Thainaiset ja raha

Tunnen useita Suomessa pysyvällä oleskeluluvalla asuvia thaimaalaisia naisia ja heidän puolisoitaan/poikaystäviään. Sellainen seikka on pistänyt silmään, että lähes kaikki heistä asuvat "köyhissä" olosuhteissa eli vaatimattomassa kämpässä ja kumppani on pienituloinen duunari.

Jotain heidän tilanteesta kertoo se, että ruoka ostetaan Lidlistä ja autolla ajoa vältetään. Usein thaimaalainen kumppani tienaa vähintään saman verran kuin suomalainen työssään jossain hanttihommassa. Ihan mukavaa ja rehtiä porukkaa kuitenkin ovat - ei todellakaan mitään alkoholisoituneita peräkammarin poikia.

Käy kuitenkin sääliksi näitä naisia ja ihmetyttää miten he ovat onnistuneet löytämään itselleen sen pitäjän köyhimmän miehen elätettäväkseen? Siis ihan oikeasti?
142163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Köyhäkin duunari saattaa vaikuttaa Thaimaassa miljonääriltä. Ja ehkä köyhät olot Suomessa ovat sittenkin paremmat tai helpommat, kuin siellä. Yksi syy Lidlissä käyntiin ym. voi olla se, että aasialaiset yleensä ovat säästäväisiä ruokakuluissa. Säästävät rahaa muihin menoihin, esim. matkusteluun.

Äänestä

Herätys todellisuuteen, hoi! Kaikille maailman naisille ei vaan nyt valitettavasti mitenkään riitä huippumiehiä.

Femakot jotka muuten on heittäneet terveet Jumalan luomat roolit romukoppaan haluavat silti uneksia prinsessan osasta. Hahhah sanon minä.

Tollaset ei koskaan saa miestä.
T. Sir

Äänestä

Täällä thaityttöni on erittäin tarkka taloudesta ja muutenkin siitä kuuluisasta huolehtimisesta, mitä me Suomen miehet tykätään!
Kyllä kaikki tytönmielestä liikaa kallista, kun aina esim. vaatteita saisi Thaimaasta eurolla tai parilla, kun suomessa on vähintään nolla perässä..
Vaatimattomuus on ihailtavaa ja eikä valituksia kuulu, jos jokin ei mene ihan omanmielenmukaan..
Ruoka on helppoa, sillä tykkään thaikeittiön antimista ja tänäänkin on luvassa jotain eksoottista, kunhan neiti saapuu kotiin opiskelupaikastaan...
Alkoholin ja tupakan käytöstä.. Väkevää viiniä löytyy, jota otetaan ns. lääkkeeksi ja savuja emme harrasta..
Kolesteroolit ym terveysjutut on aika esillä, esim keltuainen jää kanamunasta aina syömättä..heh
mut meillä on kaikilla omat kotkotuksemme..
Chili on hyvää jaterveellistä, kuhna tottuu..huh..
Ahkeria thaimaalaiset ovat työssään ja kunhan joku ottaa töihin tuskin haluaa äkkiä tunnollista ja ahkeraa työntekiää pois laittaa..
Itse olen erittäin hyvintoimeentuleva, mutta usein näkee pariskuntia, joilla on jostain ihmeen kautta on aika p-a mieskaveri mukanaan ja miten kukin kenet löytää??

Äänestä

Lidlistä näyttävät ruokansa hakevan myös nämä turkkilaisten perheet. Samoin Lidlissä näyttävät käyvän myös venäläiset ahkeraan. Lyhyesti siellä käyvät hintatietoiset asiakkaat.

Äänestä
  • Katoppa huvikses niin huomaat, että Lidlistä saa parempaa valmispakattua kalaa kuin mistään citimarketeista tai kkk-supersmarketeista..

    Joo mä arvaan.. Nyt te laatutietoset tietysti alatte tietysti kehuskella, että ostatte kaiken aina tuoreena lihatiskiltä...

    Monikulttuurisuuden kuningas,
    Sir Mickey

    Äänestä

  • Häh? Eikö se nyt ole lähinnä ihan älykästä hakea ruoka sieltä mistä halvimmalla saa - jääpä rahaa johonkin muuhun käyttöön enemmän. Kyllä pitää joillakin olla heikko itsetunto jos ei "kehtaa" esim:Lidlissä käydä...Ja tämä oli ihan suomalaisen ihmisen mielipide.

    Äänestä

  • Itse kuulun ns. suurituloisten joukkoon, mutta kyllä minäkin teen pääosan ruokaostoksista Lidlillä. Miksi en tekisi?

    Vaikka ansaitsenkin ihan hyvin, niin en silti halua tuhlata rahaa vaan käyttää sitä järkevästi esim. matkusteluun ja muihin asioihin joista pidän.

    Lidlissä monet tuotteet ovat samoja kuin muissakin kaupoissa, mutta ne ovat huomattavasti halvempia. Miksi minun pitäisi maksaa niistä muualla enemmän?

    Lidlillä on tosiaan paljon ulkomaalaisia asiakkaita, joilla monella on varmaan rahat tiukalla, mutta mitä sitten? En tosiaankaan pelkää leimautumista taikka välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat.

    Ehkä se jonkun (pientä?) egoa "buustaa" jos käy ostoksilla Stockmannilla ja suotakoon se toki heille.

    Äänestä

  • Suurituloinen kirjoitti:

    Itse kuulun ns. suurituloisten joukkoon, mutta kyllä minäkin teen pääosan ruokaostoksista Lidlillä. Miksi en tekisi?

    Vaikka ansaitsenkin ihan hyvin, niin en silti halua tuhlata rahaa vaan käyttää sitä järkevästi esim. matkusteluun ja muihin asioihin joista pidän.

    Lidlissä monet tuotteet ovat samoja kuin muissakin kaupoissa, mutta ne ovat huomattavasti halvempia. Miksi minun pitäisi maksaa niistä muualla enemmän?

    Lidlillä on tosiaan paljon ulkomaalaisia asiakkaita, joilla monella on varmaan rahat tiukalla, mutta mitä sitten? En tosiaankaan pelkää leimautumista taikka välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat.

    Ehkä se jonkun (pientä?) egoa "buustaa" jos käy ostoksilla Stockmannilla ja suotakoon se toki heille.

    Jos nyt lidlistä pitää vikaa hakea niin sanotaan sitten perseestä oleva kassasysteemi ja suppea tuotevalikoima. Itse käyn lidlistä hakemassa tietyt tuotteet noin kerran viikossa. Enhän mä nyt muuta sanonut lidlistä kuin että siellä käy hintatietoiset asiakkaat - ei se vielä ole mitään haukkumista.

    Äänestä

kaikki maailman naiset ei ole sen saatanan rikkaan ja komean miehen perään?Suomen akat haikailee jotain vitun elättäjää itselleen eli ei ole sen kummempia kuin esim. thainaiset.PÄINVASTOIN!!!Juuri suomalainen nainen on pahimman sortin pyrkyri ja oman edun tavoittelija.Rakkaudesta ne EI TAJUA YHTÄÄN MITÄÄN.Heidän "rakkautensa" korreloi suoraan miehen lompakon paksuuteen ja kyrvän mittaan.

Äänestä
  • Esim. nää Latinot nähdään jonain tilaisuutena. Siinä kun oppii sivussa ranskaa ja italiaa ja pääsee vielä opettajaksi hyväpalkkaisiin suojatöihin..

    Tai sitten ei pääse. Näillä kielillä kun tekee huomattavasti vähemmän kuin esim. Saksalla tai Venäjällä Suomen maassa.

    Vaan kukapa sitä nyt enää savon murretta viäntävästä tai pohojalaispojasta kiinnostunu ois, paitsi tietysti saksalaiset ja venäläiset naiset.

    Joku on kertonut heitä olevan satakertainen määrä suomalaisiin verrattuna. Hähähä.

    Äänestä

  • Mutta silti suomalaiset syyttävät thainaisia rahanahneiksi.

    Äänestä

  • Tuossa sain itse tarpeekseni, kun raha se oli joka puhuu aina Suomisuhteessa..
    Äijä kun maksaa kaikki on hyvin ja jos tulee lapsi/ lapsia saa mies kokea elatusmaksut selkänahassaan, sillä eroja meilä tulee tuhkatiheään, miksiköhän??
    ..onko aina vika miehessä, no ei todellakaan, kun suomineito laittaa palikat jakoon alkaa juoniteltu rahastus..vaikka olisit naimisissa, niin 100% ajattelee omaa elämää sinkkuna, jos ero tulisi ja laittaa sukanvarteen, että et taatusti edes tiedä..
    Itse sain monenkymmenen hakutuloksen suhteiden kautta tarpeekseni ja kokeilin Thaisuhdetta..lähes vuosi yhdessä ja suhde senkun paranee kokoajan..
    Raha on meille kaikille tärkeä, mutta jos esim. molemmat käy työssä, miksi nainen kuvittelee että me miehet maksamme ja korjaamme jne.. kaiken?
    No mikään ei ole niin kavala eläin, kuin nainen...

    Thaimaalainen nainen pitää miehen arvossaan ja

    Äänestä

Uhhuh. Melkein meinasin unohtaa. Lidliltä saa myös hyvää keskieurooppalaista makkaraa.

..ja olutta tietysti

T. Fatboy

Äänestä
  • Meneekös asia hiukka sivuun??. Tarkista mistä keskustellaan..kiitos!
    Mene ostamaan vaikka makkaraa, jos et tajua..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käytännön kokemuksia kirjoitti:

Tunnen useita Suomessa pysyvällä oleskeluluvalla asuvia thaimaalaisia naisia ja heidän puolisoitaan/poikaystäviään. Sellainen seikka on pistänyt silmään, että lähes kaikki heistä asuvat "köyhissä" olosuhteissa eli vaatimattomassa kämpässä ja kumppani on pienituloinen duunari.

Jotain heidän tilanteesta kertoo se, että ruoka ostetaan Lidlistä ja autolla ajoa vältetään. Usein thaimaalainen kumppani tienaa vähintään saman verran kuin suomalainen työssään jossain hanttihommassa. Ihan mukavaa ja rehtiä porukkaa kuitenkin ovat - ei todellakaan mitään alkoholisoituneita peräkammarin poikia.

Käy kuitenkin sääliksi näitä naisia ja ihmetyttää miten he ovat onnistuneet löytämään itselleen sen pitäjän köyhimmän miehen elätettäväkseen? Siis ihan oikeasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu