suomen yksi taidokkaimpia hyvien poprokkibiisien tekijöitä joilta onnistuu hitaat, nopeat ja puolinopeat musateokset ja hittejäkin kykenivät tekemään. Esim matkustaja on kestohitti tai älä koskaan ikinä(joka sisältää psykologisessa mielessä varsin älykkään sanoituksen eli psykologisesti älykäs sanoitus). Mustat varjot on tosi hyvä biisi ja onhan niitä uran aikana paljon hyvintehtyjä teoksia joissa korostuu aika ajoin herkkyys ja aika ajoin poweri eli nehän aloitti uransa kolmella ekalla studiolevyllä nopeatempoisilla power pop biiseillä. Esikoislevy ilmestyi vuonna 1995 kun suomi voitti jääkiekossa maailmanmestaruuden. Superegolla taisivat tehdä sen yhden isoimmista hiteistään eli unihiekkaa. Hei pieni ei noussut megahitiksi vaikka aineksia olisi ollut siihen. Bändin porukka on taidokkaita lauluhommissa.
Lanka egotripille
Anonyymi
0112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.