ylen mielisairaat sunnuntai hartaukset

joku sekaisin olevan kanan kuuloinen "laulaa" uskonto hourujaan
koval äänel sunnuntai aamu päivään..
pakko kuunnella olosuhteiden takia..

verovaroilla yle rankaisee ja suurin osa työntekijät korvakorua pitäviä homo miehiä ja naisia
1169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jumala on rakkaus ja Jeesus auttaa, tuota on vain vaikea uskoa, kun kuuntelee ahdistavia ja syyllstäviä ”jumalanpalvelulsia”.
Uskon tulee olla ilon, eikä surun asia.

Äänestä
  • Näin on.

    Äänestä

  • Pelkoon perustuu koko juttu

    Äänestä

Juu sairaaksi on meno mennyt. Lisäksi eivät sano kuolleiden nimiä ja ikiä. Kastettujen nimiäkään ei mainita. Yleensä Helsingissä tai länsirannikolla tämmöistä menoa jumalanpalveluksissa.

Äänestä
  • Miksi sanomalehtien nettiversioissa ei julkaista kuolleiden nimiä kuten paperisissa?? Netissä ne ovat sitten maksumuurin takana nekin.
    Kummallista - yleistä tietoa tuo on. Ainakaan Ilkka Pohjalainen ei julkaise.

    Äänestä

Miksi on pakko kuunnella? Vastamelukuulokkeet käyttöön ja parempaa äänimaisemaa tilalle. Laitat vaikkapa Radio Sodoman podcasteja pyörimään.

Jos se/ne toinen haluaa kuunnella niin eihän se kuunnellessaan keskustele kanssasi vaan keskittyy oman sielunsa pelastamiseen.

Äänestä

Asutko uskovaisen äitisi tai vaimosi kanssa, kun joudut pakkokuuntelemaan radiota?
Oletko ilmaisessa täysihoidossa, etkä voi huomauttaa mistään, ettei kämppä mene alta pois?
Jos ohjelma kuuluu seinän takaa, niin käy sanomassa naapurille, että hiljentää vähän radiotaan.

Äänestä

Miksi Jumalanpalvelukset ovat niin synkkiä?
Eikö uskon tulisi olla ilon, eikä surun asia?
Synnistä vain jauhetaan, kaikki on aina syntiä.
Koskaan ei osata iloisista asioista puhua.
Kaikki on aina suorittamista.
Miksi? Mihin se armo unohtuu?
Ei jumala luonut meitä tänne kärsimään, vaan iloitsemaan.

Äänestä
  • Kyseessä on kirkollis-virallinen ekumeeninen lapsen oveluus.
    Näytellään yhdessä kirkossa katuvaa ja nöyrää syntistä,niin Jumala säälii eikä sitten rangaise niinkun oikein Raamatun mukaan olisi.

    Äänestä

Miksi ateistista evoluutiovalhetta on pakko ottaa vastaan luonto-ohjelmissa ym. dokumenteissa??

Äänestä
  • Eikös tuo YLE aamujuontaja pitäis pannata merirosvona korvakoruineen ? Eikös somalit ole älynnyt loukkaantua ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

joku sekaisin olevan kanan kuuloinen "laulaa" uskonto hourujaan
koval äänel sunnuntai aamu päivään..
pakko kuunnella olosuhteiden takia..

verovaroilla yle rankaisee ja suurin osa työntekijät korvakorua pitäviä homo miehiä ja naisia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu