Onko Helsingin metrotunneleissa kauppoja/ravintoloita?

Ulkomailla metrotunneleissa on kioskeja, pitseerioita jne. Miten on pääkaupungissa, joka on ainoa metrokaupunki Suomessa? En muistaakseni ole matkustanut kuin raitiovaunulla Helsingissä käydessäni.
20188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

On. Käy katsomassa.

Äänestä
  • En minä viitsi Helsinkiin lähteä tutustumaan. Ajan kyllä silloin tällöin lävitse satamaan tai sieltä pois.

    Kysymys heräsi vain siksi, kun asiasta metroa suunnitellessa väännettiin. Metrotoimisto olisi halunnut liiketiloja tunneleihin, mutta kaupunkisuunnitteluvirasto niitä vastusti. Että kuinka päin asia sitten kääntyi, eli toistepäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minä viitsi Helsinkiin lähteä tutustumaan. Ajan kyllä silloin tällöin lävitse satamaan tai sieltä pois.

    Kysymys heräsi vain siksi, kun asiasta metroa suunnitellessa väännettiin. Metrotoimisto olisi halunnut liiketiloja tunneleihin, mutta kaupunkisuunnitteluvirasto niitä vastusti. Että kuinka päin asia sitten kääntyi, eli toistepäin.

    Munkkivuoressa on ollut yli 60 vuotta maanalainen metroasema liiketiloineen, mutta siihen suuntaan ei rakennettu metrolinjaa.

    Äänestä

On, on, muttei tietenkään metrotunneleissa eikä sillä raidetasolla, vaan pitää siirtyä hisillä kauppakerroksiin.

Äänestä
  • Okei, eli ei ole liiketoimintaa sillä tasolla mistä noustaan metrojunan kyytiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Okei, eli ei ole liiketoimintaa sillä tasolla mistä noustaan metrojunan kyytiin.

    Ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Okei, eli ei ole liiketoimintaa sillä tasolla mistä noustaan metrojunan kyytiin.

    Ei tietenkään. Laiturin molemmin puolin on kiskot.
    Toiset menee itään, toiset länteen.

    Ylätasanteella on maksuautomaatit, matkakortin näyttöautomaatti. Niiden ohi / alas laiturille mennessä pitää olla matka maksettu, satunnaisia tarkastajia kulkee laiturilla sekä junavaunuissa. Sakkomaksu on muist. 50€.

    Kauppoja tai pelkkä kioski on ylätasanteella. R-kioskissa voi ladata matkakorttiinsa rahaa. Jos kuuluu johonkin erityisryhmään kuten Eläkeläiset, matkakorttia HSL:n toimistolta (pitkät jonot, ota numerolappu) haettaessa se todistetaan ja ladataan siellä valmiiksi tiedoksi korttiin. On ladattuine tietoineen voimassa muutaman vuoden.

    Hullua on, että pääkaupunkiseudun liikenne on nykyään jaettu vyöhykkeisiin! Ovat ilm. eri hintaisia pysäkiltä A, pysäkille B. Korttia näyttäessä on tiedettävä mihin matkaryhmittymään kuuluu ja painettava oikeaa nappia, joka ottaa oikean maksun.

    Suomi on nykyään tällainen.

    HSL:n kulkuvälineitä vaihtaessa: matkan alussa maksettu matka on voimassa 1 tunnin, tai vähän päälle, näyttölaite näyttää ajan, mihin asti. Kun vaihdat kulkuvälinettä tunnin sisällä, ei tarvitse painaa maksua, vaan ainoastaan vilauttaa kortti koneella.

    Äänestä

Vähän kalliita tosin kaupat. Ennen siellä oli anttilan tavaratalokin

Äänestä
  • Oi, ihan itku tulee silmään, kun muistelee Anttilan tavarataloja. Tahdon Anttilan takaisin!

    Äänestä

Asematunnelin kaupat oli auki sunnuntaisin jo 80-luvulla.

Äänestä
  • Nuo kaupat kyllä muistan, mutta asematunneli liittyy enempi rautatiehen kuin metroon.

    Äänestä

Tunnelissa oli aikoinaan legendaarinen levykauppa,

Äänestä
  • Joo. Tuli käytyä usein ohimennes. Mikä sen nimi ny oli, tunnelin levy?

    Ja sit anttilan levyosasto oli kans alakerras

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo. Tuli käytyä usein ohimennes. Mikä sen nimi ny oli, tunnelin levy?

    Ja sit anttilan levyosasto oli kans alakerras

    Tunnelin Levyhän se oli ja vuokrasi myös videoita 1980-luvulla. Anttilalla oli aina hyvät elokuvavalikoimat ja hyviä tarjouksia. Nyt ei tiedä oikein mistä kaupasta elokuvia kävisi katsomassa.

    Äänestä

Siinä kun on radan vieressä olevan Michelin-ravintolan terassilla romanttisella kynttiläillallisella, niin saattaapi kynttilä sammua metron suhahtaessa ohitse.

Äänestä

Helsingissä on maanalaisia liiketiloja aika paljon ja kuulemma ainoastaan Torontossa on jotain vastaavaa, mutta vieläkin enemmän.

Äänestä
  • Stockmannin tavaratalosta pääsee maanalaisia liiketiloja pitkin kulkien Forumin kauppakeskuksen kautta ja ali Kampin kauppakeskukseen puolen kilometrin päähän, josta puolestaan pääsee maanalaisia liiketiloja pitkin toiseen suuntaan puolen kilometrin päähän Asematunneliin ja Rautatieasemalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stockmannin tavaratalosta pääsee maanalaisia liiketiloja pitkin kulkien Forumin kauppakeskuksen kautta ja ali Kampin kauppakeskukseen puolen kilometrin päähän, josta puolestaan pääsee maanalaisia liiketiloja pitkin toiseen suuntaan puolen kilometrin päähän Asematunneliin ja Rautatieasemalle.

    Stockmannin tavaratalosta pääsee talvella huonolla säällä maan alla Kamppiin ja siitä metrolla itään tai länteen.
    Voi nousta maan päälle Espoossa vasta Matinkylässä ja kohta Kivenlahdessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ulkomailla metrotunneleissa on kioskeja, pitseerioita jne. Miten on pääkaupungissa, joka on ainoa metrokaupunki Suomessa? En muistaakseni ole matkustanut kuin raitiovaunulla Helsingissä käydessäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu