Mitä pitäisi tehdä?

Työskentelin vuoden verran samassa työhuoneessa parin itseni ikäisen tytön kanssa. Meillä meni kivasti, osallistuimme yhdessä kaikkiin työpaikan tilaisuuksiin ja minusta olimme hyviä kavereita. Emme koskaan puhuneet pahaa toisistamme ja aina pystyimme juttelemaan asioista, kuin asioista.

Pääsin toisiin tehtäviin samalla työpaikalla ja ongelmat alkoivat. He käyttäytyivät, kuin minua ei olisi olemassakaan. Ruokatauon he aloittivat aikaisemmin, työhön liittyvät asiat unohdettiin kertoa ym. Yhteisillä kahvitauoilla he juttelevat kahdestaan, vaikka minä istuin vieressä.

Kaiken huippu oli valokuva meistä kolmesta, josta minut oli leikattu pois ja tämä kuva oli heidän työhuoneen seinällä. Tuntui todella loukkaavalta.

Kysyin firman illanvietossa, mikä heitä riepoo ja sain vastaukseksi, että minä kuvittelen olevani heitä parempi. Asiat eivät todellakaan näin ole ja sanoin, etten ainakaan tietoisesti yritä sellainen olla.

Asiat menivät tämän jälkeen viikon pari hyvin ja nyt taas. Ei huomenia, ei juttelua, ei mitään. Pelkkää mykkäkoulua ja happamia naamoja. Aina kun yritän jotain heidän kanssa jutella, niin pelkkää naaman vääntelyä.

Tuntuu, että mitä tahansa heille sanonkin, he kääntävät sen jotenkin minua vastaan ja katsovat aiheelliseksi loukkaantua.

Olen puulla päähän lyöty. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Minusta on varsin kurjaa, että ainoat samanikäiset tytöt työpaikallani käyttäytyvät näin. Tätä koko tilannetta on kestänyt jo reilusti yli 6 kuukautta.
3519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Naiset ovat ehkä vähän loukkaantuneita, kun jätit heidät. Kateuskaan ei ole aivan pois suljettu. Miten hakeuduit uusiin tehtäviisi? Kerroitko aikeistasi heille? He olisivat varmaan halunneet myötä elää asiaa kanssasi. Annoitko siihen mahdollisuuden? Taisivat jäädä ulkopuolisiksi. Naisten kanssa on hankalaa silloin, kun on mies ja porukan kolmas. Tee selväksi, että olet pahoillasi, jos olet antanut tahtomattasi leuhkan kuvan. Näytä, että olet sama kaveri, kuin ennenkin. Pyydä heidät terasille töiden jälkeen, tai sitten vain toisen heistä. Sen, joka on enemmän sielunkumppanisi ja sano että haluaisit luottamuksellisesti puhua yhdestä asiasta. Voihan olla, että vain toinen vierastaa sinua ja toinen myötäilee. tee itsestäsi taas näkyvä.

Äänestä
  • Olen itse nainen eli kyse on minusta ja kahdesta naisesta.

    Olin määräaikaisena, kuten myös he ja hakeuduin uuteen työtehtävään, koska tässä työtehtävässä sopimus tehtiin pidemmälle.

    Siirto tapahtui melko nopeasti ja sain oman työhuoneeni läheltä heidän huonetta.

    Siirron jälkeen, toinen heistä onnitteli ja tuli katsomaan työhuonettani, mutta toista ei uusi työni kiinnostunut yhtään. Tämä ystävällisempi tuli aina välillä katsomaan minua ja jutteli tauoilla normaalisti. Hän huomautti, että voisin joskus tulla katsomaan heitä vanhaan huoneeseen, mutta joka kerta kun menin heidän luokse, tämä toinen taas teki selväksi, että en ollut tervetullut (piti mykkäkoulua, ei tervehtinyt ja oli, kuin en olisi paikalla).

    Tästä syystä käyntini heidän huoneessaan vähentyivät ja lopulta meni siihen, että tapasimme vain tauoilla. Tauoilla tämä ystävällisempi vielä jaksoi jutella minun kanssa, mutta tämä toinen oli aina hiljaa. Aina kun yritin hänen kanssaan avata keskustelua, sain nyrpeän ilmeen ja vastaukseksi "mitäh". Lopulta päätin luovuttaa hänen suhteensa ja yritin olla, kun en huomaisikaan hänen kiukuttelua.

    Pikkuhiljaa asiat menivät siihen malliin, että nämä kaksi istuivat aina tiiviisti yhdessä, puhuivat omia asioita supatellen ja yrittivät saada oloni niin ulkopuoliseksi, kuin vain voi. He käyttäytyvät, kuin olisivat parhaita kavereita ja molemmat tekevät käytöksellään selväksi, että kumpikaan ei tahdo olla minun kanssa tekemisissä.

    Olen yrittänyt olla ystävällinen, yrittänyt tauoilla puhua jostain, mutta mitä tahansa sanonkin, niin he ottavat sen loukkauksena/vääntävät asian oman mielensä mukaan.

    En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tulimme ennen niin hyvin toimeen ja minusta olimme hyviäkin kavereita keskenään.

    Äänestä

  • Puulla päähän lyöty kirjoitti:

    Olen itse nainen eli kyse on minusta ja kahdesta naisesta.

    Kuulostat epätoivoiselta. Asia on satuttanut sinua hyvin paljon. Tytöt ovat tyhmyyttään päättäneet pudottaa sinut maanpinnalle sfääreistä,johon ovat itse sinut kuvitelleet ja jossa et kertomasi perusteella todellakaan ole. He ovat siksi kuvitelleet sinulle nousseen asian hattuun, koska itse olisivat tunteneet paremmuutta päästessään asemaan, jossa nyt olet.
    Mukavaa, ettet itse ole muuttunut. Silloinhan asia ei koskettaisi sinua, jos olisit ylpistynyt kovin. Jos työkaverisi ovat ystävyytesi arvoisia niin asia järjestyy. Koita päästä juttusille sen joka sinuun enemmän on pitänyt yhteyttä. Älä kiirehdi liikaa. Odota vaikka päivää, kun toinen heistä on vapaalla tai sairaslomalla. Asia hoituu varmasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puulla päähän lyöty kirjoitti:

Työskentelin vuoden verran samassa työhuoneessa parin itseni ikäisen tytön kanssa. Meillä meni kivasti, osallistuimme yhdessä kaikkiin työpaikan tilaisuuksiin ja minusta olimme hyviä kavereita. Emme koskaan puhuneet pahaa toisistamme ja aina pystyimme juttelemaan asioista, kuin asioista.

Pääsin toisiin tehtäviin samalla työpaikalla ja ongelmat alkoivat. He käyttäytyivät, kuin minua ei olisi olemassakaan. Ruokatauon he aloittivat aikaisemmin, työhön liittyvät asiat unohdettiin kertoa ym. Yhteisillä kahvitauoilla he juttelevat kahdestaan, vaikka minä istuin vieressä.

Kaiken huippu oli valokuva meistä kolmesta, josta minut oli leikattu pois ja tämä kuva oli heidän työhuoneen seinällä. Tuntui todella loukkaavalta.

Kysyin firman illanvietossa, mikä heitä riepoo ja sain vastaukseksi, että minä kuvittelen olevani heitä parempi. Asiat eivät todellakaan näin ole ja sanoin, etten ainakaan tietoisesti yritä sellainen olla.

Asiat menivät tämän jälkeen viikon pari hyvin ja nyt taas. Ei huomenia, ei juttelua, ei mitään. Pelkkää mykkäkoulua ja happamia naamoja. Aina kun yritän jotain heidän kanssa jutella, niin pelkkää naaman vääntelyä.

Tuntuu, että mitä tahansa heille sanonkin, he kääntävät sen jotenkin minua vastaan ja katsovat aiheelliseksi loukkaantua.

Olen puulla päähän lyöty. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Minusta on varsin kurjaa, että ainoat samanikäiset tytöt työpaikallani käyttäytyvät näin. Tätä koko tilannetta on kestänyt jo reilusti yli 6 kuukautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu