Olnen työtön. Asun syrjäkylällä. Lähimpään kauppaan on matkaa 9 kilometriä. Omistan vanhan auton, tosin aika hyväkuntoisen. Olen ottanut tavaksi kuskata neljää naapuriani kaupassa, asioilla tai hoitanut heidän asioitaan. He ovat eläkeläisiä ja yleiset kulkuneuvoyhteydet on huonot. Joutuisivat odottelemaan kylillä monet tunnit paluukyytiä.
He maksavat minulle polttoaineesta ja vähän tuputtavat vaivanpalkkaakin. Nyt joku on ilmoittanut Kelalle, että minulla on sivutuloja.
Onko tälläinen naapuriapu laitonta, vaikka en ota heiltä maksua, en määrää mitään. Ja jos polttoainekustannukset saankin, maksaa se auton pito muutakin kuin sen.
Tein tätä ollessani töissäkin. Pari naapuriani joutusivat turvautumaan kunnan palveluihin ilman minua ja yksi naapuri joutuisi muuttamaan kylälle. Olen myös autellut heitä pihanhoidossa, lumitöissä, yms. Olen tehnyt talkoilla, ruokapalkalla ja minusta on ilo auttaa. Ja minkä minä voin, että tuputtavat minulle esim 10 euroa kun kesällä leikkaan heidän nurmikkonsa( parin tunnin hikinen urakka). Vaikka sanon että ei tarvitse maksaa. Ja ne mitä ne antaa rahaan, ne summat eivät päätä huimaa..

Vastaukset 3
Vanhimmat
kateus vie kalatkin vedestä! Ei työtön saa mitään "tienata", edes naapurinkaan mielestä. Sehän on kuitenkin häneltä pois. Joko veroissa taikka muutoin. Että VI**TTAA tällainen Suomalainen peruskateus!
Joo Suomalaisen köyhän pitää näyttää ja haista köyhälle ettei kukaan töissäkävijä vaan saa minkäänlaista hepulia. Onhan sillä kuitenkin liikaa vapaa-aikaa sillä työttömällä, vaikka rahaa ei ole. Sekin työläistä panee harmittamaan ja nyt varsinkin kun kesä tulee. Voihan perse.
Kai sen käräyttäjänkin täytyy jotain todistaa ja millä se todistaa, kun kuitteja ei ole. Jos ei tarvitse todistaa, niin kerro sinä verottajalle, että ko.naapuri tehtailee permanentteja kylän mummoille.
Oletko pyytänyt maksua kimppakyydistä? Silloin se on taksitoimintaa, ja Kela hyökkää kimppuun heti.
Jos taas joku vapaaehtoisesti antaa rahaa, se on ihan toinen juttu.
Tee kuule vastakirjelmä Kelalle, ja samalla rikosilmoitus poliisille perättömästä ilmiannosta ja pyydä tutkimaan, kuka paskapuheita levittelee. Eiköhän paskiainen lopeta häiriköintinsä.