Miksi jouduin mankkaalle?(ja alkoholisoiduin).

Miksi jouduin mankkaalle? (ja alkoholisoiduin).

Kirjoitin noin 42 vuotta sitten opuksen Vxttumaisia säkeitä. Se julkaistiin ollessani mankkaan psykiatrisessa sairaalassa hoitaja/lääkäri harjoittelijana.

Ihan aluksi..Ymmärsin tiettyjen lahkolaisten/uskontojen ja muiden yhteneväisiä ajatuskia ja ihmisten hallintaa aivopesemällä. Laitoksen pesulassa kävi kova kohina öisin kun jotkut (eräät) aivopesivät uusia harjoittelijoita tähän.

Minä onneksi huomasin ja pelastauduin siltä kohtalolta.

Kirjoitin opuksen joka kertoi tästä. Nimesin sen Vxttumaisia säkeitä. Sain sen julkaistavaksi. kaikki eivät siitä tykänneet. Voitin kuitenkin erään kirjallisuuden palkinnon tästä mutta sillä seuraamuksella että vaikka sainkin mökkitontin mankkaalta nämä vihaihmiset muuttivat asian niin että jouduinkin mankkaan kaatopaikalle.

Tontti löytyi paikallisten juoppojen kylästä. Yritin saada oikeutta oikeudessa mutta suomihan nyt tunnetaan laeistaan. Uhrilla ei oikeuksia.

Niin no..kirjoitin vielä lisää vXttumaisia säkeitä jolloin nämä vihaihmiseni antoivat minusta eliminointi palkkion.

Muutamaa vuotta myöhemmin sainkin puukosta. minut hakattiin ja minut yritettiin myrkyttää feikkivodkalla. Se aiheutti minulle ryppyjä, neurologisia ongelmia harmaan ihon ja minusta tuli likinäköinen. Tunsin itseni charles bronsoniksi. paitsi että minulla on pienet kädet sekä olen likinäköinen enkä ollut oikeasti niin wanha.

Selvisin niistä jutuista kuitenkin ajan kanssa ja selvisin mankkaaltakin joten nyt olen saanut olla rauhassa.

Maine on menevä ja tässä tapauksessa hyvä niin. Maailma on muuttunut ja henkenikin on vain 20 euron luokkaa. Täytyy hullu olla (lahkolainen?)että riskeeraa elämänsä 20 euron vuoksi.

Mitenköhän kävi heionjen murhissa???

Haley bobb ei vienyt mukanaan avaruuteen..enkä päässyt portugaliin mutta nyt olen pentholusessa ja perintöä odotellessa. jos perseidien kakat eivät pommita minua hengiltä harkitsen muuttoa tästä byroslaviasta viimestään kun on perintö hallussa.

2

396

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oletkin näköjään ottanut neuvostani vaarin ja vaihtanut alkoholin koviin huumeisiin tai skitsofreniaan. Tämä oli hyvä kirjoitus! Heinojen autokin oli parkkeerattuna Mankkaan kaatopaikalle eli kaikki täsmää.

      Aiotko yöpyä vai ovatko vammasi liian vakavat? Jos ihmisellä on pienet kädet, niin hänellä on kansanperinteen mukaan pienet tulotkin.

      Hannu Salama tuomittiin aikanaan vankeuteen jumalanpilkasta, mutta Kekkonen armahti. Nämä eräät maat elävät ainakin 3000 vuotta perässä meistä. Nillä ei ole muuta nykyaikaista kuin aseet, joita Putinillekin myyvät.

      • Otin neuvostasi muorin.

        Luulin näitä vieroitusoireiksi kun en ole alkoholia voinut juoda eikä sitä pirun keskikeppanaa. Vodkasta aidostakin sekoo pää. Entinen kihti jalka on rasitusarka mutta kihti kadonnut. luulen.

        En ole kuitenkaan uskaltanut juoda alkoholia ja rahaakin on säästynyt. Sijoita en mutta säästöön laitan. parempi tontti pois espoosta. Nukun kotona ja lähikauppaon kaukaisin paikka missä olen käynyt. tai no kaikki alle 5 kilometrin säteellä.

        Voi viddu pienet kädet mutta kätevät.

        Aseet ovat tärkeitä takapajuisille maille. Jollain pitää pullistella muttei älyllä. Tuhoamalla vaan. Sotaa sotaa jumalan nimeen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe