Saksa tukee Ukrainaa niin kauan kuin tarve vaatii

Scholzin mukaan Saksa jatkaa Ukrainan tukemista.

Prahassa pitämässään puheessa Scholz penäsi myös suurempaa yhteistyötä Euroopan maiden välille puolustushankkeissa. Liittokansleri lupasi niin ikään, että Saksa jatkaa Ukrainan aseistamista "niin kauan kuin tarve vaatii".

– Voisin kuvitella, että Saksan erityisenä vastuualueena voisi olla Ukrainan tykistön ja ilmapuolustuksen vahvistaminen. IL

Eurooppa on liian löysä ja pelkää liikaa Venäjää. Täytyy ymmärtää, että jos Ukraina häviää, Venäjä, Kiina ja Pohjois-Korea ovat pian Keski-ja Etelä- Euroopassa. Unohtamatta Irania.

Aika, jota nyt elämme vaatii vahvempia johtajia kuin mitä esim. meillä Suomessa on. Bilettely- jauhottelijat ovat lähinnä taakka ihmisille.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt olisi tuhannen taalan paikka lähettää Ukrainan avuksi hävittäjiä lentäjineen ja droneja. Nuijia rssät pois sieltä kokonaan. Syksyn liejut auttavat osaltaan ehkäisemään tankkien yms. etenemistä.

Äänestä

Venäjän ydinpelote ei toimi siinä mielessä, että Euroopalla ja Usalla on vahvemmat ydinaseet. Ei ne montaa pommia tai kärkeä sieltä ehdi ampua, kun saavat itse niskaansa ydinaseet. Että nou hätä.

Äänestä
  • Roskaa. Etkö huomaa että ettei kukaan maa puutu asiaan. Miksi?Ne ovat samaa mieltä ongelmasta. Koeta nyt tajuta asiat oikein. Venäjää pelastaa koko maailmaa ja te hölmöt pihalla kaikesta.

    Äänestä

EU-johtajat tulisi kaikki tappaa. Jokaisessa maassa olisi hyvä, että maan EU-kellokkaat tapettaisiin mahdollisimman pian.

Äänestä

Scholz on vaan valitettavasti sellainen tyyppi että se sanoo yhtä ja tekee sitten aivan toista. Tässä tapauksessa jättää tekemättä.

Äänestä

Scholz on niin mulkkumaisen näköinen kyylä, että hakkaisin sen hyvin mielelläni.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Scholzin mukaan Saksa jatkaa Ukrainan tukemista.

Prahassa pitämässään puheessa Scholz penäsi myös suurempaa yhteistyötä Euroopan maiden välille puolustushankkeissa. Liittokansleri lupasi niin ikään, että Saksa jatkaa Ukrainan aseistamista "niin kauan kuin tarve vaatii".

– Voisin kuvitella, että Saksan erityisenä vastuualueena voisi olla Ukrainan tykistön ja ilmapuolustuksen vahvistaminen. IL

Eurooppa on liian löysä ja pelkää liikaa Venäjää. Täytyy ymmärtää, että jos Ukraina häviää, Venäjä, Kiina ja Pohjois-Korea ovat pian Keski-ja Etelä- Euroopassa. Unohtamatta Irania.

Aika, jota nyt elämme vaatii vahvempia johtajia kuin mitä esim. meillä Suomessa on. Bilettely- jauhottelijat ovat lähinnä taakka ihmisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu