ja perintövero lakkautettava koska pienet perinnöt menevät kulutukseen heti.
Varallisuusvero uudelleen käyttöön Suomessa
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pienillä perinnöillä tarkoitan alle 100 000 euron perintöjä jotka ovat nykyään yleisiä esim. maanomistajilta ja myös työntekijäammateissa olevilta jotka ovat eläneet elämänsä säästeliäästi jotta lapsille ja lapsenlapsillekin jää jotain kulutettavaksi tarpeissaan elämässään eli kaikki menee kiertoon Suomen talouteen heidänkin jälkeläisiltään.
Ok.
Varallisuusvero tuottaa enemmän verorahaa valtiolle kuin perintövero.
50-luvulla ja 60-luvulla syntyneiden perintörahat menevät kiertoon kotimaiseen kulutukseen eli tehdään remontteja kotiin esim. keittiöön ja ostetaan uusia huonekaluja olohuoneeseen ja muistetaan myös lapsenlapsia heidän kasvaessaan aikuisiksi suomalaisiksi veronmaksajiksi.
Tää on vähän muna ja kana - ilmiö.
Rikkaat piilottaa omaisuutensa, ettei siitä joutuisi maksamaan varallisuusveroa.
Jos omaisuuden piilottaa, perijä maksaa siitä perintöveron,
koska omaisuus tulee näkyväksi perinnön saanti hetkellä.
Lyödään väärää kohdetta.
Perintövero on laillistettua varastamista.
Perijää rankaistaan jonkun toisen omaisuudesta.
En näe sitä tulona, ”ilmaisena tulona”,
kuten verottaja sen esittää.
”Kaikki hyötyvät perintöverosta”- on puppua.
Pahan puhumista kivaksi.
Verohallinto on varas.
Eduskunta on hyväveljien temmellyskenttä. Koskaan ei tavallinen ihminen saa oikeutta.
Kansan pitää kyllästyä siihen varastamiseen.
Ainoa tie uusia hallinnon työtapa,
kansa vaatii sen siivousta - rehelliseksi.