On uskomatonta

Että vesku loiria sanottiin urheilijaksi. Pelasi kuulemma jalista ja biljardia.
Joku 60 luvun räkänokkien potkupallosarja ei ole urheilua, kunhan nyt vaan potkivat palloa muuten. Olen kuuluisampi urheilija kuin loiri.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vai sellasta tällä kertaa.

Äänestä

Siis joo vaikka pelasi jotain jalkapalloa 50 vuotta sitten niin sitä sanotaan vieläkin urheilijaksi. Kuolleita ylistetään aivan liikaa. Eihän se voittanut edes mitään. Itse olen voittanut mitaleita paljonnnuorena.

Äänestä
  • Kukaan ei tule niistä sinun nuorena (räkänokkasarjoissa) voittamistasi mitaleista tietämään yhtään mitään. Sinua ei tulla tituleeraamaan urheilijaksi niiden perusteella.

    Veskun on kerrottu olleen SM-tasoinen urheilija aikoinaan. Hän itse ei kuitenkaan kerskunut urheilutaidoillaan, kuten sinä näytät tekevän. Ne ovat muut, jotka häntä ovat ylistäneet. Ylistääkö sinua kukaan muu, kuin sinä itse?

    Äänestä

  • Käsipalloa pelasi valtakunnallisella tasolla. Paljon etua kaatumistaidosta. Varamolari taisi olla.

    Äänestä

Niin. Kun lopetta aktiiviuran, ei ole enää oikea urheilija. Oli sitten kyse Juha Miedosta tai Loirista.
Olisit kuitenkin laittanut linkin, missä sanotaan Loiria edelleen urheilijaksi.

Ei voi kuin ihmetellä kateuttasi kuollutta kohtaan

Äänestä
  • Tuo viimeinen lause! Taitaakin näiden ätmien suurin ongelma ollakin kateus.

    Äänestä

Vesku oli kaikessa huono. Jopa Uunoa näytellessään. En anna mitään arvostusta moiselle amatöörille.

Äänestä

Entä sitten?

Äänestä

Jos oikein muistan, harrasti myös nykkeilyä... siis kehässä ja säännöillä!
Jalkapaloilua seurassa. Kyllä Vesku oli monellakin tasolla urheilija ja taileilija,
eli täysillä. Tullaan taatusti muistamaan monipulisena ihmisenä.
Kiitos Vesku: kaikesta siitä mitä annoit meille tavallisille polkumme tallaajille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Että vesku loiria sanottiin urheilijaksi. Pelasi kuulemma jalista ja biljardia.
Joku 60 luvun räkänokkien potkupallosarja ei ole urheilua, kunhan nyt vaan potkivat palloa muuten. Olen kuuluisampi urheilija kuin loiri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu