On tullut kritiikkiä Marinin toimintaa kohtaan, että myös demarivaikuttajilta. Mutta sairas demarivasuri ei osaa jankuttaa muuta kuin persuista. Varsinainen pipipää.
Kyllä demari on läpityhmä. Koko opposition edustajilta
Anonyymi
8397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Niin pahasti ottaa tyyppiä päähän marinin sikailut, että koittaa sitten haukkua persuja kun ei muuta keksi.
Se on jatkuvasti noin.
Se on kateellinen persuille.
Oppositio meluaa koska Marin vaati pääministerikautensa alussa elinkeinoelämältä, yrityksiltä ja niiden omistajilta yhteiskuntavastuuta. Nyt sitä tarvitaan enemmän kuin vuosikymmeniin, vaan eipä näytä löytyvän jätti-inflaatiosta huolimatta., vain yhä kovempaa ahneutta.
Media pitää melua pelle-sannan holtittomasta ryyppäämisestä.
Syytä pitääkkin.
Vain oppositioporvarista ei voi bilettää ja tanssia ilman alkoholia tai jokusen miedon tai kuplivan voimin. Ruoviininä puna- tai valkoviini on varmaan tuntematon asia oppositioporvarille. Vai onko kyse siitä että nainen bilettää ja tanssii kaveriensa kanssa? Suomi ei ole mikään Afganistan tai Saudi-Arabia.
Marin on itse kertonut juoneensa alkoholia, sen lisäksi monet silmminnäkijät ovat kertoneet hänen olleen selvässä humalassa.
Höpönlöpö, sä olet ainoa joka jankuttaa..ja jankuttaa 😁
Luuletko vassari, että täällä vaan yksi henkilö kirjoittaa sannasta?
Kaksi persua täällä urakoi.
20 vassaria myös, joten yksi persu vastaa...
Sinä hymiö spede se jankkaat
Korkeintaan jokunen perustuen galluppiin, jonka mukaan Marinin kannatus on pysynyt mustamaalaiskohusta huolimatta. Edelleen galluphistorian ja 2000-luvun ylivoimaisesti suosituin pääministeri sekä maailman coolein pääministeri. Siksihän oppositioporvarien oikeistopoppoot meluaa.
Kerro nyt mistä tiedät, että on persuja? Minäkään en muuten ole.
terv, kokoomuksesta
Suurin osa täällä on vasemmistolaisia, sen huomaa jutuista.
Tarttuu sannasta tuo saman toisto, kirjoitettu suora luku.
Yrittää sotkea persut mukaan marinin töppäilyihin.
Sekopää kun on.
Älyä ei demuille liikaa jaettu.
Sannan kannattajat ne tyhmimmät.
Kuin kanalauma.
Essayah niittasi myös marinia.
Ihan oikein.
Fiksu nainen.
Vaihtais puoluetta.
Kokoomus nauranut kuorossa sannalle.
Suurin osa kansasta nauraa.
Oikein.
Kaikki on persuja vasurin mielestä.
No, vassuilla on tutkitusti paljon pääongelmia.
Sen huomaa täälläkin.
Asiasta on kaksikin tutkimusta.
Rajusti harmittaa punikkia, sen huomaa.
Marinin pitäisi jo erota.
Ruotsissa olis jo lähteny.
Onneksi en ole demari, se olis häpeä.
Vasemmistolaisuus ei ole ilo.
No ei todellakaan.
Dreamarit on coolein puolue 👍
Ryyppäämisen suhteen.
Millä mittarilla?
Millä mittarilla?,
9/4 pv mittarilla. Sekä italia o su Di 2vko:a,
siinä nyt alkuun.
Mediahan se on sannukasta kirjoitellut.
Kuten kuuluukin.
Sanna pyytänyt aina kuvaaja/median paikalle.
Marin on turvallisuusuhka.
The Sunin kolumnistin mukaan Marinille annetaan enemmän anteeksi kuin Boris Johnsonille.
Se on totta
Johnsonilla oli huomattavasti enemmän sotkuja takanaan.
Koska on nuori vasemmistonainen.
Olisko?
En tiedä ,anteeksi äskeinen
Ai nyt se taas onkin nuori, päätä jo 😁
Marinilla se on ollut koko ikänsä, siis sotkuja
Se kertookin kaiken vasureista
Mutta kun palstavassu näkee vaan persuja.
Pakkomielle on sairaus.
Niin tarkoitit Han sannaa
Kyllä persut on ihan itse pahimpia vihollisiaan. Pohjanmaalla on käynnissä ihan karmea kissatappelu persunaikkosten välillä.
Ei yhtään mitään erikoista.
Vasureilla on kova kateus persuja kohtaan.
Demari ajattelee että on lupa työaikana rillutella.
Ja kansan rahoilla.
Ryyppääminen työaikana on kivaa.
Ollaankin hiljaa vaan
Marinilla on päässä ongelmia.
Kummassakin päässä ja paha onkin
Keitä olivat ne demarivaikuttajat jotka oli antaneet kovaa palautetta Marinin bilettämisestä?
Niin, olis kiva tietää.
Marin-kultti alkaa jo repeillä.
Sdp tä äänestävä vihaa tätä kansaa.
Asia on tullut demari poliitikkojen suusta ja lehdestä jo useaan otteeseen ilmi.
Isänmaallisille vie rangaistuksia.
En olisi uskonut tätä päivää näkevän , mutta tulipa nähtyä.
SDP äänestäjät on isänmaan pettureita.
Marin galluphistorian ylivoimaisesti suosituin pääministeri ja myös SDP-johtoinen hallitus galluphistorian suosituin hallitus. Lähde kokoomusmoguli Eero Lehden Taloustutkimus Oy.
Kun miljoona seuraajaa poksahtaa Marinin Instagrammissa, niin sitten on torilla juhlat. 🙂🎶🎵💃🕺💃👯
Ai tämä Eero
Taloustutkimuksen hallituksen puheenjohtaja pitää Fortumin tilannetta lohduttomana. Uniper-kauppoja hän luonnehtii jättmäiseksi virheeksi, joka vertautuu sotakorvauksiin.
Mittaluokka on se, että tämä on suomen taloushistorian suurin moka. Sotakorvauksiin vertautuva, Lehden mukaan Uniperiin menevät tuet nousevat 15-16 prosenttiin valtion budjetista, mikä vastasi sotakorvausten suhteellista osuutta aikanaan.
Lehti pitää Fortumin tilannetta niin pahana, ettei osaa suoraa sanoa, millä yhtiö ja sitä kautta Suomen valtio pääsisi eteenpäin. Lehti kuitenkin sanoo, että vastuu kohdistuu muun muassa Fortumin entiseen toimitusjohtajaan Pekka Lundmarkiin, hallituksen entiseen puheenjohtajaan Sari Baldaufiin ja myös nykyiseen toimitusjohtajaan Markus Rauramoon, joka toimi aiemmin yhtiön talousjohtajana.
Toimitusjohtajan olisi lähdettävä ja hallituksen puheenjohtajan, joka myönsi toimitusjohtajalle kannustepalkkion, Lehti vaatii.
Valtionyhtiö Fortumin kustannukset Uniperista voivat kohota Lehden mukaan 15-20 miljardiin, kun esimerkiksi kuuluisat Soneran UMTS-kaupat aiheuttivat yli neljän miljardin tappiot.
Ministerit eivät voi Lehden mukaan mennä operatiivisen johdon taakse ja väistää vastuutaan. Hän teroittaa, että pohjimmiltaan Fortumissa on tehty strategisia virheitä.
Ministerit menevät operatiivisen kynnyksen taakse, kun strategia tuhoaa yhtiön.
Kun Fortum oli hankkimassa itseään 16 kertaa suurempaa yhtiötä, niin jokainen järkevä yritysjohtaja miettii, onko järkeä, Lehti muistuttaa.
Lehden mukaan Suomen omistajaohjauksessa on valuvika, kun ministeri vuorollaan vastaa valtioenemmistöisistä yhtiöistä. Lehti harkitsisi mallia, jossa valtionyhtiöiden hallinnointi olisi selkeästi keskitetty esimerkiksi kansliapäällikkötasoiselle korkealle virkamiehelle jatkuvuuden ja osaamisen takaamiseksi.
Saksa vei Suomea kuin litran mittaa, Lehti arvioi neuvotteluja, jotka käytiin Suomen, Saksan ja Fortumin kesken.
Niin Sipilän porvarihallitus siis Sipilä, Orpo, Soini ja Lintilä hyväksyivät Fortumin Uniper-kaupat jossa Green Dealin alkaessa ostettiin julmetusti fossiilista energiaa Saksasta.
on tosiaan ihan perustavaa näkemyseroa ihmisillä tämän sannan aikaansaaman kohun suhteen, itseä lähempänä ovat ehdottomasti kommentit joissa on kerrottu noiden kuvien ja videoiden näkemisen olleen hyvin yllättävä ja suhtautumistapaa pääministeriin muuttanut kokemus, kun tuo ei vaan ole tuossa asemassa olevalle eikä edes ikäiselleen tavikselle tyypillistä käyttäytymistä, varmasti on taustalla myös elämänhistoriaansa liittyvää kokemusta vaille jäämisestä sekä nopeasti suuriin saappaisiin astumisen ja ylistyksen aiheuttamaa identiteettikriisiä, mutta juuri tällaisessa se oma luonteenlujuus testataan, että pysyy itsenään tai sitten paljastuu se mitä pohjimmiltaan on
Persut ja muut Pietarin trollit hyökkäävät Marinin kimppunn. MOT
sIIS Perustelen lyenteeni:
M ONTAKO
O TIT
T ÄNÄÄN
SDPläinen
Ei kai kukaan enää demareita äänestä, mieluummin Keskustaa ja Kokoomusta, ne ainakin tekevät mitä lupaavat.
Eli ottavat mamuja ja velkaa (106mrd€) sekä KiKyttävät työläisiä 😁
Miksei Suomessa ole työläisille omaan puoluetta joka hoitaisi heidän asioita, tämmöset Tuppuraiset ovat myrkkyä työtä tekeville veronmaksajille.
SDP työtä tekevän pahin painajainen.
Joo, ei demuille ole paljon älyä suotu.