Sanna luuli ettei videoita julkaista mediassa, hovikuvaajan sivusto ei ole ihan sama kuin Seiska ja Iltapäivälehdet, ei kenenkään pitänyt sitä löytää, ainakaa heti.
Sanna pettyi kun Seiska ja Iltapäivälehdet julkaisi videot
Mutta
Miksi Sannaa vaivasi viattomien tanssivideoiden julkaisu?
Sanna oikein lehdistötilaisuudessa puolusteli tanssimistaan, joka oli täysin viatonta?
Oliko tanssi täysin viatonta, ahaa, mutta eihän kyse ole tanssimisesta eikä siitä että käy ravintolassa, kyse on siitä, että Sanna oli salaa 3 päivän bileputkessa ympäripäissään ympäri kaupunkia porukassa josta ei edes tuntenut kaikkia, luuli ettei jää kiinni. Avustajat ja turvamiehet ei laula, he pitävät salaisuudet tai muuten menee työpaikka alta.
Mutta mutta, joku välitti netistä löytyneet videot median edustajille ja Sannan seikkailu paljastui.
Faktat
Pääministeri Sanna Marinin julkisuuteen vuotaneet bilevideot on kuvattu ainakin valtaosaltaan lauantaina 6. elokuuta.
Päihtyneen oloisen Marinin on kyseisenä lauantaina pitänyt olla kellon ympäri tavoitettavissa ja päätöksentekokykyinen.
”Käytännössä Suomessa on neljä ihmistä, joiden turvaluokitus on korkein mahdollinen: presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri,” Seiskan lähde kertoo.
”Näillä ihmisillä on paljon valtion turvallisuuteen liittyvää salaista tietoa. Osa näistä tiedoista on julistettu salaisiksi jopa 60 vuodeksi,” hän muistuttaa.
”Tällaisen henkilön liikkuminen päihtyneenä yökerhoissa aamuyön tunteina on iso turvallisuusriski. Jo yksistään hänen virkapuhelimensa katoaminen olisi vakava asia.”
Estonian uppoaminen olisi voinut olla vaikka sotilaallinen isku siviilikohteeseen. Tai terroristien tekemä operaatio. Samoin 2004 Tsunamin aiheuttaja olisi voinut olla vaikka ydinpommin räjäytys merellä.
Entä jos Venäjä tekee luvattoman ydinkokeen Itämerellä ja Sanna on ympäripäissään, samoin kaikki muut ministerit, kuka johtaa suomea?
Onko tää se uusi maailma jonka Sanna teille lupasi, hälläväliä? Tärkeintä on osata juhlia ankarasti ja juhlia ankarasti!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä lause kaataa Mariinin hallituksen:
Päihtyneen oloisen Marinin on kyseisenä lauantaina pitänyt olla kellon ympäri tavoitettavissa ja päätöksentekokykyinen.
Täsä tykätään.
https://m.youtube.com/watch?v=ZKRU