Tulevaisuuden olosuhteet

Anonyymi

Sitten kun Jehova on tuhonnut suurimman osan ihmisistä ja jäljelle jäävä aines elää ikuisesti maan päällä, miten käytännön hommat toimivat? Herkälle ekosysteemille kaikki eläimet ovat tärkeitä. Mutta esim punkit, käärmeet , skorpionit ja tse tse- kärpäset eivät kuulosta paratiisimaiselta. Entäs raskaat ja "likaiset " työt, esim jätteiden lajittelija tai viemärisukeltaja, kuka ne hommat hoitaa? Miten arki pyörii tuossa paratiisim kaltaisessa maailmassa?

61

483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jonkun on yksinkertaisesti tehtävä likaiset työt. Tietenkin pettymys olisi toimia paratiisin roskakuskina. Odottaisin vähän mielekkäämpää ikuista elämää.

    • Nuo ovat jehova-sedälle pikkujuttuja ratkaistaviksi. Onhan hän keksinyt ympyrän, jonka kehän ja halkaisijan suhde on kolme. Nykyisin yleisessä ympyrässä se on π ,eli noin 3,14.
      Samoin kuin jehova-setä keksi sellaisen aurinkokunnan, jossa aurinko saattoi pysähtyä taivaalle. Kehitti lumen ja rakeiden varastotilat taivaaseen. Ja sellaisen Maan joka oli neliskulmainen littana ja tuettu pylväillä. Ja keksipä sellaisen käärmeen, joka syö maan tomua ja jäniksen joka märehtii, nelijalkaisen heinäsirkan, lepakon joka on lintu,

    • Anonyymi

      Entä jos paratiisin viemäri sukeltaja jää sinne putkeen jumiin ja kuolee, niin miten ikuisen elämän käy? Tekevälle voi sattua ja sattuukin, tarjoaako oppi selityksiä?

      • Anonyymi

        Entäs jos tulee auto-onnettomuus, ja jalka irtoaa tai vaikka kuolee? Luodaanko sitä ihminen taas uudelleen? Kulkevatko miehet siellä aina äärimmäisen lyhyissä hiuksissa puku päällä poliitikon näköisinä, ja naiset jakkupuku päällä konttoristin näköisinä? Entäs jos ei ole kiinnostunut kummastakaan suuntauksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT uskonnossa on epäloogisuuksia vaikka muille jakaa. Myöskään en usko, että Jumala hyväksyy vain lakimiehiä ja liikemiehiä jäljittelevän ulkonäön, ja heidän viihde ja musiikkimakunsa, joka on pääasiassa klassinen, tango ja muu kansanmusiikki soitettuna akustisella kitaralla ja haitarilla. Tanssinkin pitäisi olla letkajenkkaa, tangoa tai muuta kansantanhua. Tuollaista ahdasmielisyyttä en usko Jumalan mielipiteiden olevan. Maailmaan mahtuu miljardeja ihmisiä. JT on kammottavan suvaitsematon ja ahdasmielinen uskonto. Kokouksiin en enää mene, ellei tuollainen kaavamaisuus ja ahdasmielisyys lopu.

        Ompelija olisi hyvä ammatti uutta asiainjärjestelmää ajatellen. Paratiisiin tarvitaan suuri tehdas tuottamaan mekkoja ja puvuntakkeja. Kun ylösnousemus alkaa ja jengi nousee haudoista paljainpersein niin on kiva kun voi antaa siistin puvun.

        gausch dtishen shuunnalla aena järiestellään aseita ja musiikkia vestsifaali : guns& music

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT uskonnossa on epäloogisuuksia vaikka muille jakaa. Myöskään en usko, että Jumala hyväksyy vain lakimiehiä ja liikemiehiä jäljittelevän ulkonäön, ja heidän viihde ja musiikkimakunsa, joka on pääasiassa klassinen, tango ja muu kansanmusiikki soitettuna akustisella kitaralla ja haitarilla. Tanssinkin pitäisi olla letkajenkkaa, tangoa tai muuta kansantanhua. Tuollaista ahdasmielisyyttä en usko Jumalan mielipiteiden olevan. Maailmaan mahtuu miljardeja ihmisiä. JT on kammottavan suvaitsematon ja ahdasmielinen uskonto. Kokouksiin en enää mene, ellei tuollainen kaavamaisuus ja ahdasmielisyys lopu.

        Mikä voisi olla ihanampaa kuin vetää letkajenkkaa ikuisuus paratiisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ompelija olisi hyvä ammatti uutta asiainjärjestelmää ajatellen. Paratiisiin tarvitaan suuri tehdas tuottamaan mekkoja ja puvuntakkeja. Kun ylösnousemus alkaa ja jengi nousee haudoista paljainpersein niin on kiva kun voi antaa siistin puvun.

        Voitaisiin koota valmiiksi sellaisia ylösnousemus settejä missä olisi salkku, puku, kirjallista materiaalia ym valmiina. Sellaisen kun antaa niin tulija pääsee heti alkuun uudessa maailmassa.

        Siistejä vaatteita on malliltaan ja tyyliltään olemassa vaikka kuinka paljon erilaisia. Minä en JT tyylin vaatteisiin suostu pukeutumaan ylösnoustessa haudasta. Alan.jo nyt opiskella ompelemista ja vaatesuunnittelua, että ei tarvitse kuivakkaan uskovaistyyliin pukeutua. En edes yöllä suostu kulkemaan JT vaatteissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitaisiin koota valmiiksi sellaisia ylösnousemus settejä missä olisi salkku, puku, kirjallista materiaalia ym valmiina. Sellaisen kun antaa niin tulija pääsee heti alkuun uudessa maailmassa.

        Minä en tarvitse mitään ryhmäopiskelutilaisuuksia Vartiotornia lukien. Osaan lukea itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ompelija olisi hyvä ammatti uutta asiainjärjestelmää ajatellen. Paratiisiin tarvitaan suuri tehdas tuottamaan mekkoja ja puvuntakkeja. Kun ylösnousemus alkaa ja jengi nousee haudoista paljainpersein niin on kiva kun voi antaa siistin puvun.

        Kun pitää arkielämässä mekkoa tai hametta, tulee repeytyminen ja rasvatahroja edustusaasuun. Myöskään kotityöt eivät suju hame päällä. Hame päällä vain istutaan sohvalla tai tuolilla. Se ei ole tarkoitettu toimintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ompelija olisi hyvä ammatti uutta asiainjärjestelmää ajatellen. Paratiisiin tarvitaan suuri tehdas tuottamaan mekkoja ja puvuntakkeja. Kun ylösnousemus alkaa ja jengi nousee haudoista paljainpersein niin on kiva kun voi antaa siistin puvun.

        Kuka siellä kankaita joutaa tehdä? Kaikki viljelevät alasti maatilkkua. Siellä ei ehditä ompelemaan edes omia vaatteita. Pelkkä Jeesuksen aikainen pitkä vaate on tulevaisuuden vaate. Nykyiset vaatemallit vaativat sorminäppäryyttä ja lahjakkuutta. Sellaiseen harva pystyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ompelija olisi hyvä ammatti uutta asiainjärjestelmää ajatellen. Paratiisiin tarvitaan suuri tehdas tuottamaan mekkoja ja puvuntakkeja. Kun ylösnousemus alkaa ja jengi nousee haudoista paljainpersein niin on kiva kun voi antaa siistin puvun.

        Ompelijoita ei tarvita. Paratiisiin ylösnoustaan silitetyssä 50-luvun tyyilsessä puvussa ja nappaskengissä. Ilmeisesti tämä oli myös Jehovan alkuperäinen suunnitelma. Se on tarkoituksenmukaisin ja mukavin asu niissä olosuhteissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ompelijoita ei tarvita. Paratiisiin ylösnoustaan silitetyssä 50-luvun tyyilsessä puvussa ja nappaskengissä. Ilmeisesti tämä oli myös Jehovan alkuperäinen suunnitelma. Se on tarkoituksenmukaisin ja mukavin asu niissä olosuhteissa.

        Sellaiset 50-luvun vaatteet eivät sovi maaseudulle. Jehovalla ei varmasti ollut mielessä 1950-luku jälkeen Kristuksen vaatteita suunnitellessa ihmisille. Oikea tyyli on lähi-idän Jeesuksen ja Aabrahamin tyyliset vaatteet. Nykyajannhömppätyylit typerine kravatteineen ovat kauhistus menneiden vuosisatojen ihmisille. He haluavat palata hautaan, jos joutuvat pukeutumaan nykyajan toimistoihmisten vaatteisiin. He eivät edes ymmärrä, mitä sellaiset toimistot ovat. Miksi JT eivät arvosta kunnon työntekijöitä, vaan täytyisi olla paperinpyörittäjä ollakseen arvostettu ihminen.

        Ja mistä tulevat ompelukoneet? Pukujen ja sarkahousujen valmistuksessa tarvitaan niitä.
        Kun 100 vuotta on mennyt, eivät ompelukoneet enää toimi. Missä on saastuttava tehdas joka niitä valmistaa? Tai missä valmistetaan teräs tai rauta?
        Entäpä koneoljy?
        Entäpä teräksiset ompelukoneen neulat? Missä niitä tehdään?

        Asiaa JT:t kieltäytyvät ajattelemasta sanomalla:" emme kaikkea tiedä", tarkoittaen kuitenkin, että asiat menee niinkuin ME halutaan.

        JT eivät ajattele ollenkaan järjen kannalta asioita. Moni asia on teollisuudesta kiinni. Vaatteet ommeltiin käsin aikoinaan. Tuskin mitään ompelukonetehtaita tulee olemaan. Parasta olisi jo nyt alkaa asennoitumaan siihen, että tulevaisuudessa kaikkialla ihmiset ovat Jeesuksen ja apostolien näköisiä, jonkalaisia kuvia on Vartiotornit täynnä. Vaatteita tulee olemaan vähemmän, kun vaateteollisuus ei syydä putkena uutta vaatemallia myytäväksi. Jos teollisuus tulee jatkumaan tavalla tai toisella, järjestelmä ei suuresti tule muuttumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en tarvitse mitään ryhmäopiskelutilaisuuksia Vartiotornia lukien. Osaan lukea itse.

        Tuskinpa noin huonolla asenteella edes paratiisia näkee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskinpa noin huonolla asenteella edes paratiisia näkee.

        Olenhan aikoinaan itse löytänytkin JT asian. Itse luin ja itse otin selvää asiasta. Olen lukutaitoinen ihminen, enkä tarvinnut ketään kuulustelijaa. Kaikilla ei ehkä äly ja itsenäisyys riitä ymmärtämään yksinkertaisiakaan asioita. Asenteeni on aivan oikea. Ja sellainen sen kuuluukin olla. Itsenäinen ihminen, joka osaa lukea ja ymmärtää lukemansa. En ole ryhmäihminen.

      • Anonyymi

        Paratiisissa ei voi hukkua, joten viemärisukeltajakaan ei tarvitse varusteita. Ilmeisesti Jehova järjestää asiat niin hienosti, että voi hengittää veden alla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mistä tulevat ompelukoneet? Pukujen ja sarkahousujen valmistuksessa tarvitaan niitä.
        Kun 100 vuotta on mennyt, eivät ompelukoneet enää toimi. Missä on saastuttava tehdas joka niitä valmistaa? Tai missä valmistetaan teräs tai rauta?
        Entäpä koneoljy?
        Entäpä teräksiset ompelukoneen neulat? Missä niitä tehdään?

        Asiaa JT:t kieltäytyvät ajattelemasta sanomalla:" emme kaikkea tiedä", tarkoittaen kuitenkin, että asiat menee niinkuin ME halutaan.

        Tanskassa on jevovien sali ja tontti rakennettu vapaamuurari tyyliin ja ilmansuunta osoittaa johonkin muuhun ? ,en muista enää. Silkenborg.
        Tekevätkö työtä ulkomailla kaikki ihmisten nimet perheet ym ja heille maksetaan siitä? Vainoamista se on tulla toistuvasti ovelle ja laittaa luukusta vihaa ja pahuutta sisältävän lappusia. Ketä kävivät palvelee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskinpa noin huonolla asenteella edes paratiisia näkee.

        Mitäs huonoa siinä on, että on tarpeeksi älyä, että ymmärtää lukemansa? Suostuin aikoinaan tutkisteluihin, vaikka ooin jo itsenäisesti ottanut selvää asioista. Tutkistelut uusintana eivät edistäneet asiaa kohdallani mitenkään. Tutkistelujen pitäjät eivät edes mitään Einsteineja olleet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mistä tulevat ompelukoneet? Pukujen ja sarkahousujen valmistuksessa tarvitaan niitä.
        Kun 100 vuotta on mennyt, eivät ompelukoneet enää toimi. Missä on saastuttava tehdas joka niitä valmistaa? Tai missä valmistetaan teräs tai rauta?
        Entäpä koneoljy?
        Entäpä teräksiset ompelukoneen neulat? Missä niitä tehdään?

        Asiaa JT:t kieltäytyvät ajattelemasta sanomalla:" emme kaikkea tiedä", tarkoittaen kuitenkin, että asiat menee niinkuin ME halutaan.

        Ainakin suomessa on kymmeniä tuhansia koneinsinoorejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin suomessa on kymmeniä tuhansia koneinsinoorejä.

        JT:n joukossa 1 tai 2.
        Mutta mistä saastuttamattomasta tehtaasta he hommaavat metallin?
        Kuka ne kaivaa ja mistä?
        Missä on rikastamo? Sellainen joka ei saastuta?
        Eikä nyt kelpaa mikään oletus tai luulo vastaukseksi?

    • Anonyymi

      Kärryvahdin, kenttäilijän ja ovelta ovelle kaupustelijan toimet loppuvat kun ei ole enään maallisia kiinnostuneita kelle järjestöään markkinoida.

      • Anonyymi

        Joainen laitetaan paratiisimaassa lippaamaan paskoo. Siihen menee alustavien laskelmien mukaan 500 vuotta. Jos sanoo paikallisvanhimmalle:" nyt loppu paskon lippaaminen", niin saa tuomion:" kivitys". Ja se laitetaan toteutukseen 100 vuoden kuluessa.
        Joten vielä pääsee 100 vuotta nauttimaan paskon lippaamisesta.

        Hyvä kommentti, tämän voisi monistaa valokopiona ja jakaa todistajien postiluukkuun.

      • Anonyymi

        Kenttäily ei todellakaan lopu. Jt mukaan ylösnousemuksen saaneet tarvitsevat paljon opetusta ja tutkiskelua.
        Vartiotorni lehdestä voitaisiin julkaista "Tervetuloa paratiisiin" erikoisnumero joka jaettaisiin heti ensimmäisenä kun on noussut kuolleista.

        Mitään harmagedonin jälkeistä ylösnousemusta ei tule uudestisyntymättömille.
        Muut ihmiset saavat ylösnousemuksen sen jäälkeen kun "ne 1000 vuotta ovat loppuun kuluneet". Lue Ilmestyskirjasta äläkä vartiotornia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenttäily ei todellakaan lopu. Jt mukaan ylösnousemuksen saaneet tarvitsevat paljon opetusta ja tutkiskelua.
        Vartiotorni lehdestä voitaisiin julkaista "Tervetuloa paratiisiin" erikoisnumero joka jaettaisiin heti ensimmäisenä kun on noussut kuolleista.

        Olin jo 10 vuotiaana niin etevä, että tajusin YKSIN lukiessa yhden lyhyen kirjoituksen Herätkäästä, mistä on kyse. Kaikki toisten pitämät tutkistelut ovat olleet aivan turhia. Itse lukemalla olen tietoni hankkinut parhaiten. Eikä niitä tarvitse alvariinsa lukea. Ne eivät samaa asiaa jankkaamalla miksikään muutu, eikä niiden jatkuva pyörittely tuo mitään uutta tai nautintoa.

        Jehovan todistajat pitävät yleensä käsittämättömän tyhminä ihmisiä. He eivät millään tajua, että heidän kirjansa ovat yksin luettavissa, eikä siihen tarvita kurssinvetäjää antamassa vetoapua.

        Kurssinvetäjää tarvitaan valvomaan ja karsimaan riippumatonta ajattelua, mitä väärinlainauksia ja puujalkaselityksiä vilisevä materiaali voisi herättää.

    • Anonyymi

      Oli liian vaikea kysymys kun kukaan todistaja ei ole tarttunut siihen.

      • Anonyymi

        Paratiisista puhutaan, mutta alkeellisiakaan yksityiskohtia ei ole selvitetty.

    • Anonyymi

      Ja jos kerran leijona ja karitsa ovat silloin kavereita, mitä ensin mainittu silloin syö? Jotain jyviä vai?

      • Anonyymi

        Suklaata ja sipsejä

    • Anonyymi

      > Entäs raskaat ja "likaiset " työt, esim jätteiden lajittelija tai viemärisukeltaja, kuka ne hommat hoitaa?

      Miksi ajattelet, että likaiselle työlle olisi tarvetta? Tarvittiinko paratiisissa viemärisukeltajaa?

      • Anonyymi

        Miksi ajattelet, että likaiselle työlle olisi tarvetta?

        Kai siellä paratiisissa ihmiset syövät ja paskantavat kuten nykyisinkin ja jätettä tulee muutenkin. Jonkunhan ne viemäri ja jäte hommat on tehtävä.

        Nääs, "ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja . . "
        Eli haaratoimistojen komideat ja päätoimiston väki laitetaan tekemään kaikki kenkkumaisimmat hommat.
        Paskon lippaaminen kutsuu paratiisimaassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ajattelet, että likaiselle työlle olisi tarvetta?

        Kai siellä paratiisissa ihmiset syövät ja paskantavat kuten nykyisinkin ja jätettä tulee muutenkin. Jonkunhan ne viemäri ja jäte hommat on tehtävä.

        Siksi kerrostalot viemäreinern ovat parhaita asumismuotoja. Minä en paskahuussissa käy paskomassa. Haiseekin niin. Että täytyisi olla kaasunaamari WC:ssä käydessä. Alkeellista touhua. Mutta "palataan entiseen" onkin JT suosikkihokema.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ajattelet, että likaiselle työlle olisi tarvetta?

        Kai siellä paratiisissa ihmiset syövät ja paskantavat kuten nykyisinkin ja jätettä tulee muutenkin. Jonkunhan ne viemäri ja jäte hommat on tehtävä.

        Vartiotornin opetuksen mukaan sanovat jt:t että paratiisissa ihminen jotenkin ennallistuu täydelliseksi.

        Lienemme yhtä mieltä, että täydellinen ihminen ei piere, mutta paskantaakokaan ?
        Miten se on käsitettävä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vartiotornin opetuksen mukaan sanovat jt:t että paratiisissa ihminen jotenkin ennallistuu täydelliseksi.

        Lienemme yhtä mieltä, että täydellinen ihminen ei piere, mutta paskantaakokaan ?
        Miten se on käsitettävä ?

        Ei täydellinen ihminen kulje kravatti kalassa puvuntakki päällä, tai jakkupuku päällään.

    • Anonyymi

      Yksinkertainen vastaus aloittajan huolestuneisuutta aiheuttaviin kimurantteihin kysymyksiin yksinkertaisesti ilmaistuna kuuluu: Emme tiedä vastauksia kaikkeen tällä hetkellä. Tule kilvoittelemaan mukaan niin saat omakohtaisesti kokea vastaukset kanssamme uudessa maailmassa.

      • Anonyymi

        "Emme tiedä vastauksia kaikkiin tällä hetkellä."
        Siispä annetaan mielikuvituksen laukata. Ja onhan se laukannutkin.
        Mutta uskoa pitää järjestön satuihin tai tulee mökötystuomio.

      • Anonyymi

        Lahkosi johto on luvannut uuden maailmansa alkua vuosille 1942 ja 1975.
        Se ei ole lupaustaan pitänyt. Ei koskaan

        Se on kerännyt 2 miljardin dollarin varallisuuden niistä vartiotornikaupitteluista ja vartiotornin takasivulla olevista lahjoitusohjeista itselleen. Se on kerjännyt lasten jäätelörahat sillä kuviolla että heidän jehoovaansa tuhoaa tämän maailman, ja sinulla on paremmat säilymismahdollisuudet jos lahjoitat meille.

        Herrick Åberg kirjassaan Nykyajan Baabelin orjat sanoo, että oven avaaminen vartiotornikaupittelijoilleen tuli maksamaan vuosikymmeniä hänen elämästään.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse ehkä odotella sinne "uuteen maailmaan" asti. Hetkenä minä hyvänsä saattavat sedät Amerikassa keksiä vastauksen. Anteeksi, eikun siis saada "uutta valoa" asiaan. Ja sehän on sitten totta joka sana mitä nuo kahdeksan veijaria kertovat, eikös juu?!

    • Anonyymi

      Yritin viestiä mutta suomi24 on puolueellinen järjestelmä!Viestin sanoma oli että Sodoma ja Gommora hävittetiin heterojen irstailun tähden, miksi siis hyväksytään lesbous ja homous ja kaikki niitä vastaan olevat painetaan pohjamultiin?!

      Siksi että jumala nai neitsytnaisen ja siitä syntyi äpärälapsi, homo jeesus ja nyt pitäis elää sen mukaan! EI IKINÄ! Kummastuttaa että joka ohjelmassa paapotaan lesboja ja homoja, aina kun tulee sellainen ohjema, käännän kanavaa! meni arvostus radionovan Eskoon kun meni tällaiseen ohjelmaan! Hävetkää! Minulla on vakaumukseni ja olen siihen oikeuttettu, en IKINÄ lesboutta ja homoutta hyväksy! Todella kuvottavaa!!!!

    • Anonyymi

      Vain elämän kirjassa olevat jäävät jäljelle; muut tapetaan. Muu osa kysymyksestä on turha.

      • Anonyymi

        Vartiotorniuskonnossa tapetaan.

        Raamatussa on
        Kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio, Hebr. 9:27
        Jumalattomina kuolleet joutuvat kärsimään
        Häpeää ja kauhistusta, Dan. 12:2
        Tuskaa ja ahdistusta, Room. 2:5-11
        Iankaikkista vaivaa, Ilm. 20:10

        Synnin palkka on kuolema. Tässä kuolema tarkoitta hengellistä kuolemaa, eroa Jumalasta
        Kuten, kun Jeesus sanoi: antaa kuolleiden haudata kuolleensa. Kuolleilla hautaajilla Jeesus tarkoitti hengellisesti kuolleita. Haudattavilla kuolleilla taas ruumiillisesti kuolleita

      • Anonyymi

        Eikä heille pidetä hautajaisia. He tulevat maan lainaksi. Näin sanoo Raamattu. Korppikotkiakin paikalla saattaa käydä liihottelemassa.

    • Anonyymi

      Kannattaa nyt syödä omenapiirakkaa, siellä sitä tuskin tarjoillaan.

    • Anonyymi

      Mistä mielikuvituksen hatusta vedätte päätelmän että Jumala tuhoaa suurimman osan ihmisistä? Eihän meistä kukaan pysty sanomaan yhtään mitään tästä. Se vain on täysin varmaa, että kaikki sellaiset jotka Jumalan näkökannalta eivät ole oikeutettuja elämän ilmaiseen lahjaan, heille ei kunniankukko laula. Onhan maailmassa miljardeja ihmisiä, jotka elävät ns. hyvää elämää. En osaa vastata siihen pelastuvatko vain Jumalaan todistajien tavalla uskovat ja muut sitten raivattaisiin tieltä pois. Yritän ajatella niin, että Jumala a) näkee kaiken, b) tuntee jokaisen meistä läpikotaisin, c) on äärettömän armollinen ja anteeksiantava. Toisaalta minua hämmentää ajatus siitä, että vain Jehovan todistajiin kuulumalla voisi saada armollisen pelastuksen osakseen. Kielsihän Jumala Israelilaisiakin avioitumasta vierasmaalaisten esim. kanaanilaisten kanssa. Tämä oli hyvin merkittävä ja viisas käsky, jonka tarkoitus oli identiteettiä ja uskoa sekä puhdasta palvontaa suojeleva.

      Toisaalta nykypäivän uskonnoista valtaosan uskonnollinen hartauden harjoittaminen ei miellytä Jumalaa. Noiden uskontojen teologiseen perustaan on pesiytynyt joukko Jumalaa loukkaavia ja hänen persoonallisuuttaan vääristäviä opetuksia ja jopa valheita, joihin kuitenkin miljardit ihmiset uskovat kautta maapallon. Kysymys on väärästä tavasta palvoa Jumalaa ja hän päättää mikä on oikeaa ja väärää. Emme me.

      Ja sitten uskontojen suhde sotaan ja väkivaltaan. Eikö suurin osa sodista ole puhjennut uskonnollisella valtaalueella, jossa kristitty surmaa kristittyjä? Jeesushan totesi, että jokainen joka harjoittaa väkivaltaa ei ole Jumalasta vaan paholaisesta. Jos siis kristitty kuuluu järjestäytyneeseen uskontoon, jonka kädet ovat veressä eli verivelkaiset Jumalan edessä, eikö hän silloin, vaikkei nyt itse olisikaan väkivaltaan taipuvainen, ole osallinen tuon uskonnon aiheuttamiin väkivaltaisuuksiin joita Jumala ei hyväksy? Hänhän on osa tuota järjestelmää vaikkei itse toimisikaan väärin. Ja kuitenkin Ilmestyskirjan varoitus kuuluu, että pitää lähteä ” ulos” kaikesta sellaisesta järjestäytyneestä uskonnosta, jonka teot eivät ole sopusoinnussa Jumalan periaatteiden ja käskyjen kanssa.

      Kuten alussa totesin, me emme voi tietää, miten Jumala tuomitsee itse kunkin meistä. Mutta Raamatusta on löydettävissä kuitenkin viisteitä siitä, mikä on Jumalan tuominnan peruste kun sen aika on edessämme. Siksi olisi syytä tarkastella omaa uskontoa ja sen tuottamaa hedelmää. Hedelmä näkyy ihmisten teoissa ja tavassa palvoa Jumalaa. Joten voimme siis todellakin vaikuttaa siihen tapaan, miten Jumala meidät korkeuksista näkee. Mitä mieltä muuten olet siitä, jos uskontosi edustajat siunaavat sotaan lähdössä olevia lentokoneita pirskottaen pyhää vettä koneen kylkeen kuten olemme aivan viime ainoina kuvia päivälehdissä nähneet.......onko tuollainen lähtöisin rakastavasta Jumalasta? Eikö Jeesus kehottanut rakastamaan jopa vihollisiaan.

      • Anonyymi

        Mutta järjestö pystyy sanomaan "tästä" ihan mitä tahansa.
        Kysyppä Anthooni Morris mini kolomoseltä, pelastuuko harmagedonista muitakin kuin Jehovan todistajia? Kysy.
        Vastaus on satavarmasti: EI.

        Se on sellainen asia, että myöskään muslimimaailma ei tule pelastumaan. Heitäkin on valtava määrä. Muslimimaissa ei juuri julisteta JT sanomaa. Se on täysin kiellettyä. Joten mietipä vähän. Mikä se sellainen pelastussanoma ja totuus on, johon 1,5 miljardia ihmistä ei kuulu ollenkaan? Vai onko muslimeja nykyisin enemmänkin. JT uskonto on tietynlainen paikallisuskonto pääasiassa kristikunnan maissa.

        Minulla on ystävä (ei JT ), joka kääntyi muslimista kristityksi. Hän käy säännöllisin väliajoin synnyinmaassaan Syyriassa ja julistaa matkoillaan evankeliumia tavalla mitä JT:t ei tee.
        Eräällä välilaskullaan Ateenassa hän todisti JT naiselle, joka sitten luopui tuosta amerikkalaisesta harhaopista ja ryhtyi Jeesuksen seuraajaksi.

      • Anonyymi

        Ei mielikuvituksen hatusta, vaan siitä faktasta että jehnut opettavat että kaikki muut paitsi Vartiotorniuskonnon aktiivijäsenet tuhoutuvat. Korostan vielä että sekään ei siis heidän mielestään pelasta että on jäsen. Täytyy olla "hyvin mukana", kuten fraasi kuuluu

        Hyvin mukana olemiseen riittää lehtien lukeminen. Innokkaimmat samojen asioidennkuuntelijat voivat istua kokouksissa. Älykkäät voivat lukea kotona lehtiä, eivätkä muuta tarvitse. Mitä se sellainen kokouksissa istuminen on, että etukäteen tietää, että puheet ovat moneen sataan kertaan kuultuja puheita?

      • Anonyymi

        Älä yleistä.
        On paljon ei- jehovantodistajia, jotka eivät mene sotimaan, mutta he osoittavat rakkautta ja tekevät laupeutta, hoitamalla m.m. haavottuneita tai tekevät miehille ruokaa.
        Iso-isäni oli uskovainen mies ja oli viime sodassa vuosina 1939- 1940 ja vuosina 1942- 1944 elokuuhun.
        Laukaustakaan ei ampunut, eikä saanutnaarmuakaan.
        "Laupeutta Jumala tahtoo eikä uhria."
        "Mitä ihmeellistä siinä on jos rakastaa ystäväänsä. Rakasta sinä vihollistasi. "
        Siksi hän ei ampunut kertaakaan, ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta järjestö pystyy sanomaan "tästä" ihan mitä tahansa.
        Kysyppä Anthooni Morris mini kolomoseltä, pelastuuko harmagedonista muitakin kuin Jehovan todistajia? Kysy.
        Vastaus on satavarmasti: EI.

        Ei se niin varmaa ole. Vastaus riippu siitä, kuka kysyy ja missä tilanteessa.

    • Anonyymi

      Intiassa vartiotorniuskontoa verotetaan liiketoimintana.
      Vartiotorniseura määräsi painokoneensa purettavaksi ja vietäväksi maasta pois.

      Intiassa hindulaisuus näyttää olevan sellainen pohja, että Raamatulla loisivan lahkon on vaikea saada menestystä rakkauspommituksellaan ja katolista kirkkoa panettelemalla

      Intia on maailman väkirikkain maa. Puhuttujen kielien määrä on sadoissa

    • Anonyymi

      Tuotetaanko tekohampaat 3D-printtereillä vai jotenkin käsityönä ?

      😁😬🤐

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tahdo kuolla Putinin takia, video voi järkyttää herkkiä katsojia

      Video voi järkyttää herkkiä katsojia En tahdo kuolla Putinin takia https://youtu.be/v4hQi-gs3AY
      Maailman menoa
      225
      1971
    2. Antti Hulkon taidot eivät riittäneet

      Hesarin juttua Hanoi Rocksin konsertista: "Rockbiiseissä hänen ikuinen tapansa venyttää kieliä hieman summittaisesti tuo vain hyvää punkmaista rosoa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      992
    3. Voiko kirjoituksen perusteella rakastua?

      Haluaisin tietää mitä mietitte, voiko toiseen rakastua pelkän kirjoitustavan perusteella? Tietämättä toisen ulkonäköä?
      Ikävä
      88
      991
    4. Hetkeäkään en ole epäröinyt

      Runo vaatimaton sulle syysillaksi Sitä odotellessa et otat mut omaksi Ja sua saan edessäs sanoa rakkaaksi Ennen sitä tunnen oloni vain puolikkaaksi S
      Romantiikka
      147
      869
    5. Millainen on liian erikoinen nainen?

      Kysymys otsikossa. Mikä aiheuttaa sen, ettei kelpaisi kumppaniksi.
      Ikävä
      45
      849
    6. kohta on venäjä suomen vallannut

      tuhansia kymmeniä tuhansia nuoria miehiä saapuu joka päivä venäjältä suomeen,näin ilmansotaa putin valtaa suomen.
      Ylivieska
      86
      834
    7. Kun viimeksi näin sinut nainen

      Näytti vartalosi taas yhtä kuumottavalta kuin kaikilla muilla kerroilla kun olemme olleet tekemisissä. Oletko valmis tapaamaan siinä paikassa?
      Ikävä
      29
      830
    8. Annathan vielä kerran anteeksi?

      Saisin rauhan. Tunnen liian vahvasti eri tunteita ja en osaa hillitä niitä tietyssä mielentilassa. Kyllä varmaan tiedät. Ei se silti tietenkään oikeut
      Ikävä
      55
      814
    9. Ajattelen sua joka ainoa päivä

      kaikesta huolimatta, kaikesta sattuneesta huolimatta. Minua tietyllä tavalla pelottaa nähdä sua, koska ei olla tavattu pitkästä aikaa enkä tiedä laink
      Tunteet
      24
      807
    10. Ymmärtääkö kaikki , että ydinsota on seuraava vaihe.

      Näin.. Ei ole mitään " Ukrainan sotaa " , jonka voisi rajata vain tuonne maantieteelliselle alueelle. Tähän sotaan ei tulla myöskään saamaan mitään
      Maailman menoa
      179
      795
    Aihe