John Väinö Forsman

Anonyymi

Tutustuin hetki sitten suomalaisen Hämeenlinnassa v. 1924 syntyneen John Väinö Forsmaninkin kiehtoviin pianosonaatteihin BISsin v. 1998 julkaistulta CD levyltä jonka voi kuunnella esim. Spotifysta. Forsman opiskeli Tukholmassa, Kööpoenhaminassa, Yhdysvalloissa, italiassa ja Itävallassa ja toimi 40 ja 50 luvuilla musiikkitoimittajana Kööpenhaminassa missä Hansen julkaisi hänen sävellyksiään. Hänellä oli myös tanskan kansalaisuus. Forsman muutti 50 luvun puolessavälissä USA;han ja sieltä Meksikoon Mexico cityyn jonne hän perusti lasten musiikkikoulun. Sävellyksiä ovat kiehtovien ja melko modernien pianosonaattien lisäksi mm. baletit Fenosatra ja Die Schatten, TV ooppera Die Lyrichen Märchen, sinfonia ja sinfoninen laulu orkesterille sekä lisäksi mieskuorolauluja ja pedagogista musiikkia.

1

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Forsman oli sydämeltäänkin tosi suomalainen taistellessaan vapaaehtoisena jatkosodassa vaikka levykriitikon mukaan toimi myös tanskalaisessa vastarintaliikkeessä ja työskenteli myöhemmin musiikinopetajana perustamassaan musiikkikoulussa Meksikossa.

      Forsmanin varhaiset pianosonaatti lienevät uusklassisia teoksia tyyliltään ja sävelkieleltään ehkä vapaatonaalisia, paikoin kirpeän dissonoivia, nopeissa osissaan täynnä rytmistä energiaa kun hitaat osat ovat ilmeeltään syvämietteisiä säveltäjän suunnatessa niissä katseensa sisimpäänsä pohtiessaan syntyjä syviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      61
      11635
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      96
      8841
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      12
      4417
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      23
      3984
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3861
    6. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      90
      3656
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3646
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      15
      3451
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      34
      3232
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      45
      2435
    Aihe