Kiinassa on tunnistettu uusi Langya henipavirus (LayV), johon on sairastunut jo kymmeniä ihmisiä.
Tutkijoiden mukaan virus on todennäköisesti tarttunut eläimistä ihmisiin. Samaista virusta on havaittu eniten päästäisissä ja satunnaisemmin koirissa ja vuohissa.
Tartunnat ovat lähteneet liikkeelle Shangdonin ja Henanin provinsseista Itä- ja Keski-Kiinasta.
Tällä kertaa eivät kiinalaiset enää hiljennä uudesta viruksesta kertovia lääkäreitä kuten kävi koronan kanssa 2019?
Tutkijoiden mukaan virus on todennäköisesti tarttunut eläimistä ihmisiin. Samaista virusta on havaittu eniten päästäisissä ja satunnaisemmin koirissa ja vuohissa.
Tartunnat ovat lähteneet liikkeelle Shangdonin ja Henanin provinsseista Itä- ja Keski-Kiinasta.
Tällä kertaa eivät kiinalaiset enää hiljennä uudesta viruksesta kertovia lääkäreitä kuten kävi koronan kanssa 2019?
Vastaukset 172
Vanhimmat
No, siellä on taas Bill Gatesin porukat vierailleet antamassa syksyksi " uutisaiheita" maailmalle. Sulkuja pukkaa . . .
Sitähän se, nyt tulossa muotiin eläimistä ihmisiin tarttuvat "virukset" joilla yritetään lietsoa pelkoa. Samaa kusetusta siis kuin koronaplandemia.
Juu, kai samat piikit käy. Tehokkaat, ties mihin🤣
Korona sulut ja pakotteet käyttöön niinku ennenkin, ne oli ihania aikoja ja ei kukaan kuollu!!!
Bil gates ihan intona, taaspiikitetään, ja väheetään väkilukua
Juu, voi vahingossa löytyä tauti, johon tehoaa. Luulotautiin vaikka😆
kylmät bäreet emnee-
illuminati piiloviesti taas.
korona on auringonkehä- ja aurinko on illuminatin vertauskuva.
Nyt LayV-
Anton La Vey - ON SATANISMI-kirkon perustaja.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17167022/emmediaem--kayttaa-piiloviest
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17375413/o---hammastyttavaa--empiiloviestiemntaa
Sisällissota toivottavaa Kiinassa. Huonoon suuntaan mennyt yhteiskunta.
Diktatuurit vievät tuhoon. Saatanan palvelijat.
Tämä maailma on saatanan vallassa , Jumalan kunnioitus on poljettu maahan, sitten vielä ihmetellään…
Kyllä. Nyt on ihmisistä hyvä, mitä riettaammin itseään esittelee. Ihmiselle ei riitä enää mikään.
Kohta kai sisäkaluista kuvia instaan, kaikki muut on jo muiden silmille levitelty
Oikeasti,Sairasta,ja Sairaammaksi menee mikäli mahdollista😆
Tämä maailma on saatanan vallassa , Jumalan kunnioitus on poljettu maahan, sitten vielä ihmetellään…
Olen samaa mieltä,Kiinassa ei tunnetta Kristusta paljoakaan tai Jumalaa.
Syövät myyriä,lepakoita saastainen maan kansa.
Kommunismi on ...
Mistä tänne on nyt tuollainen 1800 luvun körttikansa tullut kirjoittelemaan typeryyksiä .Ette kai te höntit ole tosissanna.tulenkatkusia saarnojane ei normi ihmiset tarvitse.Noi juttunne on täysin Perkeleestä,jos te uskotte siihen.
Miksi Kiinassa pitäisi tuntea Kristus? Siellä on ihan omat uskonnot: konfutselaisuus, taolaisuus ja buddhalaisuus.
Hamagedon räjäyttää ydinpommeilla kaiken paskaksi
Sitten alkaa helpottaa
Täysin vaaraton...aika turhaan nostettu uutisotsikoksi paniikkia tuomaan
Missä peräkammarissa tuollainen 'nero' piileksii.
Onko tullut uusi painos MV lehdestä.
Eikö yle ym sontamediat..
Ei suinkaan läheskään kaikissa varmasti, mutta ainakin osissa kiinalaisia "wet marketteja" kyllä kuhisee ties minkälaiset taudit ja viirukset, siis etenkin niissä missä myydään eksoottisten eläinten lihaa. "How Wet Markets Help Viruses Pass From Animals to Humans - YouTube": https://youtu.be/SH5Ye9AJh-w
Uutisia lukenut elää väärätietoisuudessa, ja uutisia lukematon elää ilman tietoa.
Näistä MV lehti sisältää vähemmän propagandaa, enemmän hulluutta, mikä kielletään valheena. Mutta ei ihmiset haluakkaan totuutta vaan turvallisen helpon elämän ilman konfliktejä.
MV lehti on putinistinen julkaisu, joka toimii Valko-Venäjältä käsin.
Putin taas yrittää levittää valheita ja salaliittoteorioita heikentääkseen länsimaita. Putinille sopisi oikein hyvin, että länsimaalaiset kieltävät tautien olemassaolon, eivät ota rokotteita, sairastuvat ja kuolevat.
Rokotehaitta?
Ruotsissa aletaan rokottamaan kaksi kertaa vuodessa iltauutisissa sanottiin. Syysrokotteet ovat eri asia.
Ai koronaa vastaan?
Sillä rokotteella, joka ei estä koronaa eikä tartuttamasta sitä🙈
Ihmiset on taantuneet.
Sen voi päätellä koronapiikityksistä ja siihen liittyvästä muiden pakotushysteriasta.
Osa ihmisistä haluaa ehdottomasti piikkinsä. Mutta, pelkäävät silti rokottamattomia, kun eivät luota/ tietävät itsekkin ettei piikit estä tautia eikä levittämästä sitä. Mutta, silti hokevat uutisoitua mantraa piikin suojasta.
Ompa Hyvin suunniteltu piikki, ei estä yskää, ei nuhaa, ei kuumetta jne. Mutta, estää kuoleman🙊
Piikki suunniteltiin suojaamaan taudilta, ja estämään tartuntoja. Niin se kansalle myytiin. Mutta, estikin kuoleman. Onko uskottavaa, vai keisarin uudet vaatteet?
Uskotellaan ihmisille, ja osa uskoo🐒
Kannattaa sijoittaa BlackRock rahastoon. Omistaa kaikkien valtamedioiden isoimmat osakesiivut ja koronarokotetta valmistavien lääkeyhtiöiden suurimmat osuudet.
Tulet rikastumaan samalla kuin hekin. Mutta älä ota rokotetta.
Viruksen+kuolemis+prosentti+oli+0,7%.+Mutta+laskiko+se+rokotteella+nollaan?+Rokotteen+tuomat+sydän+ja+verisuoni+ongelmat+taisi+ainoastaan+lisätä+kuolema+riskiä…+eikä+rokote+tuonut+immuniteettia+vaikka+se+onkin+rokotteen+määritelmä….
Höpö höpö, mitään tuollaista ei luvattu, että rokote estäisi taudin, vaan että se tekee taudista lievemmän.
Tautia estää käsien pesu, maskit ja muu hygienia.
Levität tahallaan putinistien propagandaa.
Muistakaa klovnihuivit ja etäisyydet
Vanhusten kuivattaminen pleksien taakse
Konkurssiaallot
räkälöissä
Penkit väärinpäin kaikkialla
Ole ylpeä kun näit
hölmöläisten tavat tulla ohjatuksi
Vielä ei kai tiedetä että tarttuisi ihmisestä toiseen. Toivottavasti siis jää paikalliseksi ongelmaksi.
Ehkä korona on opettanut, että vaientaminen ja piilottelu ei ole toimivia konsteja viruksia vastaan.
Kyllä ne tietää, jotka taudin labtassaan kehitteli.
Eikö ihmetytä, miten näitä tauteja nyt tulee?
Sikainfluenssa oli kova yritys, mutta se uutisoitiin liian huonosti. Ihmiset ei lähteneet udkomaan, joten piikitykset ja niillä levitetty tauti, jälkitauteineen jäi melko pienen osan ongelmaksi.
Nyt on huomattu, että pelotteluun täytyy käyttää viikkoja
Toistot päivittöiv, viikottain, saavat ihmiset uskomaan asian todeksi. Ja piikitys, jolla ihan muut tarkoitusperät, saa tuulta alleen....
Levität salaliittoteorioita. Nyt on jo moni arvovaltainen taho selvittänyt, että korona lähti eläintorilta.
Suomessakin kannattaa olla varovainen. Esimerkiksi kuolleisiin lepakoihin ei pidä koskea paljain käsin.
Typerää on myös tuoda koiria ulkomailta, niiden mukana voi tulla monia tauteja. Esimerkiksi jos ekinokokkioosi alkaa levitä, niin metsässä ei voi enää syödä mustikoita, vaan ne pitää desinfioida keittämällä.
Mikä vitun korona, ärhäkkäämpi flunssa
Ja puoli valtakuntaa sekoitettu
Hallitus räikeästi ylireagoi ja haitat tulivat suuremmiksi koronan estelystä. Kuin oltais tauti käsitelty flunssaana , mitä se olikin!
ehkä virukset tehdään usassa mutta kiina halpana tuottaa viirusta jakeluun,
Siltä näyttää.
Maapallo on yliksnsoitettu. Jotain siksi touhuilevat....
Tuli kirjoitusvirhe. Siis tähän ei tarvitse muuten suostua!
eihän se virus niinkään vaan oheistoimilla saadaan yhteiskunta haluttuun muotiin,
Kiinan labrasta taasen karannut. Kiinassa kun syödään kaikki mikä liikkuu, joten taudit ei ikinä maailmasta lopu. Miljardille ihmiselle ei Kiinassa riitä oikea ihmisen ruoka.
määrittele oikea ihmisen ruoka
Riippuu vuodenajasta.
Tähän aikaan vuodesta uudetpotut, sipulivoita, ja silliä tai läskin paloja.
Kyllä, sulkutilat, ja sotapakotteet. Niillä kansa kuriin ja rahat pois.
Kohta Asiantuntijat taas kertovat näkemyksiään. Asiantuntijat, koska kyllä Suomalainen Asiantuntijaa uskoo🙈
Idut, ruoho, kuoriaiset, sirkat, madot.... Niitä meille ovat turkyttäneet. Ei vaan uppoa🙊
Olet selvä Putinin trolli.
Aina syytetään Putinin trollijsi jos osoittaa ajattelukyky
Pelottelu insinöörit = YLEn "asiantuntijat"
Putinin trolli ei ole selvä
Votkaa vielä riittää
Kohta THL:n Salminen ja kump. televisiossa kertomassa että "ei koska Suomea" aivan kuten hän teki koronankin kanssa ja kuinkas sitten kävikään?
Näytät vieläkin uskovan koronakusetukseen.
Monikin hölmö uskoo vielä..! Jos uutislähteet löytyy suomen valtamediasta nii jälki on sen mukaista..
Näytät edelleenkin uskovan Venäjän trollien ja valemedioiden liukuhihnalta suoltamaan propagandaan.
Virusten vaellusvuodet ovat sitten taasen meneillään....
Se, kuuluu kuvaan. Ensin kerrotaan harvinaisesta taudista. Lohdutetaan, ettei meillä hätää. Sitten jo lietsotaan pelkoa. Ja pelkäävät ihmiset ovat helppo kohde piikityksille ja rajoituksille
Miettikää. Sairaanhoitokin on ihan ihmeissään tästä kaikesta.
Troll, taitaa sinun päässä pyöriä, kun aina oksrnnat sen saman.
Hallitus kommentoi kun sähkön ja polttoaineen hinnat oli korkeimmillaan ,ei hallitus voi alentaa hintoja
Ei Tämä hallitus halua käyttää veroalennusta Näihin, ennenkuin tulevat vaalit pelottivat vihersossuja alentamaan mitättömän alv %.
Tämä hallitus ei omista kansalaisista piittaa vaan eun vihersiirtymästä ja häikäilemättömästi verottavat viherveroilla ainakin 30% enemmän kuin missään muualla maailmassa.
Käyttävät asemaansa hallituksessa hyväkseen kuin rikolliset
Jospa alkuun laittaisivat itämään Taiwaniin ja miksipä ei vaikka USAn puolelle.
Suomessa on jo ensimmäiset tätä uutta hyppykuppaa sairastavat diagnistisoitu
https://www.theguardian.com/science/2022/aug/10/newly-identified-langya-virus-tracked-after-china-reports-dozens-of-cases
Näitä on nyt ainakin kaksi eri virusmuunnosta liikkellä Langya ja Nipah toinen läpihuuto toinen kohtalokas nuorillekin
https://www.globaltimes.cn/page/202208/1272556.shtml
Näyte kurkusta tälläkertaa, onneksi ei sieltä😅
Höpönlöpön.Orpolle rahhaa lissää,eikä se siihen tyssää..hilipati hilipati jal lal lei..
Kyllä tikut lykätään perseeseen Seuraavassa"koronassa" ,mitä milloinkin keksivät kansaa nöyryyttämään, ensin oli nenätikut!!
Nauravat jetset bileissään hauskoille keksinnöilleen, tyhjä tynnyri Kiuru riekkuu ylimpänä
Jaaaah heeeehhhh haaahhhh
Olisko bioase, Yhdysvalloissa tuo Lymen tauti herättänyt samoja epäilyjä. https://www.bmj.com/content/366/bmj.l4784.full
--"Plum Island -laboratorion "kummisetä" oli natsien bioaseasiantuntija Erich Traub, joka tuotiin Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan jälkeen.
https://www.msn.com/en-xl/news/other/us-bioweapon-lab-suspected-of-source-of-lyme-disease-expert/ar-AANIw3c
--"Vuonna 1968 puhkesi yhtäkkiä kolme epätavallista punkkien levittämää tautia, jotka sairastuttivat ihmisiä, jotka asuivat Long Island Soundin, Atlantin valtameren suiston, ympärillä New Yorkin ja Connecticutin rannalla. Yksi näistä sairauksista oli Lymen niveltulehdus, joka dokumentoitiin ensimmäisen kerran lähellä Lymen kaupunkia Connecticutissa. Kaksi muuta olivat Rocky Mountainin täplikäs kuume, bakteeritauti ja babesioosi, malarian kaltaisen loisen aiheuttama sairaus.
https://lithub.com/on-the-link-between-lyme-disease-and-bioweapons/
Hah, todellsuus on taruja ihmeellisempää---"Grossman lisäsi, että Kris Newby, "tiedekirjailija, joka liittyy Stanfordin yliopistoon", kirjoitti vuonna 2019 kirjan, jossa haastateltiin Willy Burgdorferia, jonka ansioksi luetaan Lymen tautia aiheuttavan mikrobin löytäminen, ja kirja paljasti, että Burgdorfer oli aiemmin "kehittänyt bioaseita Yhdysvaltain puolustusministeriölle (DOD)."
tuo kirja https://www.amazon.com/Bitten-History-Disease-Biological-Weapons/dp/006289627X
---""Se ei ole 100-prosenttisen selvää, mutta Willie sanoi: "Onnettomuuksia tapahtuu". Siellä oli paljon kokeita ja pilottiohjelmia, joilla yritettiin saada täydellinen yhdistelmä punkkeja ja sairauksia. Siellä oli ulkoilmatestejä. Tarkoitan, että löysin yhden testin Virginian rannikolta, jossa he vapauttivat yli 100,000 XNUMX Lone Star -punkkia. Ne ovat todella aggressiivisia punkkeja, jotka aiheuttivat liha-allergian."
amerikkalaiset bioaseteeknikot pyrkivät tekemään työläisistä kyvyttömiä työhön, kuuban sokeriplantaaseille punkkikoe...myös NLn karja suunniteltiin tuhottavan
amerikkalaiset bioaseteknikot ajattelivat tekevänsä työläisistä työkyvyttömiä, mm. kuuban sokeriplantaaseille punkkikoe, dokumentoitu...myös NLn karja suunniteltiin tuhottavan kylmän sodan taktiikkana...
Stanfordin yliopisto, tiedekirjoittaja,
Kris Newby is a Manager, Communications & Science Writer at Stanford University based in Stanford, California
---"Jännittävä trilleri, joka muistuttaa The Hot Zonea, tämä tositarina sukeltaa mysteeriin, joka ympäröi yhtä aikamme kiistanalaisimmista ja väärin diagnosoiduista olosuhteista-Lymen tautia-ja Willy Burgdorferia, miestä, joka löysi mikrobin sen takana, paljastaen hänen salaisen roolinsa punkkien levittämien biologisten aseiden kehittämisessä ja herättäen kauhistuttavia kysymyksiä punkkien levittämien tautien epidemian synnystä, joka vaikuttaa miljooniin amerikkalaisiin nykyään.
Lomalla Martha's Vineyardilla Kris Newbyä puri näkymätön punkki. Tämä yksi purema muutti hänen elämänsä ikuisesti ja veti hänet tuhoisan sairauden kuiluun, jonka diagnosointi kesti kymmenen lääkäriä ja toipuminen vuosia: Newbystä oli tullut yksi 300,000 XNUMX amerikkalaisesta, jotka kärsivät Lymen taudista joka vuosi.
Tiedekirjoittajana hän koki olevansa pakotettu yrittämään käsittää, miksi tämä tauti ymmärretään niin väärin ja sen potilaita kohdellaan niin huonosti. Tämä tehtävä johti hänet Willy Burgdorferin, Lymen mikrobin löytäjän, luo, joka paljasti, että hän oli kehittänyt punkkeja bioaseina kylmän sodan aikana ja uskoi, että Lyme-epidemia alkoi pieleen menneellä sotilaallisella kokeella.
Erinomainen, huolellisen kerronnallisen journalismin teos Bitten vie lukijat matkalle tutkimaan näitä väitteitä biologisten aseiden potentiaalista haastattelemalla bioturvallisuusasiantuntijoita ja mikrobiologeja, jotka tekevät huippututkimusta, samalla kun hän paljastaa synkempiä totuuksia Willystä. Se johtaa hänet myös epämiellyttäviin kysymyksiin siitä, miksi Lymeä voi olla niin vaikea sekä diagnosoida että hoitaa ja miksi hallitus on niin haluton luokittelemaan kroonista Lymeä sairaudeksi.
Mukaansatempaava, tarttuva Bitten valaisee kauhistuttavaa epidemiaa, joka vaatii mittaamattoman veron ja mullistaa suuren osan siitä, mitä uskomme tietävämme siitä.
---"1990 -luvulle mennessä Long Islandin itäpäässä oli ylivoimaisesti suurin Lymen taudin pitoisuus. Siis vahva lymen taudin keskittymä Koillis-Yhdysvalloissa, ympyrän keskipiste oli Plum Island.
https://www.amazon.com/Bitten-History-Disease-Biological-Weapons/dp/006289627X#customerReviews
Keskustelu kirjasta...
---"Burgdorfer julkaisi vuonna 1952 artikkelin punkkien tahallisesta tartuttamisesta. Vuonna 2013 elokuvantekijä Tim Grey kysyi häneltä kamerassa, oliko taudinaiheuttaja, jonka hän oli tunnistanut vuonna 1982 Lymen taudin syyksi, sama tai samanlainen vai sukupolvimutaatio kuin se, josta hän oli kirjoittanut vuonna 1952. Burgdorfer vastasi myöntävästi.
keskustelu kirjasta https://www.amazon.com/Bitten-History-Disease-Biological-Weapons/dp/006289627X#customerReviews
---""Newsday, Long Islandin sanomalehti, raportoi vuonna 1977 afrikkalaisesta sikarutosta, joka oli puhjennut Kuubassa vuonna 1971, mikä oli tuhoisaa Kuuban sioille ja yhdisti afrikkalaisen sikaruton puhkeamisen Kuubassa Plum Islandiin", Grossman sanoi.
"Ainoa paikka, jossa afrikkalainen sikaruttovirus oli olemassa läntisellä pallonpuoliskolla, oli Plum Islandilla, jossa sitä kokeiltiin. Newsday -tili yhdisti tämän afrikkalaisen sikaruton puhkeamisen Kuubassa Plum Islandiin, keskustiedustelupalveluun (CIA) ja CIA: n operaatioon Panaman kanavavyöhykkeellä ", hän sanoi.
---Grossman sanoi, että Yhdysvaltain hallituksen vastuutoimiston (GAO) vuoden 2007 raportti paljasti joidenkin Plum Islandin taudinaiheuttajien, "voivan myös aiheuttaa sairauksia ja kuolemia ihmisissä".
GAO: n vuoden 2005 raportin mukaan Plum Island kokeili taudinaiheuttajia, jotka voivat mahdollisesti aiheuttaa kuolemaan johtavia sairauksia ihmisillä, mukaan lukien Länsi-Niilin virus, Nipah-virus, Rift Valley Fever.
Plum Islandin epäillään myös aloittaneen maailmanlaajuisen Lymen taudin epidemian, taudin, joka välittyy punkkien puremien kautta, ja se voi johtaa krooniseen kärsimykseen hoitamattomana.
"John Loftus, asianajaja, oli asiantuntija natsien jahtaamisessa Yhdysvaltain oikeusministeriön erityistutkimusten toimistossa, ja hän kertoo vuoden 1982 kirjassaan natsien biosodankäynnin tutkijoista, jotka kokeilivat lentokoneista pudotettuja myrkytettyjä punkkeja. Hän ehdottaa kirjassa hypoteesia, jonka mukaan myrkytetyt punkit olivat Lymen taudin lähde ", Grossman sanoi ja lisäsi, että punkkeja on pitkään pidetty taudinvektorina biologisessa sodankäynnissä.---
nuo asiat on kerrottu jo 2005 tässä kirjassa
Lab 257: The Disturbing Story of the Government's Secret Germ Laboratory – August 9, 2005
by Michael C Carrol
https://www.amazon.com/Lab-257-Disturbing-Governments-Laboratory/
---"perustuu luokiteltuihin hallituksen asiakirjoihin, perusteellisiin haastatteluihin ja pääsyyn itse Plum Islandille, ja tämä on silmiä avaava, jännittävä kertomus liittohallituksen solulaboratoriosta, joka on mennyt kauheasti pieleen. Ensimmäistä kertaa Lab 257 vie sinut syvälle tähän salaiseen maailmaan ja esittelee hätkähdyttäviä paljastuksia virusepidemioista, biologisista meltdowneista, tartunnan saaneista työntekijöistä, saastuneen raakaveden ajoittaisesta huuhtelusta alueen vesiin ja salakavalista yhteyksistä Plum Islandin, Lymen taudin ja tappavan Länsi-Niilin viruksen välillä. Kirja tutkii myös, mitä Plum Islandin uudelle omistajalle, sisäisen turvallisuuden ministeriölle, on luvassa tällä bioterrorismin aikakaudella.
suora linja Plum Islandilta Wuhanin laboratorioon, jota Yhdysvallat rahoitti, sama peittely, valheet, tosiasioiden väistely viimeiseen asti ja totuutta janoavien mustamaalaus...
biosodankäynnin laboratorio hyvin lähellä muuttolintujen käyttämää Atlantin lentoreittiä...
---"Näiden epidemioiden tutkimukset olivat hajaantuneet useiden osavaltion terveysosastojen, yliopistojen ja hallituksen laboratorioiden kesken. Ei ole selvää, katsoivatko virkamiehet kokonaisuutta ja kysyivät, miksi nämä oudot sairaudet olivat ilmaantuneet näennäisesti tyhjästä samassa paikassa ja samaan aikaan.
https://lithub.com/on-the-link-between-lyme-disease-and-bioweapons/
tuossa on toi helvetinlaitos joka on pilannut monta elämää...Plum Island Lab | America's Most Secret: Structures https://youtu.be/VXd4DFjNcM4
---"Newby dokumentoi yksityiskohtaisesti Burgdorferin työtä Yhdysvaltain hallitukselle, missä tämä istuttaa sairauksia punkeille suurina määrinä että näitä voisi käyttää aseina, kuten esimerkiksi Kuubassa vuonna 1962. "Hän kasvatti mikrobeja punkkien sisällä, laittoi punkit ruokailemaan eläimiin ja otti talteen mikrobit eläimistä, jotka olivat sairaita tavalla, joka täytti armeijan vaatimukset."
keskustelu kirjasta, ensimmäinen kommentti, https://www.amazon.com/Bitten-History-Disease-Biological-Weapons/dp/006289627X
no eihän se ole ihmekään että löysi tuon mikrobin kun oli itse sen kolmekymmentä vuotta aikaisemmin istuttanu niihin punkkeihin...että sellaista sankaruutta tällä kertaa
Ja tämänkö takiako ollaan kiinnostuneita nimenomaan löytyykö punkeista tätä borreali burgdorferia, koska epäillään tämän nimenomaisen bakteerin yhteyttä plum islandiin...Yhdysvalloissahan ei esiinny mitään muuta kuin tätä nimilajia. Euroopassa on muitakin.
sopii kysyä mitä jenkit ovat valmiita tekemään vierailla mailla jos New Yorkin liepeillä pitäneet bioaselabraansa holtittomine turvajärjestelyineen ja kenttäkokeineen, ja onhan se siellä vieläkin
---"Newbyn haastattelema Burgdorfer kuvaili pyrkimyksiään luoda sairaus, jota olisi vaikea testata
sama lähde
Toisen maailmansodan jälkeen tuotiin paljon natseja Yhdysvaltoihin neuvonantajiksi. Annie Jacobsen, "Operation Paperclip"https://youtu.be/HHs5M3pyd3Q
ovat kylväneet lentokoneista "lieviä" annoksia myrkkyjä omien kansalaistensa päällle nuo jenkit, ei ole tuokaan mikään paratiisi tosiaan https://medicalxpress.com/news/2019-07-infected-biological-weapon.html
---"Uusi tutkimus viittaa siihen, että aivan kuten sen spirokete-serkku, joka aiheuttaa syfilistä, Lymen tauti voi olla sukupuoliteitse tarttuva. Tutkimus esiteltiin American Federation for Medical Researchin vuotuisessa läntisessä aluekokouksessa, ja tiivistelmä tutkimuksesta julkaistiin Journal of Investigative Medicine -lehden tammikuun numerossa.
https://stillnessinthestorm.com/2019/07/lyme-disease-the-cdcs-greatest-coverup-what-they-dont-want-you-to-know/
joo, eiköhän noi jenkit pannu koronan liikkeelle ihan savuverhoksi että huomio kääntyy pois tuosta plum islandin tautilabrasta, osuu aikajanat aika hyvin yhteen
Kyllä te Venäjän trollit jaksatte. Mutta mikäs siinä kun palkka juoksee valehtelemalla.
Eutrolleille maksetaan meppinä 40000\kk kun käyvät istuskelemassa Brysselissä, kuljetus pisness luokan lentokoneilla luonnollisesti
Kiinassa on väkiluku maailman huippua, siten sieltä löytyy lahjakkuuksien lisäksi myös viruksia
Niitä tehtaillaan bioasetehtaissa, kuten myös Ukrainassa kymmenet bioaselabrat tekivät bioaseita USA:n rahoituksella.
Aina kun sossu. Vasuri tai vihree, ja osa orpoista avaa suunsa, on kyseessä eutrollit
Ne on koulutettu euvalehteluun, muuta ei kuulu kuin suitsutusta, vaikka mm energiaasiat on päin helvettiä
Taas yksi valhe, jolla kusetetaan ihmisiä. Tarkoitus on pystyttää kaikissa maissa keskusvalta uudessa kommunismissa. Globalismia.
Puhdasta pahuutta.
Erikoista että tätäkin asiaa alkavat kommut markkinoida ihmisille. Kohta huudetaan rokotuksen tärkeyttä ja vastustajat leimataan putinisteiksi tai miksi tahansa.
Ei erikoista vaan silmiinpistävää. Punikit ne öyhöttää koronaakin.
Viher vasemmisto kiittää aina jos kuluja laitetaan valtion piikkiin,
Se on heidän uskontonsa, varastaa valtiolta!!
😂🤡😂
Rokote kehitteillä, Sanna tilasi jo 10 miljoonaa annosta.
Ihmiset eivät hyväksy diktatuuria, mutta kun se ujutetaan "terveysseikoilla" niin menee aivopestyille täydestä, orjamaskit naamaan ja depopulaatio-piikkejä hakemaan.
Kansojen johtajat ovat aina tapattaneet kansoja, se on tehty perinteisillä sodilla. Nyt sotaa käydään bioaseilla, jotka on naamioitu koronarokotteiksi. Ensin piti vain aivopestä kansa uskomaan että meillä on tappava pandemia, johon hoitona k-piikit.
Kansojen tappaminen onnistuu siis helposti, uhrit kävelevät itse hakemaan teuraspiikkinsä.
Mielestäni taas se, kun kaikki mahdolliset ihmiset joihin Venäjän trollit ja Venäjän valemedia vain pystyy vaikuttamaan ja aiheuttamaan haittaa juuri noilla Venäjän keksimillä salaliittoteorioilla, jotka palvelevat sen kaikkia etuja, että länsimaita itänaapuri onnistuisi tuhoamaan sisältä käsin tai tekemään hyökkäyksiä eri maihin tulevaisuudessa paljon helpommaksi, kun toiset olisivat innolla ja pahaa aavistamattomina valmiina hyppäämään Putinin teurastajien syliin, kun luulevat Venäjän liikkeelle panemia valheita oikeiksi asioiksi.
Se on niin helvetin ovelaa näiden punikkien touhut nykyään jotka pyrkivät saamaan täydellisen kontrolliyhteiskunnan päälle. Ihmisiä on täten hyvä eliitin valvoa ja hallita.
Se on niin helvetin ovelaa näiden punikkien touhut nykyään jotka pyrkivät saamaan täydellisen kontrolliyhteiskunnan päälle. Ihmisiä on täten hyvä eliitin valvoa ja hallita. Touhu on täydellinen kopio neukkulasta.
Hiljaisuushan muistuttaakin maailman ilosta.
Tuoltahan eläinliha marketin sairaista ja epäinhimillisistä oloista missä eläimet kituu ja kärsii kunnolla koronakin oli saanut alkunsa. En kyllä ihmettelisi yhtään ja vaikka mitä kaikkia muita viruksia olisi aikaisemmin ja tulee lähtemään sieltä liikkeelle.
Video ei herkimmille, sen verran karsea ympäristö ja eläinkidutusta.
Wuhan China Market | Before Covid-19 - YouTube:
https://youtu.be/O9KZ2b0Pc3I
Mitään kommunistisesta kiinasta tulevaa ei pidä ottaa tosissaan.
Edes vaikka hitsaisivat ovia säppiin.
Sieltä tulee valheita ja kertakäyttökamaa.
Nämä kiinalaiset osasivat kuitenkin pistää kuitenkin lapun luukulle kun Ruottin hellarit muistutti että ovat kohda takaovella mutkien kanssa opettamassa käytöstapoja suomalaisia kohtaan
https://sweetdream-guesthouse-helsinki.jimdosite.com/
Ja taas alkaa valtava rahastus. Ei näissä muuta voi nähdä kuin ihmispopulaation rahastusta.
Juurikin näin
Löytyykö langya-viruksesta jonkun patentoima RNA-jakso, kuten koronaviruksesta Modernan patentoima RNA-jakso? Alkaako taas hysteria, uhkailu, kiristys, häpäisy yms. temput, kuten Covid-huijauksessa?
Rannalle ruikut vääntävät ei mikään ihme kun viruksia riittää?🦍
Tämä 7 g rikkaiden maiden kusetusta että rahat ohjautuu oikeisiin taskuihin. Ei kannata montakertaa samaa kusetusta harrastaa. Ei enää kukaan usko. Ja kerranhan täältä on kuoltava kuitenkin.
Covid tuli amerikkalaisten bio ase labroista, mutta joo kun homorokko ei ota tuulta alleen ihmisten tajutessa jo miten valheellista patschkaa se on, keksitään uusi ja eikun labran ikkunasta raitille.
faktahan on, että otettuasi tappopiikin eli covid "rokotteen" jota ei edelleenkään ole FDA :n toimesta hyväksytty (FDA hyväksyi saman nimiset mutta ei näitä joita jaetaan) "rokotteen", piikkiproteiini tukkii suonesi ja kuolet aivoinfarktiin tai sydäriin kuten miljoonille on jo käynyt.
Huippupelaajia, televisio ohjelmien juontajia jne kuolee jokapuolella ja uutisissa ei sanota sanaakaan.Miksi?
20v tyypit ja nuoremmatkin, huippu-urheilijat joiden immuunisuoja on tuhoutunut kuolevat sydänkohtauksiin, ja media vaikenee, vaatii kaikkia ottamaan lisää myrkkyä.
rokotteet, ovat lääketeollisuuden selkäranka.Kun sinut myrkytetään lapsesta asti, olet ASIAKAS lopun elämääsi.
miljardit miljardit miljardit valuvat ashkenazi juutalaisten taskuihin jotka noita firmoja hoitavat.
Follow the money.
Joko 5G-verkko kattaa Itä- ja Keski-Kiinan alueet? Vai onko kyse jo 6G-verkoista?
Ping pong virus.
Kaikki on avaruusolioiden juoni. Ne haluaa meidän rahat ja asentaa päihin hienoja ajatuksia. Yksinkertaista.
Lihansyönti tuhoaa ihmiskunnan.
Kun lihaa eli eläimiä käsitellään koko ajan enemmän lihansyönnin kasvaessa todennäköisyys eläimestä ihmiseen siirtyviin zoonooseihin kasvaa. Kun mistä tahansa pääsee minne tahansa lentämällä tunneissa, niin zoonoosien leviämiselle on erinoamaiset edellytykset.
Kun tehotuotanto, jossa on kymmeniä tuhansia eläimiä lähellä toisiaan yleistyy, virusten mahdollisuudet kiertää ja kehittyä tehotuotanto-oloissa paranee. Virus siirtyy eläimestä toiseen ja eläimestä ihmiseen ja ihmisistä eläimiin.
Kaiken päälle tehoeläintuotanto tulee tekemään tätä menoa kaikista antibiooteista tehottomia. Vaikka esimerkiksi zoonoosi Covid-19 on virustauti, johon antibiootit ei lähtökohtaisesti tehoa, niin lopullinen kuolemansyy useille "koronaan kuolleille" on koronan jälkitautina tullut antibioottiresistentti bakteeriperäinen keuhkokuume.
Ei lihansyönti tuhoa ihmiskuntaa vaan sairaalloinen tehotuotanto ja AHNEUS, joka vallitsee kauppiaiden parissa. Tuottajallehan lihakilosta ei paljoa euroa enempää näppiin jää. Mainitsemasi "erinomaiset edellytykset" lihan liikkumiselle eivät näytä koskevan tuottajia, koska tarvitaan edelleen tänäkin päivänä, vaikka on kaikenmailman internetit ja muut , niin se kauppias siihen väliin viemään rahat.
Naudat ovat saaneet ihan suotta mediakritiikkiä osakseen. Ei niiden röyhtäily maapalloa tuhoa vaan ahneet paskiaiset. Todellisuudessa pystyisimme ruokkimaan koko maapallon väestön LIHALLA ja ihan ekologisesti. Jos nyt jotenkin haluaisimme tätä paljon puhuttua "hiilijalanjälkeä" pienentää, niin naudat voisi toki korvata strutsien farmaamisella. Niitä ei muuten edes voi tehotuottaa, ovat sen verran äkäistä sorttia, että aitaaminen ei sovi.
Älkää suotta lihansyöntiä väheksykö ja haukkuko! Liha on ihmiselle elintärkeä vitamiinien ja proteiinien lähde. Kasvikset eivät siitä loukkaannu, että lihaa syödään ja kyllä niitä kasvejakin voi naamaan lappaa aina kun tuntuu, että muu ravinnontarve on tyydytetty. Jos jokin tuhoaa ihmiskunnan niin se on alkoholi, huumeet ja kaikki homosaatio ja muu itsekyyden ja perversioiden ja yhteenkuulumattomuuden leviäminen. On tieteellinen fakta, että ilman viruksia ei olisi kyllä mitään elämääkään maapallolla, vaikka virukset eivät ole "eläviä" geneettisessä mielessä. Ne ovat silti tärkeä osa tätä ekosysteemiä.
Nykyisen tasoinen lihantuotanto on sama kuin tehotuotanto. Pelkästään Suomessa tapetaan n. 82 miljoonaa eläintä vuodessa ruoaksi. Tuota määrää ei kasvateta millään unelmien pienillä perhetiloilla, joita oikeasti ei edes ole.
Suomessa tuetaan verovaroin (teho)eläintuotantoa, mikä on järjetöntä. Lihan pitäisi maksaa vähintään sen minkä se maksaa. No vielä idioottimaisempaa on viedä verovaroin tuotettua sianlihaa Kiinaan. Tai dumpata sinne maitojauhetta, kun lehmänp*ska jää rehevöittämään Suomen vesistöjä.
Maailman suurin ekokatastrofi on ollut maatalousmaan raivaaminen. Se on syynä luontokatoon ja myös paljolti ilmasotomuutokseen, koska suuri osa maatalousmaasta on tuhottua metsää. Maatalousmaasta 3/4 on raivattu eläintuotannon tarpeisiin, mutta ihmiskunta saa eläimistä vain 1/5 -osan kaloreistaan.
Antibioottiresistenssi ei ole enää edes mikään uhka vaan jo hitaasti tapahtuva katastrofi. Antibiooteista 3/4 syötetään eläimille ja ympäri maailmaa eläinten antibioottilääkinnästä ei päätä yksilökohtaisesti lääkärit, vaan tuottaja. Suomessakin sikatila voi saada usean kilon antibioottireseptin ja maanviljelijä osaamisellaan päättää onko sian ripuli virus vai bakteeripohjaista. Ihmisten kanssa ollaan tarkempia.
Antibioottiresistenssin seurauksia ei ymmärretä. Esimerkiksi vanhusten keuhkokuumeista tulee lähes aina tappavia, jos antibiootit eivät toimi, auto-onnettomuudessa loukkaantuneet voivat kuolla haavakuumeeseen, syöpähoidot (esim sytostaatit) vaativat tukihoidokseen antibiootit eikä niitä voi enää antaa jos antibiootit eivät tehoa jne.
Raamatussa kielletään kaikenlaisten öttiäisten ja epäilyttävien olentojen kanssa käyskentely ja etenkin niiden syöminen. Onko ihme, että koko maailma on sairauksien vallassa, kun pakanallisin menoin teurastetaan ja mädätetään kaikenmaailman elollisia, joiden pitäisi antaa elää rauhassa. Ihmisen ravintoa ovat naudat, vuohet, kasvit ja niiden siemenet. Ei mitkään lepakot, linnut tai maassa möyrivät otukset. Tästä me sitten saamme maksaa hengellämme ja taloudellamme, kun ei uskota yksinkertaisia asioita, jotka jo nuo lähi-idän beduiiniheimotkin ymmärsivät.
Juu ei. Raamattu ei kiellä lintujen syömistä yleensä, vaan vain tiettyjen (yllättäin palestiinan alueella) esiintyvien lähinnä petolintulajien syömisen (sekä jostain syystä strutsin, vaikka se on kasvissyöjä?). Esimerkiksi kyyhkyä, kanaa tai ankaa ei kielletä ja ns. "espanjantauti" joka oli 10x koronaa tuhoisampi pandemia lähti siipikarjasta (ilmeisesti USA:laisista ankoista) ja asiantuntijoiden yksi vahva kandidaatti seuraavaksi pandemiaksi on siipikarjasta lähtevä lintuinfluenssa. Ei ole Raamatussa tässäkään oppaaksi.
Ja Raamattu sallii myös heinäsirkkojen ja hepokattien syömisen.
Sallii myös räkättirastaiden syönin.Niitä on niin helvetisti.Kannattaa heittää pataan,myös naakat joutaa pataan.
Kyllä siellä sonnansyöjien paratiisissa viiruksia riittää maailmalle lähettää...
Siellä on havaittu Euroopan avoimetrajat,otollisesksilevittäjäksi.No hekiä menee mutta itsellähän niitä on liikaakin,Saadaanhan kauppaherruus kuten kävi koronankinkanssa.
Kiina on tehokas valtio tuottamaan mitä vaan, jopa näitä vaarallisia tauteja.
jesss..tarvitaan...luonto päättää
Bioase, ei ole luonnonpäätös.
Yhdysvsllat tutkineet koronavirusta yms. Bioaseita.. Ompa yllättävää, että sitten tauti levisi.
Hassu sattuma myös, että Bil Gates varoitti pandemiasta vain muttama kk ennen koronaa.. Bilhän ON rokote ja tutkimus bisneksineen kaikessa mukana
Hyväntekijänä tunnettu. Lahjoittaa miljoonia ja myy/ hyötyy sitten muutamien miljoonien edestä hetkessä.
Bisnestä muiden kustannuksella. Hänen videoiltaan selviää, miten innoissaan on . Syntyvyyden säännöstely kiehtoi jo hänen isäänsä, ja myös Billiä.
Aika järkyttävää oikeasti.
Jenkki ministeri vei viruksen Taiwanille josta se levitettiin Kiinaan .
Hyvä! Loppuu se tyhjästä ruikuttaminen...
Ok, no Tsemppiä valitsemallas tiellä😉
Merkillistä,+kun+tämä+koronaviruskin+tarttui+lepakoista+ihmisiin,+niin+Rothscheildit+patentoivat+vuonna+2015+ja+2017++covid-19+nimellä+olevat+testin,+joka+löytää+tämän+lepakoista+hypänneen+viruksen+ihmisistä:++https://t.me/c/1602433974/40
Jos+tuo+ei+herätä+näitä+koomassa+makaavia+lampaita+tajuamaan,+että+jotain+on+pielessä+ja+suuresti,+niin+mikä+sitten?+Sekö,+että+patentti+ajastettiin+julkaistavaksi+juuri+syyskuussa+2020.+Miten+he+tiesivät+lepakoiden+lentoaikataulut?
Miksi+juuri+nyt+julkaistaan+taas+uusi+uhka?+Koska+korona+floppasi+ja+apinarokko+vielä+pahemmin.+On+siis+vedettävä+uusi+tuntematon+uhka,+jotta+saadaan+ihmiset+ottamaan+lisää+noita+tehottomia+boostereita.+Ensimmäinen+piikki+tappaa+ja+vaurioittaa+noin+5%+rokotetuista+ja+ensimmäinen+boosteri+15%,+sekä+loput+boosterit+noin+30%+sen+ottajista.
Muuten+CDC+luokittelee+nykyisin+rokotetut+ja+rokottomattonat+samaan+kategoriaan+suojauksen+kannalta.+Luokkaan+voi+mennä+ilman+suojaimia,+eikä+karensssia+tarvita.+Omma+kriittistä+ajattelua+tarvittaan,+koska+kuumeisena+pitää+pysyä+kotona+kuten+kaikissa+tavallisissa+flunssissakin.
Väittähän jotkut, että koronapiikien laatikoissa on päivämäärä, jolloin koronaa ei edes ollut viellä julkaistu. Eli, piikit etukäteen tehtyjä.
Se selittäisi nopeat rokotesaannit ja levitykset ympäri pallon.
Olisko bidenin poijaan biolabista tarkotuksella vapautettu?
Mitä hyötyä on vapauttaa virus, joka ei tartu ihmisestä toiseen?
Bidenilla vain yksi onneton poika joka sekin kuoli jo kybäsen vuotta sitten.
Ei , kyllä hänellä kaksi poikaa on, tämä Hunterhan se on huseerannu ukrainassaki kaikenlaista korruptoituneiden poliitikkojen kanssa https://nypost.com/2022/08/13/hunter-biden-met-with-dad-immediately-after-romanian-business-meetings/
---"Hunter Biden tapasi isänsä useita kertoja työskennellessään romanialaisen kiinteistöpohatan kanssa, jota syytettiin korruptiosta - ponnisteluista, jotka nettosivat Joe Bidenin toiselle pojalle ja kumppaneilleen "miljoonia" dollareita, järjestelyä lähellä oleva lähde kertoi The Postille.
Beau Biden on kuollu kymmenisen vuotta sitten
nuo heidän isä-poika meetinginsä olennaisia siinä mielessä kun joe biden on kertonut olleensa täysin ulkona poikansa tekemisistä, oli varapressa tuolloin
Syy on se kun siellä syödään lapakot ja koirat ja kaikki mikä vain voidaan syödä.
Lepakot myös syövät mm. hedelmiä, joita syövät myös ihmiset. Jos lepakko on saastuttanut hedelmän tms. eritteillään ja ihminen syö sen, siitä seuraa tartunta ja mahdollinen sairastuminen. Maailmassa on paljon kolkkia, missä ihminen elää luonnossa ja joutuu kosketuksiin eläinten kanssa. Se on ollut tätä jo koko ihmiskunnan olemassaoloajan.
Jännä ettei Kiinalle tule pakotteita vaikka mm myyvät öljyä Eurooppaan joka tulee Venäjältä sekä puhuvat paskaa Suomesta, koska Suomi liittymässä Natoon. Alan boikotoimaan Kiinaa ihan s''tanasti. Päättäjät herätys!!!
Kyllä!
Olen boikotoinut Kiinaa jo pidemmän aikaa, enkä enää tilaa sitä heidän epäkuranttia roinaansa näistä verkkokaupoista.
Kaiken ovat kopioineet lännestä, eivätkä edes sitäkään osaa tehdä kunnolla.
Eikä Kiinan veljeily terroristivaltio Venäjän kans ainakaan vähennä tätä boikottia.
Olisko nämä kiinalaiset virukset tilaustyö Putinille? Putinhan ei omistaankaan välitä kunhan länsi kärsii.
Pettymys... Langya-virus ei tartu ihmisestä toiseen. Ei siis tule Lavid22-massatapahtumaa. Minä niin odotin, että saadaan jatkossakin tapella ja sähistä ja sylkeä.
Ei Langya mutta Langyan lisäksi on se varsinaiset kaksi muuta piru liikkeellä jotka sytyttävät uuden pandemian. Hendra- ja Nipah virukset.
Hendra ja Nipah -virukset tarttuu vain eritteiden välityksellä tai saastuneen ruuan välityksellä, jonka vuoksi tautien leviäminen on hidasta ja niitä kyetään kontrolloimaan. Satunnaisia tartuntoja on ilmaantunut jo vuosikymmeniä, mahdollisesti kauemminkin, eikä niistä ole ollut pandemian vaaraa.
---"vaarallisten ebola- ja Nipah-virusten lähetys lähetettiin vuonna 2019 Kanadan kansallisesta mikrobiologialaboratoriosta Wuhanin laitokseen "laboratoriovuodon" myrskyn keskellä.---"
https://www.the-sun.com/news/3202525/worlds-deadliest-viruses-sent-wuhan-leak-lab-scientists-canada/
ota näistä nyt selvää kun on monta hämmentelijää tällä tautisopalla, tuossa yritetään laittaa kiinalaisten kontolle, mutta toki voineet ihan hämäysmielessä antaa noiden lähettää hieman postia kotiin, eiköhän noi kiinalaiset noidenki suhteen omavaraisia ole
ja nipah mainitaan ton plum islandin helvetinlaitoksenki yhteydessä
Siinä se tappava Hendrainkin liikkuu ihmisten keskuudessa hien eritteiden tai kusen välityksellä siinä missä kotona aivastaessa
sinulle tietämätön ehkä tahtomattaan tai tahallaan..koronaan on kuollut tuhansia
ihmisiä nuoria ja vanhempia,,se että ei ole osunut omalle kohdallesi on harmi..sinun elämäsi on myös tärkeä.. pidetään sinun elämäsi elossa kun huolidimme käsidesistä
ei puhuta bussissa ilman maskia .. ok..
Uskotko+vahvasti,+ettei+muut+osaa+lukea+tilastoja?+Mutta+lopulta+on+hankala+oikeasti+sanoa,+kuka+on+kuollut+koronaan+ja+kuka+ei.+Esim.+jos+koronapiikki+vahingoittaa+immuunipuolustusta+ja+saat+kuolemaan+johtavan+koronan,+kumpi+on+kuolinsyy?+
Korona+on+ollut+Suomessa+yli+99%:lle+oireeton,+lievä+tai+kohtalainen+ja+vakavia+tapauksia+ja+kuolemia+on+ollut+hyvin+marginaalinen+määrä.+Eli+jos+tauti+leviää+yli+väestön+ja+kuolleisuus+on+alle+puoli+prosenttia,+niin+eikö+ole+vähän+noloa+hehkutella+tautia+yleistävästi+tyyliin+"kuollut+tuhansia+ihmisiä+nuoria+ja+vanhempia".+Ottaisit+sinäkin+nyt+onkeesi+ja+keskittyisit+oikeaan+ja+viralliseen+tietoon+ja+jättäisit+sikseen+nuo+yliammututut+covid-uskonnolliset+julistukset.+Oikeaa+tietoa+tarjoaa+WHO,+CDC,+ECDC,+Johns+Hopkins+University,+The+Lancet,+The+BMJ,+FCT,+PubMed,+ScienceCentral+ja+lukuisat+muut....
Tauti+on+siis+osunut+lähes+jokaisen+kohdalle+oireettomana+tai+lievänä.+Minunkin+kohdalleni+jo+kaksi+kertaa+ja+oireet+on+olleet+niin+lieviä,+ettei+olisi+koronaksi+uskonut+ilman+labrakokeita.
PS:+THL+mainitsi+jokin+aika+sitten,+että+jopa+36%+ns.+koronakuolleista+on+kuollut+todellisuudessa+muista+syistä.+HUS:n+Asko+Järvinen+sanoi+jo+viime+vuonna,+että+kuolemia+paisutellaan+ja+tautia+liioitellaan.+Se+liioittelu+on+sitä+covid-uskonnollisuutta,+eli+hörhöilyä.
Hatusta+heitit+tuon+99%.
Mutta+tiedätkö+mistä+johtuu+että+tauti+on+ollut+isolle+osalle+oireeton,+voisikohan+kenties+syynä+olla+että+kaikki+riskiryhmäläiset+on+aina+rokotettu+ensimmäisenä?
Ja+ne+menehtyneet+ovat+lähes+poikkeuksetta+aina+rokottamattomia.
Rokotteiden+tarkoitus+on+käynnistää+elimistössä+immuunipuolustus+uutta+virusta+vastaan.
Tämän+immuniteetin+muodostumiseen+menee+noin+pari+viikkoa,+jonka+aikana+elimistö+käy+normaalia+suuremmilla+kierroksilla+rakentaessaan+puolustusta.
Näinä+kahden+viikon+aikana+kuuluisi+vältää+kaikenlaista+fyysistä+rasitusta,+niin+kuin+minkä+tahansa+rokotteen+ottamisen+jälkeen.
Se,+että+ihmisiä+on+menehtynyt+tuonne+kuntopoluille+pian+rokotteen+ottamisen+jälkeen,+kertoo+juuri+tästä+olennaisesta+virheestä+jonka+menivät+tekemään.
Ainoa+vastuuton+asia+onkin+se,+että+rokottajat+eivät+muistuta+rokotettavia+tästä+vaarasta.
Virus+on+onneksi+muuntunut+siten,+että+nykyinen+variantti+aiheuttaa+vähemmän+vakavia+Covid-tauteja,+mutta+tarttuvuus+on+samalla+lisääntynyt+valtavasti+jokaisen+virusvariantin+kohdalla.
Silti+tiedän+myös+nuoria,+jotka+ovat+olleet+todella+sairaana+saatuaan+tartunnan,+ja+kaikki+rokottamattomia.
Joten+vaikea+keksiä+mitään+hyvää+syytä+olla+ottamatta+sitä+rokotetta.
venäjä+kyllä+mielellään+keksii+tapansa+mukaan+kaikkea+paskajuttuja+länttä+vastaan,+mutta+tässä+heidän+koronarokote+paskainformaatiossa+venäjäkin+on+kussut+omaan+nilkkaansa,+sillä+tämä+heidän+sputnik+rokotehan+perustuu+täysin+samaan+rokotteeseen+kuin+mitä+meilläkin+on+käytetty.
venäjän+disinformaatio+on+kyllä+niin+surkeaa,+että+vain+totaalinen+uuno+uskoo+mitä+he+tällä+hetkellä+oksentavat+joka+puolelle+nettiä.
Kauheaa yksilöiden kannalta, kun sairastuu tai kuolee. Jos unohdetaan yksilönäkökanta, planeetan kestokyvyn kannalta ihmisiä on miljardeja liikaa. Ennen sodat ja kulkutaudit sekä huonot satokauden huolehtivat väestön vähenemisestä. Ehkä nytkin taudit ovat luonnon keino hävittää lajia, jolla ei ole luonnollisia vihollisia. Voi toki olla, että kehitetty labrassa sodankäynnin välineiksi. Hämmästyttää, kun liikakansoituksesta ollaan nykyään niin hiljaa. Mistähän se kertoo?
Säälittävää että ihmiset lakki kourassa menevät hakemaan rokotuksia ja ovat kuin hiiret paniikissa ,kun hallitus keksii että ei saa liikkua,ei saa hengittää,et saa tehdä niin ja näin. Sars-epidemia,korona ja muut ovat kokeita,kuinka massat saadaan peloteltua aisoihin ja hävitettyä porukka kun tarve vaatii. Bill Gates tästä haaveillut ihan julkisesti. On suurin rahoittaja WHO ja näin myös määräävä taho. Oisko ollut hoitoalalla fiksumpi markkinoida se piikki niin että hoitajat ottaa sen ettei tule asiakkailta tartuntoja,eikä että olette tartuttava. Asiakas ne taudit taloon tuo. Onneks moni älysi kumminkin olla ottamatta,oli niin tai näin. Uskomatonta,miten moni uskaltaa olla koekaniini tuolle kokeelliselle piikille. Koittakaa pitää kehonne kaukana niistä,kun vielä on hetkiä että se jopa toimii tai jos ei kunnolla toimi,niin voi tulla käsittämättömän outoja oireita joita ei sitten saa laittaa rokotteen piikkiin. Täysin sairas koko koronahöpötys. Olihan se outo tauti,ei käy kieltäminen ja näin , mutta vielä oudompi on sen tarina. hallitukset ovat täyttä kusetusta. Uutta tautia tulossa ,mitä ne nyt on keksineet! ? Miten Ebola ei levinnyt tai se saatiin taltutettua, miksi siitä ei uutisoida , ennemmin sitä tulee pelätä kuin flunssa tauteja.
"Miten Ebola ei levinnyt tai se saatiin taltutettua..."
- Jos olisit virologi niin ymmärtäisit näinkin yksinkertaisen asian.
Mutta sinähän olet vain tavallinen hyväuskoinen huuhaa juttuja uskova hömelö...
Minä uskon ennemmin kouluja käyneitä alan ihmisiä, kuin näitä seko seko huuhaajuttuja.
Kaikki skeida maailmassa tulee Kiinasta ja Venäjältä.
Jos zoonooseista halutaan eroon, niin lihansyönnistä on luovuttava.
Mutta Kiinan villieläinlihatoreilta ne varmasti leviävät erittäin tehokkaasti, kun huonot ja epähygieeniset olosuhteet.
Meillä länsimaissa sentään selvästi paremmin otetaan olosuhteet ja asianmukainen hygienia huomioon ja lisäksi, kun ei syödä villieläimiäkään, vaan tarhattuja eläimiä, niin uskoisin jo senkin pelkästään vähentävän eri tautien riskejä paljon.
Kiinalaiset tuntuu huomattavasti monipuolisemmin syövän vaikka minkälaisia eläimiä kuin me esim. juuri noiden ravinnoksi pyydettyjen lepakoiden kautta leviää vaikka mitä tauteja, kuten juurikin surullisen kuuluisa covid-19.
Olikohan sielläkin joku Wuhangissa olleen eläinteurastustorin tapainen paikka, missä eläimiä häkissä, paljon lahdattuja, grillattuja yms. ja verta joka paikassa? Semmoisissa epähygieenisissä ja sairaissa oloissa kun kaikenlaiset virukset varmaan vasta lähteekin muhimaan ja leviämään ihmisiinkin🤢
Wuhan Meat Market In China l Wild Animal Meat Market In Asia l ...
https://m.youtube.com/watch?v=i9cmwZjc2WY
Jos helvetti on olemassa vastaavat torit taitavat olla eläimille tarkoitettu versio siitä.. sitä kidutuksen, kärsimyksen, veren hajun ja epäinhimillisten olojen määrää😖
Jos tää yhtä surkeasti hoidetaan kun korona niin on sitten lisää haasteita. Koronan juupaseipäs tyyli ei toiminut. Ala-arvoinen suoritus Suomen tyhmät päättäjät. Ja vastuu myös ihmisillä, hälläväliä asenteella oleville voi toivoa henipavirusta ja rajua sellaista joka veisi hengen, joko otetaan nää koronat ym virukset tosissaan tai vedetään päin persettä, eikä yhtenä pvånä tosissaan ja toisena ei.
Kiina on edelläkävijä ja tulevaisuuden johtava valtio. Taiwan kuuluu Kiinalle.
Johan vitsin murjaisit 🤣🤣🤣
Lihan syönti ja eläintuotanto tuovat uusia viruksia jatkuvasti.
Ei taida nämä "viiruspelottelut" enää tehota...
Tänne mahtuu että eiku sekaan vaan.
Aivan sama mitä teet vaikka päälläsi seisoisit, jos et tiedosta miksi täällä maapallolla olemme,emme totuutta selvitä.Kaikenlaista uskonlankoa,retriittiä tai joogaa. Mistään noista et itseäsi löydä. Kaikki henkisen kulkijan hyväksikäyttöä. Harhaan johtamista. Usko näin. Tee näin. Huuhaata. Sydämmesi tietää,et siihen mitään profeettoja tarvitse.
Ps. Minulla on maaiilman kauneimmat ja seksyimmät aifot rinnat🙂
100%varmasti+valmistettu+labrassa+kiinan+armeijan+toimesta+kuten+koronakin+oli.+Harmi+vain+ettei+näistä+kuule+monissa+valtamedioissa+kun+BlackRock+osakeyhtiö+omistaa+nykyään+lähes+kaiken+uutismedian+maailmalla+ja+samalla+ovat+suurin+phizerin+ja+modernan+osakeomistaja.+Edelleen+pelotellaan+koronalla+kun+turha+sitä+rahahanoja+on+sulkea.
Pelotellaan, kiristetään, eristetään. Ihmiset ei sillon huomaa, mitä kulisseissa tapahtuu...
Jes. Taas vaivutaan hysteriaan.
Yhdysvaltojen labissa tehty, ja lähetetty kiinaan.
Kyllä ne osaa.
Googlet ja nettialustat on tarkkailussa. Poistettu tieto, jota eivät tahdo kansan löytävän. Kätevää, eikö...