Olen ollut poikakaverini kanssa kolme vuotta, mutta en voi olla ihastumatta muihin miehiin. Viime kesänä laitoin meidän suhteen poikki, kun aloin haikailla suuren rakkauteni perään. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään (vaan pääsinpähän asiasta eroon lopullisesti), ja vähitellen ajauduimme taas nykyiseni (ja siis samalla entiseni) kanssa taas yhteen. Nyt suunnittelemme yhteen muuttamista ja minun tekisi mieli perustaa perhe ja saada lapsia. Kuitenkaan en voi mitään sille, että kun joku hieno mies flirttailee kanssani (ei tietysti kaikki flirttailevat miehet, todella harvat ja valitut vain), en voi olla toivomatta enempää. Mieleni tekisi niin vietävästi flirttailla takaisin kuin olisin sinkku, vaikkei mitään sitten tapahtuisikaan - eikä se olisi pois poikaystävältäni, päin vastoin! Vaan lieneekö sopivaa?? Missä menee sallitun ja tuomittavan raja? Mitä jos vielä haluaisinkin vaihtaa kaveria vaikka rakastankin ja arvostan poikaystävääni ihan suunnattomasti?
Niin ja tämä ei ole enää mitään teinirokkailua - olen 26.
Niin ja tämä ei ole enää mitään teinirokkailua - olen 26.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jotenkin todella toivon että mies suostuisi tekemään kanssani lapsia nopeasti. Sillon ei enää mitkään uroot jaksaisi kiinnostaa kun haluaisi rakentaa kotia. Vaan nyt... Eilen ihana mies sanoi haluavansa nähdä minut tänään... mutten mene, yritän olla kunnollinen etten joutuisi kiusaukseen.
Sanokaa mun miehelle että homma mulle äkkiä lapsen!
Ei se lapsien teko asiaan auta!!! Ongelma on se, että nykyisesi ei ole se oikea sulle.
Niinhän se on että se nykyisesi ei taida sinulle riittää, haet jotain muuta.. Minä tein sen virheen että jäin ja tein lapsen miehen kanssa jota en rakastanut, välitin todella ja viihdyin seurassa, mutta aina pienikin flirtti muualta ja minua vietiin.. Karillehan se suhde ajautui kovien riitojen ja loukkausten kautta..
Nyt olen löytänyt ihmisen jota rakastan enkä muita edes vilkuile.. Toki toisen miehen flirtti imartelee ja tuntuu hyvältä, mutta siihen se jää, enää ei tarvitse lähteä leikkiin mukaan. Kamalinta tässä MINUN "virheessäni" on että lapseni sai maksaa siitä!! Vaikka hänen vuokseen kaikkeni nyt ja aina tekisin, se ei poista sitä totuutta että hän on joutunut avioeroperheeseen.
Lapsen hankkiminen tuolla verukkeella on todella epäkypsää!! Sillä lapsi koettelee muutenkin parisuhdetta rajusti vaikka suhde olisi hyväkin..
hei,
Sulla on väärä mies!!! Älä vaan tee lapsia, tulet katumaan. Samassa tilanteessa ja tein oikein ratkaisun katkaisemalla suhteen.
Lieneekö mies väärä? Mistäs sen voi tietää muut kun en itsekään tiedä? Meillä menee tosi hyvin, olen onnellinen ja niin on mieskin ja suhteemme on oikeesti todella ihana! Ei mitään kammottavia riitoja tai loukkauksia, kunnioitamme toinen toisiamme ja elämä on ihanaa - niin ja seksi.
Vaan minkäs sille voi jos veri vaan vetää...
Olen ihan oikeesti ajatellut että lastenteko muuttaisi asian, sillon olisi parinvalintapäätös (koska päätöshän se aina kuitenkin on) lopullisesti tehty, eikä meikätyttö enää sen jälkeen vieraisiin lähtisi - niin, eikä kyllä ole lähtenyt tähänkään mennessä vaikka mieli on tehnyt.
Minä vaan myönnän olevani kiinnostunut myös muista, ja kun tuota vientiäkin kerran olisi, niin kyllähän se pakostakin kihelmöi.
Mitä siihen sanotte? (Niin, kiinnostaa ihan todella!)
Herranjestas uudemman kerran!!! Sä et ole tosissasi!! Mitä jos sut on tarkotettu vaan elämään sinkkuelämään, silloin saat mennä tulla miten haluat. Älä hanki lapsia tohon tilanteeseen!
Enhän minä missään vieraissa ole käynyt tai tosissaan menossakaan. Eikö itseäsi joskus kiinnosta muut kuin oma kulta?
Hei,
Sinulta puuttuu vielä yksi hyvin tärkeä asia elämässäsi, nimittäin nöyryys. Ja sen mukana elämäsi menee yhä lujemmin suohon. Kuvittelet, vaikket ole enää mikään teini, että niitä lapsia vain "tehdään". Että on olemassa joku lapsentekovaihe, jonka kukin pari voi aloittaa milloin itseä sattuu huvittamaan. Et voisi olla kauempana totuudesta.
Lapsia saadaan, jos saadaan. Lapsi on lahja ja häntä tulisi rakastaa omana itsenään. Lapsi ei ole väline äidin tai isin pahaan oloon tai epämääräiseen ahdistukseen - ratkaisun avain ongelmaan, jota ei uskalleta katsoa kohti.
Luultavasti sinä vain pettyisit lapseesi, jos sellaisen saisit. Hän ei ratkaisisikaan ongelmiasi.
Entäpä jos lasta ei kuulu? Jos vika löytyy sinusta? Jos vika löytyy miehestäsi? Jos vikaa ei löydy? Entäpä jos lapsi syntyy, mutta hän ei yllättäen olisikaan se täydellinen pieni nukke, näyttelyesine, jota saisit esitellä ja jonka voisit pukea merkkivaatteisiin mielialojesi mukaan? Lapsi ei ole näyttelyesine eikä sinun jatkeesi.
Löytyisikö sinulta rakkautta rakastaa lasta, joka on vammainen tai muuten hankala, osaamaton, sairastaa tai ei kehity, joka ei sovikaan sinun menestystarinasi seuraavaksi osaksi?
Et voi hallita elämää, ja niin kauan kuin luulet voivasi, sinä et ole kypsä äidiksi vielä. Etkä sinä rakasta tai arvosta miestäsi. Et, kuten sanoit, "suunnattomasti" tai edes vähän vähempää. Muuten et hakisi täältä tukea ajatustason uskottomuudellesi. Rakastunut ihminen ei ajattele muita sillä tavalla. Älä petä itseäsi.
Minun neuvoni sinulle on: Lopeta nykyinen suhde äläkä mietikään vielä lasten saamista. SAAMISTA. Aikuistu. Elämä ei ole itsestäänselvyys, eikä sitä kannata ottaa sellaisena; ei omaansa, mutta ei myöskään kumppaniaan tai tulevaa mahdollista perheenlisäystä. Ihmisen pitäisi olla onnellinen ja tyytyväinen itsensä kanssa. Sitten vasta voisi puhua rakkaudesta ja arvostuksesta itsestäsi ulospäin.
Elämä on tässä ja nyt. Tulevaisuutta, huomista päivääkään ei ole kenellekään meistä luvattu. Toivon, että kasvaisit arvostamaan niitä asioita joita sinulla on ja toisaalta olla tunnetasolla rehellinen, niin puolisollesikin kuin itsellesi.
Saatat olla suhteessasi monesta syystä. Luettelitkin niitä. Elämä sujuu ja seksi on ihanaa. Niin voi olla vaikka kenen kanssa, myös tavan vuoksi, turvan vuoksi, seksin vuoksi, syyllisyyden vuoksi, ilman rakkautta. Muista, että sinä et ole sen huonompi ihminen, jos et oikeastaan enää rakasta kumppaniasi - tai jos et ole rehellisesti edes rakastanutkaan.
Lähimmäksi tässä ja nyt suunnatonta rakkautta tai minkäänlaista arvostusta - yhtä rakkaudellista tekoa - pääset silloin, jos kykenet totuuden lisäksi antamaan kumppanillesi vapauden. Siis sallimaan hänen löytää elämäänsä rakkautta jostakin muualta.
Kiitos pitkästä viestistäsi, sitä oli kiva lukea ja arvostan sitä, että jaksoit vastata noin mietteliäästi.
En kylläkään ole ihan sellainen, kuin tunnut uskovan. Tiedän, ettei lapsia noin vain hankita, tiedän, että jokainen lapsi on lahja, mutten tietenkään jo ennen lapsen saamista ala ajatella, etten voisikaan tulla raskaaksi. Kyllä aika monet parit muuten suunnittelevat, koska alkavat lapsia tehdä, jolleivät, lapsia voi usein kutsua vahingoiksi.
Minä en halua lapsia pahaan olooni, olen pahan oloni jo käynyt läpi ja olen onnellinen ja vahva elämässäni. Nk. ongelmani, siis se mikä monista täälläkin tuntuu käsittämättömältä, on se, että olen niin sinut itseni ja suhteeni kanssa, että saatan tuntea vetoa muihinkin miehiin kuin vain siihen, jonka kanssa joka yö nukun - ja sen lisäksi vielä niin rehellinen itselleni, että voin sen myöntää. Siihen tai mihinkään muuhun ongelmaan lapsi ei tietenkään ole ratkaisu, mutta lapsen teko tai saaminen tai hankkiminen - miten kukin sitä haluaakin kutsua - samalla tarkoittaa (minulle, ei toki kaikille) lopullista sitoutumista suhteeseen - vähän samaa kuin avioliitto joillekin. Tämä ei tarkoita sitä, että kävisin vieraissa heti kun siippani silmä välttää, niin ei ole koskaan käynyt, vaan sitä, että a) rakastan miestäni ja haluaisin meidän olevan (vielä enemmän) perhe b) rakastan lapsia ja vielä enemmän rakastaisin epäilemättä omia lapsiani, olivatpa he sitten minkä kokoisia, näköisiä, älyisiä, muotoisia tai värisiä hyvänsä. En ole rakentamassa mitään menestystarinaa vaan elämääni ja tulevan perheeni elämää.
Minä en usko että rakastunut (kuten sinä sanoit) tai rakastava (kuten minä mieluummin sanoisin) ihminen olisi sokea. Ei se, että rakastan poikaystävääni vie pois sitä jännitettä, joka minun ja jonkun muun miehen välillä saattaa olla, eikä sen mielestäni pidäkään. Eri asia on tietysti, kuinka kyseisen jännitteen annan purkautua. Minusta asian täällä puiminen on suhteellissen lojaali keino miestäni kohtaan - monet ovat tietysti eri mieltä ja militoivat avoimuuden puolesta.
Hassua, että kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei ihminen voi rakastaa tai kiinnostua kuin yhdestä ihmisestä kerrallaan.
Hei,
Olen alkuperäisen kirjoittajan kanssa tismalleen samanlaisessa tilanteessa. Elän avoliitossa ja rakastan suunnattomasti kumppniani, hän on se jonka kanssa aijon perustaa perheen ja aijon vitää loppu elämäni. Mikäli niin hyvä tuuri käy?
Mutta minä menin himan liian pitkälle tuossa "vieras mies" jutussa. Petin miestäni erään hyvän ystäväni kanssa. Teolle ei ole järkevää syytä, sillä en halua kuitenkaan erota miehestäni. Tämä on todella vieras tunne minulle, sillä en ole aikaisemmin edes ihastunut vieraisiin miehiin ja suhdettamme on takana jo 6vuotta. Nyt siiis ihastuin ja petin. Olen aivan kamala ihminen! Mutta en tunne omantunnon tuskaa.
Tämä on käsittämätöntä ja jopa kauheaa. Olen aivan valmis unohtamaan tekoni ja jatkamaan mieheni kanssa. Perustamaan jopa pian perheen. Hän ei saa koskaan tietää ja hyvä niin. Olen joskus kysynyt mieheltäni, että haluaisiko hän tietää jos häntä petettäisiin..vastaus oli "en luultavastikkaan jos se jäisi siihen eikä petettäisi uudestaan" Tästä oppineena, en siis aijo kertoa. mutta aijon olla tästä lähin miehelleni niin hyvä kuin mahdollista...hän on sen ansainnut!
Ei ne muut miehet oikeasti kiinnosta kun on sen oikean kanssa!! Tuo kiinnostus vain kasvaa varsinkin silloin kun alkaa niitä ryppyjä tulla rakkauteen ja huonoja kausia tulee varmasti, usko pois..
Sulla selvästi vielä jotain elämättä, kokematta kun ne muut NIIN kiinnostaa.. Mikä ihme niissä nyt niin ihmeellistä on, ulkonäkö? puhetyyli? pukeutuminen? TURHAA KAIKKI!!
Mä voin toki sanoa että älä niitä lapsia hanki mutta nähty on moneen kertaan että tajuat sen vasta myöhemmin..liian myöhään..