Oma sydämeni on palasina.Mieheni muutto pois kotoa tuli täytenä yllätyksenä.Itse olen ollut lähdössä, mutta kuitenkin jäin mietittyäni asioita tarkemmin.Tällä hetkellä olen rikki, niin rikki kuin vain voi olla.Kärsinkö tässä nyt yksinäni?Onko ero helpompi sille, kumpi haluaa lähteä?
Jos mies haluaa erota
tyhmä kysymyskö?
122966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kun vaimoni muutti pois kaksi vuotta sitten, niin pahinta oli jäädä yhteiseen kotiin kaikkien muistojen kanssa. Hänellä oli keskutelujemme mukaan vähän helpompaa, koska aloitti kaiken uudelleen uudessa asunnossa uusien seinien sisäpuolella. Tein täydellisen remontin kotiin ja sitten vasta helpotti.
Moni on toiminut näin, sillä ero on vaikea ja entisiin ympyröihin jäävä jää myös entisiin muitoihin vahvasti kiinni. Kaikki ympärillä oleva on niin lähellä ja muistot raastavat kauan.
Siksi oli helpompi poistaa vanhoja maaleja ja uusia huonekaluja, jotta elämä puhdistui ja saattoi alkaa uudelleen. Ei entistä pois voinut pyyhkiä, vaikka olisi silloin halunnutkin vain siksi, että se olisi ollut vähän helpompaa.
Ei siinä auta kodin pintaremontit, eikä tapetoinnit ja tuskin muualle muuttaminenkaan!
Ne on vaan käytävä läpi!
Itsellä on sellainen tunne ,kun jäin taloon et minun pitää järjestää talo oman näköisesi.Samoin viedä häntä muistuttavat tavat roskien mukana.Onneksi olen maaseudunrauhassa on maata jalkojenalla ja touhuamista.Joka päivä on parempi.Nytkö on saanut kaikki asiat hoidettua kuntoon on helppottunut olotila.Voi lähte minne halua ei tarvi keltään kysyä.Kesän odotusta teille kaikille!!
Itse olet ollut lähdössä?? Keskustelitteko miehesi kanssa siitä, miltä hänestä tuntuu, jos sinä lähdet? Menisikö hän rikki, vai eikö jaksanut enää epävarmuudessa, jos hänellä oli pelko sinun lähdöstä.
Ymmärrän, että olet rikki, mutta erossa on varmaan ainakin alussa kaksi kärsijää, te molemmat ja tietenkin lapset, jos on.
Etsimme yleensä ennemin syyllistä, kuin syytä.
Sen vielä haluan kertoa, rikkonaisena hae tukea ystävistä. Uuteen suhteeseen "hakeudutaan" liian pian, väittäen "erosimme ystävinä".
Kuka lauloikaan "ole mulle vähän aikaa hän..."
Siitä alkaa loputon lohduttajan etsiminen, eikä kukaan tunnu kelpaavan! (vaikea sitä on kenenkään myöntää, mutta näin on!!)
>>..rikkonaisena hae tukea ystävistä..>>
Ole varovainen, ystävät joutuvat usein kohtuuttomienkin paineiden alle kuuntelijan ja ymmärtäjän roolissaan. Hyvät ystävät ovat aina kullan-arvoisia, mutta heitä ei saa väsyttää liiaksi. Monesti ammattiapu on tarpeen, jos on todella vaikea ja riitaisa erotilanne.
Kiitos Minna Hyvä kommentti!
Totta on, että ystvät voivat väsyä ja tosiystävät ohjaavat ammattiauttajalle.
Tekstisi oli osuva, itsellä menossa eroprosessi
ja aika tiukille ottaa, ei päivää ettei vetistelisi ja ikävöisi. Ja kaverit ovat saaneet olla tukena , mutta sitten tuntui siltä että ei heitäkään voi koko ajan lastata omilla murheilla
ja vetistelyillä. Hainkin apua ihan ammatti sellaiselta, ja se on ollut hyvä asia koska hän on vieras ja ei kummankaan puolella, on ollut helppo avautua ja antaa tunteiden vaan tulla ulos. Sen jälkeen on aivan väsynyt mutta jollain tapaa vapautuneempi. jatkan niin kauan kun se tuntuu hyvältä ja tunnen saavani siitä apua pahaan olooni. Suosittelen kaikille sitä, rohkeasti apua hakemaan niin silloin uskon että oma elämäkin alkaa uudelleen. ;)
psykologin ja perheneuvojan apua olen tarvinnut ja tarvitsen edelleen.En selviäis tästä ilman ihania ystäviäni, mutta en halua heitäkään koko ajan kuormittaa, sillä nää on niin raskaita asioita.Siksi hain apua ammattilaisilta.Lisäksi sain lääkäriltä rauhoittavia sekä unta helpottavaa lääkettä.En kuitenkaan ajattele niin, että tätä teen loppuelämäni. Syön lääkkeitä niin kauan, kuin on tarpeen.Jos yrittäisin hukuttaa tuskaani, siitä ei sitten pääsiskään kovin helpolla pois!
En tosin syljekään lasiin, mutten ole ruvennut "juomaan" murheeseeni.Pari tupakkaa vedän silloin tällöin, vaikken ole koskaan varsinaisesti polttanutkaan, nyt se vaan on tullu jotenkin kuvioihin.Onneksi vain tosi harvoin, järki yrittää voittaa siinäkin..
terveisin,
alkuperäinen tyhmä kyselijä
Koeta kestää, vaikka tää pahalta nyt tuntuu.
Mutta toivonkin sydämessäni että me tästä vielä nousemme ja vahvoina sittenkin, eheytämme itsemme. Kesän odotusta. ;)
Kiitti tsempistä.Sitä tartten nyt niin paljon kuin vaan mahdollista.Ystävien tuki on korvaamatonta, ammattiapu on välttämätöntä!
Ero ei ole helppo, ei jätetylle eikä jättäjälle. Ihmiset eroavat aivan liian impulsiivisesti. Takapotku tullee vasta kuukausia myöhemmin. Vasta kun menettää jotain todella tärkeää, sen tajuaa Ei siinä silloin auta tieto siitä, onko ollut jättäjä vai jätetty. Muistot, tuoksut, intohimot, mukavat kotoisat hetket , yhteiset puuhat nousevat arvoon arvaamattomaan.
Minä en usko että kellään ero olisi helppo, vaikka kuinka sanotaankin että ystävinä erotaan,
tuota en niele itse ainakaan , kyllä siinä on sellaisia tunnelatauksia puolin ja toisin että ihan heikompaa huimaa. Varmaan aika tekee tehtävänsä toivottavasti, koska nää valtavat tunteet syö ihmistä ihan hitosti. Pitäisi jaksaa arkea pyörittää ja olla ulospäin vahva. Muistot tulee jatkuvasti eteen tavalla tai toisella ja niitä on toisinaan vaikea kestää ja etenkin jos molemmat jää asumaan samoille kulmille. Eron jälkeen pitäskin olla satojen kilometrien matka toiseen silloin tapahtumat tasaantuisi. Ehkä.