että saatiin selville pääministerin lähin seurapiiri. Tuota ennen olisi voinut luulla jotain muuta kenties positiivistakin, mutta nyt kun sen tietää ja on oikein videon siitä antaneet niin suurin osa tietää olla äänestämättä näitä pikkuporukoiden piirejä. Kyseinen jengi ei edustanut arvojani. Uskonkin, että monella nyt viimeistään silmät avautuivat totuuteen.
Olihan se hyvä
Anonyymi
762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jännä, että Stubb joutui jättämään uskottavuuden takia virkansa kun oli Dudeson-ryhmän tikkataululeikissä ja shortseissa mukana siinä.
Siinä sitten ei taas ollut edes alkoholia.
Ja Kanerva tekstarien vuoksi.
Nyt oli nämä videot, mutta jostain syystä vain silitellään.
Ei jauhojengi toista jauhojengiläistä petä. Se on Omertan laki!
Eikä joutunut.
Itse kiinnitän työpaikalla huomiota eniten aikaansaaviin. En ole koskaan selvittänyt töissään pärjäävien ystäväpiiriä. Enemmän ne kiinnostaa niitä, joilla joku ilkeä syy juoruilla 🤔
Näitä tyhjäpäitä juoruilijoita on tässäkin ketjussa tuossa yläpuolella.
Hassua miten kännääminen ja juopottelu on nykyään juhlimista.Eipä ennen juhlittu kun juopoteltiin ja kännättiin.