Jeesuksen nimen ja veren hokijat

Jeesuksen nimen ja veren hokijat ovat todennäköisesti niitä pahoja eksyttäjiä ja antikristuksia, sillä Jeesuksen kuoltua Antikristus meni Temppelin kaikkein pyhimpään osaa ja julisti itsensa Jumalaksi ja Jeesukseksi ja oli yltä päältä Jeesuksen veren tahrima.

Helluntailaisille moni totuus selviää vasta taivaan portilla.

Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Valit. 5:7

Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.

Äänestä

En ole koskaan kuullut, että helluntailaiset tunnustaisivat isiensä syntivelan.

3. Moos. 26:40

"Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan."

Äänestä

En ole koskaan kuullut, että helluntailaiset tunnustaisivat tämän totuuden olevan Jumalan sanaa.

4. Moos. 14:18

'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.

Äänestä

Helluntailaisilla on täysin heidän omiin oppeihin sovitettu "Raamattu kansalle".

Mormonit lukevat Mormonin kirjaa, Opin ja Liittojen kirjaa.

Jehovantodistajat lukevat Varitiotorni lehtiä.

Kristityt lukevat Kirkkoraamattua ja alkukielisiä kirjoituksia, koska monet on opiskellut Raamattua ja siihen liittyviä asioita Yliopistossa ja osaavat lukea alkuperäisiä kirjoituksia ilman mitään käännöstä.

Äänestä
  • Suomalaiset teologian tohtorit eivät kuitenkaan kelpaa helluntailaisten opettajiksi.

    He kun haalivat mieleisiä opettajia aina pimeästä Afrikasta asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset teologian tohtorit eivät kuitenkaan kelpaa helluntailaisten opettajiksi.

    He kun haalivat mieleisiä opettajia aina pimeästä Afrikasta asti.

    Jeesus kävi KOTIKAUPUNKINSA pyhäkössä,

    "Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan
    sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan"
    Luuk: 4: 16

    "helluntailaisille voisi sanoa > "Seuraa Jeesusta . . .

    ei ne helluntailaiset voi "kotikaupunkinsa", ne tulis liian tunnetuksi, eikä voisivat valehdella niinkuin sieltä "merten takaa", kun kukaan ei tiedä heitä eikä tiedä heistä . . .

    Äänestä


Sinä siis olet kuvaamasi antikristus? Antikristus meni Temppelin kaikkein pyhimpään osaa ja julisti itsensa Jumalaksi ja Jeesukseksi ja oli yltä päältä Jeesuksen veren tahrima.

Äänestä
  • Paholainen apureineen Jeesuksen tappoi ja käveli veren päällä. Verta roistui antikristuksen päälle kun Jeesusta ruoskittiin ja painettiin orjantappurakruunu päähän.

    Ei Jumala itse omaa poikaansa tappanut ja murhannut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paholainen apureineen Jeesuksen tappoi ja käveli veren päällä. Verta roistui antikristuksen päälle kun Jeesusta ruoskittiin ja painettiin orjantappurakruunu päähän.

    Ei Jumala itse omaa poikaansa tappanut ja murhannut.

    Joh. 19:34 vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.

    Äänestä

Antikristus on Valejeesus, Valkeuden enkeli, Parhamille hengen ja tehtävän antanut enkeli.

13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jeesuksen nimen ja veren hokijat ovat todennäköisesti niitä pahoja eksyttäjiä ja antikristuksia, sillä Jeesuksen kuoltua Antikristus meni Temppelin kaikkein pyhimpään osaa ja julisti itsensa Jumalaksi ja Jeesukseksi ja oli yltä päältä Jeesuksen veren tahrima.

Helluntailaisille moni totuus selviää vasta taivaan portilla.

Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu