Mitä te Marinia tai demarijohtoista hallitusta mollaatte?

Anonyymi

Marinin hallituksen ansiot koronapandemiasta huolimatta: talous kasvanut, työllisyys kasvanut, investoinnit lisääntyneet, paras sijoitus 2005 jälkeen kilpailukykyvertailussa, työttömyys laskenut, 2020 ja 2021 Migrin mukaan harvinaisen vähän humanitaarista musliminuorukaismaahantuontia vaikka hallituksessa kokoomuksen kaltainen mamuttaja vihreät ulko- ja sisäministeripuolueena, palkat nousseet, perusetuudet ja eläkkeet nousseet jne. Sipilän, Mestarin tai Orpon tekeminä näistä kirjoteltaisiin porvarisaagoja.

200

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Porvarijohtoiset Kokoomus/Kepu hallitukset kasvattivat valtion velkaa 107 mrd eurolla ns. hyvinä aikoina ilman koronapandemiaa, green dealia(johon he itsekin ovat sitoutuneet) tai Ukrainan sodan Venäjäpakotteita ja jätti-inflaatiota sekä F-35 maksuja!

      107 000 000 000 euroa!
      ja lainan ottaminen jatkuu jos Orpo, Saarikko ja Purra pääsevät valtaan!

      Muista äänestää, sillä jokainen nukkuja on lisä-ääni kokoomuksen ja RKP:n tapaisille puolueille, sillä näiden puolueiden ääniosuus kasvaa kun porukka jättää äänestämättä.


      Sanotaankin että nukkuvien puolue on suurin porvaripuolue. Björn Wahlroos nauraa matkalla pankkiin jokaista hölmöä, joka jätti äänestämättä. Laittakaa sille luu kurkkuun!

      Kokoomuksen pääseminen valtaan 2023 eduskuntavaaleissa olisi vaarallisin asia mikä voisi tässä tilanteessa tapahtua. Orpon johtama PersKeKo2-porvarihallitus, huh, huh, voiko jätti-inflaatiossa kärvistelevälle kansalle pahempaa skenaariota keksiä?

      • Anonyymi

        Suomi on ottanut euro-maista kolmanneksi vähiten velkaa,Suomen valtionvelka on alle eu-maiden keskitason.Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Marinin hallitus on hoitanut Suomen valtiontalouden esimerkillisen hyvin koronan ja laman aikana.Työllisiä on 50000 enemmän kuin vuosi sitten,työllisyysprosentti on ennätyksellinen 74 % ,vienti on kasvanut vuodessa 30 % ,Suomen inflaatio on euroopan matalampia.Kansainvälisen IMD:n ( Institute for Managemet Development) tekemän 64 maan kilpailykyvertailussa Suomi on nyt sijslla 7,mikä on Suomen paras sijoitus v.2005 jälkeen.Marinin hallitus osti 64 kpl Lockheed-Martin F-35 hävittäjiä Suomen turvaksi,Marinin hallituksen a.ikana Suomi haki Nato-jäsenyyttä.Aika hyvin hallitukselta jota aluksi tytöteltiin ja naureskeltiin,eivät enää.Hallituksen kannatus on ollut kokoajan yli 50 % ,viimeisin Ylen mittaus antoi 52,5 % kannatuksen,enemmistö Suomen kansasta antaa tukensa Marinin hallitukselle.


      • Anonyymi

        Ei valtion velkaa varmaankaan vähempää olisi jos Suomessa olisi nyt kok-persu-vetoinen hallitus, tosin rahanjakokohteet olisivat olleet oikeistopuolueille sopivammat eli tavalliset duunarit ja eläkeläiset olisivat jääneet vähemmälle.


      • Anonyymi

        Ei anneta Näin tapahtua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on ottanut euro-maista kolmanneksi vähiten velkaa,Suomen valtionvelka on alle eu-maiden keskitason.Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Marinin hallitus on hoitanut Suomen valtiontalouden esimerkillisen hyvin koronan ja laman aikana.Työllisiä on 50000 enemmän kuin vuosi sitten,työllisyysprosentti on ennätyksellinen 74 % ,vienti on kasvanut vuodessa 30 % ,Suomen inflaatio on euroopan matalampia.Kansainvälisen IMD:n ( Institute for Managemet Development) tekemän 64 maan kilpailykyvertailussa Suomi on nyt sijslla 7,mikä on Suomen paras sijoitus v.2005 jälkeen.Marinin hallitus osti 64 kpl Lockheed-Martin F-35 hävittäjiä Suomen turvaksi,Marinin hallituksen a.ikana Suomi haki Nato-jäsenyyttä.Aika hyvin hallitukselta jota aluksi tytöteltiin ja naureskeltiin,eivät enää.Hallituksen kannatus on ollut kokoajan yli 50 % ,viimeisin Ylen mittaus antoi 52,5 % kannatuksen,enemmistö Suomen kansasta antaa tukensa Marinin hallitukselle.

        Näin se on. Mutta varsinkaan persut eivät seuraa ulkomaan uutisia ja indeksejä. Muuten tietäisivät missä kusessa monet muut maat ovat. Ja Suomi otti lainaa toiseksi vähiten Euroopassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei valtion velkaa varmaankaan vähempää olisi jos Suomessa olisi nyt kok-persu-vetoinen hallitus, tosin rahanjakokohteet olisivat olleet oikeistopuolueille sopivammat eli tavalliset duunarit ja eläkeläiset olisivat jääneet vähemmälle.

        Näin se olisi mennyt tietenkin.


      • Anonyymi

        Marinin hallitus surkeinko? Suomen BKT on kasvanut, pitkästä aikaa, yrityksemme ovat aloittaneet investoinnit ensimmäistä kertaa reiluun viiteentoista vuoteen, tyllisyys on historiansa korkeimmalla tasolla ja työttömyyskin alhainen. Minusta nuo ovat saavutuksia, jotka parantavat meidän kaikkien suomalaisten elämää.


      • Anonyymi

        Ette selvästi tiedä mitään Suomen taloushistoriasta. Ahon kepu-kokoomushallitus teki neljän vuoden aikana velkaa 50 mrd (nykyrahassa). Kyse oli eniten vääränlaisesta harjoitetusta talouspolitiikasta, minkä Suomen Akatemian suuri 90luvun lamaa ja sen hoitamista koskeva tutkimus kertoo. Vanhasen II hallitus, kepu-kokoomushallitus sekin, aloitti velanoton uudestaan ja sai aikaan 20mrd:n velan vain kahdessa vuodessa. Kuvittelitko muuten, että rokotukset, rokottaminen, koronaan sairastuneiden sairaalahoito, yritysten tukeminen, työntekijöiden lomautukset jne. olisivat olleet mahdollisia ilman velkarahaa? Niihinhän se velkaraha on pääsiassa käytetty. Ajattelu ja tiedon hankkiminen on sekä sallittua että toivottavaa.


      • Anonyymi

        Marinin hallitus on ottanut kolmanneksi vähiten velkaa EU maista, samalla tukenut pien ja suuryrityksiä, kuntia, pieni ja keskituloisia, kuntia, ja koronasta selvitty EU maista parhaiten. Lisäksi lisännyt puolustusmenoja reilusti. Kaiken kruunuksi vienyt Suomen NATOON, ilman oppositiota, vaikka kuinka kokoomus yrittää ottaa NATOON liittymisestä kunniaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on. Mutta varsinkaan persut eivät seuraa ulkomaan uutisia ja indeksejä. Muuten tietäisivät missä kusessa monet muut maat ovat. Ja Suomi otti lainaa toiseksi vähiten Euroopassa.

        Persut nyt ei ymmärrä mitään missä on numeroita! Turha puolue.
        Toivon, että demarit ja keskusta muodostavat myös seuraavan hallituksen. Tämä nykyinen pohja on hyvä, kansanrintama!


      • Anonyymi

        Suomi on ottanut euro-maista kolmanneksi vähiten velkaa,Suomen valtionvelka on alle eu-maiden keskitason.Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Marinin hallitus on hoitanut Suomen valtiontalouden esimerkillisen hyvin koronan ja laman aikana.Suomessa on nyt yli 500000 työllistä enemmän kuin vuosi sitten,työllisyysprosentti on ennätyksellinen 74 % .Suomen vienti on kasvanut 30 % vuoden aikana.Kansainvälisen IMD:n ( Institute for Management Development) tekemässä 64 maan kilpailukykyvertailussa Suomi on nyt Sijalla 7 ,mikä on Suomen paras sijoitus vuoden 2005 jälkeen.Meillä menee vallitsevaan maailmatilanteeseen nähden hyvin.


      • Anonyymi

        Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Suomen velka on noin puolet Euroopan keskimääräisestä velkamäärästä. Hallitus on parasta A-ryhmää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin hallitus on ottanut kolmanneksi vähiten velkaa EU maista, samalla tukenut pien ja suuryrityksiä, kuntia, pieni ja keskituloisia, kuntia, ja koronasta selvitty EU maista parhaiten. Lisäksi lisännyt puolustusmenoja reilusti. Kaiken kruunuksi vienyt Suomen NATOON, ilman oppositiota, vaikka kuinka kokoomus yrittää ottaa NATOON liittymisestä kunniaa.

        Navetan taa koko lehmäsakki sonneineen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Navetan taa koko lehmäsakki sonneineen

        Olette te persut kyllä todella sekaisin päästänne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on. Mutta varsinkaan persut eivät seuraa ulkomaan uutisia ja indeksejä. Muuten tietäisivät missä kusessa monet muut maat ovat. Ja Suomi otti lainaa toiseksi vähiten Euroopassa.

        Perspultsarit tällaisesta vähät välittävät. Ainoa mikä heillä mielessä, on thaikkumuijat ja eksoottiset miehet samalla kun mouhoavat pää punaisena puritaanisuuttaan ja kansan parasta kokoomuksen peesatessa ja koittaessa kiillottaa olematonta imagoaan.

        PerKeKo2 .. Ei sitten vittu koskaan!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Suomen velka on noin puolet Euroopan keskimääräisestä velkamäärästä. Hallitus on parasta A-ryhmää.

        Ryssivätvain Niinistön kanssa hyvät naapurisuhteet Venäjän kanssa. Suhteet joita rakennettiin ja ylläpidettiin vuosikymmenet.
        Ja nämä tompelot ryssivät ne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on. Mutta varsinkaan persut eivät seuraa ulkomaan uutisia ja indeksejä. Muuten tietäisivät missä kusessa monet muut maat ovat. Ja Suomi otti lainaa toiseksi vähiten Euroopassa.

        Suomessa vähiten asukkaita, veronmaksajia. Suomessa asukkaita vähempi, kuin esim. Pietarissa. Verot nousee kokoajan ja net harvat jotka työssä kulkee, niin maksavat näitä vasemmiston rahan jakoa. Miten kannattaa enää edes työssä käydä, kun matkat pitkät ja polttoaineet pilvissä. Vasemmisto ei ole yhtäkään työpaikkaa tähän maahan hommannut, vaan karkottanut Suomesta pois kauheilla veroilla. Sairaalat on ajettu alas, ihmiset ei pääse hoitoon, jonottavat kuukausia. Vanhuksia ei enään hoideta ja ihmiset luulee, että työpaikat ovat lisääntyneet, kun avustajien määrä on pilvissä. Puolivillaiset vihreät saa tehdä mitä hulluimpia asioita ja hallitus myötäilee, ettei kaadu. Surkein hallitus ikinä!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olette te persut kyllä todella sekaisin päästänne.

        Perussuomalaiset todistavat kymmeniä kertoja päivässä sananlaskun, "Tyhmä kuin persu," olevan totisinta totta".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette te persut kyllä todella sekaisin päästänne.

        Tiltu kerto vitsin.


      • Anonyymi

        Natoonkin Sannan luotsaama demarijohtoinenhallitus meidät vei.


      • Anonyymi
        Osmium76 kirjoitti:

        Perussuomalaiset todistavat kymmeniä kertoja päivässä sananlaskun, "Tyhmä kuin persu," olevan totisinta totta".

        Ja se on niin totta.


      • Anonyymi
        Osmium76 kirjoitti:

        Perussuomalaiset todistavat kymmeniä kertoja päivässä sananlaskun, "Tyhmä kuin persu," olevan totisinta totta".

        Osmium, maailman viisain, pieni tuloinen, katkera eläkeläinen. Näyttää näillä palstoilla päivittäin oman katkeruutensa. Jos eläke on pieni ja elämä on kituuttamista, niin kyllähän siinä tulee vähitellen katkeraksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Marinin hallitus surkeinko? Suomen BKT on kasvanut, pitkästä aikaa, yrityksemme ovat aloittaneet investoinnit ensimmäistä kertaa reiluun viiteentoista vuoteen, tyllisyys on historiansa korkeimmalla tasolla ja työttömyyskin alhainen. Minusta nuo ovat saavutuksia, jotka parantavat meidän kaikkien suomalaisten elämää.

        Marinin hallituksen arvo mitataan vasta aikaisintaan hallituskauden lopussa. Sipilän hallituksen arvo tiedetään nyt, se on erinomainen. Ne, jotka nyt kehuvat Marinin hallitusta kehuvat itse asiassa enemmänkin Sipilän hallitusta. En nyt väitä, että Marinin hallitus olisi ollut surkea. Hallituksia ei kuitenkaan saisi kehua retostaa kun sen työ on vielä pahasti kesken, ei varsinkaan vasemmistohallitusta. Hallitukset helposti tuudittautuvat tunteeseen, että hyvin menee ja alkavat lepsuilla, varsinkin siis vasemmistoenemmistöiset hallitukset. Hallituksia pitää pikemminkin potkia perseeseen jotta ote säilyy.

        Suomen talouden tila ei ole niin hyvä kuin Marinin hallituksen kannattajat väittävät. Investoinnit pitäisi syynätä tarkemmin jotta tiedettäisiin, mitä niistä tulee. Samoin pitäisi syynätä syntyneet työpaikat. Kuinka suuri osa työpaikoista on tuottavia ja sellaisia, joista saaduilla palkoilla tulee toimeen. Nämä ovat tärkeitä asioita kilpailukyvyn, kestävän kasvun ja valtiontalouden kantokyvyn kannalta. Työn tuottavuus ei Suomessa ole parhaiden kilpailijamaiden tasolla.

        Tämä maailma on kova paikka. Toivottavasti Sanna Marin ja muutkin ministerit ovat nyt rantoutuneet lomallaan niin, että jaksavat taas ponnistella ja tsempata. Tsemppiä nimittäin todellakin tarvitaan. Tämä aika on armoton. Laakereilleen lepäämään ja bilettämään ei voi jäädä vaan töitä pitää alkaa paiskia. Näin se on. Jos Marinin hallitus kantaa vastuunsa niinkuin pitää niin se voi päästä ainakin lähelle Sipilän hallituksen tasoa. Ihan samanlaista uhrautumista kuin Sipilän hallitukselta ei Marinin hallitukselta onneksi tarvita, sen verran kohtuullinen Suomen talouden tila kuitenkin on.


    • Anonyymi

      Marinin ja Rinteen hallitusten velkasaldo nousee 37,6 miljardiin euroon
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/82d48f31-18e7-4631-b87d-7a551f4f3e74


      Suurimmat lisämenot liittyvät Venäjän Ukrainassa aloittamaan hyökkäyssotaan. Puolustukseen uppoaa 2 miljardia lisää ja Ukrainasta sotaa pakenevien auttamiseen vajaat 800 miljoonaa euroa.



      Valtionvelan korkokulut pomppaavat ensi vuonna 1,3 miljardiin euroon tämän vuoden noin 700 miljoonasta eurosta. Valtionvelan korkokulut, jota porvarijohtoiset hallitukset nostivat 107 miljardia euroa! Ja osa valtionvelasta on ollut tämän aiemman massiivisen porvarivaltiovelan takaisinmaksueriä.



      Vuoden 2022 alijäämä on tällä hetkellä 8,9 miljardia euroa. Alijäämä siis pienenee selvästi, mutta sitä selittää erityisesti se, että hyvinvointialueiden ensi vuoden menoista 1,9 miljardia euroa maksetaan jo tämän vuoden budjetista.



      Jos tämä hyvinvointialueiden starttiin tarkoitettu raha menisi ensi vuoden budjetista, niin ensi vuoden alijäämä olisi 1,2 miljardia euroa suurempi kuin tämän vuoden alijäämä ilman 1,9 miljardin euron starttirahaa.



      Saarikon ehdotuksessa valtionvelka on 144 miljardia euroa vuoden 2023 lopussa. Nykyisen hallituspohjan – SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto, RKP – ensimmäisen budjettivuoden alussa 2020 valtionvelka oli 106,4 miljoonaa euroa "porvarivelka". Näin Antti Rinteen (sd) ja Sanna Marinin (sd) hallitusten velkasaldo nousee nykytiedon valossa 37,6 miljardiin euroon.



      Pitää muistaa myös se että elinkeinoelämää tuettiin tästä velkasummasta miljardeilla euroilla "koronatukina", itse asiassa kokoomus ja EK vaativat näitä koronatukia vielä huomattavasti enemmän.

      Elinkeinoelämä, suuryritysten johtajat ja kokoomus kannattivat muuten EU-elvytyspakettia.

      • Anonyymi

        Mikään hallitus ei jättänyt 140 Mrd velkaa kuin Marinin hallitus? Voi kiesus . Aloittiko Tämä Marinin hallitus Velkaa 0e ? Ja ehti tehdä 2v velkaa 140 Mrd? Rinnne/Marinin hallitus sai Sipilän hallitukselta perinnöksi 106,3 Mrd velkaa ALI-jäämää 4 Miljardia. Porvarihallitus lähti -07 Velkaa 56 Mrd. YLI-jäämää 3 Mrd . (Vanhanen/Heinäluoma hallitukselta-03-07)


      • Anonyymi

        Ja liian pienistä yritystuista lehdessä kuvan kera vaati kolmikko Orpo ,Halla ja Sari.


      • Anonyymi

        EU yhteisvastuisiin lahjoitimme 4 000 000 000 euroa itseämme rikkaammille maille, vaikka monet tämän maan rakentaneista vanhuksisat makaa märissä kakkavaipoissa pylly rikki hautuneena hoitajapulassa, jota ei laiteta kuntoon.


    • Anonyymi

      Kuten aina eduskunnan enemmistö hyväksyy budjetin ja velat. Kansan antamalla valtakirjalla jonka ne 200 sai -19 eduskuntavaaleissa.

    • Anonyymi

      Aho/Viinanen teki ennätyksiä urakalla. Eniten Velkaa. Eniten alijäämää. Eniten työttömiä. Historian suurimman omaisuuden uusjaon. Täydellisen kansan vedätyksen. (Jätti kertomatta että Euro kuuluu EU sopimuksen hyväksymiseen) "Liitytäänkö EU tämän sopimuksen mukaan KYLLÄ tai EI. Kansa sanoi KYLLÄ lokakuussa-94. Koko äänestys oli teatteria. -91 Vaaleissa kansan valitsemalla 200 kansanedustajalla oli jo kansan antama valtakirja, päättää asioita eduskunnan enemmistöllä.

    • Anonyymi

      Juuri joku teki aloituksen jossa puhutaan että 400000 on saanut oleskeluluvan maassa 2019-2021 välisenä aikana.

      • Anonyymi

        Neljäsataa tuhatta on hirvittävä luku.


      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa.

        Tarkista migrin tilastosta, kyllä pitää paikkansa.


    • Anonyymi

      Joko unohtui Sipilän hallituksen silmänkääntötemppu -19 vaaleja varten? Kertaluonteisesti korotettiin -19 alussa pienimpiä päivärahoja. SE jäi kertomatta että niitä sai ne jotka muutkin korotukset oli saanut esim. 80e yksinhuoltajakorotuksen. Nämähän ei koskenut köyhimpiä Toimeentulotukea saavia. Koska heille ne laskettiin tuloksi joka vähennettiin toimeentulotuesta. Laki-94. Muille ne oli sosiaaliturvaa.

    • Anonyymi

      Miten niin "te"? Saattaahan noita häiriintyneitä olla vain yksi.

    • Anonyymi

      Tehnyt velkaa ennätysmäärän. Korona luvut olivat vuosi sitten kymmenissä tuhansissa joka johtui natsipassin käytöstä. Se on lupa tartuttaa.

      • Anonyymi

        Kun rokote ei suojaa tartuttamasta eteenpäin, ja kun ihmisellä on tämä natsipassi, hän on kävelevä tartuttaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun rokote ei suojaa tartuttamasta eteenpäin, ja kun ihmisellä on tämä natsipassi, hän on kävelevä tartuttaja.

        Demokratian ja ihmisoikeuksien vastainen natsipassi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demokratian ja ihmisoikeuksien vastainen natsipassi.

        Tämä hallitus nimenomaan lähes pakotti ottamaan tämän natsipassin. Siinä ei demokratiaa kyselty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hallitus nimenomaan lähes pakotti ottamaan tämän natsipassin. Siinä ei demokratiaa kyselty.

        Kokoomus, liike nyt, kepu, EK, MaRa ja tapahtuma-ala = porvarit tätä natsipassia voimakkaimmin ajoi ja vaati sitä jopa työelämään ja Alkoon. Ja taas on kokoomusmediassa mainostettu miten Italian ja Ranskan talous muka pärjösi Saksaa paremmin koska niissä oli työelämän natsipassi nopeammin käytössä. Pian kokoomus ja elinkeinoelämä alkavat tätä passipakkoa eli kulkutaudin levityslupaa ajaa, se on varma. Toivottavasti SDP pitää tällä kertaa pintansa, eikä anna paineelle periksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus, liike nyt, kepu, EK, MaRa ja tapahtuma-ala = porvarit tätä natsipassia voimakkaimmin ajoi ja vaati sitä jopa työelämään ja Alkoon. Ja taas on kokoomusmediassa mainostettu miten Italian ja Ranskan talous muka pärjösi Saksaa paremmin koska niissä oli työelämän natsipassi nopeammin käytössä. Pian kokoomus ja elinkeinoelämä alkavat tätä passipakkoa eli kulkutaudin levityslupaa ajaa, se on varma. Toivottavasti SDP pitää tällä kertaa pintansa, eikä anna paineelle periksi.

        Kyllä demarit oli messissä vaatimassa sen käyttöä.


    • Anonyymi

      Velka on tehty Kok ja Kepu PM kausilla-07-19 . Josta porvari-hallituksia oli -07 ja-15. Sankoon HEP! SE puolue joka EI ollut hallituspuolueena tuona aikana. IS Esimerkiksi tänä vuonna valtio velkaantuu kovinta vauhtia sitten finanssikriisin. Valtiovarainministeriö on arvioinut valtionvelan määrän olevan 93 miljardia euroa vuoden loppuun mennessä . Ensi vuonna -19 sen odotetaan rikkovan 100 miljardin euron rajan. Perustuslain mukaan Suomen valtiolle voidaan ottaa lainaa eduskunnan suostumuksella. Käytännössä eduskunta hyväksyy hallituksen budjetit mukisematta. Katso ketkä olivat vallassa ja vastuussa, kun velkaralli ryöpsähti uudestaan käyntiin -08-19. Vielä -03-07 Kesk/Sdp I-hallitukselta perinnöksi -07 tuli Velkaa VAIN 56 Mrd. YLI-jäämää 3 Mrd. EU paketin sopi Eduskunnan enemmistö Kok oppositiosta. Uniperin 8 Mrd maksoi Fortumi Rauramon mukaan Fortumi itse Irlannin tililtään Vihersiirtymää maksetaan Sipilän hallituksen -15 sopimuksella. EI opposition vihreiden 16 päätöksellä

    • Anonyymi

      Sanna Marinin hallitus on 2000 luvun paras hallitus,selvästi,suurimman osan Suomalaisten mielestä.Marinin hallitus on saanut kaikkissa kyselyissä ja gallupeissa yli 3 vuoden ajan yli 50:% kannatuksen,viimeisessä Ylen mittauksessa 52,5 %.kannatuksen,eli Suomen kansan enemmistö antaa tukensa hallituksen toimille.67 % Suomalaisten mielestä Sanna Marin on onnistunut hyvin pääministerin tehtävässä,nämä ovat harvinaisen korkeita kannatuslukuja yli kolme vuotta hallitusvastuuta kantaneille ,erittäin vaikeissa maailmantilanteissa ,koronan,laman ja Venäjän sodan myllätessä ja maailman kaikkien valtioden taloutta pahentaen.Hyvin on Suomen hallitus selvinnyt.

      • Anonyymi

        Tuhosi energiaomavaraisuuden hullulla ilmastomuutosöyhötyksellään. Ei missään muualla ole näin törkeästi kohdeltu omaa kansaa. Hytisköön punikit talvella viluissaan siellä lokeroissaan. Itse ovat asiat sotkeneet. Meillä täällä maalla on puuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhosi energiaomavaraisuuden hullulla ilmastomuutosöyhötyksellään. Ei missään muualla ole näin törkeästi kohdeltu omaa kansaa. Hytisköön punikit talvella viluissaan siellä lokeroissaan. Itse ovat asiat sotkeneet. Meillä täällä maalla on puuta.

        Nauran kun saavat mitä ovat tilanneet. Minä huristelen bensamersulla että ilmasto lämpenisi niin että talvet jäisi historiaan. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan vaikka punikit valehtelee asiassa. Viimekin talvi oli mitä normaalein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhosi energiaomavaraisuuden hullulla ilmastomuutosöyhötyksellään. Ei missään muualla ole näin törkeästi kohdeltu omaa kansaa. Hytisköön punikit talvella viluissaan siellä lokeroissaan. Itse ovat asiat sotkeneet. Meillä täällä maalla on puuta.

        Eikä missään maassa ole näin hullua hallitusta joka öyhöttää ilmastosta maailman eniten. Omaa kansaa kyllä kurmutetaan mutta ei huomioida että Suomen promillen osuudella ei tehdä yhtään mitään hyvää ilmastolkle. Kiina vaan lisää hiilen käyttöä. Touhu on kuin hullulasta kotoisin. Ei aikuisilla ihmisillä ole enää mitään loogista ajattelua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä missään maassa ole näin hullua hallitusta joka öyhöttää ilmastosta maailman eniten. Omaa kansaa kyllä kurmutetaan mutta ei huomioida että Suomen promillen osuudella ei tehdä yhtään mitään hyvää ilmastolkle. Kiina vaan lisää hiilen käyttöä. Touhu on kuin hullulasta kotoisin. Ei aikuisilla ihmisillä ole enää mitään loogista ajattelua.

        Vittu, lukeneet ihmiset ajattelevat tuollaisia hulluuksia. Ei voi tajuta tätä touhua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittu, lukeneet ihmiset ajattelevat tuollaisia hulluuksia. Ei voi tajuta tätä touhua.

        Tämä vaan todistaa että ei se koulujen käynti anna mitään viisautta. Tyhmempiä ovat toimissaan kuin vähän kouluja käyneet. Juuri tämäkin että Suomi promillen osuudella pelastaisi maailman, se on niin järjetön väite että taju lähtee kun sitä ajattelee.

        Ja se esimerkki muille maille on yhtä tyhjän kanssa. Pieraisevat meidän masokismille. Luuleeko nämä meidän punikit että Eurooppa energiakriisissään matkii jotain mitätöntä Suomea jatkossakaan näissä ilmastoöyhötyksissä? Ei tapahdu se. Nämä sentään pitävät huolen kansoistaan toisin kuin täällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä missään maassa ole näin hullua hallitusta joka öyhöttää ilmastosta maailman eniten. Omaa kansaa kyllä kurmutetaan mutta ei huomioida että Suomen promillen osuudella ei tehdä yhtään mitään hyvää ilmastolkle. Kiina vaan lisää hiilen käyttöä. Touhu on kuin hullulasta kotoisin. Ei aikuisilla ihmisillä ole enää mitään loogista ajattelua.

        Punainen aate se sumentaa loogisen ajattelun sekä järjen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punainen aate se sumentaa loogisen ajattelun sekä järjen.

        Se aate on rakentanut muunmuassa Neuvostoliiton. Mutta oliko touhu siellä loogista sekä järkevää, sitä saatte peilin edessä mietiskellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se aate on rakentanut muunmuassa Neuvostoliiton. Mutta oliko touhu siellä loogista sekä järkevää, sitä saatte peilin edessä mietiskellä.

        Sokerina pohjalla, eräs Pohjois-Korea edustaa samaa aatetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sokerina pohjalla, eräs Pohjois-Korea edustaa samaa aatetta.

        Mahtaa se olla upea yhteiskunta tuo P-K meidän punaisten mielestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtaa se olla upea yhteiskunta tuo P-K meidän punaisten mielestä.

        Siellä toisinajattelijat kuten täällä, heidät hiljennetään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä toisinajattelijat kuten täällä, heidät hiljennetään.

        Siellä muutamaa astetta rajuimman jälkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä muutamaa astetta rajuimman jälkeen.

        Täällä voi saada vuosia kakkua, siellä lähtee mirri pahimmassa tapauksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä voi saada vuosia kakkua, siellä lähtee mirri pahimmassa tapauksessa.

        Siis nirri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä voi saada vuosia kakkua, siellä lähtee mirri pahimmassa tapauksessa.

        Räsänen tietää mitä on mielipidevaino.


      • Anonyymi

        Erittäin hyvin lähes kaikkiin muihin maihin verrattuna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhosi energiaomavaraisuuden hullulla ilmastomuutosöyhötyksellään. Ei missään muualla ole näin törkeästi kohdeltu omaa kansaa. Hytisköön punikit talvella viluissaan siellä lokeroissaan. Itse ovat asiat sotkeneet. Meillä täällä maalla on puuta.

        Hahahahaaa. Luepa välillä uutisia maailmalta.niin pysyt kärryillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se aate on rakentanut muunmuassa Neuvostoliiton. Mutta oliko touhu siellä loogista sekä järkevää, sitä saatte peilin edessä mietiskellä.

        Se aate on myös rakentanut suomeen toimivan yhteiskunnan. Jossa Kaikilla on mahdollisuudet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahahahaaa. Luepa välillä uutisia maailmalta.niin pysyt kärryillä.

        Suomi on tehnyt ilmaston eteen enemmän kuin mikään muu eurostoliiton maa. Ja vielä se haluaa tehdä enemmän kuin muut. Hullua. Hullua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se aate on myös rakentanut suomeen toimivan yhteiskunnan. Jossa Kaikilla on mahdollisuudet.

        Vitut ole. Nyt kuitenkin olette murentamassa sitä esimerkiksi haittamaahanmuutolla. Eräs uskonto joka leviää kulovalkean tavoin maailmassa on tulevaisuudessa meitä hallitsemassa. Ruotsissa sukupolven päästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vitut ole. Nyt kuitenkin olette murentamassa sitä esimerkiksi haittamaahanmuutolla. Eräs uskonto joka leviää kulovalkean tavoin maailmassa on tulevaisuudessa meitä hallitsemassa. Ruotsissa sukupolven päästä.

        Jotain positiivista punikit saattoivat tuoda yhteiskuntaan että riistokapitalismi ei (tykkään kapitalismista sillä se on rakentanut länsimaisen kulttuurin ja yhteiskunnan. Mutta sen täytyy olla oikeudenmukaista eikä globalistista riistokapitalismia. Punikit tykkää tosin globalismin saatanasta) olisi niin voimakasta, mutta nyt se kaikki tuhotaan eurostoliiton avulla sekä erään uskonnon avulla. Miksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain positiivista punikit saattoivat tuoda yhteiskuntaan että riistokapitalismi ei (tykkään kapitalismista sillä se on rakentanut länsimaisen kulttuurin ja yhteiskunnan. Mutta sen täytyy olla oikeudenmukaista eikä globalistista riistokapitalismia. Punikit tykkää tosin globalismin saatanasta) olisi niin voimakasta, mutta nyt se kaikki tuhotaan eurostoliiton avulla sekä erään uskonnon avulla. Miksi?

        Globalisaatio on perkele. Saatana. Piru. Ei löydy enää sanoja kuvatakseni kuinka paha asia se on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Globalisaatio on perkele. Saatana. Piru. Ei löydy enää sanoja kuvatakseni kuinka paha asia se on.

        Se ensinnäkin on ilmastomyrkky. Lokalisaatio olisi lääke ilmastolle jos nyt tätä muutosta voidaan edes pitää ihmisen aiheuttamana. Aurinko on suurin tai ainoa vaikutin ilmastoon. Punikit syyttää ainoastaan ihmistä ilmaston lämpenemistä. Tuhat vuotta sitten ilmasto oli lämpimämpi kuin nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ensinnäkin on ilmastomyrkky. Lokalisaatio olisi lääke ilmastolle jos nyt tätä muutosta voidaan edes pitää ihmisen aiheuttamana. Aurinko on suurin tai ainoa vaikutin ilmastoon. Punikit syyttää ainoastaan ihmistä ilmaston lämpenemistä. Tuhat vuotta sitten ilmasto oli lämpimämpi kuin nyt.

        Ikinä en tule uskomaan sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen ihmisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikinä en tule uskomaan sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen ihmisiin.

        Enkä heidän puheisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ensinnäkin on ilmastomyrkky. Lokalisaatio olisi lääke ilmastolle jos nyt tätä muutosta voidaan edes pitää ihmisen aiheuttamana. Aurinko on suurin tai ainoa vaikutin ilmastoon. Punikit syyttää ainoastaan ihmistä ilmaston lämpenemistä. Tuhat vuotta sitten ilmasto oli lämpimämpi kuin nyt.

        Sanotte että ei olisi halpoja kännyköitä tms ilman globalismia. Minä sanon että ennen tultiin toimeen ilman että joka vuosi suunnilleen pitää vaihtaa kännykkä. Hulluksi on vetänyt touhu kun tavaroita ei enää globalismin takia kannata korjata vaan ennemmin kannattaa ostaa uusi. Tämä valtava jätelautta valtamerellä on globalismin saatanan aiheuttama.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanotte että ei olisi halpoja kännyköitä tms ilman globalismia. Minä sanon että ennen tultiin toimeen ilman että joka vuosi suunnilleen pitää vaihtaa kännykkä. Hulluksi on vetänyt touhu kun tavaroita ei enää globalismin takia kannata korjata vaan ennemmin kannattaa ostaa uusi. Tämä valtava jätelautta valtamerellä on globalismin saatanan aiheuttama.

        Jos hengellisessä mielessä asiaa tarkastelee niin punikit ovat tässä mielessä tietämättään oikeassa että tämä muutos on ihmisen syytä. He eivät kuitenkaan ajattele asiaa hengellisessä mielessä.

        Tuossa syy muutokselle:
        Jesaja 24
        24:4 Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
        24:5 Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
        24:6 Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos hengellisessä mielessä asiaa tarkastelee niin punikit ovat tässä mielessä tietämättään oikeassa että tämä muutos on ihmisen syytä. He eivät kuitenkaan ajattele asiaa hengellisessä mielessä.

        Tuossa syy muutokselle:
        Jesaja 24
        24:4 Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
        24:5 Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
        24:6 Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.

        Itse tulkitsen asian siten että kun ihmiset ovat hylänneet Jumalan, siitä syystä ihmiskunta kokee tämän muutoksen ilmastossa. Jumala käskee aurinkoa töihin asian tiimoilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse tulkitsen asian siten että kun ihmiset ovat hylänneet Jumalan, siitä syystä ihmiskunta kokee tämän muutoksen ilmastossa. Jumala käskee aurinkoa töihin asian tiimoilta.

        Aurinko on siis toimeenpaneva syy ilmastonmuutokseen katsoi asiaa miltä kantilta tahansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurinko on siis toimeenpaneva syy ilmastonmuutokseen katsoi asiaa miltä kantilta tahansa.

        Tai auringon funktio aiheuttaa lämpenemisen Jumalan käskystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhosi energiaomavaraisuuden hullulla ilmastomuutosöyhötyksellään. Ei missään muualla ole näin törkeästi kohdeltu omaa kansaa. Hytisköön punikit talvella viluissaan siellä lokeroissaan. Itse ovat asiat sotkeneet. Meillä täällä maalla on puuta.

        Vajakin hölinää. Suomi ei ole milloinkaan omavarainen energiassa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vajakin hölinää. Suomi ei ole milloinkaan omavarainen energiassa!

        Nyt sen on pakko olla koska muuten voi tulla kommarille turpa huurteeseen talvella. Tuomas Malinen pelkää todella ensi talvea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sen on pakko olla koska muuten voi tulla kommarille turpa huurteeseen talvella. Tuomas Malinen pelkää todella ensi talvea.

        Tubessa on hänen toistaiseksi viimeinen julkinen esitys


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sen on pakko olla koska muuten voi tulla kommarille turpa huurteeseen talvella. Tuomas Malinen pelkää todella ensi talvea.

        Persu-Malisen ennustelut ovat ennenkin menneet päin persettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä missään maassa ole näin hullua hallitusta joka öyhöttää ilmastosta maailman eniten. Omaa kansaa kyllä kurmutetaan mutta ei huomioida että Suomen promillen osuudella ei tehdä yhtään mitään hyvää ilmastolkle. Kiina vaan lisää hiilen käyttöä. Touhu on kuin hullulasta kotoisin. Ei aikuisilla ihmisillä ole enää mitään loogista ajattelua.

        Olet niin oikeassa! Kyllä Sanna Marin tarkenee, kun istuu kuppiloissa Ilmarin kanssa ja hörppää lämmikettä. On raukka niin laihtunut, kun ilmaiset ruoat ovat pienentyneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä muutamaa astetta rajuimman jälkeen.

        Venäjä samanlainen, jos arvostelet Ukrainan sotaa, jossa 80 000 sotilasta jo tapettu, niin ikuinen vankila odottaa Siperiassa ja katoat sinne. Tätäkö tänne Suomeen?


    • Anonyymi

      Jos oikein tarkkoja ollaan . Niin ei ole paljon hurrattu Kokoomuksen johtamille Holkerin tai Kataisenkaan hallitukselle -87 ja-11. Persuilla ja Kristillisillähän ei ole koskaan edes ollut hallitusta.

      • Anonyymi

        Eikä toivottavasti koskaan olekaan.


    • Anonyymi

      Väitättekö että -17 tehty (Sipilän porvarihallitus) Fortum/Uniperi kaupan lasku aikaisemmin on se ja sama? Laskua ei enää tule 2020 jälkeen?

    • Anonyymi

      Mitä veroja on vähennetty yrityjsiltä ja rikkailta, ai mitäkö? Varallisuusvero ,osittainen perintövero ,metsävero , yhteisöveroa (ollut jopa 45% nyt 20%) Eläke ja työttömyysmaksuja . Eteläranta 10 on neljä tahoa jotka on lopannut perintöveron poistoa "Fazereiden, Koneen " perheyrityksien perillisiltä jo Lipposen hallituksesta lähtien. Pääomatulojen määrä on Suomessa ansiotuloja alhaisempi. Pääomatulojen yhteismäärä oli 10,6 miljardia euroa vuonna 2011. Samaan aikaan ansiotuloja kertyi yhteensä 113 miljardia. Pääomatuloa sai 2,6 miljoonaa henkilöä, kun taas ansiotuloa kertyi 4,5 miljoonalle. Keskimääräinen pääomatulo oli 4 113 ja ansiotulo 25 074 euroa vuodessa. Pääomatuloista suurin osa oli osinkotuloja, luovutusvoittoja ja vuokratuloja. ME vaatimme palveluita ja Kelasta etuudet . Yhdenvertaisesti vaikka veroja emme maksakaan "yhdenvertaisesti" yhtä suurta prosenttia tuloistamme. Kok Orpo oli "huolissaan" kun kirvesmiehen palkasta yli 2 700e menee veroa joka Eurosta. Tuohan on helppo ratkaista. Kaikille samavero joka eurosta.

    • Anonyymi

      Noin oli ennen EU ja Kekkosen aikana. Sosialismin oppia taas ovat käyttäneet eniten Porvari-hallitukset. Sosialisoidaan kansan rahat Liikepankkien omistajien/sijoittajien takia. Kuten SYP ja KOP pankkituet. EU suurten Saksan ja Ranskan pankkien tukipaketteihin "Kreikka" peitenimellä. Kummassakin maksettiin pankkien riskiluottotappioita. (Pankit rahasti tukipakettien korkotuotoilla satoja miljardeja) Kun EU veronmaksajat maksoi ne. TS-11

    • Anonyymi

      Vaali mietittävää. Näyttää kuitenkin siltä, että iso osa kansasta haluaa vieläkin kovempia leikkauksia kannattamalla kokoomusta ja perussuomalaisia. KOK ja PS lupasivat jo viime syksynä sellaisia leikkauksia, että Sipilän hallituksen leikkaukset kalpenevat niiden rinnalla. Orpo on jatkuvasti puhunut valtion sietämättömästä velkaantumisesta, joten kansa haluaa siihen muutosta. Kansa haluaa myös Orpon lupaamia veronalennuksia ja julkisen sektorin menojen leikkaamista. Samaan aikaan sama kansa kuitenkin haluaa valtion tulevan apuun hillitsemään inflaation kasvattamia elinkustannuksia. Valtion on alennettava tuloveron lisäksi myös polttoaineveroa, arvonlisäveroa, sähkön hintaa ja yleensäkin kompensoitava ihan kaikkia kasvavia kustannuksia. Velkaa ei kuitenkaan saa ottaa, vaan on elettävä suu säkkiä myöten ja säästettävä. Se tarkoittaa julkisen sektorin palvelujen leikkaamista, mutta ihmetellään miksei palvelut pelaa. Tiet on huonossa kunnossa . Kakkua EI voi syödä ja säästää yhtä aikaa.

      • Anonyymi

        Sepä se. Ja sitä pienituloiset persut kannattaa.


    • Anonyymi

      orpohan lupasi antaa verohelpotuksia hyvätuloisille velkarahalla

      • Anonyymi

        Samoin persut. Sekun 2%ale on valtava isotuloisille. Kahvipaketin hinta keskituloisille ja alle 1500 n tiloisille 0 euroa. Ja sitä puutetta ei paikkaa isotuloiset.


    • Anonyymi

      Orpo on luvannut alentaa tuloveroa. Rahoituksen siihen se aikoo ottaa palkansaajien taskuilta .Erilaisilla Haittaveroilla. Ilmaisia lounaita ei ole. Joku ne aina maksaa. Yritysten Kelamaksunpoiston 730 milj.-10 Maksoi kansa kirstuun takaisin : ALV 1% korotuksella kiinteistö-,energiaa-,alkoholi- ja tupakkaverojen korotuksilla. Kannattaa olla tarkkana mitä veroissa luvataan. Voi tulla veroale kalliimmaksi.

      • Anonyymi

        Ja tuleekin.


    • Anonyymi

      miksi kokoomuksen mielestä palkalla ei pidä pärjätä vaan valtion pitää antaa palkan lisäksi tulonsiirtoja aika ristiriitaista

    • Anonyymi

      Hyvin hoidettu, ei onnistu muilta.

    • Anonyymi

      Rikkaat eivät ole koskaan maksaneet veroista kuin murto-osan (pääomavero) ja köyhät ovat aina ja ikuisesti vain saamapuolella, joten verot jäävät reilun ja rehellisen suomalaisen työmiehen maksettaviksi (vasemmiston perusäänestäjä). MOT ✍️

    • Anonyymi

      Tarkistappa tietosi Valtionvarainministeriö sivuilta. 1 )Palkansaajat n. 2,5 Milj. 2) Eläkeläiset 1½ Milj. 3) Osinko ja pääomatulot Ihanko Rikkaat ujuttaa tulonsa ansiotuloverotukseen? Progressiivinen vero. Taitaa ne tulot juristeilla ja lääkäreilläkin lipsahtaa pääomatuloihin missä verot on kevyemmät. Eikä mene kuin valtion vero. Ei kuntaveroa -93 verouudistuksen jälkeen. Pitää muistaa että myös rikkaat saa Kelasta kaikki etuudet ,tuet mihin kulloinkin on oikeutettu ,tulojensa päälle. Porvarit yhä levittää tuota soopaa. Senkin jälkeen kun on poistaneet veroja urakalla -92 lähtien rikkailta. Ketkähän ne puuttuvat verot maksaa menoihin? MOT-15 Verovapaa valtakunta.

    • Anonyymi

      Veroista tiedot Hetemäen ja Niskasen veroproffan kertomaa. esim. meillä oli 90 000e verovapaata ,listaamattomien yritysten osingosta. Mitä ei ollut missään muussa maassa. Sitä laskettiin Urpilaisen aikana n.70 000e. Sipilän hallitus nosti sen kiireesti taas yli 80 000e. On aivan "ymmärrettävää" että porvarit poistaa rikkailta veroja. Pelkona on että nuo täyttää Finnairin Panama/ Caym.saarille menevät lennot. Nuo vie rahansa ja lelunsa pois Suomesta jos veroilla kiusataan. Itsehän porvarit tuon noin perustelevat kun poistavat veroja rikkailta ja yrityksiltä .

      • Anonyymi

        Aivan.


    • Anonyymi

      ennen minun mielestä kokoomus oli rehellinen sanoi suoraan että köyhät kyykkyyn nyt eivät osaa edes sitä sanoa suoraan

    • Anonyymi

      Aloittaja hoi. Kuinka paljon te punikit mollaisitte vaikkapa persujen hallitusta? Oletteko jotain pyhimyksiä jotka eivät mollaisi vastustajaa?

      • Anonyymi

        Silloin olisi aihettakin.


    • Anonyymi

      Ennen Marinin hallitusta oli 13 vuotta putkeen porvarivetoisia hallituksia,oli Kiviniemen Kataisen Stubbin,ym, ja ne ottivat Suomelle jättivelat,talouden normaalitilassa,ei ollut koronapandemiaa,ei syvää lamaa,ei Venäjän hyökkäyssotaa jotka ovat syösseet koko maailmantalouden sekaisin,oli normaalitila ,niitä velkoja me maksamme pitkään,nykyhallitus ottaa velkaa kun yli 6 miljoonaa ihmistä virallisesti ja laskelmien mukaan 20 miljoonaa oikeasti tappanut koronapandemia ja siitä seurannut syvä lama ovat lamauttaneet talousellisen toiminnan,velkaa onnotettu ja tuettu yrityksiä,kuntia,yhteisöjä jotta vältyttäisiin konkurssiaalota ja jättityötyömyydeltä ja vieläkin syvemmältä lamalta,ja siinä Suomi on onnistunut hyvin,velkaa on otettu mutta sitä on ollut pakko ottaa jotta Suomi ja Suomalaiset selviävät takaisin normaaliin elämään ja talouden rattaat pyörivät taas täysillä,lisäksi Venäjän hyökkäys sota on aiheuttanut sen että hallitus on antanut miljardeja lisää puolustusvoimien toimintaan ja Rajavartioston toimintaan.Velkaa otetaan tarpeeseen.

      • Anonyymi

        Näin on otettukin.


    • Anonyymi

      Sannan muotinäytös alkanu Flowssa, käykääs kattomassa ennen kuin se sammuu.

      • Anonyymi

        Oijoijoi. Onhan siellä muitakin politiikkoja. Oijoijoijoi.


    • Anonyymi

      orpohan lupasi hoitaa asian kuntoo antamalla valtion velkarahalla veron kevennyksiä varakkaille ja totesi että kun on korkea inflaatio niin on oikea hetki leikata minimi toimeentulosta, tuonkin voi tarkistaa

      • Anonyymi

        Näin voi.


    • Anonyymi

      Esko Ahon hallitus otti yli 50 miljardia velkaa ,samoin Jyrki Kataisen hallitus,ei tainnut auttaa.Vappusatanen on tullut pieniin eläkkeisiin kuten Rinteen Ana lupasi.

      • Anonyymi

        Niin tuli. Itse asiassa vähän ylikin.


    • Anonyymi

      Ei Marin hallitus ole ottanut 140 miljardia velkaa,Esko Ahon hallitus otti jo yksin 50 miljardia velkaa,samoin Jyrki Kataisen hallitus lähes saman verran,kyllä porvari tietää kenen rahoilla pelataan,talouden normaalitilassa.

    • Anonyymi

      kaikki PM on ollut valmiiksi koulutettuja Pääministeriksi? Kun on ensikertaa rivikansanedustajasta noussut hallitukseen? Eikä ollut iällä pilattu Aho, Väyrynen, Katainen, Stub ja Kiviniemikään . Sitä varten on joka ministeriössä kallispalkkaset alansa asiantuntijavirkamiehet. Mikä olikaan PS Pj Purran hallitus kokemus? Entä luottamustehtävä kunnassa? Esim. T:re kaupungin Valtuuston Pj 2 kautta kuten Marinilla.

      • Anonyymi

        Purralla ei ole mitään kokemusta politiikasta. Esiintyy kuitenkin nimikkeellä politiikan asiantuntija .hahhaaaaa.


    • Anonyymi

      Onko aloituksen tekijän lääkitys jäänyt puutteellisexi ?

    • Anonyymi

      Kokoomus on ryssiny aina ja jos nyt pääsee valtaan niin köyhät tapetaan.

    • Anonyymi

      Suomi on kuin hullujen huone, jota potilaat johtavat.

      • Anonyymi

        Kieli taidos tasi perus tellen ainakin oli


    • Anonyymi

      Huuhaata, ymmärtämättömyyttä ja huiputusta. Toisin kuin yleensä luullaan, valtiovelan määrä kuvastaa lähinnä kansantalouksien luottokelpoisuutta. Maatamme monin verroin velkaantuneempia maita ovat mm. USA ja Japani (ovat myös maksukykyisiä). Edellämme meitä velkaantuneempina ovat muutamin poikkeuksin lähes kaikki Suomea vauraammat Euroopan maat. Nettovelan osalta olemme miltei vähävelkaisin Euroopan maa. Velattomia maita ovat mm. Afrikan ja eteläisen Aasian kehitysmaat - näihinkö meidän pitää samaistaa itsemme?

      • Anonyymi

        Olet oikeassa. Mutta puupäät eivät seuraa muuta maailmaa.


    • Anonyymi

      Galluppien mukaan reilusti yli puolet, n. 60%, suomalaisista on tyytyväisiä Marinin enemmistöhallituksen toimintaan, mainittakoon että edellisen Sipilän sittemmin vähemmistöhallituksen kannatus oli loppuaikoina enää vaivaiset alle 40%. Kiitos siitä kuului perussuomalaisille jotka lähtivät hallituksesta niinkuin se eräs tietty tauti Töölöstä.

    • Anonyymi

      Esko Ahon hallitus otti yli 50 miljardia euroa velkaa,samoin Jyrki Kataisen hallitus.,toisaalta,kenen rahoilla porvarit ovat tottuneet pelaamaan,no toisten rahoilla tietenkin.

      • Anonyymi

        Ai yhdellä vaalikaudella?


    • Anonyymi

      mara alalla on kuulemma työvoimapula ei ole ilmoituksissa hotelleja eikä ravinoloita vain vuokra työfirmoja eli ei ole pula tekijöistä samoin kun rakennuksilla

      • Anonyymi

        Tuo on rakenteellinen ongelma kun on päästetty vuokratyöfirmat markkinoille ja yritykset eivät enää palkkaa itselleen työntekijöitä. Tuossa on yksi ylimääräinen kerros välistävetäjänä ja maksajana on asiakkaat.


    • Anonyymi

      ennen oli sentään reilut aamuhuudot mutta nykyään kiitos kokoomuksen nuoret saa tekstiviestin päivällä että tunnin päästä kahdeksi tunniksi töihin, älkää vaan suostuko !

    • Anonyymi

      Miksi äänestää kukaan ei aja Suomen kansalaisten etua. Meillä markkinatalous joka ei ole kansaa tukenut koskaan. Muutama mulkku hyötyy siitä. HELSINKI MAAILMAN EI MAKSA PALKKOJA. HYVÄ SUOMI. Oisko Helsinkiläisten lähdettävä kadulle? ??? Niin tietäisivät ulkomaillakin millä mallilla Suomen talous on..........

    • Anonyymi

      Samaan aikaan Ruotsissa sovittiin 1990-luvun lopulla demarien ja porvarien kesken, että valtion talous pidetään talouskehyksissä ja velkaa maksetaan pois. Ruotsissa vientialat määräävät palkankorotusten tason. Ei ole perintöveroa eikä ylipäätään liikaa mitään veroja.

      Osaamisesta on kysymys.

    • Anonyymi

      kokoomushan on luvannut että kun voittaa vaalit niin lakkauttaa ammattiliitot. Kaikissa länsimaissa on ammattiliitot niin mihin ryhmään kokoomus on meitä viemässä?

      • Anonyymi

        Synkkään keskiaikaan. Unohti vain sen että silloin lopetetaan myös pomojenliitot.


    • Anonyymi

      Irwinin biisi Haistakaa paska koko valtiovalta on totuus tänäänkin.

    • Anonyymi

      Saarikko tuossa nyt ehdottelee ihan hölmöjä. Jos tarvitaan apuja lapsiperheille, niin annetaan niille joilla on tosi tiukkaa. Rikkaat eivät niitä ylimääräisiä rahoja tarvitse.

    • Anonyymi

      Ei näytä olevan muillakaan hallituksilla tuo velan otto kynnys korkealla kun olivat kasanneet jo pohjalle 107 miljardin velan ennen tätä hallitusta. Nyt ei oikein muistu mieleen oliko aiemmilla hallituksilla tämän koko luokan haasteita hoidettavana kausillaan ? No ei yhdelläkään tämän vuosituhannen hallituksella ole ollut tälläisia haasteita ja silti tuollainen 107 miljardin velka on saatu aikaan. Miettikääpä sitä !
      Sehän se tässä on se suurin ongelma, että korkojen noustessa myös lainanhoitokulut nousevat. Vanhojen 107 miljardin korkojen lainojen maksamiseksi joudutaan ottamaan uutta lainaa korkeammalla korolla.

    • Anonyymi

      Nyt tiedämme, mitä ravintoloiden, matkailun, kuntosalien ja "juottoloiden" merkitys on yhteiskunnan lainarahan tarpeelle. kiinnilaitto, seinän kautta eläminen, tukien viskominen satunnaisesti ja "minulla on oikeus" tuli testattua. Kuka lie lietsoi pelkoa?

    • Anonyymi

      EU-elvytyspakettia ei makseta vain italiaan vaan ainakin 10 EU-maata on nettosaajia. Ohisalon mukaan se oli suomen elinkeinoelämän toivomus että elvytyspaketti maksetaan että koko EU elpyisi ja Suomi hyötyisi siitä. Esim Puola saa elvytyspaketista 24 miljardia ja 12 miljardia lainaa. Unkari saisi 6 miljardia elvytysrahaa mutta korruption takia sitä ei ole maksettu. Suomi alkaa maksaa elvytyspakettia vasta 2027 vähitellen vuoteen 2057 asti. Kaikki 27 EU-maan parlamenttia hyväksyi elvytyspaketin maksamisen jos yksikin maa ei olisi hyväksynyt sitä se olisi kaatunut.

      • Anonyymi

        20 yritysjohtajaa muun muassa Nokia johtaja vetosi hallitukseen että EU elvytyspaketti hyväksyttäisiin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        20 yritysjohtajaa muun muassa Nokia johtaja vetosi hallitukseen että EU elvytyspaketti hyväksyttäisiin

        Pitää paikkansa ja 18 ekonomistia kannatti maikkarin kyselyssä elvytys pakettia ja kaksi ei hyväksynyt. Ei takuulla olleet demareita tai vasureita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää paikkansa ja 18 ekonomistia kannatti maikkarin kyselyssä elvytys pakettia ja kaksi ei hyväksynyt. Ei takuulla olleet demareita tai vasureita.

        Ei ollut ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut ei.

        Ai oli siis kyllä?=


    • Anonyymi

      Joo,kyllä.Kalliiksi tuli korona ,yritystuet,sota Ukrainassa,energiakriisin..

      • Anonyymi

        P. Yksinkertaisuus huipussaan. Ongelmat kuten inflaatio alkoi usasta jo viime syksynä. Eu: n velanotto ja rahojen käyttö syömiseen ei investointeihin alkoi jo kymmenen vuotta sitten. Korona ja ukrainan sota pahensivat tilannetta mutta eivät aiheuttaneet yksinään tätä tilannetta.


    • Anonyymi

      Suomen yrittäjät ekonomistin Malisen mukaan taloudessa ollut erittäin voimakas kasvu taustalla ja edelleenkin taloudessa on mennyt erittäin hyvin ja työllisyys kehittynyt myös erittäin hyvin. Taloudessa ollaan pitkälti aika huippulukemissa

      • Anonyymi

        Niin ollaan ,vaikka meidän trrumpistit muuta väittää.


    • Anonyymi

      Kyvyt riittää. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan viime vuonna suomen talous selvisi selvästi paremmin kuin muiden Euromaiden keskimäärin. Viime vuonna suomen saamaa EU elvytysrahaa vähennettiin puolella miljardilla talouden odotettua paremman kasvun takkia Suomi on oli viime tammikuun aikana selvinnyt sosiaalisesti ja taloudellisesti kolmanneksi parhaiten maailmassa korona-ajasta, selviää Bloombergin julkaiseman Covid Resilience Ranking tutkimuksesta

      • Anonyymi

        Näin on.


    • Anonyymi

      Kehuisin,jos löytyisi vähänkin hyvää aihetta,joka olisi tämän hallituksen aikaansaannosta eikä suhdanteista johtuvaa,

    • Anonyymi

      Osa-aika työ pienellä palkalla, jolla ei elä, vaan pitää anoa sossusta tukia. Samoin muualta tullut halpis duunarit saavat palkan melkein kokonaan sossusta, näitä kokoomus haluaa lisää.

    • Anonyymi

      Kokoomus ei halua muuta kuin halpaa työvoimaa ja kansan kurjistamista

    • Anonyymi

      Katainen: 47 mrd €

    • Anonyymi

      Miten Sipilän hallitus onnistui? Velkaa otettiin . Leikattiin 2 Mrd sosiaaliturvasta. Siirrettiin sosiaaliturvamaksuja yrityksiltä palkansaajien maksetavaksi 6,5 Mrd. (Eläke-Työttömyys) Sipilä hallitus. Kuluneella hallituskaudella valtio-omisteisten yhtiöiden osakkeita myytiin yhteensä 3,2 miljardin euron arvosta. Polttoaineyhtiö Nesteen hallitus pisti lihoiksi poikkeuksellisen rajulla kädellä. Hallituskauden alkupuolella valtio myi 49,9 prosenttia puolustusteollisuusyhtiö Patriasta norjalaiselle kilpailijalle. Maaliskuussa 2018 valtio myi 85 prosentin omistuksensa hyötyajoneuvojen huoltopalveluja tarjoavasta Raskonesta 7,2 miljoonalla eurolla eli käytännössä huomattavasti alle todellisen arvon. Näin kertoo Taloussanomat Sipilän hallituksen ”talousihmeen” taustoista. Hallitus on kehuskellut laittaneensa Suomen kuntoon kipeillä leikkauksilla ja säästötalkoilla, mutta tosiasiassa se ihme tehtiin tyypillisellä kvartaalitalouden tempulla . NO? Näkyykö tämä jossain kansan arjessa kunnissa?

      • Anonyymi

        Myikö Sipilän hallitus omille, lähipiireilleen valtion omaisuutta halpis hintaan. Kuka se oli joka osti valtion omaisuutta halpis hintaan ja möi voitolla jenkeille. Kauppatulot verottomina kirjekuoriin ilman mitään veroja.


      • Anonyymi

        Ei näy. Ja persut olivat ilolla mukana 2 vuotta hyväksymässä nämä.


    • Anonyymi

      SE hyvä puoli on aina kun joutuu oppositioon. Syyt voi lykätä istuvan hallituksen syyksi. Nekin jotka on päätetty edellisessä hallituksessa jo. Palautuu vasta nyt lausuntakierrokselta . Ase ja hävittäjä hankinnat , Ruuhkamaksut ,tietullit yms.. Edellisen hallituksen kannattajat taisi nukkua kun ohi meni monta Sipilän hallituksen päätöstä mistä näköjään ei ole mitään tietoa.

    • Anonyymi

      Muistakaa nyt, huom. tämäkin on Sipilän hallituksen jäljiltä pääasiassa jäänyt perintö, mikä selvittämiseen nykyinen hallitus joutuu uhraamaan tärkeää aikaa, joka on pois muiden vaativien asioiden hoidosta. Siis hallituksessa oli Sipilä (kesk), Orpo(kok) ja Soini (PS/Sin) Orpo yrittää lausunnoissaan näytellä kuin ei tietäisi kaupoista ja asioista mitään. No ei se kyllä oikein tiedäkään, vaikka talousneuvoja jakaa mieluusti. Kokoomus ja persut olisi leikannut yritystuista mieluusti korona-aikana, mutta talousviisaat on useampaan otteeseen todenneet että ketuleen olisi mennyt ilman elvytystä mihin sitä lisääntyvää valtionvelkaa käytettiin, niin kuin heidän yhteisellä hallituskaudella Sipilän kanssa moni asia menikin syteen ja saveen.

    • Anonyymi

      Mutta kannattaa muistaa että Velkaa on 30% vähemmän mitä on EU-maissa keskimäärin

      • Anonyymi

        Juuri näin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin.

        Ai mitä näit, en tajunnut? Oliko syötävääkin


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Harmi. Kun Opposition "Sekundaekonomit" on ihan pihalla kuin lumiukot. Fortumin Rauramo kertoi jo -17 Fortumin rahoittavan Uniperin oston omilla Irlannissa olevilla rahoillaan. (Meillä PM Kepu ja Kok on "nukkunut" kun Fortumi on maksaa veroja Irlantiin enemmän kuin Suomeen-05 lähtien. Siellä on pienemmät verot. ) Veronmaksajille/Valtiolle ei yrityskaupasta koidu muuta kuin se ehkä menettää Uniperistä tulevat tuotot . JOS luottoluokittajat pudottaa Fortumin luottoluokitusta. Eikö Kokoomuksen VM Orpo edes ollut kiinnostunut mitä Valtion tuotoille käy jos kauppa-17 meneekin reisille? Uniperi EU suurimpia hiilivoimaloita ,päästöt? Uniperi Kaasuputken suurin rahoittaja? Venäjä ,Venäjä ,Venäjä?

    • Anonyymi

      kannattaa myös ottaa huomioon se seikka että tutkitusti suomessa on vanhojen Eu maiden heikoin ostovoima veronmaksajilla.

    • Anonyymi

      Valtionvelka nykyisen hallituksen aloittaessa oli 107 miljardia eli oli sitä velkaa ottaneet jotkut muutkin ennen nykyistä hallitusta ja tämän hallituksen aikana on ollut ”hieman” eri koko luokan haasteita vuodesta 2020 lähtien niin enpä lähtisi sormella osoittelemaan tästä velasta vain tätä hallitusta

    • Anonyymi

      Missä rotkossa nyt ollaan? Suomi on 15 Rikkain valtio . Kai ymmärrät että Valtiolla/Kansalla on mittava omaisuus myös? Metsää, luonnonvarat, kiinteistöjä, taideaarteita Osake ja velkakirjoja EU pankeissa. Tuottoja yrityksiltä ym. EI pörssiyrityksiäkään verrata velan märällä vaan niiden omaisuudella. Miksi KOK poistaa rikkailta ja yrityksiltä veroja jos kestävyysvaje/verovaje Budjetissa? Eikö silloin jokainen veroeuro tarvittaisi velanmaksuun . Joka hallitus on ottanut velkaa. Velat lähti kasvuun Finanssikriisissä-08. "Kreikka" peitenimellä. Estettiin EU Saksan ja Ranskan pankkeja kaatumasta. Joko on alettu tienata "Kreikan" 225 MRD velalla? Olis rahalle nyt tarvetta esim. SOTE.

    • Anonyymi

      Olet niin oikeassa.

    • No hyvä, olen osittain samaa mieltä, mutta ansio kuuluu kyllä myös Sipilän hallitukselle, joka nosti Suomen talouden suosta ja loi hyvät pohjat. Vasemmisto osaa kyllä jakaa rahaa, mutta kykeneekö se ottamaan vastuuta todella kovina aikoina? Ne tosi kovat ajat ovat nyt edessä. Sorry vaan Sanna, suoriuduit ihan kunnialla koronasta ja jopa sodasta Euroopassa, mutta nyt on edessä todellinen haaste, talous. Näen, että kaksi asiaa täytyy edelleen pitää mielessä. Suomi ei saa velkaantua nopeammin kuin vertailumaat ja Suomessa inflaatio ei saa laukata kovempaa kuin vertailumaissa. Nämä ovat näitä meikäläisen yleisiä nyrkkisääntöjä, jolla tavallinen tarkkaileva kansalainen voi pysyä kärryillä siitä, mitä maan taloudessa tapahtuu. Piru saattaa kuitenkin piillä detaljeissa, semmoisissa kuin Fortum ja Olkiluoto. Omasta puolestani haluaisin vielä vahvasti painottaa, että liiasta aatteellisesta intoilusta pitäisi luopua, sen aika ei ole ainakaan nyt.

    • Anonyymi

      Marinin hallitus piti huolen siitä ettei koko sotesta tullut täysin yksityisbisnestä,kuten Sipilän hallitus ( kokoomus,kepu ja persut ) sitä yritti neljä vuotta tehdä,muttei tietenkään onnistunut siinäkään.Kaikki hallituksen esitykset kaatuivat aina perustuslakivaliokuntaan,eli olivat lainvastaisia yrityksiä yksityistää koko sote,mutta onneksi se torjuttiin.Koko Sipilän hallituskin kaatui omaan soteensa,kun ei kyvyt riittäneet,nurin meni kepu,kokoomus ja sini/mustapersut ja hyvin jouti mennä.

    • Anonyymi

      hienoa että kokoomuslaisetkin toteaa ettei velaksi voi elää eli lopetetaan työssä käyviltä tulonsiirrot ja maksetaan palkkaa millä pärjää se ei ole tervettä käydä töissä palkalla millä ei pärjää

    • Anonyymi

      apu saku timonen Kuten viime perjantaina totesin, niin rikkailla ei ole rahaa ja köyhille sitä ei pidä antaa. Tänään on selvinnyt, että ainakin rikkaiden verotusta pitää keventää, mutta vielä parempi on, jos kaikkien työtuloverotusta kevennetään. Näin ainakin näyttää ajattelevan EVA:n johtaja Emilia Kullas Iltalehden kolumnissaan, jonka otsikossa on outo viittaus vappusataseen. Kuten perjantaina kerroin, niin sehän on jo annettu. Elokuussa tulevan indeksikorotuksen jälkeen takuueläke on sata euroa suurempi kuin vuonna 2019.

    • Anonyymi

      Paras ja suosituin on joo.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mannekiini Sanna ryösti kansan kassan. Etusivulla aina kun ostaa uuden mekon. Mahtavaa, että on noin pätevä johtaja suomella. Saulikin ihailee.

    • Anonyymi

      Marin on molannut itse itsensä ja ylentänyt itse itsensä muiden syytöstensä yläpuolelle.

    • Anonyymi

      Jari Tervo on sanonut että viimeisin hallitus on aina pahin hallitus.

      • Anonyymi

        En tiedä onko hän muuttanut kantaansa tässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä onko hän muuttanut kantaansa tässä.

        En ole kuullut että hän tätä hallitusta olisi moittinutkaan. Liekö aate sama.


    • Anonyymi

      Sosiaalikulut nousseet.
      Enemmän ihmisiä työelämän ulkopuolella kuin monen edellisen hallituksen aikana.
      Ostovoima heikentynyt ja ennuste heikentymään päin.
      Velkakuormaa lisätty lähes 40 miljardilla.
      Suomi sidottu EU:n yhteisvastuuvelkajärjestelmään.
      Suomi maksoi EU:lle 2020 n. 800 miljoonaa enemmän kuin sieltä sai.
      2021 maksuosuus kasvoi edellisestä n. 120 miljoonalla.
      Kelatukien nosto riittämätön.
      Eläkkeiden nosto riittämätön.
      Hoitajamitoitus edelleen viturallaan.
      Hoitajamitoitukseen päästään mm. vähentämällä sairaaloiden vuodepaikkoja.
      Epidemiajohtajuudessa valheita ja vedätyksiä.
      Kuntavaalit siirrettiin valheellisesti.
      Työllisyysasteella kikkailua Sipilän hallituksen tapaan.
      Työttömyysasteella kikkailua Sipilän hallituksen tapaan.
      Kuluttajien luottamus talouteen heikko.
      Kuluttajien arvio hallituksen ja Marinin talousosaamisesta heikko.
      Yrittäjien arvio hallituksen talousosaamisesta heikko.
      Rikollisuus kasvanut.
      Harmaa talous kasvanut.
      Ulkomainen jengirikollisuus kasvanut.
      Nato-jäsenyyden tuputtaminen valhein.
      Ei kyetä tekemään suuria ja vakavia päätöksiä. Siirretään ensivaalikaudelle.
      Jne
      Jne
      Jne.....


      Hallituksen laastariratkaisut ei ole millään tavalla riittäviä nykytilanteessa. Todellinen nykytilanne on kyllä saatu hyvin piiloon, joten pienetkin positiiviset teot näyttäytyy ikään kuin kokonaistilanteen kuvaajina.

      Marinin hallituksen "parasta toimintaa" on ollut kivat uutiset, populistiset hengennostatukset, hyvät aikeet, hyveposeeraus, kekkulointi mekoissa ja nahkatakeissa ja farkkushortseissa....

    • Anonyymi

      2009 vuodesta Vanhasen hallituksesta asti Suomen BKT madellut, koska porvarijohtoiset hallitukset ovat pakkolakiuhilla vaatineet 0-korotuksia ja äärimaltillisia palkkakierroksia, jolla maksimoidaan yritysten ja omistajien voitot. Sipilän porvarihallitus kiristi jopa täysin työnantajien puolelle asettuneena pakkolaeilla työläisiä, jos työläisten tuloja leikkaava KiKy ei kelpaisi. Omistajaluokan eliitille KiKy oli täysin vapaaehtoinen. Nyt kun Marinin demarijohtoisen hallituksen aikana BKT/talous nousee, kuten myös työllisyys ja investoinnit sekä kilpailukykysijoitus, porvariomisteiset oikeistomediat käyvät sutena kimppuun. Ei missään nimessä Orpon kokoomusjohtoista PersKeKo2 porvarihallitusta valtaan, joka tuhoaa taas talouskasvun ja työllisyyden!

    • Anonyymi

      Rampauta työläisten ostovoima ja talous/BKT sukeltaa, koska kotimaan kysyntä laskee. Tämä ei mene kokoomuksen, kepun, liike nytin ja RKP:n porvareille jakeluun.

    • Anonyymi

      Hyvin on ottanut lisää velkaa, jopa italian mafiosot ovat mielissään.
      Velka on varastamista tulevilta sukupolvilta, asiat pitää kertoa oikeilla termeillä.

      • Anonyymi

        Se on juurikin näin, elämme tulevien sukupolvien rahoilla. Raskaasti saavat tehdä töitä, että voivat maksaa tämänhetkisen elintasomme.


    • Anonyymi

      Marin ei ole henkisesti sivistynyt, korkeatasoinen nainen, vaan lapsellinen, alatyylinen ja nolo, typerys.

      • Anonyymi

        Marin pääsee syksyllä jo 37,6 miljardiin velanotossa.


    • Anonyymi

      Jatkuva amis siirrot esim Vuoti Haapakangas puhelut muille jatkuva väkivalta yhdistelmä Aution sukuun syytettynä toimittaja Paananen Alatalo TV ei mitään myynti tolkua tk

    • Anonyymi

      "2020 ja 2021 Migrin mukaan harvinaisen vähän humanitaarista musliminuorukaismaahantuontia". Migrin tilastojen mukaan yli 400 000 oleskelulupaa. Harvinaisen vähän...

    • Anonyymi

      Ja VELKA kasvannut

    • Anonyymi

      Kyllä kansa tietää että ovat tuhoamassa Suomea.

      • Anonyymi

        NWO Sanna ja NWO Sauli ne hyvin yhteen soppiivat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NWO Sanna ja NWO Sauli ne hyvin yhteen soppiivat.

        WEF Orpo ei hyvä.


    • Anonyymi

      Paras mitä meille tavallisille tallajille löytyy. Muistakaa porvarihallituksen tekoja.Kokomus huutaa kateudessa, persut tyhmyydessä."Kateus vie tuhkatkin pesästä"

      • Anonyymi

        Sossun suurin ongelma on kun siltä loppuu toisten rahat.


    • Anonyymi

      Että inhottaa demaripuolue ja ministeri marin.

    • Anonyymi

      Ei se julkisen sektorin kasvattaminen verotulojen määrää kasvata. Ainoastaan yritykset, jotka tuovat viennin kautta Suomeen rahaa, ovat niitä todellisia työllistäjiä ja verotulojen lisääjiä. Vientiyritykset tuovat sitä rahaa ja hyvinvointia Suomeen, jota me muut täällä keskenämme siirtelemme. Tämä tosiasia on aktiivisesti unohdettu joka käänteessä.

      Ei niitä vientiyrityksiä ja vientituloja yksinkertaisesti vaan tule kaarnaveneitä veistämällä, pizzoja paistelemalla tai lisäämällä turhia julkisen sektorin työpaikkoja.

      Jos tässä yhteiskunnassa pitäisi jotain tukea, niin niitä yrityksiä ja niiden omistajia sekä työntekijöitä, jotka oikeasti vientiin tuotteitaan tai palveluitaan saavat myydyksi.

    • Anonyymi

      Tämä hallitus vähät välittää maailman tärkeimmän ammatin ihmisistä ja heidän selviämisestä raketin lailla kohonneiden tuotantokustannusten nousun vuoksi. Ellei Persut olisi ottaneet asiaa esille eduskunnassa kevättalvella, ei sitä olisi tehnyt edes kepulit. Punikkeja ei vähempää voisi kiinnostaa mistä ruoka tulee. Kaupassa sitä vielä on näkynyt.

      • Anonyymi

        .....ei vermaan kauan näy, viimeisiä viedään, kullanhintoihin menee, jos mielii saada ruokaa


    • Anonyymi

      Persut munasivat täydellisesti ollessaan mukana päättämässä edellisessä huuhaa-hallituksessa pääosin myös.

    • Anonyymi

      Dreamarien kakkosta odotellessa 👍

    • Anonyymi

      Ihanaa Marin, ihanaa!

    • Anonyymi

      Ei ole maan asiat Marinin hallinnassa. Pelkällä jatkuvalla lainan otolla ei voi maata johtaa menestyksellisesti.

    • Anonyymi

      Juuri näin.

    • Anonyymi

      Marinin hallitus paras vuosikymmeniin.
      Onneksi juuri Matinin Viisikkohallitus isojen kriisien aikana.

    • Anonyymi

      Hillary CLINTON KEHUI SANNA ARINIA, MITEN TANSSII VILLISTI JA KUUMEISESTI JA BILETTÄÄ AHKERAAN JA KEHOITTI JATKAMAAN SAMAANTAHTIIN.
      Sitä se Hillary ei muuten tiennyt, että pääministerinä hän ei tietenkään voi jatkaa.
      Sitä emme voi tietää, voiko Amerikoissa juoviksissa ja huumeisena hoidella pääministerin virkaa ja joltakin ystävä lääkäri homolta hankkia lääkärin todistuksen, todisteeksi huumetestistä, joka on vielä samoissa hommissa bilettelemässä.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe