Vanhempien välikätenä

vanhemmalle suoraan, hei! haluan olla lapsi vielä. Hoitakaa parisuhdeongelmanne keskenänne tai puhu ystävillesi. Tsemppiä!

meillä sisaruksilla oli skidinä aivan sama. kun vanhempien ero lopulta tuli huokastiin helpotuksesta, mutta siitä se pahin vasta alkoihin.. jatkuu yhä, onneksi lievänä, vaikka erosta on tasan 10vuotta. en ole varma joutuiko kukaan muu yhtä rankasti välikäteen kun minä pienimpänä, eron tullessa olin juuri 11vuotias. sain kuulla aivan kaiken eron syistä, faijan mokista; pettämisistä ja faijalta sain kuulla mutsin huutamisista ja hulluudesta. me lapset jäätiin äidin luokse, joka 30aviovuoden jäljiltä oli todella hajalla ja purki meihin kaiken mahdollisen. aina kun tuli kotiin tuntui väistämättä että on tehnyt jotain väärää, kävelessä pihaan mietti valmiiksi mitä se voisi olla; miten puolustautua. vesitipan tiputtaminen matolle on ollut yksi niistä monista huutojen syistä. joskus tuli lyönti joskus potku, joka loppui vasta kun puhelin kädessä itkin että mikä on lastensuojelu viranomaisten numero.. elettiin henkisessä väkivallassa, kaikkine haukkumisineen. loputtomin pahoin sanoin, jolla meidät nujerrettiin. sai kuulla olevansa vaikka mitä, jolle myös tulee tapahtumaan samoin. koska näin hullua lasta ei kukaan voi rakastaa, ainoastaan satuttaa. niin pienenä ei todellakaan ymmärtänyt että syy en ollut minä tai kukaan sisaruksistani vaan pelkästään äidin syvä ahdistus sekä pahaolo. me kasvoimme sisarusten kanssa todellisiksi ystäviksi ja suojelimme toisiamme. faija ei saanut ajaa pihaan, ja oli todella vaikeaa kuunnella kotona loputonta faijan haukkumista. sitten mennä isän luokse ja kuunnella mutsin haukkumista. kun ei halunnut olla kummankaan puolella, vaan pelkästään olla lapsi molemmille. masennuin siinä eron jälkeen, josta kärsin 6vuotta vakavasti ja nyt olen muutamien vuosien sisällä löytänyt pääsyn ulos verkosta, on mies ja puolivuotias muksu. kotona ei faijasta enään puhuta, faija vielä puhuu äidistä halventavaan sävyyn jos sattuu tulemaan puheenaiheeksi. faija tuhlasi meidän lasten perintörahat, joita oli tunnetun lastenpsykologi-mummon jäljiltä jäänyt jokaiselle(4lasta) silloin 95-96 vuonna kun kuoli n.20 000markkaa. korkoa se olisi kasvanut huimasti, kun silloin sovimme että 18vuotiaana saamme rahat. no isä osti talon nuorelle vaimokkalleen, teki 3muksua lisää.. no se siitä. lapsesta nuoreksi kasvaminen, sekä nuoresta aikuiseksi kasvaminen on ollut pääasiassa vain selviytymistä. päiväkerrallaan elämistä, asioiden käsittelyä ja masennuksesta parantumista ilman apua. en tiedä auttoiko tämä tarina sinua, minua auttoi kirjottaa... sun täytyy todellakin sanoa vanhemmillesi ettei ole teidän asia olla välikätenä. teidän ei kuulu tietää, eikä edes kuunnella riitelyä. käännä todellakin selkäsi vanhempien huolille, lapsi on aina sivullinen. ei osallinen. miten vanhemmat voivat edes sotkea lapsen mukaan aikuisten riitoihin. asioihin joista lapsen ei kuulu tietää, ei edes aikuisen lapsen..

Vasta vanhempana (19v) ymmärsin. Kuuntelin molempien versiot ja huomasin että molemmilla on omat näkökantansa samasta asiasta. Eivät olleet osanneet kommunikoida liittonsa aikana joten...

Kerroin että rakastan molempia vioistaan huolimatta ja ihan turha hakea toista mustamaalaamalla hyväksyntää minulta.

Oli ahdistavaa kuunnella asioita jotka eivät minulle kuulu ja niimpä sanouduin irti olkapäänä olemisesta.

Harmittelen vielä sitä että äitini ei ymmärtänyt kaatavansa kaiken niskaani. Tuo ylimääräinen taakka teki minut kylmäksi äitiäni kohtaan. En jaksa kuunnella tippaakaan valitusta vaan sanon aina suoraan että taas mariset turhasta.

Nuorempana (14v) en voinut olla niin suora mutta nyt (25v) olen alkanut katsoa äitiäni alaspäin. En kunnioita hänen lapsellista mieltään... hän oli aikuinen ja minä lapsi! Hänen pitäisi suojella minua eikä minun häntä.