Minusta ihan turha vikistä videoista...

Anonyymi

...kun ne niin hienosti kuitenkin tiivistävät nykyeurooppalaisia arvoja ja pääministerihän on ennenkaikkea arvojohtaja jonka tuleekin näyttää esimerkkiä kansalaisille. Jossain oli että Stubbia oli melkein jo vaadittu eroamaan kun oli esiintynyt päämisterinä shortseissa, se oli sitä ikävää suomettumisen aikaa jolloin oltiin vielä rähmällään neuvostoliittoon, ainakin melkein,

Nyt on uusi aika ja uudet kujeet, ja niinkuin on yhteiskunta vapautunut on vain hienoa että pääministerikin, vahva uranainen näyttää mallia muillekin naisille, että nainen voi kyllä dokata milloin huvittaa ja lähteä bilettämään miesseurassa, tylsän isämiehen voi jättää kotiin hoitamaan lasta kun urarouvalla bilevaihde pyörähtää päälle, ei siinä ole mitään arvosteltavaa kun pääministerinkin perheessä niin toimitaan.

Vielä kun esimerkillinen pääministerimme rohkeasti heittätyisi polyamoriseen suhteeseen se olisi varmasti myös hyvää esimerkkiä euroopan muillekin naisille, että näin sitä voi yhdistää perhe-elämän, työt ja biletykset ihan tuosta noin vaan ja jos meinaa toisinaan krapula vaivata ottaa vähän loiventavaa, Sannahan jo totesikin ettei yhtenäkään aamuna ole ollut krapulaa.

-harmiseikirj-

18

99

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kamalia nuo videot

      Itteensä kun kattoo kännissä, ei tee mieli viinaa

    • Poliitikko pojille hameet!

    • Anonyymi

      Presidentin luottamustointa nauttivaa on perinteisesti sanottu maan isäksi tai äidiksi ja tähän liittyen alamaisten uskollinen lauma on odottanut paimenensa ohjeita ja johdatusta mutta nyt kun pääministerin luottamustointa harjoittava henkilö sattuu olemaan liikemiesten järjestämän nuori klopaali johtaja-kurssin käynyt maailmankansalainen, joka rikkoo perinteisesti opittuja tekopyhiä käytöskaavioita, niin siitä seuraa alamaisten karsinassa tyrmistys. Aikoinaan myös tuotiin julki, kuinka tuon julkisuuskuva on tarkkaan harkittu vaikkapa sitä kuuluisaa nahkarotsia myöden. Rohkenen repäistä foliorullasta sen verran, että tämäkin sirkus olisi harkittu temppu ja jos näin, niin mitä yhteiskuntaa käsittävää aihetta viedään taustalla eteenpäin. - cu-

    • Persumiehet yleensä haikailevat vahvaa miesjohtajaa, joka toimisi heille ja muille miehen roolimallina. Ei osaa persumies olla modernin herkkä ja tunteva.
      Ja sehän persumiestä hämmentää.

      • Anonyymi

        Eikös ihan vastaavasti aisuroivat miehet kaipaa vahvaa naisjohtajaa?

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ihan vastaavasti aisuroivat miehet kaipaa vahvaa naisjohtajaa?

        -harmiseikirj-

        Patriarkaalinen persumies ajattelee juuri noin. Tasa-arvoa kannattavat ovat aisureita.
        Persumiehelle maailma on valtataistelua, johon ei ämmiä kaivata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ihan vastaavasti aisuroivat miehet kaipaa vahvaa naisjohtajaa?

        -harmiseikirj-

        Piti oikein googlettaa netistä, mitä aisurointi tarkoittaa, ja ensimmäinen hakutulos oli Harmaaritarin ketjunaloitus S24:ssä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piti oikein googlettaa netistä, mitä aisurointi tarkoittaa, ja ensimmäinen hakutulos oli Harmaaritarin ketjunaloitus S24:ssä

        Ei se ihan turha sitten google ole kun osaa löytää heti osuvimmat arviot haetusta aiheesta :D

        -harmiseikirj-


    • Anonyymi

      Ei kai niistä juuri muut vikisekään kuin te persut.

    • Anonyymi

      Olet brändiltäsi niin pahasti oikeisto trolli, etten lue juttujasi. Korkeintaan vähän sen takia, että olen eri mieltä.

      Ja sen takia, että puolustan sua rajusti, jos joku käy kiusaamaan sua henkilökohtaisesti.

      • Anonyymi

        Tarkennetaan sanalla joskus. En minä minä mikään taikaolento ja jatkuvasti joka paikassa :)


      • Anonyymi

        Hienoa kiitos :)

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennetaan sanalla joskus. En minä minä mikään taikaolento ja jatkuvasti joka paikassa :)

        Eihän sitä voi vaatiakaan että ihan joka paikkaan ehtisi :)

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi

        Hyvä! Harmis tarviikin apuasi ja puolustustasi usein.


    • Anonyymi

      Presidentti on pelkkä arvojohtaja. Pääministeri johtaa hallitusta.

    • Anonyymi

      Mä ainakin vikisen videoista. Että miksi sellanen VHS on ees keksitty, kun niissä on niin hirvee se laatu.

    • Anonyymi

      Tästä olen samaa mieltä. Tyhmät ihmiset ansaitsee tyhmän pääministerin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      60
      1598
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1224
    3. 85
      1078
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      897
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      836
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      804
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      779
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      725
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      725
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      701
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      631
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      622
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      76
      593
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      580
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      551
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      18
      498
    Aihe