Hei, mitä mieltä ootte tälläsesta tilanteesta?
Tutustuin ala-asteella yhteen ihmiseen, josta tuli paras kaverini. Me oltiin aina yhdessä kaikki aika, kunnes ystäväni muutti ja vaihtoi koulua. Samassa kaupungissa kuitenkin asuttiin. No, siinä se yhteydenpito sit jäi tosi vähälle, ja nähtiin tosi harvoin. Mä yritin monesti vuosien kuluessa soittaa hänelle ja laitoin myös tekstiviestejä, joihin kuitenkin harvoin saan vastauksen. Puheluihinikaan hän ei vastannut. Tämän seurauksena mä sit lopetin meidän yksipuolisen yhteydenpidon kokonaan, kun ei kerran kiinnosta, ni ei väkisin. KUITENKIN aina kaupungilla nähdessämme, tuli ystäväni monesti halaamaan minua ja oli niin kuin ei mitään. Vieläpä pokkana ihmetteli minulle, miksen ole pitänyt häneen yhteyttä?? Väitti kovasti, ettei ole saanut viestejäni, tai on vahingossa ne poistanut, vaikka hänen nuomeronsa oli pitkän aikaan pysynyt samana. No, nykyään hän sentään vastaa minulle, silloin harvoin, kun hänelle tekstaan. Mutta aina hän olettaa, että yhteydenpito, tai sen puute, on jotenkin minun vastuulla.. Hänen itsensä ei tarvitse tehdä mitään.
Samoin on joidenkin muidenkin ystävieni laita. Jos en yhteenkään ystävääni pidä vähään aikaan yhteyttä, ja kun lopulta sit viestittelen/soitan, tulee sieltä kommenttia, että kuuleehan sustakin.
Ihan kun mullepäin ei vois myös soittaa??
Samoin kolmas ystäväni ei juuri lainkaan pidä muhun yhteyttä. Ja jos soitan hänelle, tulee hänelle kiire lopettaa jo puhelu 5 minuutin jälkeen. Silti jokaisessa viestissä ja puhelussamme, kehottaa hän pitämään yhteyttä!!
Siis mistä johtuu, et monet olettaa tän yhteydenpidon ikäänku olevan MUN hommaa?? Tiedän, et tolla toisella ystävälläni on paha itsetunto ongelma. Hän on kirjotellut mulle ongelmistaan, joten voisko syy olla siinä, et hänestä ois vaikka vaikea tavata mua noiden vuodatuksien jälkeen? Mikään ruikuttaja tyyppi kun hän ei muuten ole, vaan luonteeltaan tosi kovan olonen. Kokeeko hän ehkä itsensä hylätyksi, jos en "muista" häntä ? Onko hänen vaikea juuri tuon itsetuntonsa takia ottaa minuun päin yhteyttä, jos hän ajattelee, ettei mua kiinnostaisikaan puhua hänen kanssaan.
Kolmas ystäväni on taas luonteeltaan hyvin hiljainen ja ujo. Voisko arkuus olla syynä siihen, ettei yhteydenottoja sieltäpäin pahemmin tule?
Mut jokapatapauksessa, toivoisin, et joskus joku muistais muakin! On tosi rasittavaa roikkua ihmisissä, kun ei koskaan tiedä, haluavatko he olla oikeasta kanssani tekemisissä.
Tutustuin ala-asteella yhteen ihmiseen, josta tuli paras kaverini. Me oltiin aina yhdessä kaikki aika, kunnes ystäväni muutti ja vaihtoi koulua. Samassa kaupungissa kuitenkin asuttiin. No, siinä se yhteydenpito sit jäi tosi vähälle, ja nähtiin tosi harvoin. Mä yritin monesti vuosien kuluessa soittaa hänelle ja laitoin myös tekstiviestejä, joihin kuitenkin harvoin saan vastauksen. Puheluihinikaan hän ei vastannut. Tämän seurauksena mä sit lopetin meidän yksipuolisen yhteydenpidon kokonaan, kun ei kerran kiinnosta, ni ei väkisin. KUITENKIN aina kaupungilla nähdessämme, tuli ystäväni monesti halaamaan minua ja oli niin kuin ei mitään. Vieläpä pokkana ihmetteli minulle, miksen ole pitänyt häneen yhteyttä?? Väitti kovasti, ettei ole saanut viestejäni, tai on vahingossa ne poistanut, vaikka hänen nuomeronsa oli pitkän aikaan pysynyt samana. No, nykyään hän sentään vastaa minulle, silloin harvoin, kun hänelle tekstaan. Mutta aina hän olettaa, että yhteydenpito, tai sen puute, on jotenkin minun vastuulla.. Hänen itsensä ei tarvitse tehdä mitään.
Samoin on joidenkin muidenkin ystävieni laita. Jos en yhteenkään ystävääni pidä vähään aikaan yhteyttä, ja kun lopulta sit viestittelen/soitan, tulee sieltä kommenttia, että kuuleehan sustakin.
Ihan kun mullepäin ei vois myös soittaa??
Samoin kolmas ystäväni ei juuri lainkaan pidä muhun yhteyttä. Ja jos soitan hänelle, tulee hänelle kiire lopettaa jo puhelu 5 minuutin jälkeen. Silti jokaisessa viestissä ja puhelussamme, kehottaa hän pitämään yhteyttä!!
Siis mistä johtuu, et monet olettaa tän yhteydenpidon ikäänku olevan MUN hommaa?? Tiedän, et tolla toisella ystävälläni on paha itsetunto ongelma. Hän on kirjotellut mulle ongelmistaan, joten voisko syy olla siinä, et hänestä ois vaikka vaikea tavata mua noiden vuodatuksien jälkeen? Mikään ruikuttaja tyyppi kun hän ei muuten ole, vaan luonteeltaan tosi kovan olonen. Kokeeko hän ehkä itsensä hylätyksi, jos en "muista" häntä ? Onko hänen vaikea juuri tuon itsetuntonsa takia ottaa minuun päin yhteyttä, jos hän ajattelee, ettei mua kiinnostaisikaan puhua hänen kanssaan.
Kolmas ystäväni on taas luonteeltaan hyvin hiljainen ja ujo. Voisko arkuus olla syynä siihen, ettei yhteydenottoja sieltäpäin pahemmin tule?
Mut jokapatapauksessa, toivoisin, et joskus joku muistais muakin! On tosi rasittavaa roikkua ihmisissä, kun ei koskaan tiedä, haluavatko he olla oikeasta kanssani tekemisissä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Samankaltainen tilanne on kohdalle tullut monesti.
-Yhdessä nyt jo entinen ystävä väitti suoraan, kun kysyin asiasta, että jos haluan olla hänen ystävänsä, niin minun pitää huolehtia siitä myös. Hänellä oli ikäänkuin varaa olla ottamatta yhteyttä. Tämä oli pitkäaikainen ystävä, joka odotti minun järjestävän hänelle ohjelmaa.
-Toinen myös entinen ystävä oli sitä mieltä, että hänellä on niin paljon ystäviä, että hänellä ei riitä aika kaikille. Toisaalta hän oli ystävä, mutta jakoi itsensä niin monelle, ettei se ystävyys kestänyt, koska koin itse roikkuvani hänellä taakkana.
-Itse en ota yhteyttä joihinkin ihmisiin, koska en ole varma haluavatko he olla oikeasti ystäviäni vai ovatko pelkästään ystävällisiä minulle. Pelkään jotenkin, etten kuitenkaan kiinnostaisi heitä ja vain häiritsisin muita suunnitelmia. Itse olen hyvin iloinen, jos minuun otetaan yhteyttä. Tiedän että varmaan voin loukata joitakin epäluottamuksella, mutta niin monesti olen polttanut sormeni, etten oikein kestä pettyä. Eli itsetunnolla on tuon asian kanssa kovastikin tekemistä.
Sitten voi vain olla niin yksinkertaisesti, että ystäväsi on vain tottunut siihen, että sinä pidät yhteyttä. Toisaalta jotkut ovat tottuneet siihenkin, että tosi ystävyys kestää, vaikka sitä yhteyttä ei aivan jatkuvasti pidettäisikään yllä. Eli jos ystävän elämäntilanne on sellainen, että yhteydenpito jää vähemmälle.
Jos ystävälläsi on itsetunto-ongelma, niin ei hän tahallaan ole ottamatta yhteyttä. Kysymys on siitä, että itsekin haluaisi, mutta ei koe itseään sen arvoiseksi. Asia on ihan toinen, jos ystävä on ilkeyttään tai välinpitämättömyyttään ottamatta yhteyttä.
Teeskentelyn kyllä erottaa.
Joo, koettu on vastaavaa ihan liiankin kanssa. Joskus olen ajatellut, että jotkut vaan ovat niitä, jotka ottavat yhteyttä ja toiset niitä joihin otetaan yhteyttä.
Kuitenkin mä olen suurimmassa osassa elämäni kaveruuksista ollut se osapuoli, jonka "vastuulla" se yhteyden ottaminen on ollut. Jossain vaiheessa löysin rohkeuden sanoa itselleni, että jos joku ihminen ei voi ottaa muhun päin yhteyttä, niin en mä oikeasti ole hänelle mikään ystävä.
Olen siis tehnyt suursiivouksen elämäni ihmissuhteiden kanssa ja antanut sitten vaan hiipua pois sellaisten yksipuolisten kaveruuksien. Nykyään elämässäni on vain ihmisiä, jotka todella ottavat muhun päin yhteyttä ja en voi olla sanomatta, että näin sen pitää ollakin. Nyt mullakin on hyvä olo ystävieni suhteen, kun yhteydenpito ja ystävyys muutenkin on tasapuolista ja tasapainoista.
Yksi juttu täytyy kuitenkin huomioida, eli ei se aina ole kiinni siitä, että ei huvita ottaa yhteyttä. Mullakin on ollut muutamia sellaisia kavereita, joille mun on ollut tosi vaikee soittaa, kun en ole tiennyt, milloin on hyvä aika soittaa heille.. Tällaisia on ollut perheelliset ystävät ja jotkut vastakkaista sukupuolta olevat kaverit, jotka seurustelee.. Tai sanotaanko niin, että sellaiset ihmiset joiden kanssa ystävyys perustuu esim. välimatkan takia pitkiin puheluihin. On vaan vaikea tietää, koska on hyvä hetki soittaa, ja jotenkin se alkaa turhauttaa, kun aina on vastaus, että nyt soitit kyllä vähän huonoon aikaan.. Ja jotkut ihmiset taas vaan ovat niin energiansyöjiä jatkuvan oman elämänsä tilittämisen kanssa(tuntuu, että olen ollut olemassa heille vain silloin, kun heillä on vaikeaa).. Sekin on toki sitä yksipuolisuutta, vaikka sellaiset ihmiset on kyllä saattanut mullekin päin soitella..
Aika yleistä näyttää olevan tämä tietynlainen ystävyys.Ystävystyin työpaikallani esimieheni kanssa-samaa sukupuolta.Aika uskomatonta sinällään.Hän pyysi mun puhelinnumeroa.No nyt ollaan parin vuoden sisään harvakseltaan tapailtu ja soiteltu.Hän asuu muutaman kilsan päässä samassa kaupungissa.Ihmettelen miksemme useammin tapaa.Viime tapaamisestamme on kolme kuukautta.Olen käsittänyt että hänellä on aina niin kiire ja itseksein ajattelin,että ei häneltä löydy ystävyyteemme aikaa.onko se silkka tekosyy?Emme koskaan käy missään syömässä esim.tai kahvilla.Emme yleensä juttele mistään henkilökohtaisesti.Löytyy puheenaiheita muualta.Viimeksi hän pyysi minua soittamaan hänelle.Sanoin,että en viitsi kun ei sulla ole siihen aikaa.no hän sanoi,että voinee sitten sanoa sopiiko vai ei.pelkään vain että ei ole aikaa.Tekisi mieleni kysyä enemmänkin,mutta joku estää.En tiedä mikä.Mikä ihme tekee näistä ihmissuhteista nykyään näin monimutkasia.