Välinpitämättömyys

Miksi mieheni alkoi käyttäytyä minua kohtaan kuin olisin ilmaa alkaessani odottaa vauvaa hänelle ja jäin pois työelämästä. Minusta tuli tyhjää joka on kait pakko elättää kun kerran on tullut hankittua. No sattumoisin meillä on nykyisin kolmekin kipaletta lapsia ja minusta on tullut niihin harvoihin puheenvuoroihin hänen äitinsä...
Haluaisin suhteelta kyllä paljon paljon muutakin kuin hoitaa yksin lapsia kotona hänen paiskiessa töitä. Kuukausipalkalla aina töissä. Itsetunto on niin kiinni kait siinä arvostuksessa jota saa työnantajalta ja työkavereilta ynnä kavereilta hänen tehdessään heille töitä...
Mikä saisi miehen tajuamaan, että hänellä on vaimo ja lapsia ja että hän kuuluu meidän elämään ja me odottaisimme kuuluvamme hänen elämäänsä? Tai mitä liikkuu miehen päässä? Muuttuuko koskaan? Tähän asti ei ole joustanut missään. Ei väitä vastaankaan muttei ota mitään kuuleviin korviinsakaan.
Taitaa tulla ero.
4719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Häntä siis kiinnostaa raha, maine ja seksi. Perhe ja sen mukana tulevat lapset ovat vain ikävä sivuvaikutus.

Äänestä
  • Osuit naulan kantaan. Voi hyvänen aika, voiko se olla noin yksinkertainen se totuus. Sitä on ollut niin vaikea käsittää, kun oma arvomaailma on erilainen. Annoit ajattelemisen aihetta vastauksellasi. Kiitos.

    Äänestä

  • "äiti"-vaimo kirjoitti:

    Osuit naulan kantaan. Voi hyvänen aika, voiko se olla noin yksinkertainen se totuus. Sitä on ollut niin vaikea käsittää, kun oma arvomaailma on erilainen. Annoit ajattelemisen aihetta vastauksellasi. Kiitos.

    se nyt ihan tosiaankin noin yksinkertaista?Ettei tuo perheen unohtaminen nyt kumminkin osaksi olisi oman aivokummituksen aikaan saannosta.Naisista vain helposti tuntuu että esim raha on tärkeintä miehelle.

    Tämän voi ymmärtääkin.Harvalla naisella on tuhattakaan ekua tilillään,ei ainakaan ennen avioliittoa.Heidän elämän filosofia on enemmänkin päivä kerrallaan ja kädestä suuhun.

    Äänestä

Kun tällaiset asiat on kovin arkoja paikkoja ja vaikka mahdollisia ratkaisujakin olisi olemassa, tulee helposti mokattua kasvotusten, kun sitä ihminen on kovin heikko. Suora keskustelu, kun sitä ei -- nähtävästi -- ole ollut vähään aikaan, on juuri niin vaikeaa jatkossakin, joten kannattaa miettiä muita keinoja.

Avioliittoneuvoja on varmasti hyvä keino.

Sitten yksi keino (mieluiten edelliseen liittäen) on keskustella asioista sivun parin mittaisin kirjein (sähköposti). Tai voihan sitä vaikka vuorotellen omall akotikoneella toiselle kirjoitella, kunhan kumpikin saa kirjoittaa omassa rauhassaan omalla ajallaan.

Kirjallinen esitys avaa toisen hieman rauhallisempaan tahtiin etenevän kanavan, missä kumpikin voi esittää asiansa yhtenäisemmin, kuin kasvotusten.

Mutta, suosittelen ensin sitä avioliittoneuvojaa. Sitä vartenhan ne on. Lisää keinoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"äiti"-vaimo kirjoitti:

Miksi mieheni alkoi käyttäytyä minua kohtaan kuin olisin ilmaa alkaessani odottaa vauvaa hänelle ja jäin pois työelämästä. Minusta tuli tyhjää joka on kait pakko elättää kun kerran on tullut hankittua. No sattumoisin meillä on nykyisin kolmekin kipaletta lapsia ja minusta on tullut niihin harvoihin puheenvuoroihin hänen äitinsä...
Haluaisin suhteelta kyllä paljon paljon muutakin kuin hoitaa yksin lapsia kotona hänen paiskiessa töitä. Kuukausipalkalla aina töissä. Itsetunto on niin kiinni kait siinä arvostuksessa jota saa työnantajalta ja työkavereilta ynnä kavereilta hänen tehdessään heille töitä...
Mikä saisi miehen tajuamaan, että hänellä on vaimo ja lapsia ja että hän kuuluu meidän elämään ja me odottaisimme kuuluvamme hänen elämäänsä? Tai mitä liikkuu miehen päässä? Muuttuuko koskaan? Tähän asti ei ole joustanut missään. Ei väitä vastaankaan muttei ota mitään kuuleviin korviinsakaan.
Taitaa tulla ero.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu