Suomalaismiehet näyttävät paremmilta alusvaatteissa

Katse housujen alle! Ota oppia suomalaisesta suhtautumisesta aluspukeutumiseen, ja pian sinunkin alkkarisi muistuttavat enemmän kalsareita.

Näin valitset täydellisesti istuvat kalsarit. Jorma Dude -myymälän myyjä kertoo, mitä tulee ottaa huomioon kalsareita valittaessa.

Suomalaisten miesten vaivattomassa tyylikkyydessä on sitä jotain, "je ne sais quoi". Olemme aiemminkin kirjoittaneet suomalaismiesten tyylisalaisuuksista ja vaikkapa siitä, miten he pysyvät tukevassa kunnossa elämästä nautiskellenkin.

”Todellinen eleganssi on kaikkialla... ja erityisesti asioissa, jotka eivät näy päälle päin”, totesi myös legendaarinen suomalainen muotisuunnittelija Kalevi Tillonen aikanaan. Ei siis liene yllätys, että myös suomiurosten alusvaatekerroista olisi meillä opittavaa.

Tässä muutama suomalainen kalsari-vinkki, joiden avulla saat omatkin alusasusi näyttämään paremmilta.

Tillosen toisen sanonnan mukaan juuri kunnollinen perusta on edellytys muodille - eli pukeutuminen todella kuuluu aloittaa alusvaatteista. Suomen neulos-, alusvaate- ja uima-asuvalmistajien liiton markkinatutkimuksen mukaan suomalaisten miesten muotiostoksista alusvaatteiden osuus on noin 20 prosenttia.

Aivan vastaavaa verrokkilukua emme Suomesta löytäneet, mutta tietoa saadaksemme soitimme Suomen laajimman alusvaatteisiin erikoistuneen ketjun Armas Vauhtiraidan Suomen maajohtajalle Marjo Topille.

– Suomalainen mies ostaa keskimäärin kahdet kalsarit vuodessa. Luku on melko sama Pohjoismaissa, mutta Keski- ja Etelä-Euroopassa ostetaan kyllä enemmän, Topi vahvistaa. Hän muistuttaa tiedon perustuvan ketjun omiin lukuihin.

– Jokaisella olisi syytä olla ainakin 4-6 kalsarit käytössä jatkuvassa kierrossa, toki hieman elämäntilanteesta riippuen. Elämään mahtuu kuitenkin myös erilaisia tilanteita ja pukeutumista, painonvaihtelua ja harrastuksia, eli riittääkö vain muutamat kalsarit vuodessa kaikkeen?

Alusvaateostoksissa ei ole kyse vain turhamaisuudesta. Käytössä venähtäneet kalsarit eivät tue muotoja parhaalla mahdollisella tavalla, eli kalsarivarasto pitäisi uusia säännöllisesti siinä missä vaikkapa lenkkaritkin, Topi muistuttaa. Ahkerassa käytössä olleet kalsarit tulisikin vaihtaa säännöllisesti uusiin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä väliä niillä muotoa tukevilla alusasuilla on, jos muodot on muutenkin täydelliset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu