Olisi kyllä ihan erilainen

Elämä jos olisi parisuhteessa naisen kanssa ja olis lapsia. Toivon joskus nuorena että saisin naisen ja lapsen mutta rumana miehenä en saanut.
886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No lapset on ainut asia mitä en ole katunut, vaan ei sekään kovin hauskaa ole että herää parinkymmenen vuoden mittaisen suhteen jälkeen huomaamaan lyöneensä kätensä p*skaan, mitä siihen kumppanin valintaan tulee. Suo siellä, vetelä täällä. Turha piinata itseään menetetyilla mahiksilla, olet saattanut jopa olla onnekas 😁

Äänestä

Sama juttu. Ulkonäkö voi muuttaa elämänkulun hyvin ratkaisevasti. Elämä voisi olla ihan toisenlaista, olisi perhe, iso sohva jossa vaimo, lapsia, koira, karkkeja sohvatyynyjen välissä, trampoliini pihalla, iloinen puheensorina. Nyt on vain hiljaisuus ja lohtuna juomia.

Äänestä

https://www.youtube.com/watch?v=iuaU1sFecjw. Suojaa sekin jollain sairaalla tavalla pariutumiselta jos on ok, jopa hyvännäköinen. Tämä perustuu siihen että vastapuoli ajattelee tällöin helposti että ei tuo kuitenkaan voi olla sinkku. Hyvännäköisyys alentaa lisäksi vastapuolen uskallusta lähestyä sinua. Kolikolla on kaksi puolta, se tässä kai on pointtinani.

Äänestä

Lapsiarki on kuuleman mukaan maanpäällistä helvettiä. Rahaa ei ole, kokoajan on kiire, unta ei saa ja seksielämä on ikuisiksi ajoiksi kuollut.

Äänestä

"Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen."

https://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-02-15_007.html?s=0

Äänestä
  • Tää tilastoharha pulpahtaa aina jatkuvasti pintaan. Onhan elämä periaatteessa helpompaa ilman lapsia. Mutta tää meidän yhteiskunta ei anna lapsettomille minkäänlaista vapautta. Me ei voidaitenkään hyödyntää sinkkuutta. Ollaan täysin sidottuna työpaikkaan ja asuntoon. Ei olisi työnantajalta mitenkään pois jos tekisi 16 tunnin työpäiviä puoli vuotta. Ja nukkuis yöt vaikka työpaikan lattialla. Sitten puoleksi vuodeksi etelään. Siis että ois oikeesti mahdollisuus valita perheellisyyden ja perheettömyyden välillä. Nyt tilanne on se että käyt töissä samoin kuin perheellinen ja illat menee hukkaan kotia leikkiessä. Perheellinen kun saa elämäänsä sisältöä kun lapset kasvaa ja kehittyy. Perheetön saa tuijottaa pelkästään seinää kun työelämämme estää kaiken metkustelun. Tää näin kärjistäen sanottuna.

    Äänestä

Hahahah äläs nyt, sillä ei nuo ukot joilla on lapsia, ole yhtään sen kummoisen näköisiä! Joskus ihmetellyt jotain kaveria, että mitäh onks toi jonkun muksun isäkin vielä :D

Joten turha ainakaan kenenkään itse itseään sortteerata mistään ulos sillä kaiken oloisia ukkoja ne naisetkin selekäänsä laskoo!

Äänestä

Oli joo ei tarvii katsella pornoa ja käydä huorissa. Tulee kalliiksi sinkku elämä koska makslliset naiset ei ilmaiseksi anna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Elämä jos olisi parisuhteessa naisen kanssa ja olis lapsia. Toivon joskus nuorena että saisin naisen ja lapsen mutta rumana miehenä en saanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu