Ilmastoon laitetaan hirveitä rahamääriä, vaikka niillä rahoilla ei mitään saada aikaan ja vaikka lisää rahaa laiteetaisiin vaikutus on täysin 0.
Pelottaa kun ilmastolla rahastetaan ja ihmiset kärsii siitä
Anonyymi
87111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Rehellinen alotus kerrankin, eli sulle tässä kaikesta on vain ja ainoastaan rahasta kyse. Tän takia asiasta on ihan turha väitellä netissä faktapohjaisesti, ne joilla on oma lehmä ojassa uskovat hulluimmatkin selitykset kantansa puolesta.
Raha on useimmille ihmisille se tärkein asia. Ei ilmaston takia kannata kuluja lisätä eikä ottaa yhtään lainaa. Varsinkin kun nykytilanteessa kuluja pitäisi leikata eikä lisätä.
Väittely+maallikoiden+kesken+on++hupaisaa.+Tutkijoiden+yksimielisyys+on+jo+sitä+luokkaa,+ettei+vakavasti+otettavia+ilmastonmuutosta+kiistäviä+tuoreita+tutkimustuloksia+löydä+täikammallakaan,+eikä+edes+sellaisia+tuoreita+tutkimuksia,+joissa+ihmisen+toiminnan+vaikutusta+olisi+epäilty.+(+2019+yli+10+000+tutkimusta+ja+100+%++yksimielisyys)
Olisko linkkiä?
Paha sitä on lähteä kiistämään sellaista mitä ei ole olemassakaan.
Ensin+suoraa+lainausta+ja+sitten+linkki+Wkiki+artikkeliin,+jonka+viitteistä+löytyvät+linkit+varsinaisiin+tutkimuksiin.+Lainaus+on+otettu+kohdasta+2.5+Tieteellinen+konsensus.+Artikkeli+alkaa+olla+jo+nykyään+melko+laaja+ja+se+kannattaa+ehdottomasti+lukea+kokonaan,+jos+ei+ole+aiheeseen+perehtynyt.+
"+James+Powellin+tutkimuksessa+(2019)+käytiin+läpi+11+602+vuonna+2019+julkaistua+vertaisarvioitua+artikkelia,+jotka+käsittelivät+ilmastonmuutosta+tai+ilmaston+lämpenemistä.+Artikkeleista+100+%+katsoi+ilmaston+lämpenemisen+johtuvan+ihmisen+toiminnasta.+Powellin+mukaan+tämä+kertoo+siitä,+että+ilmastotieteilijöiden+konsensus+on+nyt+täydellinen.[46]+Vuonna+2021+julkaistussa+artikkelissa+(Lynas+ym.)+käytiin+läpi+vuonna+2012+tai+sen+jälkeen+julkaistuja+ilmastotieteellisiä+artikkeleja.+Yli+99+%+artikkeleista+katsoi+ilmastonmuutoksen+johtuvan+ihmisen+toiminnasta;+3+000+satunnaisesti+valitun+artikkelin+aineistosta+vain+28+kiisti+tämän."
2012+jälkeen+tehdyissä+tutkimuksissa+yksimielisyys+oli+jo+yli+99+%+ja+2019+täydet+sata.+
Tiede+kehittyy+epäilyn+kautta+kohti+täsmällisempää+tietoa.+Varteen+otettavaa+tieteellistä+epäilyä+oli+1900+luvun+viimeisinä+vuosikymmeninä+vielä+jonkin+verran+ja+siihen+ilmastotoimien+vastustajat+vetosivat.+Nyt+on+jäänyt+enää++denialismi+jäljelle.+
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwj-9vmo6MD5AhVV6CoKHcXlAxEQFnoECAgQAQ&url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmaston_l%C3%A4mpeneminen&usg=AOvVaw0VjB5sB9Wr5xEqzRLlwJyM
Olikos tämä se jossa mikki hiirikin oli mukana
Mitäs tutkijoista. Toimenpiteet ne ratkaisee. Mutta kun toimivia tekoja ei ole.
Lynas+ym.+tutkimus+kumoaa+myös+sen+väitteen,+että+IPCC:n+tuloksiin+on+päästy+valitsemalla+sen+kantaa+tulkevat+tutkimukset.+Tuossa+valittiin+satunnaisesti+3000+tutkimusta+lähes+10+vuoden+ajalta+ja+tulos+oli+yli+99+%.+
Ei+senpuoleen,+että+denialistien+väitteitä+pitäisi+enää+kovin+tarmokkaasti+yrittää+kieltää.+Niiltä+on+pohja+rapautunut+ajat+sitten,+ja+ne+vähät+jäljelle+jääneet+ilmastonmuutoksen+kieltäjät+ovat+jo+kaiken+uuden+informaation+tavoittamattomissa.+
Kuvaavana+esimerkkinä+APH.
Toimivia tekoja on vaikka kuinka paljon ja tahti vain kiihtyy. Väitteesi on yhtä sisällötön kuin muutukin denialistien väitteet. Esimerkiksi tuulivoiman tuotanto lisääntyy Suomessa muutamassa vuodessa lähes tuplaksi. Sähköautoja ostettaisiin enemmän kuin kyetään tuottamaan. Aurinkopaneeleita alkaa olla lähes jokaisessa omakotitalossa.
Suuren mittakaavan hankkeita ovat mm. myös saastuttavan teollisuuden siirtyminen vetytalouteen.
Silti kuluttaminen ja päästöt vain lisääntyy. Keinoja ei ole pysäyttää muutosta.
Eli kun tutkijat eivät lainkaan tue kantaasi, niin mitä tutkijoista.
Toimivia tekoja on tehty ja tehdään kiihtyvällä vauhdilla. Jos et sitä ole vielä huomannut, niin ihmettelen, missä maailmassa elelet.
Ainoa ikkuna mettään päin ja sekin tervattu?
"Aurinkopaneeleita alkaa olla lähes jokaisessa omakotitalossa."
Oikeasti aurinkopaneeleita on vain parissa prosentissa omakotitaloista.
"Sähköautoja ostettaisiin enemmän kuin kyetään tuottamaan."
Sähköautot ovat luontoa tuhoavia romuja. Ei ne ole ekologisia eikä tule koskaan olemaankaan ekologisia.
Kamoon, oikeasti mistä lähtien raha on ollut ihmisille SE kaikista tärkein asia. Raha on vaan se pakollinen paha jolla saadaan ehkä jotain järkevää aikaiseksi, ei sen kuuluis olla itsetarkoitus.
Jostain luin ihan mielenkiintoisen yhteiskunta-analyysin, jossa rahan palvonta oli ylensä hajoavien yhteiskuntien merkki. No, en usko enkä toivo että länsi olisi ihan pian hajoamassa, mutta silti.
KAPITALISTIT ON RIISTÄJIÄ! JA PASKAT VÄLITTÄÄ MISTÄÄN MUUSTA!
Rahalla+saadaan+paljonkin+aikaan.+Vaikka+CO2:n+määrä+nousee+vieläkin,+on+nousu+hidastunut+jo+pitkään.+
Suomi+on+jo+nyt+omavaraisempi+energian+suhteen,+kun+entistä+suurempi+osa+energiasta+tuotetaan+uusiutuvalla.+Nyt+ollaan+jo+40+%:ssa+ja+osuus+kasvaa+hyvää+vauhtia.
Näillä+energian+hinnoilla+uusiutuviin+tehdyt+investoinnit+maksavat+itsensä+nopeasti+takaisin+ja+vaikka+sota+Ukrainassa+loppuisi,+energian+hinta+ei+palaisi+entiselleen.+
YLE:n+uutinen+eiliseltä:
"Tuoreen+tutkimuksen+mukaan+lämpeneminen+on+ollut+neljä+kertaa+nopeampaa+kuin+maapallolla+keskimäärin.+Aiemmin+on+esitetty,+että+lämpenemisvauhti+olisi+kaksinkertainen."
Jottan+tarttis+teherä+ja+onneksi+jo+tehdäänkin.+Ilmastotoimien+tarpeellisuus+on+huomattu+läpi+koko+yhteiskunnan,+eikä+junaa+voi+enää+millään+pysäyttää.+Oltiin+pahasti+myöhässä,+kun+poliitikot+eivät+kuunnelleet+tutkijoita,+mutta+parempi+myöhään+kuin+ei+silloinkaan.+Hidastelun+takia+joudumme+luopumaan+1,5+asteen+globaalista+noususta,+mutta+alle+kahden+asteenkin+on+parempi+kuin+se+4+astetta,+joka+ainakin+tulisi,+jos+mitään+ei+tehtäisi.
Vielä omavaraisempia oltaisiin, jos käytettäisiin reilusti enemmän turvetta eikä väkisin ajettaisi alas turvetuotantoa. Ja tietenkin Suomessa on paljon puuta, jota voitaisiin käyttää paljon enemmän energian tuotantoon.
Miksiköhän tuo tutkimuksen aloitusaika on 1979? Eikö löydy pitemmältä ajalta dataa?
Niinpä,jos aloitukseksi otettaisiin vaikka 1930 luku,minkälainen käppyrä siitä saataiskaan?
Siinä+nyt+ilmatoapostoli+paljasti+itsensä.+CO+2+pitoisuuden+nousu+ei+todellisuudessa+hidastunut+edes+koronapandemian+aikana.+Tyhmät+ilmastonmuutosuskovaiset+elää+vain+harhamaailmassaan,+eikä+siitä+millään+saa+heitä+heräämään.+
Suhteellisuudentaju+kun+puuttuu+täydellisesti,+niin+sitä+voi+kuvitella+vaikka+kuinka+mahtaviksi+ihmisen+mahdollisuudet+säätää+ilmoja+ja+säitä.+
Kyllä+ne+mahdollisuudet+on+aina+olleet+noll,a+ja+tulee+aina+olemaan+nolla,+mutta+nykyihmisistä+osa+on+sairastunut+mielikuvitusmaailmaan,+jossa+mikä+tahansa+on+mukamas+ihmiselle+mahdollista,+kun+oikein+kovasti+yritetään.
Te+jotka+tämän+luette,+ja+todella+haluatte+jotakin+ymmärtää,+laittakaan+nettiin+Sääasema+Vilppula.+Sieltä+valitsette+sitten+Maailman+tuulikartat,+ja+katselette+niitä+päivittäin+muutamia+kuukausia.+Katsotte+siitä+kuinka+surkean+pieni+maapläntti+on+Suomi+verrattuna+koko+palloon.
Minä+löysin+nuo+kartat+5+vuotta+sitten,+ja+hyvin+pian+alkoi+raksuttaa+suhteellisuudentaju.+Koko+ihmiskuntakin+on+todella+pieni+vaikuttaja+maapallolla,+jonka+pinta-alasta+meret+peittää+70+%.+Pelkurit+tietysti+aina+tarrautuu+kaikkiin+mahdollisiin+oljenkorsiin.
Pelkurit+tarrautuu+vaikka+pelkkään+ilmaan,+jos+joku+uskottelee,+että+se+kannattaa.+Vain+rohkeat+pystyy+tutkimaan+ja+päättelemään,+onko+ilmaan+tarrautumisesta+mitään+apua,+ja+uskaltaa+hyljätä+oljenkorretkin.
Tuohon+YLE:n+uutiseen+vastasin+jo+toisessa+ketjussa,+että+se+oli+odotukseni+mukainen,+joten+ei+se+ollut+edes+mikään+uutinen.+YLE:llä+kuvitellaan+vain,+että+tuollaisten+havaintojen+uutisointi+on+hirveän+tärkeää.+
Ne+tuntee+itsensä+hirveän+tärkeiksi,+kun+uutisoivat.+Minulla+on+tuo+mediakritiikki+kuitenkin+huippuluokkaa,+ja+kriittinen+suhtautumiseni+on+jo+monia+vuosia+sisältänyt+myös+YLE:n,+jota+nimitän+nykyään+ilmastouutisten+valeuutiskanavaksi.+
Sen+kriittisen+suhtautumisen+synnytti+nimenomaan+ne+maailman+tuulikartat.+Kun+aiemmin+mainitsin+ne+täällä,+niita+alettiin+maailmalla+seurata+niin+paljon,+että+palvelin+kaatui+joka+ikinen+yö+taifuuni+ja+hurrikaani+kaudella.+Aiemmin+järjestelämä+oli+ollut+täysin+ongelmaton.
1979 alkoivat satelliittimittaukset, jolloin saatiin ensi kertaa tarkkaa vertailukelpoista dataa myös asumattomilta alueilta, joiden utkimus oli sitä ennen heikkoa.
Maa-alueilta löytyy melko tarkkaa dataa 1800 luvun alusta, joskaan verkko ei ollut vielä kattava. Suomessa ensimmäinen sääasema perustettiin Kaisaniemeen jo 1844. 18´81 sääasemia oli jo seitsemän.
Mitattiinko sateliiteilla lämpötiloja vai jäätä? Jäähavainnot on aloitettu 1979
Todella tarkkaa ja adjustointikelpoista dataa on tosiaan ollut saatavilla kun satelliittimittaukset aloitettiin.
Samoihin aikoihin yleistyivät jokapojan tietokoneet niin että jokainen wannabe-ilmastoapostoli pystyy aivan helposti tekemään tieteellisiä tutkimuksia ja adjustointeja oman mielensä mukaan.
Vain yksi Suomessa mitatuista kuukautisista lämpöennätyksistä on 1930 luvulta. Kuusi niistä on 2007 tai sen jälkeen mitattuja. Nykyään -30 luvun lämmin kausi on enää historiallinen kuriositeetti, jonka aikaiset keskilämpötilat on Suomessakin ylitetty moneen kertaan.
Turve on ilmaston lämpenemisen kannalta haitallista, koska sen hiilivaraston kasvu on vienyt tuhansia vuosia. Jos se ei ole aivan fossiilista, niin ollut hyvin pitkään pois kierrosta. Turvetta voidaan käyttää väliaikaisena hätäratkaisuna, mutta se ei ole käyttökelpoista, kun pyritään pidemmällä tähtäimellä hiilineutraliuteen.
Miksihän turve on ruotsissa uusiutuvaa?
Nousunopeus+on+hidastunut+jo+pitkään.+
Jos+ihminen+on+ilmastonmuutoksen+aiheuttanut+(kuten+100+%+yli+11+000+vuonna+2019+julkaissusta+tutkimuksesta+toteaa),+niin+ihminen+voi+siihen+myös+vaikuttaa+hidastavasti.+On+kiistaton+tosiasia,+että+ihmisen+toiminta+on+lisännyt+CO2+pitoisuutta+jo+50+%+ja+yhtä+kiistaton+tosiasia+on,+että+CO2+on+toiseksi+eniten+ilmaston+lämpenemiseen+vaikuttava+kasvihuonekaasu.+
Ei+se,+ettet+sinä+ymmärrä+asioita,+tarkoita+etteivät+tutkijat+niitä+ymmärtäisi.+Sinun+mediakrittiikkisi+on+pelkkää+vanhan+dementikon+höperehtimistä.
Tuokaan väite ei pidä paikkaansa.
"Turvetta ei Ruotsissa luokitella uusiutuvaksi, eikä fossiiliseksi, vaan se on jotain siitä väliltä. Turvetta kuitenkin käytetään sähköä tuottavissa yhdistetyissä, puuta ja turvetta polttavissa laitoksissa. Tämän takia turve voi näissä tapauksissa saada uusiutuvan sähkön sertifikaatin. Jos turvetta väitetään uusiutuvaksi, on kyse tästä. Ruotsissa turpeelle ei ole energia- tai hiilidioksidiveroa, vain rikkivero."
Korjaus.
CO2:n kulmakertoimen jatkuva jyrkkeneminen on taittunut. Päästömäärien pitkään jatkunut kiihtyminen on pysäytetty ja vaikka päästöt lisääntyvät, ennuste on jo nyt vähän parempi. Uusi vaikuttavia toimenpiteitä tehdään jatkuvasti. Esimerkiksi Kiinan paljon parjatut uudet kivihiilivoimalat ovat paljon vanhoja puhtaampia ja korvatessaan vanhoja ne vaikuttavat kokonbaispäästöihin vähentävästi. Myös Kiinalla on tavoite hiilineutraliuteen, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö Kiina tekniikan osaajana siihen myös kykenisi.
Maakaasu, kivihiili ja öljy ovat olleet pitempään poissa kierrosta.
Aivan, mutta ilmastonmuutoksen kannalta turpeenkin usiutuminen on aivan liian hidasta.
Älä puhu potaskaa. Kyllä ruotsissa turve on parlamentissä päätetty että se on uusiutuva.
https://www.seinajokinen.fi/mielipide/ruotsin-parlamentti-paatti-etta-turve-on-uusiutuva-luonnonvara/
-80 luvulla alkoi tämä vouhotus, mikä on muuttunut? Samoilla laskelmilla mennään, eli eikö tässä olla kehitytty lainkaan kun samaa mantraa toitotetaan, taitaa supertietokoneetkin olla -80 luvun softalla vieläkin.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/07/05/ilmastonmuutoksen-ja-kasvihuoneilmion-uhat-esiteltiin-jo-1980-luvulla-kylla
Kun tekee 10000 tutkimusta ja valitsee noihin tuloksen 0,01 asreen välein niin saa luetteloon kaikki lukemat -50 C:n ja 50 C:n väliltä ja AGW on jälleen kerran todella tarkkaan konsensustoitu.
Ei todellakaan mennä samoilla laskelmilla. Laskelmia on kalibroitu syöttämällä tarkkoja lähtöarvoja usean kymmenen vuoden takaa, huomioimalla kasvihuonekaasujen määrän kehutys ja vartaamalla nykyiseen tilanteeseen. Ennusteet ovat aivan eri tasolla kuin 1980 luvulla.
Väitteet 1980 luvun softastakin ilmentävät vain denialistin epätoivoa. Ilmatieteen laitoksen nykyinen supertietokone on Creyn XC 30. Ei aivan 1980 luvun tekniikkaa. Vai mitä mieltä itse olet?
Nykyäänhän Suomessa toimiva LUMI on maailman kolmanneksi tehokkain supertietokone ainakin jonkin aikaa.
Juttusi kuvastaa varsin hyvin denialistien jälkeenjääneisyyttä. Viimeinenkin juna on jo lähtenyt ja kiskotkin purettu, kun denialsiti vielä odottaa asemalla ilmastonmuutoksen kumoamista.
Säälittäisi, jos ei naurattaisi.
Denialistin itkupotkuraivareita on ihan kiva lukea. Aika ajoi ohi jo viime vuosisadalla, mutta tyhjä länkytys eikun jatkuu.
Joko sinne on jo lisätty pilvisyyden osuus?
Naturenon uus raamattu
Eiköhän Kulmalan Markku ole siitäkin asiasta huolehtinut. ;-)
Kyllä pilvisyyttä on pyritty mallintamaan pitkään, mutta vaikutus on hankala määritellä tarkasti, koska pilvisyys toimii molempiin suuntiin.
Onko se tämä make
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ilmakehätutkija-markku-kulmala-nousee-saarnastuoliin-tyhjässä-kirkossa-seurakunta-osallistuu-älylaitteilla
Kyllä nyt kuullostaa jo uskonnolta tämä ilmastohumppa
Vaikka Markku Kulmala kristitty onkin, hän on ollut pitkään eneiten lainattu klimatologi maailmassa. En muista, milloin suomalainen tutkija olisi ollut samassa asemassa millään alalla. Leenä Palotie ja Ilkka Hanski saattoivat olla omilla sektoreillaan lähellä, mutta Kulmala on ollut koko klimatologian alalla eniten lainattu.
BB teorian ensimmäisiä muotoilijoita oli katolinen pappi Georges Lemaitre. Tekikö pappisvihkimys hänen työstään tiedemiehenä väheksyttävämpää?
Kaikki on bisnestä. Nää on pkeleitä.
Ei vaan tiedettä.
Perkeleitä maailman tilan kannalta olivat he, jotka jarruttivat viimeiseen asti ilmastonmuutoksen tehokasta torjuntaa. Nyt haitat tulevat olemaan suurempia ja panostuksella kovempi kiire.
Ilmastonmuutoksen kieltäjät ovat nykyajan dinosauruksia.
Ei tässä oikeasti mitään kiirettä, koska mitään merkittävää katastrofia ei ikinä tule.
Riippuu mitä käsität katastrofilla. Jos ei esim. korona-pandemia tai Ukrainan sota ole mielestäsi katastrofeja, niin ehkä sinun täydellisessä pilvimaailmassasi kaikki on aina hienosti.
Korona-pandemialla tai Ukrainan sodalla ei ole mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa.
Eikä korona-pandemia olisi ollut katastrofi, ellei siitä olisi keinotekoisesti tehty sellaista. Mitään rajoituksiakaan ei olisi koskaan tarvittu. Olisi voitu antaa sen vain olla, sairastaahan ihmiset influenssaakin eikä sen takia tule tällaista hysteriaa.
Kiitos, todistit tuossa olevasi juuri sellainen kuin aavistelinkin.
Itse asiassa on hyvinkin mahdollista, että sekä korona-pandemia että Ukrainan sota liittyvät ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoksen myötä eläinlajit ovat niiden luontaisten elinympäristöjen muuttuessa siirtyneet uusille alueille, mikä on saattanut edesauttaa uusien viruskantojen yleistymistä. Omien etujensa turvaamiseksi Venäjä saattaa varautua ilmastonmuutoksen seurauksiin pyrkimällä valloittamaan uusia sekä mineraali- että viljavarannoiltaan rikkaita alueita.
Kuolleisuus oli eräissä maissa jopa 4 - 6 kertainen Suomeen verrattuna asukasluku huomioiden ja niissäkin oli rajoituksia. Ruotsissa rajoitteet olivat livempiä ja saman tasoisesta sairaanhoidosta huolimatta miljoonaa ihmistä kohti kuoli yli tuplasti se, mitä Suomessa.
Denialismisi alkaa vaikuttaa salaliittohörhöilyltä.
Merkittäviä katastrofeja tulee ilmastonmuutoksen seurauksena lähes varmasti.
Sotia on ollut koko ihmiskunnan historian ajan eikä niihin mitään ilmastonmuutosta tarvita. Kyse on vain perinteisestä imperialismista eikä mistään muusta. Tämä sota olisi tullut ilman ilmastonmuutostakin. Ja uusia tautejakin tulee jatkuvasti, joten ei pandemiaankaan mitään ilmastonmuutosta tarvita.
Vanhukset kuolevat muutenkin ja samat vanhukset olisivat kuolleet influenssaankin.
Mitään merkittäviä katastrofeja ei tule ilmastonmuutoksen takia.
Ja silti rajoitukset ovat tappaneet enemmän kuin itse korona. Korona-pandemia on hyvä esimerkki miten aivoton hysteria leviää väestössä vaikka siihen ei ole mitään syytä. Ei ollut syytä etätöihin eikä etäkouluun eikä ravintoloille tai tapahtumille olisi tarvinnut laittaa mitään rajoituksia.
Selitätkö tarkemmin miten rajoitukset ovat tappaneet enemmän kuin korona?
Mielenterveyssairaudet ovat lisääntyneet ja pahentuneet todella paljon rajoituksien aikana, ihmisten liikkuminen on vähentynyt, koska salit olivat kiinni ja ryhmäliikuntaa ei ollut ja uimahallitkin olivat kiinni (mitään näistä ei olisi pitänyt rajoittaa). Ihmiset välttelivät lääkäreitä joten ei hoidettu vaivoja, jotka aiheuttavat pahoja terveysongelmia. Ja, kyllä, usein terveystarkastukseen menemättä jättäminen tappaa ihmisen, koska tiettyjä tauteja ei silloin löydetä ajoissa. Jopa hammastarkastuksen siirtäminen koronan takia oli idioottimaista.
Mitään hoitokäyntejä ei olisi pitänyt siirtää yhtään koronan takia, jos menee hammaslääkäriin tai lääkäriin kerran vuodessa tarkastukseen niin sinne mennään oli koronaa tai ei liikkeellä. Jos menee kerran viikossa hierojalle niin sinne pitäisi mennä koronan aikaankin. Ja jos menee pari kertaa viikossa uimaan tai salille niin sinnekin pitäisi mennä koronan aikaankin. Korona oli typerä tekosyy rajoittaa näitä. Jos kerran kansan terveys oli etusijalla niin mitään näistä ei olisi pitänyt rajoittaa.
Ei pandemiaan välttämättä ilmastonmuutosta tarvita, mutta ei se niitä vähennäkään. Esim. jäätiköiden sulaessa sulaa myös ikijäässä uinuvia taudinaiheuttajia, joille nykyihmisellä ei ole minkäänlaista vastustuskykyä. Tutkijat ovat löytäneet jäästä kairatuista näytteistä kymmeniä aikaisemmin tuntemattomia mikrobeja.
Nyt olet sitten epidemologian asiantuntijakin. Ei ainakaan turha vaatimattomuus rajoita elämääsi.
Vittu mikä riemuidiootti.
Ja sinulla on laskelmat miten nämä rajoitukset ovat tappaneet enemmän ihmisiä kuin olisi kuollut koronan seurauksena ilman mitään rajoituksia? Et varmaan ole ottanut edes yhtään koronarokotusta ja olet sairastanutkin taudin jo muutamaan otteeseen.
Kaikki nuo mainitsemani lyhentää ihmisten elinikää. Ja monet kuolivat koronan aikana kun eivät menneet hoitoon ajoissa. Liikunnalle ei olisi pitänyt olla minkäänlaisia rajoituksia. Varsinkin lasten liikunnalle ei olisi pitänyt olla mitään rajoituksia eikä mitään etäkoulua olisi koskaan pitänyt olla. Vähän sama kuin typerä etätyösuositus, jota ei tarvittu.
Itse asiassa olen sitä mieltä, että etäkoulu pitäisi ainakin peruskoulussa tehdä laittomaksi. Mieluummin myös lukiossakin.
En tiedä olenko sairastanut. Onhan noita flunssia ollut, mutta en ole mennyt testauttamaan itseäni enkä ole testannut itseäni kotonakaan. Ei flunssan takia viitsi mennä lääkäriinkään.
Vihreät ja turve samaan uuniin ja tulta perään näin saadaan Suomi paremmaksi ja nousuun.
Ei ilmastonmuutoksen hillintä ole koskaan ollut mikään yhden puolueen juttu. Kokoomuskin on nykyään yhtä lailla mukana - persuista en niin tiedä, eikä niistä ota selvääkään.
Orpo on ilmoittanut, ettei kokoomus lähde hallitusyhteistyöhän puolueen kanssa, joka ei ole sitoutunut nykyiseen ilmastopolitiikkaan. Taisi olla Purran puolueeseen suunnattu.
Ilmaston muutoksen pelottelulla kerätään rahaa . SE on verotusmuoto yhteiskunnille .
Miten pelottelulla kerätään rahaa? Kerro minullekin.
Helposti, sillä saadaan ostamaan kaikenlaisia ylihintaisia romuja muka ilmastonmuutoksen takia. Jos rahaa ei yritettäisi kerätä niin silloin ei edes yritetä myydä mitään vaan kehoitetaan vähentämään ostamista.
Ja valtiot kehittelee näitä ylihintaisia romuja kerätäkseen verotuloja?
Vastaus on tietenkin kyllä, mutta kannattaa myös muistaa, että poliitikoilla on suoria yhteyksiä yrityksiin. Eli poliitikotkin hyötyvät, kun he tekevät päätöksiä jotka hyödyttää suuria yrityksiä. Monethan heistä menee jopa töihin noihin yrityksiin kun he lopettavat politiikan.
Jäätiköt sulaa, ei muutaku rantasandaalit jalkaan ja pyyhe olkapäälle. Kyl ihminen selvii, onhan se viisas.
Ketjua lukiessa hämmästyttää eniten joidenkin tarve väitellä vajakkien kanssa samoista asioista vuodesta toiseen. Eikö tosiaan ole parempaa tekemistä?
Noh, ei ketään saa noin rumasti nimitellä, vaikka olisivatkin...öö...rajoittuneita.
Suomennoksia niille, jotka eivät hallitse korrektia kielenkäyttöä. Ensin mainittu termi on keskusteluissa suositeltava.
Psyykkisesti työrajoitteinen = laiska.
Sosiaalisesti työrajoitteinen = juoppo.
Älyllisesti keskustelurajoitteinen = denialisti.
Tässä vähän asiaa mihin ne meidän verorahat menee
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/719ade1a-ca78-48e1-bece-7955119e5096
Ne menevät kohteisiin, joissa noilla rahoilla saa apljon suuremman vaikutuksen kuin Suomessa.
Mitä vaikutusta nuilla rahoilla saa nuissa paikoissa? Perustele
Ja paskat saa. Noissa maissa rahat menee vain rikollisjärjestöille, jotka nauravat kuinka helposti suomalaisilta huijataan rahat.
Mainiota,+näinkö+tiedettä+nykyään+tehdään+?
Viittaan+edellä+olleeseen+(12.08.2022+11:01)+hymistelevään+kirjoitukseen+tutkimustuloksesta,+joka+tutki+ilmastotutkimuksista+julkaistuja+kirjoituksia.
Mitä+tarkoitusta+varten+tehdään+tutkimusta+tietynlaisten+julkaisuiden+määrästä`?
Ei+kai+kukaan+edes+kuvittele+että+minkäänlainen+tutkimustulos+pääsisi+mihinkään+IPCC+.tä+myötäilevään+julkaisuun,+jos+se+asettaisi+vähänkään+kyseenalaiseksi+nykyisen+IPCC.n+julistukset.
Tällainen+tutkimus+on+lähes+pilaa,+kenelle+yritetään+kertoa+uutisena,+että+kaikki+ilmastonmuutosta+käsittelevät+julkaistut+mielipiteet,+jotka+pitävät+ilmastonmuutosta+ihmisen+aiheuttamana,+ovat+100+%+sitä+mieltä,+että+ilmastonmuutos+on+ihmisen+aiheuttamaa.
Joku+kutsuu+tätä+perustavan+laatuisena+tieteellisenä+tutkimuksena,+joka+osoittaa+tyhjentävästi+ihmisen+olevan+syyllinen+ilmaston+muutokseen.
Oma+tietoni+ei+riitä+ilmastonmuutoksen+analysointiin,+mutta+ihmettelen,+kelle+yritetään+edellä+mainittua+"tutkimusta"+syöttää,+ja+millainen+on+lukija,+joka+sen+nielaisee.
Media toitottaa sitä mistä se saa rahaa.. eli järkeä näissä ei saa käyttää
Vuonna+2021+tehtiin+tutkimus+siitä,+miten+suuri+konsensus+tutkijoiden+parissa+on.+Valittiin+SATUNNAISESTI+3000+tutkimusta+vuodesta+2012+eteenpäin.++Näistä+vain+28:ssa+epäiltiin+ilmastonmuutosta+tai+ihmisen+vaikutusta+siihen.++Näin+siis+tutkijat+2012+jälkeen.
Toinen+vastaava+tehtii+kokoamalla+kaikki+2019+tehdyt+tutkimukset.+Niitä+löytyi+ilmastotieteessä+yli+11+000.+Nyt+konsensus+ihmsen+aiheuttamasta+ilmastonmuutoksesta+oli+jo+100+%.
Jankuttamisesi+on+aivan+turhaa.+Ei+ole+enää+sellaisia+tuoreita+tutkimuksia,+jotka+vähääkään+tukisivat+epäilyjäsi.+Konsensus+on+nykyään+erittäin+kattava.
Ei se ymmärrä. Liian hapokasta. Jos sana "satunnainen" ei selittänyt, mistä on kyse, niin paljon pitää varata rautalankaa.
Ihan turha näille latva-B hempoille on mitään selittää.
Mahdatko edes ymmärtää, mikä ero on tutkimuksella ja mielipidekirjoituksella, tai mikä ero on kirjoitelmien määrällä ja tieteellisellä faktalla, ja jos, niin osaisit varmaan myös ymmärtää mihin tarkoitukseen kyseisiä "tutkimuksia" julkaistaan.
Ymmärrän kyllä asenteesi, 'vahvaa uskoa on mahdotonta horjuttaa'.
Tuo "satunnainen" on mielenkiintoinen lisäys valittaessa kirjoituksia ilmastonmuutoksesta, koska vain tietynlaiset kirjoitukset hyväksytään julkaistavaksi, unohtamatta aikoinaan ollutta kohua Wikipediankin moderoinnista ja virheiden levittämisestä jne.
Tarkoitus py....
Tietenkin julkaistavaksi valitaan vain tietynlaiset tutkimukset. Eli tutkimukset, jotka ovat tieteellisen metodin mukaisia ja riittävän laadukkaita. Juuri laadun varmistamiseen vertaisarvioinnilla pyritään. Näin toimitaan kaikilla tieteen aloilla.
Kirjoituksia ei kuitenkaan raakata tiedelehdistä sen mukaan tukevatko ne ilmastonmuutosta vai ei. Kyse on vain ja ainoastaan tutkimuksen laadusta.
Väitteesi ovat samoja kuin UFO uskovaislilla tai kreationisteilla. "Viralliset tahot" peittelevät totuutta. Vaan kun siitä ei ole kyse. Kuten edellä kävi ilmi, ilmastonmuutosta tai ihmisen osuutta epäileviäkin tutkimuksia oli vielä 2012 jälkeen julkaistu, mutta siihen tulokseen oli tullut vajaa prosentti tutkimuksista. Vuonna 2019 ei enää yksikään tutkimus.
Kyseessä ei ole mielipidekirjoitus, vaan laaja katsaus tutkimusmateriaaliin. Jos joku ei ymmärrä eroa tutkimuksella ja mielipidekirjoituksella, niin se olet sinä. Ne 3000 satunnaisesti valittua tutkimusta olivat kaikki julkaistuja vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia, joiden tuloksia katsauksessa analysoitiin.
Tieteen kanta ilmaston lämpenemiseen on aivan selvä. Vielä parikymmentä vuotta sitten löytyi tieteellisiä syitä epäilylle, mutta ei enää. Kaltaisesi denialsitit eivät asiaa ole tajunneet, eivätkä taida tajuta. Onneksi poliittiset- ja talouspäättäjät ovat jo asian käsittäneet, eikä ilmastotoimenpiteitä enää voi pysäyttää.
Te denialistit saatte muhia omissa liemissänne ja lukea APH:n ja kumppaneiden "tiedettä" aikanne kuluksi.