiselämä meillä on jo hyvin katettuna, mutta mikäli lippukunnassasi on vähemmistöuskontojen edustajia ja he haluaisivat mahdollisuuden oman uskonnon harjoittamiseen, niin autamme asioiden järjestelyssä."

Äänestä
  • Aloittaja

    Ihan mahdollista, partiohan pyrkii selvästi saamaan kaikki mukaan. (Uskontoihin liittymättä esm. sisupartiolaiset.)

    Kuitenkin samaan aikaan Suomi maallistuu, alkaen nuorista jotka ovat partion kohderyhmää. Niinpä noille erilaisille hartaustilaisuuksille ei jatkossa kenties yksinkertaisesti ole tulijoita.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Niin, saa nähdä. Aikamoinen joukko oli Evolla koolla, ulkomaita myöten. Olisi hauska tietää millainen oli katsomusten kirjo.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ihan mahdollista, partiohan pyrkii selvästi saamaan kaikki mukaan. (Uskontoihin liittymättä esm. sisupartiolaiset.)

    Kuitenkin samaan aikaan Suomi maallistuu, alkaen nuorista jotka ovat partion kohderyhmää. Niinpä noille erilaisille hartaustilaisuuksille ei jatkossa kenties yksinkertaisesti ole tulijoita.

    Ei ole mitään käsitystä, mikä on sisupartiolainen.

    Äänestä

  • Aloittaja

  • Onko uskonnottomuus otettu asianmukaisesti tässä huomioon? Ei.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Partiossa on uskonnon merkitys vähentynyt, ja parin vuoden takainen käännekohta oli Jumala-sanan (isolla alkukirjaimella) poistuminen partiolupauksesta. Tänään loppui kuuden vuoden välein pidettävä partion suurleiri, ja sen www-sivu kertoo

"Kajolla [leirin nimi] jokaisella on mahdollisuus iloita omasta katsomuksestaan, saada rakennusaineita oman maailmankatsomuksen muodostamiseen ja vaihtaa ajatuksia eri tavalla ajattelevan ihmisen kanssa. - - Leirillä järjestetään päivittäin erilaisia hiljentymishetkiä sekä johonkin tunnustukseen sidottuja että tunnustuksettomia pysähtymisen hetkiä."

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä tilanne kymmenen vuoden kuluttua. Silloinkin varmasti jotain uskonnollista on, mutta veikkaan sen roolin olevan pientä.

https://leirilippukuntaopas.kajo2022.fi/tiedot/katsomuskasvatus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu