Kuinka paljon kohonneissa hinnoissa on Nato-lisää?

Suurin osa hintojen kohoamisesta johtuu Natosta
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Muista nyt ottaa ne lääkkeet ajallaan vai onko niissäkin Natolisä.

Äänestä
  • Toivotaan että Naton 6 miljardia vuodessa ylimääräinen summa kerättäisiinkin vain hinnoissa. Pahoin pelkään että kajotaan yksitys-omistamisen suojaan koska rahaa ei kertakaikkiaan voi löytyä maasta jossa kaikki tuotannollinen toiminta on alas-ajettu. ja kiinalaiset valmistavat kaiken. Työt tekevät kiinalaiset, ja suomalaisten osa on olla työttömyystoimiston työttömyys luukuilla.
    Kuinka kukaan enää voi kuvitella että Nato maksuihin löytyisi muuten rahaa, kuin ottamalla valtiolle lisää velkaa.
    Pahinta on että velka tuossa tapauksessa ei enää auta Suomen kansalaisia, vaan kansalaisten tulee kiristää vyötään ja alkaa soputua täydelliseen kurjuuteen ja köyhyyteen.
    Kuin KUUBA. Kuubassa tosin kesä on ikuinen toisin kuin kurjassa Suomessa pohjoisissa oloissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivotaan että Naton 6 miljardia vuodessa ylimääräinen summa kerättäisiinkin vain hinnoissa. Pahoin pelkään että kajotaan yksitys-omistamisen suojaan koska rahaa ei kertakaikkiaan voi löytyä maasta jossa kaikki tuotannollinen toiminta on alas-ajettu. ja kiinalaiset valmistavat kaiken. Työt tekevät kiinalaiset, ja suomalaisten osa on olla työttömyystoimiston työttömyys luukuilla.

    Venäjä antanee velkaa ja Natottaja pösilö itkee huomatessaan täydellisen tyhmyytensä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivotaan että Naton 6 miljardia vuodessa ylimääräinen summa kerättäisiinkin vain hinnoissa. Pahoin pelkään että kajotaan yksitys-omistamisen suojaan koska rahaa ei kertakaikkiaan voi löytyä maasta jossa kaikki tuotannollinen toiminta on alas-ajettu. ja kiinalaiset valmistavat kaiken. Työt tekevät kiinalaiset, ja suomalaisten osa on olla työttömyystoimiston työttömyys luukuilla.
    Kuinka kukaan enää voi kuvitella että Nato maksuihin löytyisi muuten rahaa, kuin ottamalla valtiolle lisää velkaa.
    Pahinta on että velka tuossa tapauksessa ei enää auta Suomen kansalaisia, vaan kansalaisten tulee kiristää vyötään ja alkaa soputua täydelliseen kurjuuteen ja köyhyyteen.
    Kuin KUUBA. Kuubassa tosin kesä on ikuinen toisin kuin kurjassa Suomessa pohjoisissa oloissa.

    Päin vastoin, NATO-jäsenyys säästää huimia summia. Ei riittäisi 10 miljardin euron puolustusbudjetti, jos pitäisi liittoutumattomana varautua venäjän uhkaan. NATO maksaa noin yhden euron kuussa jokaista suomalaista kohti, loppuosa kuluista tulee armeijan kuluista. Suositus taitaa olla 2 prosenttia BKT:n määrästä, joten viime vuodelta kulut olisivat olleet noin 5 miljardia euroa, joka ei ole mikään "ylimääräinen summa" vaan kokonaissumma.

    Suurin säästö tietysti tulee siitä, ettei edes venäjä ole niin ryhmä, että hyökkäisi yhteenkään NATO-maahan. Ei tarvitse sotia ja katsoa kun maa tuhoutuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivotaan että Naton 6 miljardia vuodessa ylimääräinen summa kerättäisiinkin vain hinnoissa. Pahoin pelkään että kajotaan yksitys-omistamisen suojaan koska rahaa ei kertakaikkiaan voi löytyä maasta jossa kaikki tuotannollinen toiminta on alas-ajettu. ja kiinalaiset valmistavat kaiken. Työt tekevät kiinalaiset, ja suomalaisten osa on olla työttömyystoimiston työttömyys luukuilla.
    Kuinka kukaan enää voi kuvitella että Nato maksuihin löytyisi muuten rahaa, kuin ottamalla valtiolle lisää velkaa.
    Pahinta on että velka tuossa tapauksessa ei enää auta Suomen kansalaisia, vaan kansalaisten tulee kiristää vyötään ja alkaa soputua täydelliseen kurjuuteen ja köyhyyteen.
    Kuin KUUBA. Kuubassa tosin kesä on ikuinen toisin kuin kurjassa Suomessa pohjoisissa oloissa.

    Koko Naton budjetti on noin 3 miljardia euroa, ei kuusi, kuten väitit. Suomen osuus tullee olemaan noin 60 miljoonaa. Jutuissasi ei ole järjen hiventä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko Naton budjetti on noin 3 miljardia euroa, ei kuusi, kuten väitit. Suomen osuus tullee olemaan noin 60 miljoonaa. Jutuissasi ei ole järjen hiventä.

    2%+BKT+stä+eli+nykyhetken+taulukoin+6+miljardia,+eli+6000+miljoonaa.+Päälle+kalusto-ostot+ilmeisesti+Jenkkilän+myyjiltä,+ellei+joku+muu+sopiva+maa+päädy+toimittajaksi+ohelle.

    Äänestä

  • Ennen USA-militaristi provokaattori Niinistön valintaa presidentiksi ei ollut suuria menoja. Oli erittäin rauhallista Itämerellä, Suomessa ja Ruotsissa.

    Äänestä

No mutta niidenhän piti johtua Marinista?

Koittakaa nyt päättää...

Äänestä
  • Natohan on seuraus Marinista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natohan on seuraus Marinista.

    Venäjä toivoo Suomen tekevän Nato hölmöyden. Valtava vuosimaksu muutenkin perseaukisia täynnä olevalle surkeasti hoidetulle työttömien täyttämälle kansakunnalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natohan on seuraus Marinista.

    Putinista

    Onko 10 euroa/kansalainen/vuosi sinun mielestäsi liian suuri summa turvallisuudesta?

    Kokoomus on jakanut tahallisesti virheellistä kuvaa, että jäsenmaksu olisi noin 40 miljoonaa euroa vuodessa.
    Todellinen maksu on 6 miljardia euroa vuodessa. (6000 miljoonaa euroa).
    Päälle tulee erilaista "eettisistä ja moraalisista" syistä ostettavaa kalustoa, joka pitää maksaa tuon 6 miljardin lisäksi.
    Asia väännetään sellaiseksi että olisi "NOLOA" olla ostamatta, ja näin on osteltu täysin yli varojen roinaa jota ei tosiasiallisesti olisi edes haluttu.
    Kuluttajakaupassa ostamalla tuolla tavoin turhaa sälää taitavalta päällepäsmäri myyjältä kotinsa täyteen, voi vielä käyttää palautusoikeuttaan.
    Asehankinnoissa kansainvälisellä tasolla ei ole palautusoikeutta.
    Pösilö ja myyjän painostuksen alla alistuva heikko pikkutyttö ostajaksi valtuutettuna ei ainakaan ole sopiva ostaja Suomen edustajana, ja saa paljon vahinkoa ja rahanmenetystä aikaiseksi Suomelle koska ei osaa olla tiukkana ja kovana neuvottelupöydässä.
    Myyjä vetoaa että olisihan se nyt noloa, jne. Pikkutyttö myötäilee "kyllä kyllä, ostetaanhan me".
    Sitten supistellaan kansalaisten terveydenhuollossa, hammashoidoissa, ja vaikka missä kun rahat piti laittaa lentokoneisiin, joiden lentäjäkoulutukset ja kaikki menevät hukkaan kaluston vanhentuessa käyttökelvottomaksi kymmenessä vuodessa.
    Pelkkä Natomaksu saattaa johtaa jo sinällään yksityisomistusten suojan purkamiseen ja tuottamattomasta omaisuudesta kuten kiinteistöistä ja maapohjista aletaan kerätä korotettuja veroja.
    Aivan p*rseestä, ja en halua olla tuossa toiminnassa mukana. Keksikööt ne ketkä tuonkin paskan aiheuttavat, myös sen, miten se maksetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natohan on seuraus Marinista.

    Nato on kyllä perustettu aika paljon ennen pääministerin syntymää!

    Sinulla on väärät kertoimet, kyllä se ainakin 8 biljardia on!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natohan on seuraus Marinista.

    Senhän piti olla seuraus Niinistöstä?

    Eiku senhän piti olla seuraus valtamedian aivopesukampanjasta?

    No no kurva trolli.Sulta on Suomen asioista väärä kuva lätissäsi.No ropakantaahan sä vaan teet kurva

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on väärät kertoimet, kyllä se ainakin 8 biljardia on!

    2%+BKT+sta+eli+päivän+tilanteella+noin+6000+miljoonaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No no kurva trolli.Sulta on Suomen asioista väärä kuva lätissäsi.No ropakantaahan sä vaan teet kurva

    Ei venähen kurvalla olisi kapasiteettia noin kirjoittaa, kuin mitä tekstiä olet arvostelemassa.
    Taijat itse olla venähen kurva?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    2%+BKT+sta+eli+päivän+tilanteella+noin+6000+miljoonaa.

    Puolustusbudjetti+on+jo+noin+2+%+BKT:stä,+mikä+on+Naton+tavoite.+Lisämaksua+tullee+vain+osallistumisesta+Naton+päämajan+kustannuksiin+yms+ja+kyse+on+kymmenistä+miljoonista.+Kyllä+sen+verran+kannattaa+lisääntyneestä+turvallisuudesta+maksaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomus on jakanut tahallisesti virheellistä kuvaa, että jäsenmaksu olisi noin 40 miljoonaa euroa vuodessa.
    Todellinen maksu on 6 miljardia euroa vuodessa. (6000 miljoonaa euroa).
    Päälle tulee erilaista "eettisistä ja moraalisista" syistä ostettavaa kalustoa, joka pitää maksaa tuon 6 miljardin lisäksi.
    Asia väännetään sellaiseksi että olisi "NOLOA" olla ostamatta, ja näin on osteltu täysin yli varojen roinaa jota ei tosiasiallisesti olisi edes haluttu.
    Kuluttajakaupassa ostamalla tuolla tavoin turhaa sälää taitavalta päällepäsmäri myyjältä kotinsa täyteen, voi vielä käyttää palautusoikeuttaan.
    Asehankinnoissa kansainvälisellä tasolla ei ole palautusoikeutta.
    Pösilö ja myyjän painostuksen alla alistuva heikko pikkutyttö ostajaksi valtuutettuna ei ainakaan ole sopiva ostaja Suomen edustajana, ja saa paljon vahinkoa ja rahanmenetystä aikaiseksi Suomelle koska ei osaa olla tiukkana ja kovana neuvottelupöydässä.
    Myyjä vetoaa että olisihan se nyt noloa, jne. Pikkutyttö myötäilee "kyllä kyllä, ostetaanhan me".
    Sitten supistellaan kansalaisten terveydenhuollossa, hammashoidoissa, ja vaikka missä kun rahat piti laittaa lentokoneisiin, joiden lentäjäkoulutukset ja kaikki menevät hukkaan kaluston vanhentuessa käyttökelvottomaksi kymmenessä vuodessa.
    Pelkkä Natomaksu saattaa johtaa jo sinällään yksityisomistusten suojan purkamiseen ja tuottamattomasta omaisuudesta kuten kiinteistöistä ja maapohjista aletaan kerätä korotettuja veroja.
    Aivan p*rseestä, ja en halua olla tuossa toiminnassa mukana. Keksikööt ne ketkä tuonkin paskan aiheuttavat, myös sen, miten se maksetaan.

    "Todellinen maksu on 6 miljardia euroa vuodessa."

    - Voisitko ystävällisesti antaa perusteet ja lähteet mainitsemillesi euromäärille?

    ....kas ihan sillä, kun useimmat lapset jo lastentarhassa oppivat sen, ettei yleisesti tiedossa olevasta tai helposti tarkistettavissa olevasta asiasta kannata valehdella😅🤣😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinista

    Kokoomuksen despootti Niinistöstä

    Äänestä

Ei me olla natossa.
Naton kustannukset suomelle on jokun kymmenenmiljoonaa euroa vuodessa, pikkuraha jopa suomelle sellainen. Polkupyörävero ja asia on kuitattu sillä..

Äänestä
  • 6000 miljoonaa per vuosi "vuosittaiset pakolliset kalustohankinnat ja uusiminen"

    Äänestä

Kyllä se on silloin jo menetetty tapaus, kun noin paljon alkaa herjaamaan pääkopassa. Mene hoitoon tai jos olet jo hoidossa, niin sano, että lääkkeet eivät tehoa,

Äänestä

Nato lisästä en tiedä mitään, mutta tyhmyys lisä on.

Äänestä

Jos uskoisimme palstan kuuppajumeja ja miksipä emme uskoisi, niin Nato maksaa Suomelle tsiljoona biljoona miljardia. Mikä on siis miljardi kertaa enemmän kuin koko maailman yhteinen rahatalous.

Äänestä
  • 6000 miljoonaa per vuosi "vuosittaiset pakolliset kalustohankinnat ja uusiminen"
    Mistä rahat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    6000 miljoonaa per vuosi "vuosittaiset pakolliset kalustohankinnat ja uusiminen"
    Mistä rahat?

    Suomen+puolustusbudjetti+on+jo+noin+2+%+BKT:sta,+mikä+on+Naton+tavoitetaso.+Kalustokin+on+suurimmaksi+osaksi+Nato-yhteensopivaa+ja+kyllä+sitä+nykyäänkin+uusitaan+tarpeen+mukaan.+Käytännössä+lisäkustannuksia+tulee+siirtymän+jälkeen+vain+Naton+päämajan+kustannuksista+osuus+ja+jostain+yhteisistä+toiminnoista+kuten+lentovalvonta.+Kyse+on+kymmenistä+miljoonista+ei+mistään+sadoista+tai+tuhansista+miljoonista.+Rahathan+tuohon+voidaan+saada+vaikkapa+maahanmuuton+kustannuksista.

    "Rahathan tuohon voidaan saada vaikkapa maahanmuuton kustannuksista."

    Oikein hyvä ajatus, mutta maahanmuutto, tai paremminkin tunkeutumisen hyysääminen on sellainen pyhä lehmä, että sitä ei tulla laittamaan aisoihin koskaan.

    Maahan tunkeutuneisiin käytettävistä rahasummista ei tulla tinkimään tässä maassa ikinä. Syytä en tiedä miksi loisimista ja lorvailua halutaan suosia, mutta se ei tile olemaan se paikka josta rahat saataisi.

    Ainoa järkevä toimi olisi alkaa tehdä yrittäjätoiminnalle kohtuullisempia edellytyksiä, tinkiä henkilösivukustannus velvoitteista, ja luoda toiminnallisia edellytyksiä yksityisille pienyrityksille luoda työpaikkoja.

    Enää puuttuisi ne osto- ja maksukykyiset asiakkaat jotka pien yrittäjiltä jotakin ostaisivat.

    Huomioituna yksityisautoilun ja kaiken alas ajo, ei ole asiakkaita juurikaan millekään toimialalle.

    Jäljelle jää vienti.

    Asevalmistus ja vienti olisi äärimmäisen järkevä toimiala Suomelle.
    Juuri muulle ei nykymaailmassa ruoan lisäksi ole kysyntää.

    Valitettavasti

    Äänestä

Miten helkkarissa hinnoissa olisi natolisää, kun ei vielä ollakaan natossa. Kyllä nyt taas laukkaa vähän korkealla nuo ajatukset.
Hinnoissa tuntuu inflaatio ja venäjän sota, toki jotkut muutkin kuten ilmasto-ongelmat ja vaikka valkoposkihanhet vaikuttavat viljan hintaan.

Äänestä

Montako+prosenttia+BKT:stä+venäjä+käyttää+hyökkäysvoimien+ylläpitoon?+Rittääkö+20%?+Onneksi+iso+osa+siitä+mene+korruptioon+niin+ei+kaikki+mene+hukkaan.+Maailma+ilman+venäjää+olisi+paljon+parempi+paikka.

Äänestä

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN OSUUS VALTION BUDJETTITALOUDEN MENOISTA 5.101 miljoonaa.

NATO-jäsenyyden kulut 40...60 M€ (10€/vuosi/suomalainen oli oikein havainnollistava analogia!)

Siis puolustusmenot ilman NATO:a 𝟱.𝟭𝟬𝟭 miljoonaa
Siis puolustusmenot NATO: kanssa n. 𝟱.𝟭𝟱𝟬 miljoonaa

Loistodiili pikkurahalla!!!!!!

file:///C:/Users/HPHPHPHP/Downloads/TAE_2022_osuus_valtion_menoista_27.9.2021.pdf

”𝙉𝙖𝙩𝙤-𝙟𝙖̈𝙨𝙚𝙣𝙮𝙮𝙙𝙚𝙣 𝙝𝙞𝙣𝙩𝙖 𝙎𝙪𝙤𝙢𝙚𝙡𝙡𝙚 𝙫𝙤𝙞𝙨𝙞 𝙤𝙡𝙡𝙖 𝟱𝟬 𝙢𝙞𝙡𝙟𝙤𝙤𝙣𝙖𝙖 𝙫𝙪𝙤𝙙𝙚𝙨𝙨𝙖” – 𝙐𝙡𝙠𝙤𝙥𝙤𝙡𝙞𝙞𝙩𝙩𝙞𝙨𝙚𝙣 𝙞𝙣𝙨𝙩𝙞𝙩𝙪𝙪𝙩𝙞𝙣 𝙩𝙪𝙩𝙠𝙞𝙟𝙖 𝙢𝙪𝙞𝙨𝙩𝙪𝙩𝙩𝙖𝙖, 𝙚𝙩𝙩𝙖̈ 𝙎𝙪𝙤𝙢𝙞 𝙠𝙖̈𝙮𝙩𝙩𝙖̈𝙖̈ 𝙟𝙤 𝙉𝙖𝙩𝙤𝙣 𝙩𝙤𝙞𝙫𝙤𝙢𝙖𝙣 𝙤𝙨𝙪𝙪𝙙𝙚𝙣 𝙥𝙪𝙤𝙡𝙪𝙨𝙩𝙪𝙠𝙨𝙚𝙚𝙣𝙨𝙖 𝙤𝙢𝙖𝙣 𝙞𝙩𝙨𝙚𝙣𝙨𝙖̈ 𝙩𝙖̈𝙝𝙙𝙚𝙣

https://www.kdlehti.fi/2022/04/05/nato-jasenyyden-hinta-suomelle-voisi-olla-50-miljoonaa-vuodessa-ulkopoliittisen-insituutin-tutkija-muistuttaa-etta-suomi-kayttaa-jo-naton-toivoman-osuuden-puolustukseensa-oman-itsensa-tahden/
- - - -

Äänestä

Istukaa ensi talvi tuvassanne turkishaalareissa ja miettikää Naton luomaa turvaa itsellenne henkilökohtaisesti.

Äänestä
  • Kyllä. Säästöjä ja leikkauksia on pakko saasa aikaiseksi jotta Nato maksuihin löytyisi rahat.
    Työttömien ja maahan tunkeutuneiden makailijoiden Suomessa kun ei mitään tuotannollista ole, on otettava vain velkaa, ja lisää velkaa.
    Demarit ovat viisaasti todenneet että "EU maksaa". (Ilmeisesti tarkoitti että EU maksaa kaiken lorvimisen ja makailemisen antamalla tukiaisia Suomelle.
    Aiemman käsitykseni mukaan Suomi oli nettomaksajana ennemmin kuin saajana?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suurin osa hintojen kohoamisesta johtuu Natosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu