Nyt musiikkikilpailija on jo liika ja niiden vaikutus näkyy. Musiikkikilpailut tappavat muusikoiden luovuuden. Musakilpailussa kähmintä on yleistä ja hyväksyttävää. Tuomaristo määkii järjestäjän lauluja. Musiikkikilpailuissa menestyvät tietyn valtapiirin edustajat ja he ovat usein ns. pinkoja, joiden päässä ei oikeasti kuki juuri mikään. Kilpailumenestyjät hautaavat itsensä standardeihin ja tulinnallisiin sabluunoihin joita jo valmiiksi dementoituneet tuomarit, jotka itsekin ovat useimmiten täysiä keskinkertaisuuksia, arvostelevat ja valitsevat aina tutun ja täysin turvallisen tyypin voittajaksi. Näin musiikkikulttuuri tylsistyy, kaavamaistuu ja menettää mielenkiintonsa. Valitettvasti tämä ikävä prosessi on jo kulttuurissamme tapahtunut. Itäsaksasta Suomen roudattu musiikkiopistoidea on tuottanut hedelmänsä ja tappanut muusikoiden luovuuden.
Soittokilpailut tappavat luovuuden
greatiivitaavi
11605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei mun luovuutta ainakaan oo tappanut-päinvastoin!
Musiikkioppilaitosjärjestelmä perustuu pitkälti kurssitutkintojärjestelmään, mikä tuli 1900- l alussa Saksasta, ei siis DDR:stä. Muistaakseni tri Matti Huttunen on kirjoittanut tästä. Kilpailuissa on nykyään aika korkea taso; ainoa tapa erottua on yhdistää sekä luovuus että virtuoosisuus. Jos omaperäisyydellä tarkoitetaan huuhaa - tulkintoja ja keskeneräisyyden puolustelua (tätä on kuultu liikaakin!) sen voi jättää omaan arvoonsa.
millä perusteella väität että voittajaksi valitaan aina "tuttu ja turvallinen" ? et varmaan oo seurannu hirveesti kilpailuja viime aikoina..
on sinulla jutussasi!!!
Klassista musiikkia on pitkään vaivannut luovuuden puute, joka näkyy niin sävellyksissä, opetuksen suuntaamisessa kuin eritoten oppilaissakin.
Hyvä esimerkki tästä: pyysin puolituttua klassisen oppilasta hieman jammailemaan kanssani. -Missä ovat nuotit, hän kysyi? Vastasin: ei löydy, mutta improvisoidaan. Kaverilla näkyi jo hikeä otsalla... (1. ongelma)
-Mitä soitetaan? -Noh, lämmitellään sellaisella, jonka kumpikin tuntee, vaikka Ukko Nooa. Kaverilla silmät pari senttiä ulkona päästä... - Niin, Eero Heinosen tapaan varioiden. (mutinaa... Ukko Nooaa pitäisi improvisoida, onpa haasteellista)
Noh, kyllähän tuo pitää paikkansa että monet klassiset pianistit eivät osaa improvisoida piirun vertaa, mutta etköhän nyt vähän yksinkertaista asioita. Onhan se juttu nimittäin niinkin, että viihdepianistin työhön kuuluu se, että osataan improvisoida eikä niitä nuotteja silloin tarvita. Klassisen musiikin pianistin työhön taas improvisointi ei välttämättä kuulu. Tavallaan vaadit klasaripianistilta viihdepianistin ominaisuuksia. Eiväthän klassiset pianistitkaan vaadi viihdepianisteja harjoittelemaan ja soittamaan loisteliaasti Chopinin etydejä. Eli kunnioitetaan toistemme taitoja, eikös joo? Improvisointi sinänsä on hieno juttu, ja on mahtavaa, jos sitä myös klassisella puolella harrastetaan. Kaikki eivät kuitenkaan osaa, eikä tarvitsekaan. Eikä se tee heistä huonoja muusikkoja...
Miksi pianistit soittavat vielä ranskalaista Chopinia. Sehän on jo kuollut ja jo eläessään teki musaa pikkusievien ja vähäveristen aatelistyttöjen tarpeisiin. Monet pianistiset säveltäjät ovat hemmetin huonoja ja heidän tyylimaailma on ollut haudassa jo pitkään. Ainoa selitys, jonka keksin on pianistien regressio ja tylsämielisyyteen pakottava koulutus. Koko pianomaailma on aika tyhjänpäiväinen juttu. Nykyisin. Kuka piru jaksaa tai edes pystyy kuuntelemaan tasavireistä musiikkia. Muusiikkia jossa ei ole värejä. On vain manipuloitua ja kahlittua kalpeutta. Hilseestä pöllyävä tukkapehko ja mielisairauteen viittaava opeteltu hurmoksellinen ilmeily ei enää riitä. Nykyisin pianosta pitäisi päästä jo vähitellen eroon. Piano on musiikin kehityksen tukahduttaja.
kuuluu aina pieni annos kärkevyyttä! =)
Ajoin lähinnä sitä takaa, että klassisen pianistin kyky luoda teoksesta perustuu todellakin lähinnä niiden fraseerausten, pianissimojen ja tempon vaihteluiden hinkkaamiseen. En välttämättä vaadi klassisen pianistilta improvisointikykyä, totean vain, että nämä soittokilpailut tai nykyinen opetuksen suunta eivät siihen paljon kannustakaan. Johtopäätös: ei sitä sitten paljon varmaan löydykään!
Toinen pointti oli tietenkin tämä klassisen edustajien ainainen halveksunta "meitä mutavarpaisia teosten raiskaajia" kohtaan (nimitystä käytti eräs 'ammattilainen' täällä aikanaan). En hyväksy sitä. Paska on paskaa riippumatta siitä, kenen sormissa sitä on. Mieluummin taitava sovitus teoksesta "Poranek" kuin mitäänsanomaton sormien juoksutus vaikka jossain... hmmm.. olen huono näissä, no esim. jossain Bartokin teoksessa.
Tämä viestisi oli varmaan tarkoitettu keskusteluun Chopinista tuolla alempana?! Sen vähän klassista, mitä tunnen: kyllä Chopin on sieltä kirkaammasta päästä, ainakin omasta mielestäni.
Mitä tulee esittämääsi pianon "requiemiin"... maailman parhaimpien säveltäjien instrumenttina on ollut piano. Turhaan siis vaahtoat etenkin kun et edes kykene antamaan vaihtoehto pianolle, sen korvaavaa instrumenttia.
Sinäpä sen sanoit: "on ollut.." Ei muuta tarvita. Ja puhupa tasavireisyyden merkityksestä. Se on tosi tylsä virejärjestelmä. Vai etkö kuule eroja?
on siinä, että kuuntelee, mitä toinen sanoo. Maailman parhaimpien säveltäjien instrumenttina on ollut piano. Todellakin ON OLLUT, sillä Leonard Bernsteinia lukuunottamatta ei luovia säveltäjiä ole näkynyt 50 vuoteen. Kyltyrellien suomalaisten nirppanokkien halveksima Sibelius on minun suuresti kunnioittamani, joten hän on viimeinen suuri pianosäveltäjä. Sano yksikin säveltäjä, joka on Sibeliuksen jälkeen säveltänyt meille jotain kuuntelemisen arvoista muulla kuin pianolla?!
Mikä tasavireisyydessä on vikana? Ilman sitä emme soittaisi pianoa muiden instrumenttien kanssa. Jos yrität viedä keskustelua noiden hertsien tasolle, huomaat olevasi yksin. Tunnet henkilökohtaisesti kenties montakin pianistia, joiden hovivirittäjä käy vääntämässä heille uusia "vireitä" päivittäin?!
Kun kaipaan pakoa pianon vireen "tylsyydestä", soitan haluamani teoksen 5-6 eri sävellajissa. Onneksi korvani toimivat - olisi vaivalloista pistää kaikkia nuottipapereille.
Vaan entäpä kun satun pitämään siitä "fraseerausten, pianissimoiden ja temponvaihtelujen" hinkkaamisesta? Ei klassisessa musiikissakaan nuotit ole muuta kuin kartta, jonka mukaan suunnistetaan. Tai näin ainakin pitäisi olla. Myönnän, että on niitä hirmuja, joiden soitossa ei juuri muuta kuule kuin ne nuotit. Mutta ne nuotithan nimenomaan on vain pohja tulkinnalle. Koen hyvinkin luovaksi esim.kauniin soundin etsimisen, ajoituksen, fraseerauksen ja muun sellaisen hiomisen. Missään tapauksessa en halveksu muiden tyylisuuntien kuin klassisen edustajia. Ihailen mielettömästi esim. viihdepianistien improvisointitaitoja. Se vain ei ole minun juttuni...